Nyt kaikki kokemattomat koeajomessuille

Koeajotapahtuma järjestetään Messukeskuksessa ja paikalla kymmenien automerkkien edustusekä myös eksoottisempia merkkejä. Nyt etuvetoisella päristelevälle tavis-autoilijalle joka kiimaisesti haaveilee jostakin lapsellisen näköisestä RS Ocusta on mahdollisuus kokea miltä oikeasti hienoilla ajo-ominaisuuksilla ja yleellisillä varusteilla varustetur autot tuntuvat.

Kun ei ole kokemusta, niin kaikki autopalstankin väitteet skodisteilla perustuu mutu-tuntumaan ja kaverin siskon miehen fiktiivisiin jorinoihin. Itse saatan olla ulkomaanreissulla testaamassa erästä virityspajan tuotetta enkä mahdollisesti pääse kutsusta huolimatta. Nyt hankkimaan ajokokemusta oikeasti upeista moderneista takavetoisista autoista!
57140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 57

Vanhimmat

Kyllähän noilla on jo ajettu jopa Saksan paanoilla, mutta kun ei niillä mitään tee meidän mökkitiellä. Auton pitää olla sellainen, että sillä pärjää näillä Suomen "hyväkuntoisilla" teillä.

Äänestä
  • Joo, rimpula-etuveto on siellä paras!

    Äänestä

  • Hienoa että auto hankitaan vain siihen että saa muutaman kerran vuodessa koko kämpän tavarat ja marketin makkarapaketit jonkin korpitaipaleen päähän. Kuinka monta prosenttia tai oikeastaan promillea ajoista oikeasti on esim. päällystämättömillä lumisilla teillä? Takavetoinen farkku pärjää yhtä hyvin niillä kuin etuvetoinen.

    Äänestä

  • outoalogiikkaa kirjoitti:

    Hienoa että auto hankitaan vain siihen että saa muutaman kerran vuodessa koko kämpän tavarat ja marketin makkarapaketit jonkin korpitaipaleen päähän. Kuinka monta prosenttia tai oikeastaan promillea ajoista oikeasti on esim. päällystämättömillä lumisilla teillä? Takavetoinen farkku pärjää yhtä hyvin niillä kuin etuvetoinen.

    Jos minulle kommentoit, niin nykyään lähes joka viikonloppu ollaan mökillä, siis myös talvella, joten lumista metsätietä tulee ajettua aika paljon vuoden aikana. Ei meillä paljoa tavaraa ole mukana, ainoastaan sapuskat, kun kaikki muu on jo perillä valmiina. Varmaan takavetoisellakin pärjäisi, sellaisia on ollutkin pari kappaletta, mutta kun en kovin isoa autoa tarvitse, niin etuvetoisissa on parempi valikoima. Viimeksi tuli valittua tämä Skoda, kun oli parhaiten tarpeeseeni sopiva. Hyvin on toiminut ja tyytyväinen olen. Mikään ei minua estä vaihtamasta merkkiä, kun seuraavan auton ostan, en ole mitenkään merkkiuskollinen.

    Äänestä

Kuukauden verran vuositasolla tulee keski/eteläeurooppaa palloiltua, 11kk kotosuomea. Kuis pal kyykkäressu ajaa vaikka saksa -Itävalta akselilla? Kotimaassa niiden makkarapakettien lisäksi autossa on ne kolme kakaraa ja se sekarotunen rakki, takakontis kuukauden retkikamat, telttaa, kypärää,pelastusliiviä, melaa etc... Katolla inkkari, Freestyle kajakki, laskupaatti,JA ne makkarat.

Äänestä
  • Ja taas on koko yö valvottu ja satuiltu?

    Äänestä

  • fabialla.kuuhun kirjoitti:

    Ja taas on koko yö valvottu ja satuiltu?

    Toteaa valvova Skoda-kriitikko?

    :D

    Äänestä

  • mopolla.tähtiin kirjoitti:

    Toteaa valvova Skoda-kriitikko?

    :D

    Toteaa 12 tuntia ja 8 minuuttia sitten omansa kirjoittanut yöpäivystäjä?

    Äänestä

  • unettomat.skeidistit kirjoitti:

    Toteaa 12 tuntia ja 8 minuuttia sitten omansa kirjoittanut yöpäivystäjä?

    Kova poika olet v a l v o m a a n. Ja kuvittelemaan, kuka mitäkin on kirjoittanut.

    Äänestä

Onhan RS Octavia suljettu pois noilta kinkereiltä? Ettei "Länsiautomiehet" katso itään ja saa tautia?

Kyykman testaa virityspajan tuotteita. Jos näin, osaisit kirjoitella tarinoitasi aivan toisille keskustelu-alueille. Perheautot ja virityspajat eivät liity Suomalaisessa todellisuudessa mitenkään toisiinsa. Vai onko alan oikeilla foorumeilla tullut "nenä kipeäksi"? Eivätkö tietosi ja taitosi riitä siellä? Muistelet koulukiusaajan historiaasi ja haet sopivan kohderyhmän, jolla "ei ole kokemusta"?

Äänestä

Heh, vatipää yritti laajentaa reviiriään historiapalstalle, ammuttiin alas todella nopeasti

Äänestä
  • Mitä "jäätäviä faktoja" tällä kertaa, olisko linkkiä huumoripalstalle?

    Äänestä

  • Eikö historia-palstallakaan tykätä takavedoista?

    Äänestä

  • Kun ei ole kokemusta niin voi etuveto pärinäpetteri haukkua takavetoisia.

    Äänestä

Skoda on kyllä selittelijöiden ja muiden onnettomien ykkösvalinta.

Äänestä
  • Ja avautumisesi liittyi aloitukseen, miten?

    Äänestä

  • ykköspesä kirjoitti:

    Ja avautumisesi liittyi aloitukseen, miten?

    Tietämättömyytesi antaa paljon luultavaa.

    Äänestä

Kehutaan jotain vanhoja takamoottorisia tuuppareita mutta syljetään modernia takavetoa...

Äänestä
  • Niin. Ei olekaan. Totta, mitä Sinä kirjoitat.

    Äänestä

  • Kokemattomuus sen aiheuttaa kun uudella "tykillä" skoda tsillä ajavalla sirkuspellellä vain kokemusta enintään vanhasta takapotku Ladasta jne. Moderneista takavedoista ei mitään kokemusta

    Äänestä

Kuulemma jopa Porscheja pääsee ajamaan.

Äänestä
  • Entä Ferrarin erikois malleja. Niillä en ole koskaan päässyt ajamaan. Tavallisella Ferrarilla kylläkin kerran, mutta Ferrari kai ei ole noiden takavedon kannattajien mukaan oikea auto. Vain joku mopo korkeintaan eihän niissä ole mesen ja bemun tehoista moottoriakaan. Lienee tehokkaampia.

    Äänestä

  • Oliko polkuauto Ferrari?

    Äänestä

  • Ei ollut mikään polkuauto Ferrari. Kyseinen yksilö on nykyään museoauto. Sillä on ikää jo hieman yli 50 vuotta. Kunnostin joitakin osia siihen. Testauksen yhteydessä ajoin pienen lenkin sillä. Tunnen aika monta autoharrastajaa ja muutaman rallikuskin. Tiedätkö, että polkuauto Ferrari on pyhäin häväistystä. Siitä pitäisi oikeastaan joutua linnaan.

    Äänestä

Tuskin skodisti uskaltaa edes ajaa Porschella kun se ainutkertainen mahdollisuus tulee. On nimittäin tottunut miin paskoihin ajokkeihin ja surkeisiin ajokokemuksiin, että paskahan siinä valahtaa skodakuskin pöksyyn kun tehokkaampaa oikeaati sporttista autoa pitäisi ajaa.

Äänestä

En sukalla ajaa mitään muuta kuin Skodaa kun muuten voisin jopa tykätä. Tää illuusio et mun skoda on paras,nopein,komein halutaan säilyttää! Kiitos

Äänestä

Voisi ensikertaa skodistikin päästä kunnon autojen makuun. Loppuisi ne kuvitelmat ja illuusiot Skodan ylivertaisuudesta joka usein johtuu nimenomaan kokemuksen ja teknisen ymmärryksen puutteesta.

Näytteille on tulossa myös joitakin yli 300-400hv autoja ja mahdollisesti koeajettaviksi. Siinä kokemusta saisitte skodistit oikeaati tehokkaista autoista. Suosittelen kuitenkin myös ajamaan takavetoisia noin 200hv autoja jolloin käsitys ajo-ominaisuuksista saisi ihan uuden ulottuvuuden skodistin komentokeskuksesssa siellä päänupin syvyyksissä.

Äänestä
  • Onko sulla edelleen ongelma tämän 0- 50 kmh-osaston kanssa?
    Ai niin, saako tuonne "tapahtumaan" ottaa alaikäisiä mukaan, vai onko se K-18? Varmaankin Automiehille jotain "aikuisviihdettä" tarjolla... ;)

    Äänestä

Tää skodistien takavetofobia on kanssa jotain ihan absurdia

Äänestä
  • Tuossa edellä esitin kysymyksen, johon sinä ilmeisesti osaat, mutta et halua vastata. Niinkö se on? Outoa mainostaa, mutta ei anna lisätietoja. Lieneekö tapahtuma jossain kuvitteellisessa paikassa... Röllilaakson katuradalla?

    Äänestä

  • kun ei ole kokemusta

    Äänestä

Kyllä minä jätän koeajot taas ensi vuoden MP-näyttelyyn. Siellä voi kokea miltä tuntuu, kun oikeasti lähtee viivalta.

Äänestä

Onko Messukeskus nykyisin Utin ABC:llä, vai mikä kuvitteellinen tilaisuus tässä on kyseessä?

Äänestä
  • Ei ole kuvitteellinen vaan automaahantuojien ja alan ydintoimijoiden järjestämä. Itse olen kutsun jo saanur, kokematon skodisti voi myös osallistua 10-15 eurolla. Koeajettavana lähes kaikki Suomeen virallisesti autokauppaan tuotavat uudet automerkit.

    Tilaisuus on Helsingi Messukeskuksessa Marraskuussa

    Äänestä

  • automotive.master kirjoitti:

    Ei ole kuvitteellinen vaan automaahantuojien ja alan ydintoimijoiden järjestämä. Itse olen kutsun jo saanur, kokematon skodisti voi myös osallistua 10-15 eurolla. Koeajettavana lähes kaikki Suomeen virallisesti autokauppaan tuotavat uudet automerkit.

    Tilaisuus on Helsingi Messukeskuksessa Marraskuussa

    Marraskuussa? Joo, tämän olemme kuulleet. Onko tämä jonkin messutapahtuman yhteydessä? "Ralli ja rata 2017"-messut?

    Joutuuko kokenut Skodisti maksamaan lisähintaa?

    Skoda-kriitikot jakavat yleensä auliisti nettilinkkejä & CopyPastea omista mielenkiinnon kohteistaan. Nyt ei vastata kysymyksiin, saati tarjota lisätietoja kuin nimeksi.

    Todella kiinnostaa tapahtuman luonne. Minkähän "alan" toimijat tätä järjestää? Eipä ole hauskaa mennä perheen kanssa tapahtumaan, jossa onkin tarjolla pietarilaista K18-viihdettä automiehille.

    Äänestä

  • Ajaa nykyisin Bemarilla kun ei autoverojakaan taakkana siellä Euroopan ytimessä.Siellä ei Skoda kelvannutkaan enää

    Äänestä

  • eiskodakelvannutkaan kirjoitti:

    Ajaa nykyisin Bemarilla kun ei autoverojakaan taakkana siellä Euroopan ytimessä.Siellä ei Skoda kelvannutkaan enää

    Eiköhän tuo aiempi Skodalla ajaminen ole jo liian rankka juttu Skoda-kriitikoille. Eipä Tsekin presidenttikään aja Skodalla. Miksi ajaisi, jos kansa maksaa Mersun...

    Äänestä

  • kwhv kirjoitti:

    Eiköhän tuo aiempi Skodalla ajaminen ole jo liian rankka juttu Skoda-kriitikoille. Eipä Tsekin presidenttikään aja Skodalla. Miksi ajaisi, jos kansa maksaa Mersun...

    Nyt on nyt ja Katainen kommunisteineen ja vihreineen on valittu pois hallituksesta.

    Äänestä

  • Totuuskirjoittaja kirjoitti:

    Nyt on nyt ja Katainen kommunisteineen ja vihreineen on valittu pois hallituksesta.

    Mutta silti Skoda ahdistaa. Voi voi.

    Äänestä

  • Totuuskirjoittaja kirjoitti:

    Nyt on nyt ja Katainen kommunisteineen ja vihreineen on valittu pois hallituksesta.

    Olettehan ostaneet jo lippunne arvon Skodsitit? Nyt kun näyttää vahvasti siltä, että ei ole kokemusta eikä ymmärrystä kunnon ajo-ominaisuuksista. Katkeruuttakin on ilmassa, kun päätä seinään hakaten skodisti vakuuttelee itselleen oman autonsa erinomaisuutta,vaikka ei ole edes kunnon autoists kokemusta.

    Alfa Romeo siirtyy vuosikymmenien jälkeen koko mallistossaan takavetoon ja uusi Giulia onkin erittäin onnistunut esimerkki, sitäkin pääset ajamaan koeajotapahtumassa. Lisäksi tietenkin Bemarit,Jaguarit ja Mersut ajettavina viikonlopun aikana. Kuulemma ennakkovarauksella onnistuu Lotuksen ja Porschenkin ajaminen. Siitäpä sitä kokemusta kartuttamaan! Eikä kannata missata myöskään äärettömän hauskoja Mazda Mx5,Lexus LC coupe tai Toyota gt86 takaveto pikkusportteja.

    Äänestä

  • automotive.master kirjoitti:

    Olettehan ostaneet jo lippunne arvon Skodsitit? Nyt kun näyttää vahvasti siltä, että ei ole kokemusta eikä ymmärrystä kunnon ajo-ominaisuuksista. Katkeruuttakin on ilmassa, kun päätä seinään hakaten skodisti vakuuttelee itselleen oman autonsa erinomaisuutta,vaikka ei ole edes kunnon autoists kokemusta.

    Alfa Romeo siirtyy vuosikymmenien jälkeen koko mallistossaan takavetoon ja uusi Giulia onkin erittäin onnistunut esimerkki, sitäkin pääset ajamaan koeajotapahtumassa. Lisäksi tietenkin Bemarit,Jaguarit ja Mersut ajettavina viikonlopun aikana. Kuulemma ennakkovarauksella onnistuu Lotuksen ja Porschenkin ajaminen. Siitäpä sitä kokemusta kartuttamaan! Eikä kannata missata myöskään äärettömän hauskoja Mazda Mx5,Lexus LC coupe tai Toyota gt86 takaveto pikkusportteja.

    Yhä edelleen ja vieläkin Skoda ahistaa. No, tuossa "tapahtumassa" Kyykkiskin voi koeajaa Skodan ja todeta kuinka " riittämätön" esim 1.4 TSI Octavia on?. Ja ota toki koko perhe mukaan, jotta täyden kuorman vaikutus voidaan todeta. Ei mitään autolehtien kuvitelmia... ;)

    Mutta että auton koeajostaq pitäisi maksaa? :D

    Äänestä

Skodistin kannattaa tosiaan ajaa ennakkoluulottomasti laadukkaita erinomaisin ajo-ominaisuuksin varustettuja takavetoisia/oikealla nelivedolla varustettuja malleja. Niin saatte kokemusta ja se etuvetokiihko ja skodafanaattisuus laskee. Ei kannata kuitenkaan innostua liikaa sillä se antaa amatöörimäisen ja juntin kuvan kun skodisti ensimmäistö kertaa pääsee S500 Mersun rattiin ja sikailee sillä sitten menemään. Onhan siellä Porschejakin tarjolla 20-30 min koeajoihin, mutta onneksi tulee liikkeen edustaja niihin mukaan ettei kokematon skodisti aivan lähde riehumaan...

Hyviä ajohetkiä! Nyt vihdoin mahdollisuus saada kokemusta muustakin kuin skeidasta ja muista etuvetokippasista!

Äänestä

Onko jo liput ostettu?

Äänestä

Tuohan on Lasten mehuhetki tapahtuma. Blondatut takatyöntöpuppelit sinne menevät tuuppaamaan toisiansa, hyh.

Miehet menevät hirvimetsälle tai muuten luontoon tuonakin viikonloppuna.

Äänestä
  • Ai "miehet" menevät hirvimetsälle, tai siis yrittivät mennä koska etuveto juuttui.

    Äänestä

Minkähän takia muuten maastoautot ovat nelivetoja? Osaako kukaan skeidisti vastata?

Äänestä

Tulipa juteltua muutamien maahantuojien kanssa ja heidän lehdiatöautoista paikalle tulee esim. Jaguarilta F-type ja Mercedekseltä C350e, E350 sekä S500e koeajettavaksi. Nyt siis hankkimaan kokemuksia! Itse olen ulkomailla eräässä koeajotapahtumassa niin en pääse paikalle kutsusta huolimatta

Äänestä
  • Eksoottisimmasta päästä taitaa olla ajettavana Lotus Evora. Se antaa ajo-ominaisuuksille uuden määritelmän, eikö olisikin RS fanipetterit hienoa päästä ajamaan oikeasti tehokkaita ja urheilullisia autoja ensimmäistä kertaa??

    Äänestä

Niin ja eikös siellä ole myös Tojon teho mallit koeajossa, tehokkaimassa taitaa olla peräti 200 hv.

Äänestä
  • Tojon teho mallit

    peräti 200 hv

    Niinhän se onkin.

    Äänestä

  • heheheheh skdositit ja tojoterot jaksavat vääntää jostakin etuvetoisista mopomalleista kun ei kunnon tehokkaista sporttisita ja hyvät ajo-ominaisuudet omaavista autoista ole paskaakaan kokemusta.

    No nyt hankkimaan messukeskuksesta kokemusta!!!! Hieno mahdollisuus neitsyt-teroille ja kokemuspuutteessa eläville skeidapettereille

    Äänestä

Onko aloittajalla kortti tai luottotiedot menneet kun messuille pitää mennä ajelemaan? Ittellä ei ole ollut pienintäkään vaikeutta käydä koejajamassa liikkeessä mitä tahansa autoa, jonka ostoa oikeasti voisin harkita. Niihin eivät tosin kuulu mitkään pelkästään takavetoiset, koska sellaisilla tuli ajetuksi vuosikymmeniä sitten. Ei kannata jämähtää pysähtyneisyyden aikaan.
Tarkemmin ajatellen onhan mulla takavetoinen vempele baanoja ja alppireissuja ynnä Ahvenistoa varten. Prätkä. Ei vaan muistunut heti mieleen päivän lumituiskua katsellessa mutta palaanpa asiaan kevättalvelle suunnitellulla pitkällä Epsanjan reissulla ...

Äänestä
  • Ja varmaahan on että et sinä arkipäivänä vain kävele liikkeeseen ajamaan noita autoja joita messukeskuksella on. Ne ovat maahantuojien erikoiskalustoa ja peruskalustoa, eivät jälleenmyyjien koeajoautoja tai esittelyautoja. Useita koeajopäivän erikoismalleista ei ole kuin yksi kappale Suomessa esim. Jaguar F-type R tai Lotus Evora 400. Eipä Mercedes S500 plug-in hybridejäkään taida olla kuin kymmenkunta Suomessa rekisterissä. Melko ainutlaatuisia autoja siis pääsee ja kartuttamaan ajokokemusta sekä kokemaan ajamisen elämyksiä joita ei todellakaan ole missään Skodan mallissa tarjolla.

    Skodan koeajolle todellakin voi päästä puistonpenkin juoppo tai laitapuolen-Lasse, heillä on luottotietojen menetyksen lisäksi liuta muita ongelmia, mutta skodaa silti tyrkytetään. Vastuutonta toimintaa jo sinänsä.

    Mene sinäkin hankkimaan ajoelämyksiä autoilla joilla et ikinä muuten pääse ajamaan. Itse olen työskennellyt autoteollisuuden hankkijalla ja päämiehen lukuun testitoiminnoissa, autot ovat edelleen intohimoni vaikka työskentelen nyt muulla toimialalla. Kutsun tapahtumaan sain muuten jo kaksi kuukautta sitten.

    Äänestä

No saitteko kokemusta?

Äänestä

Ehkä kannattaa olla vastaamatta trollille . Hänen aloituksensa kuivuvat vähin äänin. Olisi mielenkiintoista seurata tuota kehitystä!

Äänestä
  • Katkeraa kun et saanut kokemusta

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


automotive.master kirjoitti:

Koeajotapahtuma järjestetään Messukeskuksessa ja paikalla kymmenien automerkkien edustusekä myös eksoottisempia merkkejä. Nyt etuvetoisella päristelevälle tavis-autoilijalle joka kiimaisesti haaveilee jostakin lapsellisen näköisestä RS Ocusta on mahdollisuus kokea miltä oikeasti hienoilla ajo-ominaisuuksilla ja yleellisillä varusteilla varustetur autot tuntuvat.

Kun ei ole kokemusta, niin kaikki autopalstankin väitteet skodisteilla perustuu mutu-tuntumaan ja kaverin siskon miehen fiktiivisiin jorinoihin. Itse saatan olla ulkomaanreissulla testaamassa erästä virityspajan tuotetta enkä mahdollisesti pääse kutsusta huolimatta. Nyt hankkimaan ajokokemusta oikeasti upeista moderneista takavetoisista autoista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu