Hallitus on voimaton rasistilakiensa kanssa hah ha

Ei tulut kusipäiden lainsäädöstä mitään. Syynä on että Suomi on täynnä väkivaltaisia järjestöjä. Kokoomuskin pitäisi kieltää sillä Jan Vapaavuorikin on pahoinpidellyt ja Sasi tappanut autolla vanhan miehen.

Vasurijärjestöt killettäisiin kaikki kuten myös lukematon joukko muita vastaavia.
10<50
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Sanoivat järjestöt, siis monikossa, laidasta laitaan.

2Äänestä

Häh häh

Äänestä
  • Joskus vieläkin löytyy jotakin järkeä edes jostakin

    Äänestä

Hallitus teki juuri niinkuin pitikin , lakeja väkivaltaisen toiminnan kitkemiseksi on aivan riittämiin , onneksi Persut ovat hallituksessa ja heillä sentään on järki tallella ja osaavat tutkia asiat huolimatta vihervasurien kohkaamisesta huolimatta.

1Äänestä
  • voitto takinkääntäjäpetturipersuille?
    anna mun kaikki kestää.

    Äänestä

Maan hallitus on kykenemätön sille kuuluvissa tehtävissä ja kaikki tietää syyn siihen. Tavallisten kansalaisten tyytymättömyys kasvaa kuin paine kattilassa.

Äänestä

Taas meni eilen hallitukselta yksi työpäivä ihan turhuuteen. Olisivat sorvanneet vaan sitä sotea tai luoneet niitä uusia työpaikkoja.

Äänestä

Onko missään listaa noista kielletyistä järjestöistä?

Äänestä

Laki olisi kuitenkin sellainen että suvakkitoimikunta voisi tapauskohtaisesti päättää mikä on laiton järjestö ja mikä ei. Eikä sen sana sido edes itseään nin että se mikä tänä aamuna on laillinen voikin illalla olla laiton.

Äänestä

Kekkosen myöhempiä vaiheita arvioitaessa tuon pamfletin nimi voisi olla ihan hyvin demokratian itsepetoskin.

DEMOKRATIAN ITSEPUOLUSTUS

http://www.doria.fi/handle/10024/9216

Ylen surkea versio. Kekkosen konsteista ei sanaakaan.

http://yle.fi/uutiset/3-9186157

Eihän siitä mitään tullut. Demokratiassa kun ei voi yoimia kuten Kekkonen yritti.

http://m.iltalehti.fi/uutiset/2016092622374744_uu.shtml

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001269480.html

-

Edes IKL:n lakkautus ei onnistunut!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ilatasöö kirjoitti:

Ei tulut kusipäiden lainsäädöstä mitään. Syynä on että Suomi on täynnä väkivaltaisia järjestöjä. Kokoomuskin pitäisi kieltää sillä Jan Vapaavuorikin on pahoinpidellyt ja Sasi tappanut autolla vanhan miehen.

Vasurijärjestöt killettäisiin kaikki kuten myös lukematon joukko muita vastaavia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu