Kristillistä trollikoulutusta Porissa

Kristillisdemokraattien äänenkannattaja, verkkojulkaisu KD-lehti, antoi taas tilaa oikeistolaiselle äärijärjestölle ICEJ:lle (International Christian Embassy in Jerusalem), jonka Suomen osasto järjestää YAPS-koulutusta (Equipping Young Adults to Promote Peace, Justice and Solidarity in the Middle East).

Porissa järjestettyyn koulutustilaisuuteen osallistui 60 henkeä, raportoi KD-lehti. Käytännössä tuo tarkoittaa sitä, että Suomesta löytyy ainakin tuon verran ihmisiä trollaamaan keskustelupalstoja. Tavoitteena on tietenkin kristillisen sionismin edistäminen rauhanaatteen kustannuksella.

Tässä projektissa saa tietoa Israelin ja Palestiinan välisen konfliktin historiasta, kansainvälisestä oikeudesta sekä Israel-vastaisen boikottiliikkeen taustoista, kertoo KD Nuorten pääsihteeri Linda-Riina Paavilainen. Tiedon lisäksi annetaan myös välineitä vaikuttamiseen sekä tukiverkostoja, Paavilainen jatkaa.

Toiminta ei juuri eroa Venäjän hyväksi trollaavista ”nettikeskustelijoista; ei ainakaan sen perusteella mitä minä olen seurannut uskontoaiheisia ja poliittisia keskustelupalstoja.

ICEJ ei ole selvinnyt ilman rankkaa kritiikkiä:
"Kansainvälisen kristillisen suurlähetystön toiminta on herättänyt vastustusta juutalaisten keskuudessa. Heidän näkemyksensä mukaan evankelisten krisittyjen tavoitteena on kännyttää juutalaiset kristinuskoon ja rabbien väitteiden mukaan tällaista toimintaa on harjoitettu ICEJ:n tapahtumissa. ICEJ:n toiminta liittyy Israelin oikeiston ääriryhmien ja eräiden evankelisten kristittyjen muodostamaan yhteisymmärrykseen ja kumppanuuteen, joka tukee voimakkaasti juutalaisten paluuta raamatulliseen Israelin maahan. Evankelisten (fundamentalististen) kristittyjen mielestä tämä on Jeesuksen toisen tulemisen edellytys. Myös Israelin hallitus on vahvistanut yhteyksiään konservatiivisiin (fundamentalistisiin) kristittyihin yhteisöihin erityisesti Yhdysvalloissa. Näiden tukirahoitus Israelille nousee miljooniin dollareihin. Tyypillistä näille ryhmille on, että ne vastustavat kaikkia alueluovutuksia ja myönnytyksiä palestiinalaisille liittyen palestiinalaisten vuonna 1967 ja myöhemmin menettämiin alueisiin. ICEJ väittää, etteivät sen kannattavat hyväksy äärinäkemyksiä joiden mukaan syttyy sota Jumalan ja Saatanan sotajoukkojen välillä, jossa joukoittain juutalaisia tulee kuolemaan."

Tuossahan se jutun juoni sanottiin: Taustalla ovat amerikkalaiset fundikset miljoonine dollareineen. Tuollaisen propagandajärjestön Suomen osasto siis järjestää trollikoulutusta Suomessa.

Kristillisdemokraatit nauttivat valtiorahoitteista puoluetukea. He antavat julkaisussaan tukea em. trollikoulutukselle ja sen taustayhteisölle ICEJ:lle. Täten kaikki suomalaisetkin veronmaksajat ovat edesauttamassa väkivallan lietsomista Lähi-Idässä Krisujen puoluetuen muodossa.

Aika irvokasta, että uskonnon nojalla voi tehdä vaikka mitä epäeettistä. Rauhan asiallahan fundikset ovat hyvin harvoin.

http://www.kdlehti.fi/2016/09/28/yaps-antaa-tietoa-palestiinan-israelin-konfliktista-nuorille-aikuisille/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Jerusalemin_kansainvälinen_kristillinen_suurlähetystö

22

92

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
      • exhellarille

        Mikset Pe.ku käytä nikkiäsi?

