Kiinnostaako elämä?

Tällä hetkellä keskityn elämään itselleni niin mukavaa ja helppoa elämää kuin mahdollista.
Joka aamu ihmettelen, saanko tosiaan nukkua niin kauan kuin nukutaa, eikö kukaan huuda antamaan pilleriä tai kääntämään kylkeä.
Eikö tarvitse olla tekemisissä ihmisten kanssa joista ei pidä, työelämässä oli välillä pakko.
Eläkkeellä olo on yhtä juhlaa kun sen ensin oppii sisäistämään.

Odotan eläkettä. Taakka harteilta putoaa, vaikkei iso olekaan.

Palkka ei vastaa työni vaativuutta. Kyllä pärjään sillä, vanhempana kulut pienemmät.

Huh! Olen vahvasti sitä mieltä, että jos elämä ei kiinnosta, on jokin vialla. Se on poikkeustila jota pitää ottaa vakavasti. Ja mielekkyyttä pitää etsiä vaikka etsimällä, heti eikä huomenna. Voiko mikään olla enemmän hukkaanheitetty, kuin elämä jota ei halua?

Aion elää niin kauan kunnes kuolen. Jos ei nyt aina täysillä, niin hengailla kuitenkin.
Virta onkin metkampi. Se liittyy tuohon ekaan. Olen riippuvainen aikaansaamisesta, pitää saada puuhailla ja tehdä, laiskana tulee vaan turha olo. Se pitää vissiin opetella. Jos jollain on siihen hyvä konsti, niin tattista, tänne vaan.

Ehdottomasti nautin enemmän olla eläkkeellä tai poissa säännöllisestä palkkatyöstä, vaikka ansiot ovat pienet ja eläkekertymää ei tule. Elämäntarkoitus on olla sillä paikalla jonka on Jumalan suunnitelma tällä hetkellä. Uskon että se on minun kohdalla juuri näin. Ne vähät työt, joita pienellä paikkakunnalla on tarjolla hoituu kyllä ilman minunkin panosta. Ne jutut joita nyt teen vapaaehtoisesti tarvitsevat tekijää ja enemmänkin olisi tarjolla, mutta pitää omaakin aikaa jäädä.
Elän niin kauan kun Luoja on ajakseni täällä suunnitellut. Sitä en tiedä ja ei ole tarviskaan tietää.

Elämässä kiinnostaa sen ainutlaatuisuus. Ei ole samanlaista päivää ja aina on uutta edessä, uusia ihmisiä, tehtäviä, uutisia, kirjoja,...surujakin. Terveenä on hyvä olla. Se että saa tehdä jotain hyödyllistä ja tärkeää, vaikka kutoa sukkaa ja lapasta Romanian köyhälle lapselle, laittaa kymppösen kummilapselle, että tämä saa käydä koulua, rukoilla näiden ihmisten puolesta.

Ja ei ole synti nauttia hetkestä kahvikupposen äärellä aamulla hyvin nukutun yön jälkeen, käydä lauantaisaunassa ja kuunnella Launantain toivotuita radiosta. Minun onnenhetkeni ovat aika tavanomaisia ja pieniä.
Vielä käy mielessä alkaa jälleen harrastamaan kitaransoittoa. Kitara on ystävän kodissa, kun en oikein viitsi kerrostalossa rämpytellä.

Minua kiinnostaa tulevaisuus ja sen tuomat haasteet. Virtaa saan parhaiten uskosta ja rukouksesta, ystävien seurasta ja siitä mitä teen. Elämännälkä pysyy ja kasvaa siinä samalla.
Jos rehellisiä ollaan, niin aika harvoin tulee hetkiä, ettei nyt oikein huvita ja fiilis on tylsä. Tietenkin joskus kehtuuttaa lähteä jonnekin sovittuun, mutta eiköhän se ole luonnollista.

Tähän aamuun sain elämänvirtaa, kun molemmat tyttäreni soittivat. Miten mieltä lämmittävää kuulla, että heillä on kaikki hyvin ja suunnitelmia elämässä eteenpäin.
Oman elämän tarkoitus on elää nyt mahdollisimman täyttä elämää, sitä omannäköistänsä.
Olisi hienoa jos saisin elää kasikymppiseksi, viisi vuotta kauemmin kuin äitini. Se tavoite vaatii töitä, liikuntaa, terveellista ruokaa, hengenravintoa. Yritän pitää ne balanssissa, vaan ainahan voi jotain sattua, siksi pitäisi elää hetkessä, vaikka vähän hitaamminkin :)

Elämällä vissiin muuta tarkoitusta kuin suvun jatkaminen ja sekin on jo tehty.
Jokaisen elämä on ainutlaatuinen ja vaikka sille ei koskaan mitään oikeeta tarkoitusta löydä (miksikähän oikein nousin sängystä tänä aamuna kun kaikki tarpeellinen on jo tehty?)
***
Minuun ei oikein kolanda nää monen eläkeläisen ajatelmat että nyt kun aikaa on ja rahaakin ja ei mikään pakko tehdä mitään niin ollaan vain ja nautitaan. Elikkä siis, ihan ok nauttia vapaudesta, minäkin teen sen, olla ilman velvotteita, vapaaherrattarena, mutta onneksi minulla on muita ihmisiä ympärillä ja pieniä poikia jotka laittavat viestiä whatsappilla että tuutko mummo perjantaina kylään kun meillä on ikävä niin kyllä sitä saa lisää sisältöä ja tarkoitusta elämäänsä.
***
Yksin ja vain itselleen eläminen on pitemmän päälle aika turhauttavaa.

Pysyä hengissä

En tarkoita, että pitää tehdä esim. humanitaarista työtä sen vuoksi että ansaitsee olemassaolonsa ja on jollain tavoin velkaa kissanpäivistään. Ihan hyvin joku eläkeläinen nauttii seniorivuosistaan matkustelemalla ja näkemällä maailmaa, käymällä kulttuuririennoissa, kalliissa harrastuksissa.
Kun tekee vaativaa ja hyvin palkattua työtä, varmasti on ilo elää myös itseään varten.
Itselleni rahaa ja elintasoa tärkeämpi asia on aina se vapaus. Saa nukkua, syödä ja harrastaa oman aikataulunsa mukaan ja kukaan ei kyykytä.

Elämän tarkoitus on ikävän karkoitus.

Meinasin aamuvarhain syödä banaanin jälkeen turkkilaista jogurttia (sulatetuilla) pakastepuolukoilla mutta alkoi kahvihammasta särkeä. Kahvia siis. Eikä vieläkään jogurttia. Eilen ostamani kotimaiset tomaatit maistuivat pahalle. Juhannuksen aikaan valitin pahoista kotimaisista tomaateista, vaikka olivat silloin halpoja mutta kun ostin paljon juhannusta varten ja kärvisteltiin ilman tomaatteja juhannusaattona - sain rahat takaisin kuitilla, eivät halunneet pahoja tomaatteja takaisin, sain laittaa kompostiin. Nyt en valita kaupassa, vaikka olivatkin tomaatit kalliita, koska ostin vain kaksi. Toinen on vielä jäljellä ja sen pehmitän mikrossa ja syön, vaikka kuolisin vihertämismyrkkyyn. Kärsin nahoissani tappioni ja painan paremmin muistiini kesäkuisen päätökseni: EI TOMAATEILLE! Banaanit olivat onneksi hyviä ja halpoja. Nyt on vain puolikas neljästä jäljellä. Lähden kävellen ostamaan banaaneja. Nyt ei jaksa sataa eikä paistaakaan. En ota sateenvarjoa. Eilen paistoi ja fillaroin piiiiitkän lenkin ja nautin endomorfiinista piiiiitkän illlan.

Tuossa kysymystulvassa on yksi hauska kysymys, jota voi hetken miettiä.
"Miten kauan aiotte elää" tähän jos osaa vastata niin se kattaa kaiken kieputuksen tässä elämässä.
Joten kuten jos keikkuu balanssissa itsensä ja maailman kanssa, niin se riittää.
Välillä kunnon äksöniä sitten taas oikein viruttavaa pitkäveteistä harmoniaa, semmoista se elämä on, ja virta lopussa usein, nollaa prosenttia näyttää yhtenään.
Mutta onneksi elämä on itselatautuvaa tyyppiä, ei siihen tarvita kuin ripaus henkäys ääni, ajatus toista ihmistä ja kas kummaa taas näyttää sataa prosenttia ja seikkailu tässä elämässä jatkuu.

Täyttää elämänsä itseään tyydyttävillä tarpeilla ja tapahtumilla ennen viimeistä auringonlaskua ilman iltahuutoa.
Saa sitä olla joutenkin, pakkoko olla sirkustempauksia joka päivä?

Kiitos! Sellaista epämääräistä haahuilua se tuntuu elämä olevan. Ei kiirettä, aikaa itselle ja pientä puuhastelua.

Sellainen se elämän tarkoitus ehkä oikeasti onkin. Aikansa puuhastella täysillä ja sitten huokaista ja toivoa tervettä elämää ja rauhallista kuolemaa.

Sitten vain eletään näillä eväillä, mitkä on annettu!

Minkäikäiseksi tunnette itsenne olevan?
Onko numerot ja ikä sama se henkinenminä.

Työ-voima-toimistojen antaman viimeisimmän raportin mulkaan.
Nuorisomme on oivaltanut, vihdoinkin elämän tarkoituksen
Työtä ei pidä tehdä enenpää kuin on pakko tehdä.
Tiukan paikan tullen sataa taivaasta mannaa.
Tai ainakin jotain siihen suuntaan.
Nuorisomme on alkanut kannustaa vanhenpiaan ja iso-sellaisia tiukemmin kirkon piireihin.
Jos armon-paloja ei heti ala tippumaan, saavat vanhat gubet ja ämmät turpiinsa niin että pihiyskin nuortuu.
Valtion-varain ministerimme katsoo asiaa hyvällä.
- Noin sitä viha-puhetta pitää oikein pitää.
Poliisimme taas haluaa siirtää nuorison kouluttamattomien vartijoiden kouriin.
Poliisillamme on, kuulema tärkeänpiäkin turvan-hakijoita.
Eräältä Poliisilta kerrotaan lipsahtaneen:
- Näin meitä on käsketty :)
60 tärkein numero ei enää olekaan 112
Ei edes hengellisessä hädässä.

H.

1. kysymys Riippuu elämästä
2. kysymys Ihan sama
3. kysymys On ja ei
4. kysymys Loppuun asti
5. kysymys Mikä milloinkin
6. kysymys Uni ja ravinto

Sanopa muuta.

Eläkkeellä on hyvä olla. Köyhää, mutta vapaata.

Jos tulee sellainen olo, ettei tiedä miksi enää elää, niin ostan teatterilipun jonnekin muutaman kuukauden päähän ja taas on jotain miksi elää ainakin sinne asti.

Viime viikon tiistai-iltana säikähdin, kun oltiin tulossa kaupoilta ja likka yhtäkkiä rääkäisi ja iski jarrut pohjaan. En ensin tajunnut miksi, mutta sitten tajusin kun samalla hetkellä iso hirvi juoksi auton nokkaa hipoen edestä.
Sitä tilannetta ja hirveä en niinkään säikähtänyt vaan minua säikäytti se tunne, kun huomasin, ettei minulle olisi ollut mitään väliä vaikka olisin saanut sen hirven tuulilasin läpi syliini. Pahiten se välinpitämätön tunne hengestäni säikäytti vielä siksi, kun olin luvannut elää tähän iltaan asti, mille jo vuosi sitten ostin lipun The Phantom of Operaan.

Naapurin melkein sata vuotiaalta mummolta kysyttiin kuinka vanhaksi hän aikoo elää. Hän vastasi: "Kumpahan nyt tässä elelen".

niin mieli on nuori mutta työnteko hidastuu ei tapahdu niinäkkiä kuin silloin ennen.
siinä on vastaus minkä ikäiseksi tuntee.
hiljaa vaan rapistuu kuin vanhapuu.

olis jokaisella yksi ystävä,kun sitä jokainen tarvitsee

Olen tehnyt pitkän työuran. Raskaimpina koin viimeiset ajat yrittäjänä. En kaipaa työelämään. Käyn silloin tällöin kokouskahvituksia järjestelemässä ja siivoilemassa ystävättäreni toimistolla, kivaa pikku puuhastelua muutaman kerran kuukaudessa parista tunnista neljään tuntiin.

Tapasin eilen tuttavani ravintolayrittäjän, kuuntelin hänen juttujaan, ennen lopettamista koin samoja väsymisen oireita, joita hän kertoi, sanoin hänelle, ymmärrän täysin sinua.

Minulle eläkkeelle siirtyminen tiesi kiireitä. Oli aikaa paneutua harrastuksille. Oli aikaa matkustella, elää sitä elämää jota ruuhkavuosina kaipasin.

Nyt selkäni vammautumisen jälkeen olen miettinyt elämääni syvällisemmin.

Rintasyöpä ja sitä vastaan taistelu oli energiasyöppöä aikaa, mutta taistelut ja voitot toivat myös suunnattomia onnen tunteita.

Tämä selkävamma on kuitenkin energiasyöpöin. Olin eilisen ja tämän päivän mökillä sain pihan syytyöt tehtyä. Olen sitkeä ja tinkimätön, en tykkää luovuttamisesta vaikka välillä ihmettelen itseäni, miten on mahdollista, että jaksan.

Onneksi huomenna pääsen rintasyövän vuositarkastukseen. Kävin jo verikokeissa. Normiarvoja joten se on hyvä merkki.

Sanon kuten reppuriikka luoja tietää päiväni.

Siivooja kertoi ostavansa lipun konserttiin kuukausien päähän. On siis mitä odottaa. Minulla on myös tapana porrastaa vuoteni, kevät tai syksy ulkomailla, kesä mökillä joulu kotona. Siinä on vain yksi jännä (huono) puoli elämä lipuu ohi uskomattoman vinhaa vauhtia.

Kiinnostaako elämä?

On se vähän pakko kiinnostaa, vaikka kaikki elämään kuuluvat jutut eivät aina niin kiinnostaisikaan.

Periaatteessa yhden ihmisen elämällä ei ole mitään tarkoitusta, kunhan sen läpi kahlataan ja välillä olla möllötetään.

Kunhan jään eläkkeelle, niin kerron sitten onko se mukavaa.

Virtaa tulee milloin mistäkin, yksikin luottoystävä antaa paljon voimaa.
Jos joku toinen sitä pois viekin.

Elän niin pitkään kunnes kuolen.

Sata-vuotiaaksi oli tarkoitus elää, mutta nyt tuntuu, että voip jäähä allekkii.
Meikäläistä ei ole leikkimään tehty, niin että jonkinlaista työnäköistä pitää tehdä, vaikka ei sillä enää tässä iässä ole paljon mitään merkitystä.
Sitä vaan tuntuu, että se elämä pysyy enemmän balanssissa. Muuten voip käydä, että alkaa miettimään päätä isompia ajatuksia, ja tekköö ite kysymykset ja vastaukset, ei sekkää tlanne ihmiselle hyvä ole.
Mistäkö virtaa.. Maailma on vielä kesken, se olisi mukava nähdä valmiina.

Jos olis eutanasia laillista,
menisin lääkäriin ja keskustelisin kuinka pääsee helpoiten pois täältä,
siis mikä olisi se lempein helpoin kivuttomin poislähtö,
kuvittelen,
että se oli semmonen,
kun meneis illalla nukkumaan,
ottaisi ne lääkkeet ja nukahtas vain ijäiseen uneen,
tuntematta mitään pahaa oloa,
eikä tuntis ollenkaa tukehtumisen tunnetta,
nukkuis vaan rauhalliseen ijäiseen uneen,
onkohan tommosta pois lähtöä olemassakaan,