Sattuiko joku katsomaan pe TV1:n uuden Pinkerton-sarjan jaksoa? Siinä oli kohta, jossa Allan Pinkerton selosti ison firman rikosepäilyjä ja käännöksen mukaan Will vastasi "FBI pyysi sinulta apua?" Minulta jäi valitettavati kuulematta, miten se alkuperäinen repliikki meni eli oliko moka itse sarjassa vai käännöksessä. (Toim. huom: FBI on perustettu vasta 1900-luvun puolella, joten jonnekin 1860-luvun puoliväliin sijoittuvassa sarjassa ilmaus olisi aivan väärässä paikassa.)
Mietin muuten avausjaksossa, kun yhdellä junarosvolla oli käsissään ihan selvä "Yellow Boy" eli messinkirunkoinen Winchester-kivääri, että siinä olisi voinut olla samanlainen aikavirhe. Mutta se on siinä ja siinä, ko. mallin valmistus alkoi 1866.
PInkerton-sarja
6
104
Vastaukset
- luuloharha
Areenastahan tuon voi tarkastaa.....luulisin.
- kjhjhg
Ei voi tarkistaa enään, 1. jakso jo poistunut.
kjhjhg kirjoitti:
Ei voi tarkistaa enään, 1. jakso jo poistunut.
Ensimmäisen kysymykseni osalta varmaan mahdollista. Pitää kokeilla.
Toisen osalta pitää kysyä muistinvaraisesti: oliko se sijoitettu Kansas Cityyn 1865 vai myöhemmin, mielestäni siinä vuosi mainittiin. Jos 1865, niin "yellow boy" oli vuoden etuajassa :)- jgjfhdgh
Anna palaa, Frank ;)
Löysinpä sitten jäljen... Eli muistin oikein, aloitusjakso oli ajoitettu vuoteen 1865. Havaintoni historiavirheestä oli siis oikea, koska rosvon käsissä olleen kaltaista kivääriä (Winchester Yellow Boy) alettiin valmistaa vasta 1866.
- miettijä-
jos rosmo oli saanut käsiinsä aseen prototyypin. Saattoi olla jopa aseen testaaja. ei voi tietää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka jytkytti naftan hinnan jo yli 2,3 euroon
Sannan aikaan esimerkiksi dieseliä selvästi kalliimpaa bensaakin sai 1,3 eurolla. https://www.is.fi/autot/art-2000011882324691Päivän Sanna: Suomi maailman onnellisin maa
Sanna muutti Suomen maailman onnellisimmaksi maaksi. Hänen pyyteetön työnsä maailmalla tuottaa edelleen tulosta.1333847Vasemmiston feministinaiset puolustavat islamia
mikä on täysin järjenvastaista, mutta eihän femakoilla paljon järkeä olekkaan, leijuvat siellä omassa kuplassaan. Myös3633533Taisi kolahtaa....
Joku kysyi, että miksi S24 sallii kirjoittelun tänne venäläisiltä alustoilta, juttu poistui. Täällähän tosiaan välillä202178Moni islamilainen maa on jo kieltänyt burkat ja nigabit
mm. Marokko, Tunisia ja Turkki. Miksi he ovat sen tehneet? No perusteet ovat selkeät ja yhteneväiset: turvallisuus, yhte471871Vain puolet SDP:n kannattajista luottaa puoluejohtoon häirintäkohussa
Ja SDP on ilmoittanut, että ainoa rangaistus häirintään syyllistyneille kansanedustajille on puhuttelu - aina sama. Eli771814Suomi edelleen maailman onnellisin maa
Olemme hyvällä tiellä. Laitetaan nyt talous kuntoon.2011674- 931649
Huomasitko? Tämä "viinin läträys" hämmästytti Yökylässä
Yökylässä-sarjassa Maria Veitola vieraili Christel ja Jori Roosbergin kotona. Tunnelma oli mukava ja puitteet hulppeat.361392Lopetan Keskipohjanmaan tilaamisen
Vasemmistolaisen ja kristinuskovastaisen pääkirjoituksen vuoksi. Suomen kouluissa on nykyisellään hyvä uskonnonopetus.1011269