      • exhellarille kirjoitti:

        Mikset Pe.ku käytä nikkiäsi?

        Osoita Räyhis kysymyksesi Pe.kulle, jos hänelle asiaa on. Netpunk on päivänselvästi eri ihminen, vaikka ymmärrän toki jos sun on vaikea erottaa tyylejä.

    • HarmittaakoTiedonLevitys

      Onko historia täysin tuntematon käsite sinulle?
      Kannattaisi kerrata historian lehdiltä ketkä aloittivat sodat ja terrorismin sekä rodullisen syrjimisen.
      Miksi arabivaltiot vastoin kansainvälisiä säädöksiä hyökkäsi juutalaisvaltion kimppuun useasti historian aikana ja miksi PLO, joka perustettiin ennen 6-päivän sotaa, ei Juudean ja Samarian ollessa Jordanian laittoman miehityksen alaisena, perustanut tuota virtuaalivaltiotaan vaikka ssiihen olisi ollut täydet mahdollisuudet, vaan keskittyi terrorismiin sekä osallistui sotaan Israelia vastaan.
      Onko tämä jotain rauhan tavoittelua?
      Sen lisäksi PA:n politiikka vastaa Etelä-Afrikan apartheid-politiikkaa, sillä he, myös Abbas, ovat selkeästi julistaneet valloittavansa alueen Välimerestä Jordanjoelle ja alueella ei tule olemaan yhtään juutalaista.
      Rauhanjulistamistako?
      Heille on tarjottu jopa 97% ns. Länsirannasta ja Itä-Jerusalem pääkaupungiksi, mutta eipä kelvannut.
      Eikä Abbas ole suostunut yhteenkään rauhanneuvotteluun ilman ennakkoehtoja, mitä lusmuilua sellainen on?
      Näkeehän sen tuostakin ettei useista arabiheimoista koostuva eli ei mikään etninen kansanryhmä halua mitään rauhaa aivan kuten heidän rasistinen peruskirjansa ilmaisee.

      • Historiaa voi lukea täysin yksipuolisesti kuten sinä teet.

      • Ja sitä paitsi taidat olla juuri hyvä esimerkki noista trolleista joista aloitus kertoo.

        Todistit siis kommentillasi aloituksen totuudeksi vahingossa.

        :-)

      • Harmittaako
        YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

        Ja sitä paitsi taidat olla juuri hyvä esimerkki noista trolleista joista aloitus kertoo.

        Todistit siis kommentillasi aloituksen totuudeksi vahingossa.

        :-)

        Kirjoituksesi on hyvä esimerkki yksipuolisuudesta ja sokeudesta Lähi-idän tapahtumiin.
        On vain luuloja, joilla ei ole mitään yhtymäkohtaa tosiasioiden kanssa.
        Taitaa keljutus nousta kun monta kertaa piti vastata. Mutta se oli pelkkää hölinää.

      • Harmittaako kirjoitti:

        Vastasitko siis minulle?

        Jos niin mikä kommentissani edusti yksipuolisuutta ja asokeutta?

    • ”…ICEJ:n toiminta liittyy Israelin oikeiston ääriryhmien ja eräiden evankelisten kristittyjen muodostamaan yhteisymmärrykseen ja kumppanuuteen…”

      Näin muistelenkin, että tuo on taustajärjestö ns. kristityille sionisteille. Ja ainakin he ovat juuri tätä mieltä ”Evankelisten (fundamentalististen) kristittyjen mielestä tämä on Jeesuksen toisen tulemisen edellytys. Heillä on myös näkemys, jossa kaikkien juutalaisten tulee olla kääntyneitä kristinuskoon tuota ennen. He tekevät käännytystyötä Israelissa, jossa se on kiellettyä.

      ”Myös Israelin hallitus on vahvistanut yhteyksiään konservatiivisiin (fundamentalistisiin) kristittyihin yhteisöihin erityisesti Yhdysvalloissa. Näiden tukirahoitus Israelille nousee miljooniin dollareihin.”

      Juuri näiden tahojen rahoitus on tärkeää ja Israel ottaa sitä vastaan - onhan se ilmaista rahaa heille.
      Tämä on vähän vanhaa tietoa mutta en usko että merkittäviä muutoksia on tullut:

      ”…Ruotsilan mukaan Yhdysvaltain tuki Israelille perustuu paljolti kristillisiin sionisteihin, joita Yhdysvalloissa on 40-100 miljoonaa.”

      ”Demokraatit ovat republikaanejakin riippuvaisempia kristillisten sionistien ja varsinkin amerikanjuutalaisten painostusryhmiltä saamastaan tuesta. Republikaanien vaalirahoituksesta näiltä ryhmiltä arvioidaan tulevan 40 prosenttia ja demokraattien vaalirahoituksesta jopa 60 prosenttia.”

      ”Lisäksi eri sionistiryhmät ovat merkittäviä myös äänestäjämassoina. Pelkästään Christians United for Israel -järjestö ilmoittaa jäsenmääräkseen 50 miljoonaa.”
      http://suomenkuvalehti.fi/jutut/ulkomaat/uskonnollinen-oikeisto-takaa-usan-tuen-israelin-sotatoimille/

      Kristillisestä sionismista on ollut useita ketjuja mutta tässä yksi:
      http://keskustelu.suomi24.fi/t/13473585/kristillinen-sionismi-

      • TarkistaMielipiteesi

        ”…kristittyjen mielestä tämä on Jeesuksen toisen tulemisen edellytys. Heillä on myös näkemys, jossa kaikkien juutalaisten tulee olla kääntyneitä kristinuskoon tuota ennen.”

        Nyt taitaa käsitys olla hieman pielessä. Missään ICEJ:n sivustoilla tai kokouksissa ei ole tällaista näkökulmaa.

        Jos haluat tarkistaa mitä tosiasiassa ICEJ on tästä mieltä niin katso Raamatusta (VT ja UT).

        Outoa, mutta tällaisia mielikuvia muodostuu tarkistamatta asiaa.

      • TarkistaMielipiteesi kirjoitti:

        Aloituksessa oleva lainaus on Wikipediasta ja se kertoo evankelisten amerikkalaisten suhteesta ICEJ:hin. Tämä porukka onkin ICEJ:n suurin yksittäinen rahoittaja. Tuon porukan taustaoletukset ovat selvät, vaikka ICEJ:n sivuilla ei asiaa mainita suoraan.

        Ei siis ole vähäisintäkään syytä muuttaa näkemystäni: trolleja koulutetaan Porissa ja suomalainen puoluetukea nauttiva puolue mahdollistaa väkivaltaisen agendan ajamisen trollaamalla keskustelupalstoja. Voihan sitä mielipiteenmuokkausta niinkin harjoittaa.

        Raamattuni olen lukenut oikein hyvin. Fakta on, että Raamattu on muinaisten aavikkobarbaarien mytologiaa. Tämä voidaan verifioida. Reaalimaailman relevanssia Raamatulla ei ole, vaikka Raamatun selvästi epätosista premisseistä yritetäänkin johtaa jos jonkinlaisia erittäin haitallisia menettelytapoja kuten Krisujen kannattama ja ICEJ:n masinoima YAPS-koulutus.

        ICEJ on evankelikaalisten yhteistyöjärjestö Jerusalemissa. Tässä ei sinänsä ole mitään pahaa. Vaan siinä että merkittävä rahoitus tulee juuri Amerikan poliittiselta kentältä, eli republikaanien oikeistolaisin siipi on kristillisen sionismin opin kannattaja. Amerikassa tämä on siis poliittinen kysymys.

        On vähintään hyvä olla tietoinen mikä se on. Toinen asia on, hyväksyykö omatunto tällaisen vahvasti poliittisen opin josta on tehty uskonnon yksi opin haara?

      • TarkistaMielipiteesi
        netpunk kirjoitti:

        Näkemyksesi on aivan selvä - aavikkobaraarien..., joka ilmaisee täysin näkemyksesi.
        Jos arabeilla eli virtuaalikansalla (palestiinalaiset) ja muslimimailla on vieläpä oikeistolaisempia (tämä sanailu poliittisesta suunnasta on paremminkin hämäävä ja tarkoitushakuinen ilmaisu) lobbausjärjestöjä, eipä niistä paljon murinaa kuuluu - paremminkin hiljaista hyväksyntää.
        Näyttää siltä, että opetetun suunnan mukaisesti pitää olla joku sylkykuppi ja siihen sopii hyvin median valheiden tuella Israel.
        Siitäkin huolimatta, että samassa ilmansuunnassa on roppakaupalla ihmisoikeuksia polkevia ja sotaa ihannoivia valtioita.

      • TarkistaMielipiteesi
        mummomuori kirjoitti:

        ICEJ on evankelikaalisten yhteistyöjärjestö Jerusalemissa. Tässä ei sinänsä ole mitään pahaa. Vaan siinä että merkittävä rahoitus tulee juuri Amerikan poliittiselta kentältä, eli republikaanien oikeistolaisin siipi on kristillisen sionismin opin kannattaja. Amerikassa tämä on siis poliittinen kysymys.

        On vähintään hyvä olla tietoinen mikä se on. Toinen asia on, hyväksyykö omatunto tällaisen vahvasti poliittisen opin josta on tehty uskonnon yksi opin haara?

        Onko Israelin olemassaolon tukeminen on poliittista toimintaa, sellaista poliittista toimintaa jonka käsitetään olevan oikeistolaista sellaista, niin mitä sitten on palestiinalaisten arabien tukeminen - vasemmistolaistako?
        Ja miksi Israelille ilmaistu tuki - olkoon missä muodossa tahansa - on mielestäsi omantunnon vastaista?
        Kyllähän se maa tarvisee tukijoita - olkoot ne sitten mielestäsi vaikka miten poliittisia - sillä sitä vastustavat maat ja terrorijärjestöt saavat enemmän poliittisen tuen ilmaisuja - ainakin täällä Euroopassa, jolla on vanhat Hitlerin pieruperinnöt.
        Kun tähän liitetään muiden järjestöjen tuoma tuki arabeille (palestiinalaisille) ja niiden katoaminen terroritoimintaan ja korruptioon (Arafatin omaisuus 3 miljardia USD ja Hamasin johtajan Mashalin omaisuus 2,6 miljardia USD, joihin on uponnut suuri osuus avustusrahoista) niin eikö tämän pitäisi kiinnittää huomiota enemmän kuin ICEJ.
        Ja millä perustelet ICEJ luoneen jonkin uuden opinsuunnan? Onko se jossain kohdin Raamatun vastaista?
        Tarkoitatko ettei se ole kirkon oppisuunnan eli yleisen mielipiteen ja valtion politiikkaan sidotun mukaista toimintaa.

        <<Ja millä perustelet ICEJ luoneen jonkin uuden opinsuunnan? Onko se jossain kohdin Raamatun vastaista?>>

        Eipä ICEJ ole luonut mitään uutta oppisuuntaa: Saman vanhan barbarismin toistoa. Retoriikkakaan ei ole mitään uutta.

        Raamatusta nyt ei vain ole yhtään minkään kriteeriksi, joten on aivan yhdentekevää onko jokin toiminta Raamatun vastaista tai ei. Aina kun aavikkobarbaarien opaskirjoista – Raamatusta ja/tai Koraanista – johdetaan kategorisia imperatiiveja ja muita lievempiä menettelytapaohjeita, niin mennään metsään rytisten. Tämä voidaan todentaa.

        Aika pähkähulluja, että maanomistussuhteita perustellaan aavikkobarbaarien mytologioilla. Sellainen toiminta aiheuttaa vain inhimillisiä kärsimyksiä puolin ja toisin. Luopumalla aavikkobarbaarien opaskirjojen velvoittavuudesta, osapuolet ehkä oppivat elämään sovussa toistensa kanssa.

        Ja aina vaan on perin surkeaa, että suomalainen ”uskontopuolue” Kristillisdemokraatit saavat valtiolta puoluetukea ja samanaikaisesti antavat tukensa ja edesauttavat väkivaltakulttuurin ylläpitämistä Lähi-idässä. Uskonnollinen väkivalta ja sen edistäminen taitaakin tehdä aavikkobarbaareista ja heidän tukijoistaan puolin ja toisin oikein taivaskelpoisia.

        >Arafatin omaisuus 3 miljardia USD ja Hamasin johtajan Mashalin omaisuus 2,6 miljardia USD

        Lähde? Ei propagandalähdettä vaan journalistinen, kiitos.

      • TarkistaMielipiteesi
        netpunk kirjoitti:

        <<Ja millä perustelet ICEJ luoneen jonkin uuden opinsuunnan? Onko se jossain kohdin Raamatun vastaista?>>

        Eipä ICEJ ole luonut mitään uutta oppisuuntaa: Saman vanhan barbarismin toistoa. Retoriikkakaan ei ole mitään uutta.

        Raamatusta nyt ei vain ole yhtään minkään kriteeriksi, joten on aivan yhdentekevää onko jokin toiminta Raamatun vastaista tai ei. Aina kun aavikkobarbaarien opaskirjoista – Raamatusta ja/tai Koraanista – johdetaan kategorisia imperatiiveja ja muita lievempiä menettelytapaohjeita, niin mennään metsään rytisten. Tämä voidaan todentaa.

        Aika pähkähulluja, että maanomistussuhteita perustellaan aavikkobarbaarien mytologioilla. Sellainen toiminta aiheuttaa vain inhimillisiä kärsimyksiä puolin ja toisin. Luopumalla aavikkobarbaarien opaskirjojen velvoittavuudesta, osapuolet ehkä oppivat elämään sovussa toistensa kanssa.

        Ja aina vaan on perin surkeaa, että suomalainen ”uskontopuolue” Kristillisdemokraatit saavat valtiolta puoluetukea ja samanaikaisesti antavat tukensa ja edesauttavat väkivaltakulttuurin ylläpitämistä Lähi-idässä. Uskonnollinen väkivalta ja sen edistäminen taitaakin tehdä aavikkobarbaareista ja heidän tukijoistaan puolin ja toisin oikein taivaskelpoisia.

        No, on tuokin jonkinlainen... mielipide.
        Jos maanomistuksen luullaan olevan jotain laitonta juutalaisten suhteen niin katso ja lue ymmärtäen mitä YK:n peruskirjaan on merkitty Palestiina-mandaatista - ei virtuaalivaltiosta Palestiina.
        Tutkihan nyt artiklat22,76,77, 78, 80. Siinä ei ole mitään mytologiaa jollei kaikki ole sinun mielestä mytologiaa. Kansainvälinen oikeus on myös hyväksynyt nämä päätökset.

      • TarkistaMielipiteesi kirjoitti:

        Onko Israelin olemassaolon tukeminen on poliittista toimintaa, sellaista poliittista toimintaa jonka käsitetään olevan oikeistolaista sellaista, niin mitä sitten on palestiinalaisten arabien tukeminen - vasemmistolaistako?
        Ja miksi Israelille ilmaistu tuki - olkoon missä muodossa tahansa - on mielestäsi omantunnon vastaista?
        Kyllähän se maa tarvisee tukijoita - olkoot ne sitten mielestäsi vaikka miten poliittisia - sillä sitä vastustavat maat ja terrorijärjestöt saavat enemmän poliittisen tuen ilmaisuja - ainakin täällä Euroopassa, jolla on vanhat Hitlerin pieruperinnöt.
        Kun tähän liitetään muiden järjestöjen tuoma tuki arabeille (palestiinalaisille) ja niiden katoaminen terroritoimintaan ja korruptioon (Arafatin omaisuus 3 miljardia USD ja Hamasin johtajan Mashalin omaisuus 2,6 miljardia USD, joihin on uponnut suuri osuus avustusrahoista) niin eikö tämän pitäisi kiinnittää huomiota enemmän kuin ICEJ.
        Ja millä perustelet ICEJ luoneen jonkin uuden opinsuunnan? Onko se jossain kohdin Raamatun vastaista?
        Tarkoitatko ettei se ole kirkon oppisuunnan eli yleisen mielipiteen ja valtion politiikkaan sidotun mukaista toimintaa.

