Vaparitoiminnan symboli: hautautunut hautausmaa

Heinolan Vapaa-ajattelijat ry perustettiin 1951. Yhdistyksen aloitteesta kaupunginhallitus esitti vuonna 1966 kaupunginvaltuustolle, että kaupunki lahjoittaisi yhdistykselle 2.000 neliömetrin maa-alueen käytettäväksi hautausmaana.

Vapaa-ajattelijatoiminta oli aktiivista ja se siis palkittiin kaupungin puolelta lahjoitustontilla. Mutta kuinkas sitten kävikään.

Ajat muuttuivat, aktiivisuus hiipui. Hautausmaahanke hautautui. Lahjoitetulla tontilla alue on lähes puuton ja kasvaa puskaikkoa, koivua, mäntyä, saniaisia, heiniä, puolukkaa, mustikkaa ja sammalta. Korkeimmat männyntaimet ovat noin 1,5 metrin mittaisia. Ympärillä kasvaa nuorehkoa mäntymetsää, jossa puut ovat tyvestä 25-30 cm:n vahvuisia.

Pusikoituneeksi voisi kutsua Heinolan ennen niin kukoistavaa Vapaa-ajattelijayhdistystäkin. Toiminta on lopahtanut ja valtio siivoaa yhdistyksen pois yhdistysrekisteristä ensi tammikuussa.

Vapaa-ajattelun varjot pitenevät vanhusvoittoisen jäsenistön harvetessa. Vain menneisyyden muistot jäävät havisemaan historian lehdillä.
2577
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Kyseessä ei ole hautausmaa, koska kuvailtua aluetta ei ole missään vaiheessa otettu hautausmaakäyttöön. Hanke on siis jätetty toteuttamatta. Kun avaaja näyttää olevan siitä hyvin onnellinen, miksi pitää vielä otsikossa valehdella? En näe muuta syytä, kuin antivaparin toimenkuvan valehdella asiassa kuin asiassa silmät ja suut täyteen.

Äänestä
  • "Ajat muuttuivat, aktiivisuus hiipui. Hautausmaahanke hautautui."

    Siis hanke hautautui. Otsikon merkkimäärä on pieni, joten hanke-sana ei siihen mahtunut.

    Jos tämä on ainoa kritiikki, ihmettelen luonnehdintaa: "valehdella asiassa kuin asiassa silmät ja suut täyteen"

    Eiköhän asia ole niin, että aloituksen kuvaus on oikea kuvaus. Vaparitoiminta hiipuu hiipumistaan ja Heinolan tapaus on edustava esimerkki.

    Äänestä

  • Va-liitonRomahdusFakta

    Äänestä

Vaikka vaparit voivat pyörittää hautausmaitaan verovapaasti, sekää valtiollinen tukimuoto ei onnistunut pelastamaan Heinolan hanketta. Veikkaanpa, että vaparien hautausmaahankkeita ei enää tule. Voimavarat ja kiinnostus ei enää ole riittävää. Saas nähä, miten yhdistykset kykenevät ylläpitämään olemassaolevia hautausmaita. Saattaa olla pusikoituminen edessä aika monella paikkakunnalla. En enää hautaisi omaisiani vaparien hautausmaihin, koska ne tullevat monissa tapauksissa jäämään hunningolle.

Äänestä
  • Viisas kommentti. Monelle iäkkäälle vaparille paikka omalla hautausmaalla on kuitenkin tärkeä. Kun toiminta kuitenkin hiipuu yhdistyksissä, olisiko järkeä suunnata painopiste perinnetoimintaan ja esim. olemassaolevien hautausmaiden hoitoon pusikoitumisen estämiseksi?

    Äänestä

  • mietinvaan kirjoitti:

    Viisas kommentti. Monelle iäkkäälle vaparille paikka omalla hautausmaalla on kuitenkin tärkeä. Kun toiminta kuitenkin hiipuu yhdistyksissä, olisiko järkeä suunnata painopiste perinnetoimintaan ja esim. olemassaolevien hautausmaiden hoitoon pusikoitumisen estämiseksi?

    Hautausmaaihmiset ovat ylipäänsä vanhempaa ikäpolvea. heidän mukanaan myös hautausmaat menevät hautaan. Liitto voisikin ehkä organisoida keskitetysti hautausmaiden hoitoa. Se voisi olla jopa liiton päätehtävä resurssien ja kannattajien sulaessa pois.

    Äänestä

  • kunnia.edes.kuolleille kirjoitti:

    Ei onnistu. Asunnot ja muu omaisuus elostellaan ns. seminaareissa.

    Äänestä

  • Nykymenoa kirjoitti:

    Ei onnistu. Asunnot ja muu omaisuus elostellaan ns. seminaareissa.

    Järkevällä asuntojen hoidolla hautausmaita voitaisiin rahoittaa. Nyt rahat humputellaan vastuuttomasti.

    Äänestä

  • kunnia.edes.kuolleille kirjoitti:

    Hautausmaaihmiset ovat ylipäänsä vanhempaa ikäpolvea. heidän mukanaan myös hautausmaat menevät hautaan. Liitto voisikin ehkä organisoida keskitetysti hautausmaiden hoitoa. Se voisi olla jopa liiton päätehtävä resurssien ja kannattajien sulaessa pois.

    Näin juuri, mutta liitossa ei jäsenistön toiveita kuunnella.

    Äänestä

  • Lähtö.vapareista kirjoitti:

    Näin juuri, mutta liitossa ei jäsenistön toiveita kuunnella.

    Oletko jäsen? Oletko ottanut asian esiin paikallisyhdistyksessäsi?

    Äänestä

  • jokoteitjotain kirjoitti:

    Oletko jäsen? Oletko ottanut asian esiin paikallisyhdistyksessäsi?

    Otetaan kaikki asia esiin. Siihen liitto lopahtaa!

    Äänestä

  • Rahasyöppö.liitto kirjoitti:

    Otetaan kaikki asia esiin. Siihen liitto lopahtaa!

    Ei siis jäsen eikä muuta intressiä asiassa kuin mölöttää nimettömänä netissä

    Äänestä

  • selvisihänse kirjoitti:

    Ei siis jäsen eikä muuta intressiä asiassa kuin mölöttää nimettömänä netissä

    Eroa sinäkin vapareista. Liity suureen suomalaiseen enemmistöön, joka ei halua olla tekemisissä vaparien kanssa.

    Äänestä

Mietin missä vaiheessa vapareihin on pesiytynyt riitely ja oikeudenkäyntivimma. Onko se yhteydessä jäsenmäärien ja normaalin yhdistystoiminnan radikaaliin taantumaan?

Äänestä
  • Ei oikeastaan samanaikaisia. Pikemmin jäsenpako on seurausta valtataistelun päättymisestä nykyoligarkian käsiin.

    Äänestä

  • Minusta.näin kirjoitti:

    Ei oikeastaan samanaikaisia. Pikemmin jäsenpako on seurausta valtataistelun päättymisestä nykyoligarkian käsiin.

    Liitto ei tee mitään kehityksen kääntämiseksi!

    Äänestä

Kyllä tämä on hyvin kuvaava kehityskulku. MYös Äänekoskella lakkaayhdistys, joka aikoinaan ajoi nakurantaa. Tällaiset julkisuustempaukset ovat merkki katoamassa olevasta kannatuksesta. Samantapaisia hölmöilyjä on nähty Helsingissäkin ja muualla. Ennustaa alasajoa. Miksei voisi vain arvokkaasti viedä homma loppuun ja sammuttaa lähtiessä valot? Miksi pitää sätkiä nakurantahankkeiden ja pornolehtien ja muiden sellaisten hölmöilyjen kanssa?

Äänestä
  • Jostoiminta on tuollaista, en ihmettele jäsenkatoa.

    Äänestä

  • eikiinnostaisimuakaan kirjoitti:

    Jostoiminta on tuollaista, en ihmettele jäsenkatoa.

    Oikeastaan on hyvä, että poistuu tuollainen hölmöily jäsenpaon seurauksena.

    Äänestä

Koska vapareista on tullut seksuaaliongelmaisten oirehtimisryhmä, on selvää, että muut vähitellen jättävät k.o. ryhmän.

Äänestä
  • Hyvä ja luonteva selitys jäsenpaolle.

    Äänestä

  • Jäsenpako kirjoitti:

    Hyvä ja luonteva selitys jäsenpaolle.

    Joo, sairaus ei terveitä houkuta.

    Äänestä

Aika synkkää.

Äänestä
  • Miten niin? Minusta hyvä, että tuommoinen loppuu.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Historian.havinaa kirjoitti:

Heinolan Vapaa-ajattelijat ry perustettiin 1951. Yhdistyksen aloitteesta kaupunginhallitus esitti vuonna 1966 kaupunginvaltuustolle, että kaupunki lahjoittaisi yhdistykselle 2.000 neliömetrin maa-alueen käytettäväksi hautausmaana.

Vapaa-ajattelijatoiminta oli aktiivista ja se siis palkittiin kaupungin puolelta lahjoitustontilla. Mutta kuinkas sitten kävikään.

Ajat muuttuivat, aktiivisuus hiipui. Hautausmaahanke hautautui. Lahjoitetulla tontilla alue on lähes puuton ja kasvaa puskaikkoa, koivua, mäntyä, saniaisia, heiniä, puolukkaa, mustikkaa ja sammalta. Korkeimmat männyntaimet ovat noin 1,5 metrin mittaisia. Ympärillä kasvaa nuorehkoa mäntymetsää, jossa puut ovat tyvestä 25-30 cm:n vahvuisia.

Pusikoituneeksi voisi kutsua Heinolan ennen niin kukoistavaa Vapaa-ajattelijayhdistystäkin. Toiminta on lopahtanut ja valtio siivoaa yhdistyksen pois yhdistysrekisteristä ensi tammikuussa.

Vapaa-ajattelun varjot pitenevät vanhusvoittoisen jäsenistön harvetessa. Vain menneisyyden muistot jäävät havisemaan historian lehdillä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu