Siinähän se totuus tulee ilmi.
Keskustavaikuttaja Kari Hokkanen katsoo, että asema-aukion pahoinpitely tulkittiin yksiselitteisesti poliittiseksi teoksi vain koska se tapahtui kansallissosialistista ideologiaa kuuluttavan järjestön mielenosoituksessa.
Hokkanen kysyy, että onko varmaa, että potkun motiivi oli poliittinen.
Professori Hokkasen mukaan myös punaista lippua vartioiva lyhytpinnainen demarikin voi potkaista, jos joku tulee vappuna haastamaan riitaa ja syljeskelemään.
- Seurasi erittäin kovaääninen julkinen keskustelu. Ei tyydytty tuomitsemaan ammatti- ja taparikolliseksi osoittautunutta tekijää ja väkivaltaista järjestöä, johon hän kuuluu, vaan syyllistettiin melkein koko yhteiskuntaa, varsinkin hallitusta ja erikseen pääministeriä, ulkoministeriä ja hänen puoluettaan.
Natsismin ja rasismin tuomitseminen on tietysti aina paikallaan. Mutta tolkku tässäkin. Media vaati kaikkia puoluejohtajia ja varsinkin Soinia sanoutumaan irti rasismista, ikään kuin eivät olisi sitä jo tehneet.
- Vihervasemmisto-oppositio riehaantui takuulla enemmän poliittisista kuin moraalisista syistä. Julkisen talouden tasapainottamistoimia väistämättömine leikkauksineen selitetään radikalisoitumisen syyksi!, Hokkanen kirjoittaa.
Entinen päätoimittaja Hokkanen perää itsehillintää joukkotiedotusvälineissä työskenteleviltä.
- Ei se, että toivoo ja vaatiikin maahantulon hillitsemistä ja asiattomien ja huonosti käyttäytyvien poistamista maasta, ole enempää fasismia kuin rasismiakaan. Niiden niputtaminen on kuitenkin ihan tavallista.
Toivottavasti suvakki alkaa tajuamaan, että mikä on rasismia ja mikä ei.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Kuka tahansa voi potkaista, jos joku tulee veetuileen ja räkiin eteen.
Pelkästään väkivaltaiset rassenatsit potkivat toisia ihmisiä. Fiksu ihminen olisi antanut olla.
Fiksu ihminen ei tietenkään olisi koskaan edes ruvennut natsiksi.
Fiksu ihminen alkaa sitten vasemmisto-anarkistiksi vai?
Oletko huomannut mitä he saavat aikaan? Katso tästä -onko hienoa?
http://www.iltalehti.fi/iltvuutiset/201412060214404_v0.shtml
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/396264-anarkistien-vaite-sytytimme-ita-helsingin-tulipalot
Miltä tuntuu olla valehteleva paskahousu?
perisavaaja on sairas henkilö.
Ja fiksu ihminen menee soittaan suutaan vieraalle ja räkiin eteen?
Sun argumentit on vaan surkeita.
perisavaaja on avannut peräänsä todella kauan
Miksei poliisi käytä vesitykkejä noihin kommunistikapinallisiin? Pakkanen ja kylmä vesi olisi oiva yhdistelmä ainakin itsenäisyyspäivän mellakoihin? Siinä jopa viherkommarinkin tunteet alkaisi jäähtyä saadessaan pakkasella kunnolla kylmää vettä korvilleen!