        ”Onko Israelin olemassaolon tukeminen on poliittista toimintaa…”

        Kyllä kun varat ohjautuvat vain poliittisin perustein tietyille suunnille ja kytkeytyvät johonkin ideologiaan.
        Esim. suomen aseiden viesti Israeliin on poliittista toimintaa.

        ”…toimintaa jonka käsitetään olevan oikeistolaista sellaista, niin mitä sitten on palestiinalaisten arabien tukeminen - vasemmistolaistako?”

        Ei ole. Ikävä kyllä näin sitä yritetään vääntää.

        ”…eikö tämän pitäisi kiinnittää huomiota enemmän kuin ICEJ.”

        Ainahan sitä voi yrittää kääntää katseen toiseen suuntaan jos tässä suunnassa tuntuu olevan ikävä sivumaku.

        ”Ja millä perustelet ICEJ luoneen jonkin uuden opinsuunnan? Onko se jossain kohdin Raamatun vastaista?”

        Otetaan tarkastelun kohteeksi vaikka Wikin tiedot
        ”Kansainvälisen kristillisen suurlähetystön toiminta on herättänyt vastustusta juutalaisten keskuudessa. Heidän näkemyksensä mukaan evankelisten krisittyjen tavoitteena on kännyttää juutalaiset kristinuskoon ja rabbien väitteiden mukaan tällaista toimintaa on harjoitettu ICEJ:n tapahtumissa.”
        ”ICEJ:n toiminta liittyy Israelin oikeiston ääriryhmien ja eräiden evankelisten kristittyjen muodostamaan yhteisymmärrykseen ja kumppanuuteen, joka tukee voimakkaasti juutalaisten paluuta raamatulliseen Israelin maahan.”

        ”Myös Israelin hallitus on vahvistanut yhteyksiään konservatiivisiin (fundamentalistisiin) kristittyihin yhteisöihin erityisesti Yhdysvalloissa. Näiden tukirahoitus Israelille nousee miljooniin dollareihin.”
        Lähteenä on ”Associated Press: Rabbis told Jews to shun Evangelicals Jerusalem Post. 24.9. 2007. Jerusalem: Jerusalem Post. Viitattu 23.7.2009. englanti…”

        Mitä sitten sanovat toiset evankelikaaliset?

        ”Todellisuudessa kyseessä olevan kristillisen sionismin opetus on hämmentävä ja ei-raamatullinen näkemyksessään koskien juutalaisten evankeliointia.”
        ”Liike painottaa itse muodostamansa "kristillisen suurlähetystön" nimissä tapahtuvaa poliittista vaikuttamista.”

        ”Liikkeeltä puuttuu suurelta osin Israelin messiaanisten seurakuntien tuki.”

        ”Kristillinen sionismiliike painottaa juutalaisten kokoamisen Israeliin olevan kristittyjen ensisijainen velvoite. Sen aatteen mukaan kaikkien juutalaisten kokoaminen Israeliin on välttämätön edellytys Jeesuksen paluulle. Tässä yhteydessä ihmisiä on jopa kielletty evankelioimasta Suomen kautta Israeliin muuttavia juutalaisia.”

        ”Maassamme vaikuttava kristillinen sionismi ei ole juutalaisten evankelioimista, eikä sanottavasti tue sitä.”

