Jerusalem!!!

Jerusalem on Israelin ikuinen ja jakamaton pääkaupunki (Ps. 48: 2−3; Matt. 5:
35; Ps.122). Kirjoituksissa Jerusalem mainitaan usein, ja sen merkitys on tärkeä
sekä juutalaisille että Raamattu-uskollisille ihmisille.

Juutalaiset olivat usein tottelemattomia kutsumuksessaan, ja niin toteutui
profetia: ”Teidän tähtenne Siion kynnetään pelloksi, Jerusalemista tulee rauniokumpu,
ja temppelivuoren peittää metsä” (Miika 3: 12). Tämä ei kuitenkaan ole
lopullinen tilanne, vaan edessäpäin on valoisia näkymiä.
Jeesus ilmoitti aikalaisilleen, että hän palaa takaisin − Jerusalemiin: ”Jerusalem,
Jerusalem… Mutta minä sanon teille: te ette näe minua, ennen kuin se
aika tulee, jolloin te sanotte: Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen.”
(Matt. 23: 37−39.)
Rukous kansan puolesta
Paavali etsi kansansa parasta. Siksi hän rukoili koko sydämestään Jumalaa juutalaisten
puolesta, että nämä pelastuisivat.
Profeetta Jeremia toi julki aikamme näkymiä julistaessaan: ”Tulee aika, sanoo
Herra, jolloin minä teen uuden liiton Israelin kansan ja Juudan kansan kanssa.
Tämä liitto ei ole samanlainen kuin se, jonka tein heidän isiensä kanssa silloin,
kun tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta. Sen liiton he
rikkoivat, vaikka minä olin ottanut heidät omakseni, sanoo Herra. Tämän liiton
minä teen Israelin kansan kanssa tulevina päivinä, sanoo Herra: Minä panen
lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä. Minä olen heidän
Jumalansa, ja he ovat minun kansani.” (Jer. 31: 31−33.) Vanhan liiton kansaa
ei hylätä, vaan Jumalan laki kirjoitetaan heidän sykkivään sydämeensä, ja niin
heistä tulee Uuden liiton kansaa.
Rukoilijoina me olemme muurinvartijoita: ”Sinun muureillesi, Jerusalem,
minä asetan vartijat; älkööt he milloinkaan vaietko…” (Jes. 62: 6.)
lue lisää..
http://www.aikamedia.fi/data/doc/ra/rakkaudesta_israelin_pyhaan_ebook_mttitlq2zk_sample_eundyvnf14.pdf
479
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Miik.3:12. Biblia. Sentähden pitää Zion kynnettämän teidän tähtenne niinkuin pelto, ja Jerusalem pitää tuleman kivikaunioksi, ja templin vuori metsän kukkulaksi.

Äänestä
  • Uskokaa totuutta.

    Äänestä

  • Raamattu kertoo totuuden.

    Äänestä

  • Muistakaa , mitä Jumala on luvannut Moosekselle.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Jerusalemm kirjoitti:

Jerusalem on Israelin ikuinen ja jakamaton pääkaupunki (Ps. 48: 2−3; Matt. 5:
35; Ps.122). Kirjoituksissa Jerusalem mainitaan usein, ja sen merkitys on tärkeä
sekä juutalaisille että Raamattu-uskollisille ihmisille.

Juutalaiset olivat usein tottelemattomia kutsumuksessaan, ja niin toteutui
profetia: ”Teidän tähtenne Siion kynnetään pelloksi, Jerusalemista tulee rauniokumpu,
ja temppelivuoren peittää metsä” (Miika 3: 12). Tämä ei kuitenkaan ole
lopullinen tilanne, vaan edessäpäin on valoisia näkymiä.
Jeesus ilmoitti aikalaisilleen, että hän palaa takaisin − Jerusalemiin: ”Jerusalem,
Jerusalem… Mutta minä sanon teille: te ette näe minua, ennen kuin se
aika tulee, jolloin te sanotte: Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen.”
(Matt. 23: 37−39.)
Rukous kansan puolesta
Paavali etsi kansansa parasta. Siksi hän rukoili koko sydämestään Jumalaa juutalaisten
puolesta, että nämä pelastuisivat.
Profeetta Jeremia toi julki aikamme näkymiä julistaessaan: ”Tulee aika, sanoo
Herra, jolloin minä teen uuden liiton Israelin kansan ja Juudan kansan kanssa.
Tämä liitto ei ole samanlainen kuin se, jonka tein heidän isiensä kanssa silloin,
kun tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta. Sen liiton he
rikkoivat, vaikka minä olin ottanut heidät omakseni, sanoo Herra. Tämän liiton
minä teen Israelin kansan kanssa tulevina päivinä, sanoo Herra: Minä panen
lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä. Minä olen heidän
Jumalansa, ja he ovat minun kansani.” (Jer. 31: 31−33.) Vanhan liiton kansaa
ei hylätä, vaan Jumalan laki kirjoitetaan heidän sykkivään sydämeensä, ja niin
heistä tulee Uuden liiton kansaa.
Rukoilijoina me olemme muurinvartijoita: ”Sinun muureillesi, Jerusalem,
minä asetan vartijat; älkööt he milloinkaan vaietko…” (Jes. 62: 6.)
lue lisää..
http://www.aikamedia.fi/data/doc/ra/rakkaudesta_israelin_pyhaan_ebook_mttitlq2zk_sample_eundyvnf14.pdf

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu