Paljon puhetta, vähän villoja. Risikko totesi, että jo nykyisten lakien puitteissa voidaan puuttua ääriliikkeiden toimintaan, mutta lain soveltamisessa eli toimeenpanossa on "kehitettävää". Olisi sanonut suoraan, että poliisi ei ole hoitanut tehtäviään. MTV 3:n toimittaja kysyi tilaisuuden parhaimman kysymyksen: kun laki on kunnossa niin, miksi sitä ei ole toteutettu?
Sitä lakia ei ole toteutettu siksi, että poliisijohtajat poliisihallituksessa eivät ole halunneet niin tehdä! Miksi eivät ole halunneet? On keskitytty vain nakkivarkauksiin ja näiden pikkutekijöiden elämän tuhoamiseen, vaikka haasteet ovat ollet jo ainakin viisi vuotta aivan muualla, rasismissa ja järjestäytyneessä rikollisuudessa ja talousrikollisuudessa. Poliisiylijohtaja Kolehmainen vaati taas lisää rahaa, muuten hänen mielestään tätä ongelmaa ei saada ratkaistua. Mutta kysymys ei ole rahasta vaan priorisoinnista eli asioiden tärkeysjärjestykseen laittamisesta ja henkilöstön kohdentamisesta töihin sen mukaisesti.
Poliisiylijohtaja Kolehmainen piiloutuu vastuustaan saivartelulla. Toi esille, että lain mukaan yhdistys voidaan lakkauttaa, jos se syyllistyy OLENNAISESTI lain tai hyvien tapojen vastaiseen toimintaan. Kuinka monta kertaa pitää saada pataan, joutua puukotetuksi tai tapetuksi, että tuo olennaisuuskynnys ylittyy? Mielestäni kerta riittää. Olisi pitänyt riittää jo Jyväskylän kirjastopuukotuksen aikoihin. Puheissa vakuutetaan 0-toleranssia näitä rikollisia kohtaan, mutta nytkin Kolehmainen omalla käyttäytymisellään vesitti tuota Hallituksen hyväksymää linjaa. Monet alaisensa poliisijohtajat ovat julkisuudessa syyllistyneet toistuvasti ongelman vähättelyyn.
Nytkin tuli sellainen vaikutelma, että virkamiehet vie ja poliitikot vikisee. Meiltä Suomesta puuttuu poliittinen johtajuus. Sellainen johtajuus, missä myös virkamiehille näytetään kaapin paikka eikä toisin päin.
Sitä lakia ei ole toteutettu siksi, että poliisijohtajat poliisihallituksessa eivät ole halunneet niin tehdä! Miksi eivät ole halunneet? On keskitytty vain nakkivarkauksiin ja näiden pikkutekijöiden elämän tuhoamiseen, vaikka haasteet ovat ollet jo ainakin viisi vuotta aivan muualla, rasismissa ja järjestäytyneessä rikollisuudessa ja talousrikollisuudessa. Poliisiylijohtaja Kolehmainen vaati taas lisää rahaa, muuten hänen mielestään tätä ongelmaa ei saada ratkaistua. Mutta kysymys ei ole rahasta vaan priorisoinnista eli asioiden tärkeysjärjestykseen laittamisesta ja henkilöstön kohdentamisesta töihin sen mukaisesti.
Poliisiylijohtaja Kolehmainen piiloutuu vastuustaan saivartelulla. Toi esille, että lain mukaan yhdistys voidaan lakkauttaa, jos se syyllistyy OLENNAISESTI lain tai hyvien tapojen vastaiseen toimintaan. Kuinka monta kertaa pitää saada pataan, joutua puukotetuksi tai tapetuksi, että tuo olennaisuuskynnys ylittyy? Mielestäni kerta riittää. Olisi pitänyt riittää jo Jyväskylän kirjastopuukotuksen aikoihin. Puheissa vakuutetaan 0-toleranssia näitä rikollisia kohtaan, mutta nytkin Kolehmainen omalla käyttäytymisellään vesitti tuota Hallituksen hyväksymää linjaa. Monet alaisensa poliisijohtajat ovat julkisuudessa syyllistyneet toistuvasti ongelman vähättelyyn.
Nytkin tuli sellainen vaikutelma, että virkamiehet vie ja poliitikot vikisee. Meiltä Suomesta puuttuu poliittinen johtajuus. Sellainen johtajuus, missä myös virkamiehille näytetään kaapin paikka eikä toisin päin.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tulemme näkemään Suomessa lähitulevaisuudessa mielenkiintoisen kehityksen kun vasemmiston valheeseen perustuva korttitalo alkaa kaatumaan, suurimpana mätäpaiseena puhkeaa holtittoman maahanmuuton taustalta paljastuvat valheet ja tähän hulluuteen tuhlatut valtavat rahamäärät. Kun nämä väärinkäytökset ja rikollinen toiminta väistämättä tulevat yleiseen tietoisuuteen ns"tolkun ihmisetkin" kääntyvät
näitä valtionkuppaajia ja omaneduntavoittelijoita vastaan, kyyti tulee olemaan senmukaista! Oli suuri virhe keppihevostella J.Karttusen kuolemalla ja järjestää pillimarssi Helsinkiin, kehä kolmosen ulkopuolella sen typeryyden ymmärsi jokainen "mökinmummokin" ja tämän tempauksen jälkeen vasemmiston/vihreiden edesottamuksia tullaan seuraamaan entstäkin tarkemmin, järjestöillä on selkeästi paljon salattavaa koska toiminta on todella raivokasta valtaväestöä kohtaan. Suomalaiset eivät suhtaudu kovinkaan suopeasti porukkaan joka yrittää rajoittaa itsenäisyyden ja demokratian peruspilareita: Sanan ja kokoontumisenvapautta. Myöskään kuolleen ihmisen röyhkeä käyttäminen oman agendan läpirunnomiseen ei normaali Suomalaista miellytä. Ja mitä tule SVL:ään niin tämä tempaus teki siitä entistä tunnetumman (moni ei tästä alle 100 ihmisen järjestöstä edes tiennyt aikaisemmin) ja veikkaan jäsenmäärän moninkertaistuvan lähikuukausina.
Näin käy kun kosketus normaaleihin, tavallisiin ihmisiin ja elämään on menetetty, pilliin puhaltamiset ei auta kun "tolkun ihmiset" tekee kaksinaamaisesta pelleilystä lopun, alkutahdit on jo annettu. Kiitos siitä idiootit! :)
http://www.verkkouutiset.fi/politiikka/hallitus aariliikkeet -55669
Kuinka menetellään yleensä nykyisten puolueitten politikointi ja niiden omien arvojen ja etuuksien ajaminen demokratiasta välittämättä, mitä nämä Herrat, Rouvat ja Ylimykset siihen sanoo heillä on vihaa omaa kansaa kohtaan.
Viis veisaavat omasta kansastaan, Spedeily laumalta taas kaiken paskan tärkeilyn tyhjä lopputulos joka ei johda korkeintaan kun siihen että he koittavat pysyä vallassa, jottei uusia puolueita ei saada päästää syntymään koska kaikki uudet uhkaa heidän asemaansa, joilla on kansaa kohtaan ilmeisesti parempaa ajatusta, politiikkaa ja demokratiaa tekeillä, jotta kuuntelevat myös kansaa ja antavat kansan äänestää tärkeistä päätöksistä eikä toimia kun he nyt toimivat omien etujensa takia myyden ja ryöväten kansan yhteistä omaisuutta vetäen välistä omiin taskuihinsa, paskat välittäen mistään mitään tyhjää siansonta tärkeilyä pimittämistä ja salailua, salailua ja salailua tärkeän näköisinä siellä ihan pelkkää turhaa sontaa.
Enpä olisi alkuun Sipilästä uskonut mitä nyt on tullut näkyviin, ajattelin paljon parempaa ja inhimillisempää ihmistä ukosta, ei kansan äänestystä EU.sta vaikka sinne vietiin kuitenkin vaikka kansa oli vastaan no heitähän tämä kaikki hyödyttää pitävät hinnat korkeina palkkoja halutaan laskea itse ei olla valmiita tulemaan missään vastaan päin vastoin kiristetään ja taas kiristetään lisää, tuodaan partalapsia
https://pbs.twimg.com/media/CPBDFdTUsAA5MRb.jpg
https://static.ylilauta.org/files/q9/orig/xylpg6a3/lataus.jpg
http://i.imgur.com/kdgJcXw.jpg
http://murobbs.muropaketti.com/threads/vastaanottokeskusten-pakolaiset.571105/page-142#post-1716061462 Viesti 01.10.2015 #3544 sivu 142
http://static.mvlehti.net/uploads/2015/09/11259598_10207551411654080_2923119193360937546_n.jpg
http://zanettisview.com/rest/images/518/w630.png;jsessionid=y4zRc0lpJ1lKMYJ1pBxi9ChiJKlqhm
http://static.mvlehti.net/uploads/2015/12/partalapset-SPR.jpg
https://paavotajukangas.files.wordpress.com/2015/08/large-20110803-110803raiskauskuva.jpg?w=350&h=200&crop=1
http://www.pyllykirja.fi/pyllykirja/images/2016/12226960.jpg
http://static.mvlehti.net/uploads/2016/01/li_andersson3.jpg
http://static.mvlehti.net/uploads/2015/08/Li-Andersson.jpg
http://static.mvlehti.net/uploads/2016/01/li_andrsson_ja_alkkis.jpg
Tekisi mieli esittää Sipilälle kysymys mutta jätän sen tekemättä.
http://mvlehti.net/2016/09/26/anarkisti-antti-rautiainen-suosittelee-iskuja-laillisia-mielenosoittajia-vastaan/
http://mvlehti.net/2016/09/23/muuta-vastaanottokeskuksen-naapuriin-osta-halvalla-koko-taloyhtio/
http://mvlehti.net/2016/09/24/sisaministeri-paula-risikko-kansalaiset-humaltuvat-vahingossa/
http://mvlehti.net/2016/09/26/miten-tunnistat-natsiperheen/
http://mvlehti.net/2016/09/24/nain-kollegat-ja-seurakuntalaiset-tuntevat-arkkipiispa-kari-makisen/
http://mvlehti.net/2016/09/23/bb-tynkkynen-haluaisi-kieltaa-suomen-vastarintaliikkeen/
http://mvlehti.net/2016/09/25/paivan-kuva-banderolli-mielenosoituksessa-jonka-tarkoitus-oli-tuomita-vakivaltainen-aarioikeisto/
http://mvlehti.net/2016/09/24/video-suvaitsevainen-kiihtyy-mv-hupparista-ja-syo-suomi-ensin-tarran/
http://mvlehti.net/2016/09/23/suvakkavajakkiuden-huippu-lastensuojeluilmoitus-suomi-ensin-tilaisuudessa-puhumisesta/
http://mvlehti.net/2016/09/26/suomalaisnaisesta-tehdaan-kylmasti-koditon-montako-matua-asuu-sillan-alla/
http://mvlehti.net/2016/09/24/hiljainen-hetki-arto-mikkosen-muistolle-hautaniemen-sankarihaudalla/
http://mvlehti.net/2016/09/25/video-peli-poikki-suomalaisvastaiselle-rasismille-mielenilmaus-helsingissa-lauantaina/
http://mvlehti.net/2016/09/23/helsinkilaisaidit-raivona-teinityttomme-eivat-voi-enaa-liikkua-vapaasti/
http://mvlehti.net/2016/09/26/50-arabinaista-integraatiokokouksessa-kaikki-pyytavat-vain-lisaa-rahaa/
http://mvlehti.net/2016/09/26/video-nutasta-tuli-neta-afrikkalaistaustainen-terrori-helsingissa/
No onneksi en äänestänyt ketään hallituksen pääpuolueista, tai anarko marko https://www.youtube.com/watch?v=Ek1A-kJZJoM puolueista, Soinista taas voisi jo olla melko varma, kun ukko oppositiossa rähjäsi että halitukseen päästyään jutut unohtuu rähinä oli kova persut tekee sitä ja tätä suunnilleen, siis sen mitä puolueelta on juurikin edesottamuksia ollut ja tullut, eipä siellä paljon paina kun oman paremman eläkkeen saaminen, sitä ne duunaritkin haluaa hallitukset vaan leikkelee http://4.bp.blogspot.com/-z4xWBmne6zk/VmP9cNVucMI/AAAAAAAAANk/dQi7XcgIipE/s1600/11535880_396065977252554_3771861160655271562_n.jpg toinen toisensa jälkeen jättäen tyhjän päälle ja tyhjät taskut, tehden suuren joukkotyöttömyyden, J. Vartisen ja T. Halosen sekä muutaman muun voisi heti paikalla nyt kun lämmintäkin pistää siihen kumijollaan lukitulla ohjauksella pois vaan kohti laajempia ulapoita leikkelemään.
Tähänpä mielisin vielä lisätä: tilulilulii-tilulilulii.
Kyllä melkoista sooloilua, pikkulintujen viserrystä sentään, niin onhan tuo kaikki sekopäistä ja kaaottista touhua vailla mitään tolkkua, kansan hyväksi joiden etuja ja asioita heidän pitäisi ajaa, eivät tee muuta kun kiristävät ja huonontavat asioita.
Nuo on pakko saada pois tuolta, todellinen demokratia tilalle eikä mitään demokratian irvikuvaa meretakaisten ystävien sanelemana, missähän on Sipilän kuuluisa tulos tai ulos, asiat on nähty ei tullut tulosta tuli kaaottien helvetti aikaan, sen saivat SSS ja SOS hallitus, nyt Sipilä koittaa kaiken paskan heittää persujen niskaan vaikka itse en heiltä oikeastaan erikoisempaa politiikka odottanut muuta kun että pysyisivät edes osassa sanojensa takana, ehkä se on parempi kuitenkin että persut on siellä kun SDP ja muita lisää sekoilemassa.
Jospa näissä on kuitenkin sitä todellista demokraatista ainesta.
http://kansanliike.net/blogi/suomi-ensin-puolueprojektin-sivut-avattu/
http://suomiensin.net/index.html
http://suomiensin.net/attachments/kannattajakorttimalli.pdf
Unohtui tuossa yöllä eilen vielä mikäs se tällainen sopimus on salailua jälleen puhutaan jostakin isäntä maan sopimuksesta.
http://mvlehti.net/2016/09/26/ipu-kaansi-naton-isantamaasopimuksen-mou-suomeksi/
Niin kun yksi kommentoja tuossa toteaa tästä sopimuksesta sentään tämän tiivitettynä.
"Puolustusvoimien komentajan Jarmo Lidbergin allekirjoittama NATO-Isäntämaasopimus on verrattavissa presidentti Rytin allekirjoittamaan sopimukseen Natsi-Saksan kanssa, kun Lindberg lähtee, koska sillä ei ole takanaan eduskunnan päätöstä."
Jotakin tosin ilmeisesti on taas porsaan reikänä siellä joku teistä Herroista, Rouvista tai Presidentti sorkimassa sopimusta, taas kansan päänmenoksi.
Olette sellaisia viheliäisiä kettuja kansalta ei taaskaan kysytä mitään, tai jos kysytään pyyhitte sillä persettä vaikka jo tiedätte suurin osa kansasta on vastaan tätä Natottamista, mitäs demokratiaa se taas on se on sitä teidän omaa näkemystänne demokratiasta samoin kun tuosta EU.n kansan äänestyksestä, matmutuksesta ei mitään väliä kun teidän puolueittenne agenda ja hyvinvointi.