        Allekirjoittajat: Juhani Aitomaa, Kai Antturi, Toivo Haapala, Pertti Hänninen, Jouko Mustila Jouko Rajala, Pirkko Säilä, Eero Junkkaala, Jukka Koistinen, Leo Meller, Seppo Norjanen, Jouni Turtiainen
        http://www.fkf.net/haavisto/vetoomus.html

        Israelilaiset eivät tykkää tuosta järjestöstä_

        ”Rabbit David Lau ja Yitzhak Yosef katsovat, että tapahtuma on juutalaisille ”hengellisesti vaarallinen” (Haaretz 25.9.). Heidän mukaansa tapahtuman järjestäjä, Jerusalemin kansainvälinen kristillinen suurlähetystö ICEJ, on lähetysjärjestö.”

        "Vaikka järjestö onkin Israelin valtion ystävä, tapahtuma luo käytännössä hengellisen uhan ja nousee Israelin juutalaista luonnetta vastaan", rabbit kirjoittavat julistuksessaan.”

        ”Israelissa toimivat evankelioimisjärjestöt ovat toistuvasti kohdanneet aggressiivista vastustusta, etenkin niin sanotun katutyön yhteydessä.”
        ”…ei voi esimerkiksi järjestää ruokajakelua vähäosaisille, jos samassa yhteydessä on minkäänlaista hengellistä julistusta. Ruoan antaminen katsotaan tuolloin lahjonnaksi, jossa tavoitteena on käännyttäminen toiseen uskontoon…”
        http://www.ristinvoitto.fi/ristin_voitto/uutiset/kristittyjen_hairinta_israelissa_jatkuu/

        Sitten tiukkaa kritiikkiä:

        ”ICEJ:n perustajat ovat länsimaiden evankelisista, fundamentalistisista ja karismaattisista piireistä. Don Wagnerin mukaan käytännöllisesti katsoen koko ICEJ:n johto on dispensationalisteja, jotka, kuten Darby, Scofield ja Lindsey…”

        ”…on saavuttanut merkittävän aseman juutalaisten poliittisissa piireissä, koska se "lobbaa" ulkomaiden hallituksissa Israelin puolesta.”

        ”…CEJ pitää järkähtämättä kiinni niiden juutalaisten erityisasemasta ja korkeammasta statuksesta valittuna kansana, jotka ovat etnisiä juutalaisia, "Hänen juutalaisia poikiaan ja tyttäriään", vaikka he eivät uskoisikaan Jeesukseen Kristukseen.”

        ”ICEJ on jatkuvasti samaistunut kritiikittömästi Likud-puolueen asenteisiin käyttäen Raamattua puolustaessaan Israelin sotilaallisia siirtokuntia…”

        ”…ICEJ karsastaa Palestiinan alkuperäistä kristillistä yhteisöä…”
        http://www.arvioikaa.com/dis.html

    • rkop

      Jumala lupasi Palestiinan jo Aabrahamille, Isakille ja Jaakobille ja johdatti 12 sukukuntaa Palestiinaan. "Ja Junalan Sana ei tyhjänä palaja, vaan tekee sen, jota varten sen Jumala lähetti!"Raamattu
      "Varokaa, ettei Jumala näkisi teidän sotivan itseään vastaan!"Raamattu

      • JOs oikeus maahan perustuu siis Jumalan lupaukseen niin mihin perustuu Suomalaisten oikeus tähän maahan ja itsenäisyyteen?

      • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

        JOs oikeus maahan perustuu siis Jumalan lupaukseen niin mihin perustuu Suomalaisten oikeus tähän maahan ja itsenäisyyteen?

        Vahvemman oikeuteenhan se vain perustuu. Ruotsi ei pystynyt pitämään, lopulta Venäjäkään ei pystynyt, ja viimeksi jälkimmäinen vielä epäonnistui maan takaisin valtaamisessa. Me suomalaiset olemme toistaiseksi olleet kovin voimatekijä tällä alueella ja toivottavasti olemme vastakin.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      91
      2920
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1686
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1567
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1391
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      402
      1384
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      402
      1308
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1089
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1047
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      329
      874
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      257
      855
    Aihe