Lasketaanpa.
Bussien lipputulot ovat nykyisin 40 miljoonaa euroa / vuosi. Tkl:n käytössä on 140 bussia ja lasketaan mukaan muiden liikennöitsijöiden busseja 20, joten keskimäärin liikenne hoidetaan 160:n bussin voimin.
40 miljoonaa / 160 tekee lipputuloja 250000 euroa / bussi / vuosi.
Yksi ratikka vastaa kolmea bussia, eli ratikan lipputulot per vuosi on 750000 euroa.
23 kpl ratikoita kerää siis lipputuloja yhteensä hieman yli 17 miljoonaa vuodessa.
Ratikkainvestonnin loppusumma kaikkine oheiskuluineen (Hämeensillan rakennus jne.) tulee olemaan ainakin 500 miljoonaa.
Pelkillä lipputuloilla menee tuon puolen miljardin saavuttamiseen noin 30 vuotta! (500/17=n.30)
Jos mukaan lasketaan vielä ratikan ja ratikkainfran käyttömenot, niin aikaa kuluu pidempään mitä on yhden ratikan käyttöaika. Varsinkin kun ratikat pitää uudistaa vähintään kerran käyttöikänsä aikana.
Kuka osaa laskea ratikkahankkeen kannattavaksi, osaa varmasti myös suunnitella ikiliikkujan.

Vastaukset 20
Vanhimmat
Mahtavaa matematiikkaa...
Esitä parempaa, älä panttaa osaamistasi
Ainakaan kokoomuksen matematiikalla tehtyihin laskelmiin ei voi luottaa. Siellä menee luvut sekaisin jopa valtiovarainministerin tasolla.
Tarkoitatko, että ratikka on kokoomuksesta lähtöisin oleva hanke? Kun luvut eivät pidä kutiaan
Tampereen kaupungin nettisivuilla on ratikalle oma osio, josta löytyy myös helposti ymmärrettävä selvitys ratikan taloudellisista hyödyistä.
Ja yksinkertaisillehan se teksti on tarkoitettukin.
Eli ymmärrät sen! Hienoa!
Sanomattakin on selvää, että kun jotain lobataan, niin luvut on tarkoituksella väritetty houkuttelevammiksi kuin mitä ne todellisuudessa ovat. Sitä paitsi suuri osa on konsulttien ja konsulenttien hihasta vetämiä arvioita, joiden paikkansa pitävyydestä kukaan ei voi olla varma.
Oletko sinä ensimmäinen, joka myös todistaa nuo väitteet, vai oletko samanlainen säälittävä reppana kuin muutkin tyhjiä väitteitä hokevat luuserit?
Sen jo tunnustaa kapitalistinenkin tiedemies, että ratikka on tappioprojekti.
Matkustamisesta useine vaihtoineen tulee hankalaa ja hidasta. Ei hyvä
Ottaako se sinua pattiin, kun mielipiteenäni totesin, että aina kun jotain lobataan, niin tietenkin silloin puhutaan omaan pussiin? Asioita kaunistellaan aina, sano minun sanoneen. Ja kuten kirjoitin, tulevaisuuden ennusteet ovat ennusteita, joita konsulit, konsultit ja konsulentit ovat jostain raapineet kasaan. Et sinäkään pysty tässä vaiheessa todistamaan niitä oikeiksi.
En kai pyytäisi lisätietoja, jos se pattiin ottaisi? Ihmetyttää vaan tuo tapa kyseenalaistaa tietoja ilman, että kykenee antamaan mitään pontta sille. Valitettavasti vastauksestasi selvisi vain se, kumpaan kategoriaan kuulut.
Höpöhöpö lässyn lässyn. Itse et jaa mitään informaatiota, kunhan vinoilet kaikille muille kirjoittajille. Näkee selvästi, että kyseessä on säälittävä reppana, jolla ei ole mitään sanottavaa.
Minulla on mielipide, entä sitten? Sinullakin saattaa olla mielipide, joten tasoissa ollaan.
Miksi minun pitäisi mitään informaatiota jakaa? Sinä reagoit oudon vahvasti siihen, että joku ei osaa vastata jonkun muun kysymykseen. Ilmankos vaikutat siltä kuin perseessäsi olisi kaktus poikittain.
Aloittajan kannattaa lukea ratikkaselvitys. Aloittajan matematiikka menee pöselikköön, että heilahtaa!
Kuten on todettu, se selvitys on hötön varaan rakennettu.
Kaikki suurhankkeet rahoitethan mafiarakenteisiin verrattavista paikoista kuten EU:sta, keskuspankista, veroparatiisi-siivistä, mususäätiöiltä ja rikollisrahaeliitiltä, jotka aikoo kansoittaa maamme ja koko kurjan euroopan etelän salafistihiekkamaaneilla, jotka tunnustavat musuuskontoaan. Meistä tulee näiden hankkeiden toteutumisen ja etenkin velkaantumisen myötä systeemin vankeja aina syvemmälle, monttuun asti. Suomalaisia nämä tuskin tulevat niin paljoa palvelemaan, koska kuolemme köyhinä ja kurjina velkaorjina, punavihervasemmisto ja muut kommarit antaa täystakuun tuhoutumiselle. Mutta eritoten maahanmuuttajilla, heillä taitaa olla loistava tulevaisuus, rikkoa ja tuhota kaikki maksamamme ilolla ja urakalla. Ja vetää vielä lättyyn päälle päätteeksi.
Kun kaikki tamperelaiset yksityisautoilijat, liikennesuunnittelijoiden unelmien mukaisesti, kipittävät yhtä jalkaa pohjois-korealaiseen malliin, käsiä taputtaen MEIDÄN KAIKKIEN YHTEISEEN IHMEKULKUNEUVOON, ja jättävät kapitalistisen hapatuksen parkkiin, niin pakkohan siitä on tuloja tulla.
Juu, kaikki autoilijat ja muutkin ajelevat vain pitkin päivää ratikalla, niin jo tulee ratikalla tuloja. Matkustajat tosin eivät voi olla töissä kun ajavat vaan sillä ratikalla. Ei hätää: sossusta saa rahaa. Ja taas ratikka näyttää mitä mainioimpia kannattavuuslukuja!