Asiantuntijoiden mukaan Ruotsi ei puolustaisi

Suomea jos sota tulisi, näin oli viime viikolla Iltalehdessä.

Puolustusministeri muistuttaa, että turvatakuita ei ole.

– Suomi saisi epäilemättä apua, jos siitä olisi hyötyä antavalle osapuolelle. Tämä on johtopäätökseni historiasta. Olimme liittoutuneita tai emme, saamme apua, jos siitä on hyötyä apua antavalle osapuolelle.

Hänen mukaansa "tällaista tilannetta ei tule mieleen historiasta, että Nato-maat olisivat konsultoineet jonkun Natoon kuulumattoman maan avustamisesta".

Jussi Niinistö Ruotsin aseavusta Suomelle: Uskoo ken tahtoo.
14<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Suomestahan ON valtava apu Ruotsille aina, kun on kilpenä Venäjää vastaan!

Mutta kuitenkaan Ruotsilta ei koskaan ole tullut apua eikä tule???

Äänestä
  • Venäjä on historiassa osoittanut, että Suomi kuuluu Venäjän valtapiiriin. Ruotsin ei kannata ruveta taistelemaan suurvaltaa Venäjää vastaan, koska Suomi kuuluu kirjoittamattomien lakien mukaisesti jokatapauksessa Venäjän valtapiiriin. Suomi on edelleen heittopussi naapureitten välillä vaikka kuin kuuluis EU: hun.

    Äänestä

Ruotsissa asuneena en ikinä usko, että Ruotsi tulisi apuun.

Äänestä
  • Eihän Ruotsin apuun tulossa olisikaan mitään järkeä ja ei taida olla Natonkaan kannalta mitään järkeä. Onhan se nähty, miten suurvallat toimivat. Sellaisilla surkeuksilla kuin Suomi ei ole kuin puskurivyöhykkeen arvo.

    Äänestä

  • Puskurivyöhyke kirjoitti:

    Eihän Ruotsin apuun tulossa olisikaan mitään järkeä ja ei taida olla Natonkaan kannalta mitään järkeä. Onhan se nähty, miten suurvallat toimivat. Sellaisilla surkeuksilla kuin Suomi ei ole kuin puskurivyöhykkeen arvo.

    Eihän ruottista edes ole mihinkään.

    Äänestä

Svedupellet tekee junan.

Äänestä

No helvata, jos pikku Eesti tai Norski tänne tohtis, nii meil o kuulemma pohojanmaal sellassii poikii, että itköö....

Äänestä

Ei kai ne hulluja olekaan, ne on fiksuja.

Ainoa syy, miksi ruotsalaiset voisivat puolustaa Suomea, olisi se että he saisivat käydä omaa puolustussotaansa Suomen maaperällä. Tämä edellyttäisi tietenkin sitä, että Venäjän hyökkäys olisi suora uhka Ruotsille.

Äänestä
  • Ennenkin silkkaa raukkamaisuutta on kutsuttu fiksuudeksi!

    Olivatko suomaliset sitten typeriä, kun kuolivat vuosisatoja sodissa Ruotsin puolesta?

    Äänestä

Ruotsi on paska maa.

Äänestä

Muslimit ottaa vallan ruottissa.

Äänestä

"Asiantuntijoiden mukaan Ruotsi ei puolustaisi Suomea"

Niin varmaan, ja tämän ketjun kommentit ne vasta asiantuntevia ovatkin...

Äänestä
  • Ruotsi ITSE puolustuselonteossaan vähän aikaa sitten vahvisti tuon asian!

    Selonteon mukaan sitoutuminen puolustusyhteistyöhön olisi UHKA Ruotsin turvallisuudelle.

    Eiköhän tuosta voi päätellä Ruotsin haluttomuuden puolusta Suomea missään olosuhteissa?

    Äänestä

Ryssä jos tuleerajan yli, jumitamme heidät keskelle isolaattia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ruotsi-hyödytön kirjoitti:

Suomea jos sota tulisi, näin oli viime viikolla Iltalehdessä.

Puolustusministeri muistuttaa, että turvatakuita ei ole.

– Suomi saisi epäilemättä apua, jos siitä olisi hyötyä antavalle osapuolelle. Tämä on johtopäätökseni historiasta. Olimme liittoutuneita tai emme, saamme apua, jos siitä on hyötyä apua antavalle osapuolelle.

Hänen mukaansa "tällaista tilannetta ei tule mieleen historiasta, että Nato-maat olisivat konsultoineet jonkun Natoon kuulumattoman maan avustamisesta".

Jussi Niinistö Ruotsin aseavusta Suomelle: Uskoo ken tahtoo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu