Palvelut vs.tulonsiirrot

Eivätkö veroilla tuotetut palvelut ole juuri tulonsiirtoja ?

Näitä verovaroin kustannettuja palveluja ei oikein huomaa, kunnes niitä ei todellakaan ole.

Olen muutaman kerran tehnyt laskemia henkilöille, jotka väittävät jääneensä verovaroin rahoitettuja palveluksia paitsi. Ja hämmästys on todella suuri.

Kuten ilmaisia lounaita ei ole, eivät ilmais- tai subventoidut palvelutkaan ole ilmaisia. Ja harva kykenee ymmärtämään, miten paljon ne todella maksavat. Vaikkapa yksityisenkin sektorin tuottamana.

Kunnallishallinnon ns. hallintokustannukset edustavat vajaata 5 % kokonaismenoista. Eipä siis keskimääräistä yritystä enemmän huomioon ottaen sen, että kunnan tuotanossa osa on toki ns. massatuotantoa, mutta huomattava osa piensarjaista, yksilöllistä tuotantoa.

Hallinnon tehtäviä lisää kysyntä/tarjonta-balanssin ja laatutason ylläpidon vaikeus. Toisin kuin yritysmaailmassa palvelun tai edun saaja ei itse maksa saamaansa palvelua tai hankintaa eikä balanssisuhde siten määräydy markkinatalouden mekanismien mukaan. Kun asiakas ei tiedä saamansa palvelun hintaa, on hänen mahdollisuutensa laatuvertailun tekemiseen vajavaiset.

Tänän vajaaseen 5 %:iin sisältyy myös ns. demokratiakustannus. Yrityselämässä ei tunneta kunnallisvaalien kaltaisia tilaisuuksia, ei kuukausittaisia yhtiökokouksia (valtuusto) kokouspalkkioin, ei ole lautakuntajärjestelmiä kokouspalkkioin, ei lavean laajaa julkisuuslainsäädäntöä, delegointijärjestelmiä, oikaisu- muutoksenhaku- ja kunnallisvalitusprosesseja jne. Kaikki tämä vaatii esittelijäitä, valmistelijoita, lausunnon antajia,pöytäkirjoja jne. Eivät virkamiehet niitä tarvitse, se vaan on demokratian hinta.

Tähän vajaaseen 5 %:n sisältyy myös palkanlaskennan, rahaliikenteen, kirjanpidon jne kustannukset, samoin kuin yrityksissäkin. Eivätkä yllä hallinnon henkilöt yrityksen hallintohenkilöstön palkkatuloihin, optioista puhumattakaan.

Pokasaha kirjoitti:

Näitä verovaroin kustannettuja palveluja ei oikein huomaa, kunnes niitä ei todellakaan ole.

Olen muutaman kerran tehnyt laskemia henkilöille, jotka väittävät jääneensä verovaroin rahoitettuja palveluksia paitsi. Ja hämmästys on todella suuri.

Kuten ilmaisia lounaita ei ole, eivät ilmais- tai subventoidut palvelutkaan ole ilmaisia. Ja harva kykenee ymmärtämään, miten paljon ne todella maksavat. Vaikkapa yksityisenkin sektorin tuottamana.

Kunnallishallinnon ns. hallintokustannukset edustavat vajaata 5 % kokonaismenoista. Eipä siis keskimääräistä yritystä enemmän huomioon ottaen sen, että kunnan tuotanossa osa on toki ns. massatuotantoa, mutta huomattava osa piensarjaista, yksilöllistä tuotantoa.

Hallinnon tehtäviä lisää kysyntä/tarjonta-balanssin ja laatutason ylläpidon vaikeus. Toisin kuin yritysmaailmassa palvelun tai edun saaja ei itse maksa saamaansa palvelua tai hankintaa eikä balanssisuhde siten määräydy markkinatalouden mekanismien mukaan. Kun asiakas ei tiedä saamansa palvelun hintaa, on hänen mahdollisuutensa laatuvertailun tekemiseen vajavaiset.

Tänän vajaaseen 5 %:iin sisältyy myös ns. demokratiakustannus. Yrityselämässä ei tunneta kunnallisvaalien kaltaisia tilaisuuksia, ei kuukausittaisia yhtiökokouksia (valtuusto) kokouspalkkioin, ei ole lautakuntajärjestelmiä kokouspalkkioin, ei lavean laajaa julkisuuslainsäädäntöä, delegointijärjestelmiä, oikaisu- muutoksenhaku- ja kunnallisvalitusprosesseja jne. Kaikki tämä vaatii esittelijäitä, valmistelijoita, lausunnon antajia,pöytäkirjoja jne. Eivät virkamiehet niitä tarvitse, se vaan on demokratian hinta.

Tähän vajaaseen 5 %:n sisältyy myös palkanlaskennan, rahaliikenteen, kirjanpidon jne kustannukset, samoin kuin yrityksissäkin. Eivätkä yllä hallinnon henkilöt yrityksen hallintohenkilöstön palkkatuloihin, optioista puhumattakaan.

Näin on kuten pokasaha kuvaa. Suomalainen julkinen talous toimii hämmästyttävän tehokkaasti verrattuna kansainvälisesti. Tai verrattuna siihen mitä palvelujen teettäminen yksityisellä maksaisi.

Syynä lienee mm. korruption vähäisyys.

abskissa kirjoitti:

Näin on kuten pokasaha kuvaa. Suomalainen julkinen talous toimii hämmästyttävän tehokkaasti verrattuna kansainvälisesti. Tai verrattuna siihen mitä palvelujen teettäminen yksityisellä maksaisi.

Syynä lienee mm. korruption vähäisyys.

Jos 800-sadan asukkaan köyhä maalaispläntti haluaa pitää omaa kirkkoa pappeineen ja kuntaa johtajineen 5% tuskin riittää varsinaisen hallinnon kuluihin. Niin vaikka kirkko jätettäisi laskuista erilleen.

kyllä mutta kirjoitti:

Jos 800-sadan asukkaan köyhä maalaispläntti haluaa pitää omaa kirkkoa pappeineen ja kuntaa johtajineen 5% tuskin riittää varsinaisen hallinnon kuluihin. Niin vaikka kirkko jätettäisi laskuista erilleen.

Totta kirjoitat ja tietysti poikkeuksiakin on. Onhan yrityksiäkin, jossa toimitusjohtaja on ainoa työntekijä.

Vaan noin pienissä kunnissa kunnanjohtaja on yleensä samalla kunnansihteeri, taloussihteeri, terveys-, sosiaali- ja koululautakuntien sihteeri, kuluttajaneuvoja, velkaneuvoja, kiinteistöjen isännöitsija, apulaispalopäällikkö jne. Yleensä ei kuitenkaan ihmis- tai hammaslääkäri, terveyssisar, kätilö, posti tai veikkausasiamies.

Lisäksi palkkakin taitaa olla pienempi kuin suuremman kunnan kunnansihteerin virassa.

Pokasaha kirjoitti:

Näitä verovaroin kustannettuja palveluja ei oikein huomaa, kunnes niitä ei todellakaan ole.

Olen muutaman kerran tehnyt laskemia henkilöille, jotka väittävät jääneensä verovaroin rahoitettuja palveluksia paitsi. Ja hämmästys on todella suuri.

Kuten ilmaisia lounaita ei ole, eivät ilmais- tai subventoidut palvelutkaan ole ilmaisia. Ja harva kykenee ymmärtämään, miten paljon ne todella maksavat. Vaikkapa yksityisenkin sektorin tuottamana.

Kunnallishallinnon ns. hallintokustannukset edustavat vajaata 5 % kokonaismenoista. Eipä siis keskimääräistä yritystä enemmän huomioon ottaen sen, että kunnan tuotanossa osa on toki ns. massatuotantoa, mutta huomattava osa piensarjaista, yksilöllistä tuotantoa.

Hallinnon tehtäviä lisää kysyntä/tarjonta-balanssin ja laatutason ylläpidon vaikeus. Toisin kuin yritysmaailmassa palvelun tai edun saaja ei itse maksa saamaansa palvelua tai hankintaa eikä balanssisuhde siten määräydy markkinatalouden mekanismien mukaan. Kun asiakas ei tiedä saamansa palvelun hintaa, on hänen mahdollisuutensa laatuvertailun tekemiseen vajavaiset.

Tänän vajaaseen 5 %:iin sisältyy myös ns. demokratiakustannus. Yrityselämässä ei tunneta kunnallisvaalien kaltaisia tilaisuuksia, ei kuukausittaisia yhtiökokouksia (valtuusto) kokouspalkkioin, ei ole lautakuntajärjestelmiä kokouspalkkioin, ei lavean laajaa julkisuuslainsäädäntöä, delegointijärjestelmiä, oikaisu- muutoksenhaku- ja kunnallisvalitusprosesseja jne. Kaikki tämä vaatii esittelijäitä, valmistelijoita, lausunnon antajia,pöytäkirjoja jne. Eivät virkamiehet niitä tarvitse, se vaan on demokratian hinta.

Tähän vajaaseen 5 %:n sisältyy myös palkanlaskennan, rahaliikenteen, kirjanpidon jne kustannukset, samoin kuin yrityksissäkin. Eivätkä yllä hallinnon henkilöt yrityksen hallintohenkilöstön palkkatuloihin, optioista puhumattakaan.

Kuinkas pokasaha joka tunnut tietävän kaiken tilastoista määrittelisit valtion hallintoportaiden ja niiden alaisten laitosten palvelujen hinnan?tavalliselle kansalaiselle tuo kuntasektori tuossa selkenikin.

Valtio olen minä kirjoitti:

Kuinkas pokasaha joka tunnut tietävän kaiken tilastoista määrittelisit valtion hallintoportaiden ja niiden alaisten laitosten palvelujen hinnan?tavalliselle kansalaiselle tuo kuntasektori tuossa selkenikin.

Empäs tiedä noiden tilastojen tutkimisesta.

Jos ole kiinnostunut julkispalvelusten hinnoista, katselepa esim. koulutuksen uusimpia tilastoja seuraavasta ositteesta www.vos.uta.fi/rap/kust/v00/raportit.html.

Tällaiseen avoimmuuteen ei kykene mm. stakes, joka käy kauppaa keräämillään tilastotiedoilla.

Tilastojen äiti on tietysti tilastokeskus www.tilastokeskus.fi, kunta-alalla www.kuntaliitto.fi/tietopalvelut/tilastot jne jne, ja onhan niitä.

Edellinen kirjoitukseni koski hallinnon kustannusosuutta palvelutuotanto ja investointikustannuksista. Tuotteen hintoja onkin vaikeampi vertailla. Miten esim. hinnoittelet palokunnan, poliisin tai maanpuolustuslaitoksen palvelutuotteen hintaa.

Miten suuret palovakuutusmaksut olisivatkaan, jos palotointa ei yhteiskunta olisi järjestänyt. Tai henki-, varkaus-, tapaturmavakuutukset, mikäli poliisi toimisi kaupallisin perustein. Yhteiskunta ylläpitää poliisi- ja pelastustointa ja tekee samalla kaikkensa, jotta sitä ei tarvittaisi. Kustannus ei ole toimintasuorite, vaan varallaolo ja valmius.

Kuten koulutuksen tilastoista havaitset, koulutuksen kustannuksista on olemassa kohtuullisen vertailukelpoiset kustannustilastot. Niitä on olemassa myös sosiaali- ja terveyssektorilla, kaupallisuus vain häiritsee kansalaisten vapaata tiedonsaantia. Tilastot useinkaan ilmaise suorittain kokonaiskustannusta, sillä tilastoihin on otettu vain hyväksytyt standaarikustannukset. Esim. kunnat satsaavat opetukseen aika paljon yli valtion hyväksymän määrän.

Yleisesti ottaen esim. kuntasektorille huomattavan kalliita ovat alle 15 vuotiaat lapset ja yli 75 vuotiaat. Siinä välissä on työikäinen ikäluokka, joka kokee usein jäävänsä kaikesta palveluista paitsi.

Valtionhallinnon osalta onkin tarvetta kiinnittää hallitsemisen kustannuksiin. Valtionhallinto tuottaa suhteellisen paljon julkishallinnon sisäisiä hallitsemistuotteita, jotka kovin välillisesti kohdistuvat kansalaisiin. Vaikka esim. Niinistö ja monet valtakunnan politiikot muistavat aika ajoin konsultoida kuntia tehokuudessa ja säästäväisyydessä, kunnat tuottavat lukuisasti kansalaispalveluksia, joita valtio ei kertakaikkiaan kykene itse tehokkaasti tuottamaan.

Valtion tulisi ottaa esim. Utsjoen, Pelkosenniemen ja Savukosken kuntien kustannuskriisiin ajautuneen palvelutuotannon hoitoonsa. Ministeriöistä olisi nimettävä virkamiehet, jotka osoittaisivat esimerkilliset taitonsa, miten tilanne hoidetaan kuntia paremmin.