Ministeri kutsuu rikosta suunnitelleet koolle

MTV: Risikko kutsuu piispat koolle - keskustelun aiheena turvapaikanhakijoiden suojelu


Sunnuntai 25.9.2016 klo 20.52 (päivitetty klo 21.07)

  


Sisäministeri Paula Risikko (kok) on kutsunut Suomen piispat keskustelemaan muun muassa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden suojelusta, kertoo MTV.

Sisäministeri Paula Risikko (kok) keskustelee kirkon kanssa turvapaikanhakijoiden suojelusta.



Päivi Nerg Sunnuntaisuomalaiselle: Älkää antako hätämajoitusta paperittomille maahantulijoille

Risikko kertoo tapaavansa piispat tämän syksyn aikana. Arkkipiispa Kari Mäkinen sanoi jo keväällä, että kirkko on varautunut suojelemaan turvapaikanhakijoita, jotka saavat kielteisen turvapaikkapäätöksen.

Paperittomien määrän arvioidaan kasvavan, kun kielteisestä turvapaikkapäätöksestä valittaneet saavat ratkaisuja hallinto-oikeudesta.

- Meidän lähtökohta pitää olla se, että meille ei tule tänne sellaista laittomasti maassa olevien uutta joukkoa tai nykyinen joukko ei kasva, vaan me saadaan vapaaehtoinen palauttaminen tyylikkäästi hoidettua, Risikko sanoi.

Sisäministeriöstä on korostettu, että akuutti humanitaarinen apu on aina viranomaisten vastuulla. Risikon mukaan vapaaehtoisen työn ei tule sotkea virallista järjestelmää.

Lähde: MTV

STT
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

pitäisi lakaista pois? Mikä intressi suomalaisella kirkolla on suojella noita muslimirintamakarkureita? Haluavatko suomalaiset kirkollisveronmaksajat tuollaista?

Äänestä

Hallituksella tapaaminen piispojen kanssa matujen piilottamisesta?? Tapaamistarpeesta päätellen piispat ovat käynnistäneet piispojen Mäkinen ja Repo komentaman palautuspäätöksen saaneiden pakolaisten piilottamisen seurakunnissa?
Siis, kirkko on noussut ymmärtämättömyyttään laillista esivaltaa vastaan. Riittääkö asian hoitamiseksi tapaaminen? Ei taida riittäää?

Eikö nämä rikollisjärjestöt pitänyt kieltää kokonaan, sitä varten juuri marssittiin?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


VihdoinkinTapahtuu kirjoitti:

MTV: Risikko kutsuu piispat koolle - keskustelun aiheena turvapaikanhakijoiden suojelu


Sunnuntai 25.9.2016 klo 20.52 (päivitetty klo 21.07)

  


Sisäministeri Paula Risikko (kok) on kutsunut Suomen piispat keskustelemaan muun muassa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden suojelusta, kertoo MTV.

Sisäministeri Paula Risikko (kok) keskustelee kirkon kanssa turvapaikanhakijoiden suojelusta.



Päivi Nerg Sunnuntaisuomalaiselle: Älkää antako hätämajoitusta paperittomille maahantulijoille

Risikko kertoo tapaavansa piispat tämän syksyn aikana. Arkkipiispa Kari Mäkinen sanoi jo keväällä, että kirkko on varautunut suojelemaan turvapaikanhakijoita, jotka saavat kielteisen turvapaikkapäätöksen.

Paperittomien määrän arvioidaan kasvavan, kun kielteisestä turvapaikkapäätöksestä valittaneet saavat ratkaisuja hallinto-oikeudesta.

- Meidän lähtökohta pitää olla se, että meille ei tule tänne sellaista laittomasti maassa olevien uutta joukkoa tai nykyinen joukko ei kasva, vaan me saadaan vapaaehtoinen palauttaminen tyylikkäästi hoidettua, Risikko sanoi.

Sisäministeriöstä on korostettu, että akuutti humanitaarinen apu on aina viranomaisten vastuulla. Risikon mukaan vapaaehtoisen työn ei tule sotkea virallista järjestelmää.

Lähde: MTV

STT

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu