Vittu että veronmaksajaa kusetetaan taas

VitunSipilä

186

1104

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • erityissuojeltuala

      "Valtiolle koituva lasku maatalousyrittäjien lomituspalveluista on ensi vuonna
      159 300 000 euroa. "

      Onpa kumma, kun jusseilla ei tunnu olevan lomia lainkaan. Yötäpäivää, pyhääarkea pitää painaa, valehtelee jussi.

      • Pmpösilö

        Mitä vihan lietsontaa on todeta että maataloustukea on korotettu kahden viime hallituskusen aikana ennätys suureksi.
        Maataloustuki vaatikkeetonta tukea.
        Kaukkia muita tukia ja etuuksia.on leikattu sipilän hallituksen toimesta.
        Paitsi maataloustukea ja yritystukea.

        Onko se oikein ja tasapuolista
        Kansalaisten kohtelua.

        Samoin todetaan että kaupanhinta ei ole kotimaisten kasvisten kilohinta . Vaan ae on noin 50€ kilo
        Koska jokainen kansalaonen maksaa veroissa noin ,100€' kuukaudessa maataloustukea.

        Sipilän mukaan tukien leikkaminen tehostaa aktiivisuutta.
        Miksi sipilä ei halua tehostaa maatalouden aktiivisuutta. Ja vähentää kustannus vajetta

        Samoi. Todetaan vaaanettä maanviljelijät jo huutellevat satokorvauksia vaikka viljaa ei ole vielä kylvetty.

        Samoin eivät kastele peltoja.

        Samoin todetaan että keksimäärin maataloustuki on tilaa kohden n.,70 000€ vuodessa verotonta tuke.

        Sekoira älähtää mihin kapula kolahtaa

        Samoin todetaan että sipilän hallitus leikannut kaikilta muilta eläkeläisiltä köyhilta ja y yöttömiltä.
        Maataloustukea vaan kasavtettu ennätyslukemiin.

    • seontätä

      Äänestitti jyväjemman pääministeriksi!

      • kepulien.varasliiga

        Kyllä nyt kaduttaa ... toivottavast ei unohdu Sipilän vaalivalheiden tulvassa !

      • Tyhmä.mutta.vasuri
        kepulien.varasliiga kirjoitti:

        Kyllä nyt kaduttaa ... toivottavast ei unohdu Sipilän vaalivalheiden tulvassa !

        Voi voi kun kun pikku vasuri on taas katkera.
        Mutta syytä siitä vain omaa tyhmyyttäsi.

      • piwerothjuioh

        Käsittääkesni nuo sada miljoonat on työntekijöiden palkkoja kaikki tyynni. Kun jussi lomailee palkkatyövoima on tulonsaajana.

      • kepulit

        Missä Sipilän tila mahtaa sijaita? Nalle Wahlroosilla on tukia!

    • Pena.ja.Tarja

      Eipä haittaa meitä, turhaa meille itket rahasi vähyyttä.
      Tarja on veroton, ja lisäeläke saatiin vielä Urpilaisen avustamana.

      • HepposetEväät

        No miten tuo nyt liittyi avaukseen ? Liittyykö jotenkin keskustaan tai sen politiikkaan ? No ei liity,ei. Koita kepu nyt puolustautua vähän näppärämmin.

      • toukohousuiniseejoutavia

        Jussiko se sieltä lomailunsa ohessa kirjoittelee? Vai kesken puinninko räpläät läppäriä? Taasko se on rikki se rohjake, vai kiinnikö jäi? Puinnit pitäisi jo olla puitu, mutta ethän sinä koskaan ehdi ajallasi mihinkään, onneton tunari, vetelä paska. Paitsi tukianomuksia tekemään. Tuki tulee, oli sato tai kato. Ostaisit kunnon puimurin. Ja polttaisit Norttia niin kuin muutkin miehet. Tuommoinen nariseva ämmä sinustakin tullut, johan sinua koirasikin häpeää. Mokoma ketkula olet, ei muuta omaa kuin puimurin remmi ja tulet minulle vittuilemaan, saatanan tukipummi. Niin justiinsa, ettäs tiedät ja sitten saunaan ja faahrenheittejä päälle niin, että tuntuu.

      • Kaikki.vain.verolle
        HepposetEväät kirjoitti:

        No miten tuo nyt liittyi avaukseen ? Liittyykö jotenkin keskustaan tai sen politiikkaan ? No ei liity,ei. Koita kepu nyt puolustautua vähän näppärämmin.

        Veronmaksajaa kyselit. Tarja ei kylläkään maksa veroa, olisko siten niin väärin.

        Verovapaus vaatii jatkossa komission luvan.

        Tasavallan presidentin Sauli Niinistön palkkio laski 160 000 eurosta 126 000 euroon vuodessa, kuten presidentti itse esitti. Hallitus on antoi asiasta esityksen eduskunnall, joka hyväksyi.

        Palkkio palautetaan Tarja Halosen kaudella vuonna 2006 säädetylle tasolle.
        Presidenttien eläkkeet määräytyvät virassa olevan presidentin palkkion mukaan niin, että eläke on 60 prosenttia tasavallan presidentin palkkiosta.
        http://www.hs.fi/politiikka/a1305643102670

        Kylläpähän noilla rahoilla kelpaa,eihän niitä ehdi yks ihminen kuluttamaan.Toisilla on muidenkin edestä.

        https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/115052-ex-presidenttien-560-000-€-–-nain-se-kaytetaan
        -mitä hemmettiä nuo enään laahustaa missään.

      • Raha.tarvitsijoille
        Kaikki.vain.verolle kirjoitti:

        Kalliita sosialisteja elättinä.

      • tarjafanille

        https://www.youtube.com/watch?v=teDEwNUw1JE

        -

      • EmäntäJaSenMies
        toukohousuiniseejoutavia kirjoitti:

        Jussiko se sieltä lomailunsa ohessa kirjoittelee? Vai kesken puinninko räpläät läppäriä? Taasko se on rikki se rohjake, vai kiinnikö jäi? Puinnit pitäisi jo olla puitu, mutta ethän sinä koskaan ehdi ajallasi mihinkään, onneton tunari, vetelä paska. Paitsi tukianomuksia tekemään. Tuki tulee, oli sato tai kato. Ostaisit kunnon puimurin. Ja polttaisit Norttia niin kuin muutkin miehet. Tuommoinen nariseva ämmä sinustakin tullut, johan sinua koirasikin häpeää. Mokoma ketkula olet, ei muuta omaa kuin puimurin remmi ja tulet minulle vittuilemaan, saatanan tukipummi. Niin justiinsa, ettäs tiedät ja sitten saunaan ja faahrenheittejä päälle niin, että tuntuu.

        Puinnit on tehty samoin kuivaukset ja sato myyty, nyt nautitaan Pattayan lämmöstä seuraavat puoli vuotta.

      • popliinitakkimies

      • sielläonhalpaelää
        EmäntäJaSenMies kirjoitti:

        Puinnit on tehty samoin kuivaukset ja sato myyty, nyt nautitaan Pattayan lämmöstä seuraavat puoli vuotta.

        Onko tosiaan niin huono hinta viljalla että pitää Pattayalle muuttaa puoleksi vuodeksi? Itse en lähtisi sinne, vaikka ilmaiseksi pääsisin.
        Suosin kotimaista matkailussani ja suomalaisena olen tottunut kylmäänkin. Mutta maajussithan on opetettu niin hyvälle, että heille täytyy kustantaa veronmaksajien toimesta parin kuukauden työrupeamasta puoli vuotta Pattayalla ja sen semmoisia.
        No, olettepa sitten siellä kotimaisuutta edustamassa. Olkaa ihmisiksi ja jos ette ole, valehdelkaa olevanne vaikka norjalaisia. Suomalaisesta kepuhiihdosta ette silti puhu mitään, vaikka kuinka norjalaisia olisitte.

    • Ihme.sakkia

      No tukiEemelit. Eikö tule kommenttia? Taitaa häpeä vaivata ja syytä onkin. Olette te kyllä tavallisia nilviäisiä joita oikeiden työläisten täytyy kohdusta hautaan elättää. Hävetkää perkeleet jos osaatte.

      • TyperäCityKommari

        Sinuahan citykommari-ressukka vaivaa järjetön kateus ja tyhmyys.

        Jos tukijussien elämä on noin helppoa ja mukavaa, niin miksi et sitten muuta maalle lepäilemään tukijussiksi?

        Älä vetoa tyhmyyteesi, jota olet.

        Kerrohan.

    • vitunpummit

      Vielä iletään puhua huoltovarmuudesta kun 10 000 maatilaa tekee maatalouden tuotannosta 70%:tia niin voisiko joku maatalousloinen kertoa mitä tekee tai mihin helvettiin tarvitaan loppuja 50 000:tta tilaa ylituotanto tilanteessa???????? Vituttaa tuollaiset tukiaisten laiskistuttamat yhteiskunnan pummit.Ruvetkaa maaseudun vähäpojat navettarakastajat töihin ja lopettakaa tuo saatanan loisiminen yhteiskunnan varoilla.

      • Tule.siivelle

      • Hcvt4
        Tule.siivelle kirjoitti:

        http://m.iltalehti.fi/uutiset/2011032513432775_uu.shtml

        SAK puheenjohtaja Ihalainenkin oli tuon tuosta mukana suihkarin kyydissä. Tykkäsi kuulemma suunnattomasti yksityissuikarin matkoista. Ja sai valtion laskuun syödä.

        Mitä tekemistä sillä on avauksen aiheen kanssa ? Pysytään nyt asiassa eikä yritetetä rakennella kömpelöitä aasinsiltoja aiheesta toiseen Kepulaiseen tapaan.

      • Totta.jokasana
        Hcvt4 kirjoitti:

        Mitä tekemistä sillä on avauksen aiheen kanssa ? Pysytään nyt asiassa eikä yritetetä rakennella kömpelöitä aasinsiltoja aiheesta toiseen Kepulaiseen tapaan.

        Mitä kömpelöä nyt tuossa ?
        Ihalaisen pää näkyi Tarjan matkakumppanina tuon tuosta.
        Miljoonia jäi taivaalle savuvanaan Tarjan matkoilla.

      • Meneekö.jakeluun.nyt
        Totta.jokasana kirjoitti:

        Mitä kömpelöä nyt tuossa ?
        Ihalaisen pää näkyi Tarjan matkakumppanina tuon tuosta.
        Miljoonia jäi taivaalle savuvanaan Tarjan matkoilla.

        Tässä ketjussa keskustellaan maanviljelijöiden tukipummauksesta. Avaa uusi ketju Tarjasta tai Ihalaisesta jos niistä keskustella haluat ja mielellään demaripalstalle koska demareita ovat.

      • Hihihihihihihihiii
        Totta.jokasana kirjoitti:

        Mitä kömpelöä nyt tuossa ?
        Ihalaisen pää näkyi Tarjan matkakumppanina tuon tuosta.
        Miljoonia jäi taivaalle savuvanaan Tarjan matkoilla.

        "Miljoonia jäi taivaalle savuvanaan Tarjan matkoilla. "

        Vaan onpa lohtunasi se, ettei Tarja koskaan päässyt valkoiseen taloon?
        Paitsi kaksi kertaa.

    • RaukkojaOvat

      Taas alkoi kepuleilla hillitön demari spämmääminen palstalle. Haluavat lakaista itselleen kiusalliset aiheet maton alle. Säälittävää touhua.

    • seertq

      Sinähän nyt oikea velikulta olet, ei muuta maatalauskoulutukseen pariksi vuodeksi ja ostamaan tila ja nauttimaan tukiaisia. Tiloja on kyllä myynnissä ja halavalla saa. En tiedä miksi ne niistä luopuu, vaikka se on niin hyvää hommaa. Jos minulla olis tuollaiset luulot viljelyhommista, niin het tilan ostoon, en epäilis hetkeäkään. Kehottaisin kaikkia muitakin kanssani yhtä tietämättömiä kateellisia nautoja tekemään samoin.

      • WanhaIsäntä

        Ei niitä ulkopuolinen halvalla saa. Tilat siirtyy isältä pojalle-periaatteella.
        Ja kuka isänmaallinen ihminen nyt täysin puhtaalta pöydältä edes haluaisi aloittaa veronmaksajien kuppaamistoimintaa maatalouden nimissä, vaikka pystyisikin ostamaan tilan?

    • Demariloiselle

      Kävisit töissä niin ei tarvitsisi itkeä.

      • W22234

        Töissä käydään. Vie vaan veronmaksamisen mielekkyyden kun iso osa menee niistä teidän tukipummien elättämiseen. Enkä ole demari.

      • Sivustakerronomiani

        Kerran kävin töissä, ei ollut minulla sopivaa hommaa. Työnantajakin oli samaa mieltä. Ja minä kun en ole riidanhaluinen, niin asia oli molemmin puolin siltä osin selkeä. Eikä kenenkään tarvinnut itkeä.
        Kättä paiskattiin ihan hyvässä hengessä ja yhteisymmärryksessä niin kuin tasavallan presidenttikin muistaakseni kertoi tehneensä vierailtuaan Venäjällä.

        ps. Onko se demariloinen tuo, jolle vastasit, vai kelle vastasit, vai vastasitko kellekään? Anttilan sukusikatilalla olisi kyllä töitä, mutta siellä on jo työntekijä 9 euron päiväpalkalla. Mutta mitäpä se tähän asiaan liittyy.

      • Loistukivasuri
        W22234 kirjoitti:

        Töissä käydään. Vie vaan veronmaksamisen mielekkyyden kun iso osa menee niistä teidän tukipummien elättämiseen. Enkä ole demari.

        Valtaosa tukipummeista on vihervasureita, ohhoh!
        Jos haluat maataloustuet pois, niin eiköhän myös asumis, työttömyys, sosiaali, ym tuet myös teiltä pois.

        Reilu diili, eikö vain.

      • kepulien.varasliiga
        Loistukivasuri kirjoitti:

        Valtaosa tukipummeista on vihervasureita, ohhoh!
        Jos haluat maataloustuet pois, niin eiköhän myös asumis, työttömyys, sosiaali, ym tuet myös teiltä pois.

        Reilu diili, eikö vain.

        Noita kaikkia mainitsemiasi tukia onkin jo leikattu Sipilän kaudella, mutta maatalouskommunistien tukiaisia on vaan kasvatettu. Ja joka vuosi annettu vielä ylimääräisiä "katastrofimiljoonia" säistä riippumatta.

        Reilu diili, eikö vain?

    • agraaripummit

      Ei kenenkään pidä ostaa tai perustaa tilaa niitä pitää saada lopettamaan vähintään 40 000 loistilaa ja mitä enemmän ihmiset käyttää hyviä ulkomaisia elintarvikkeita sitä nopeammin tiloja saadaan vähenemään ja maatalouden pummit joutuu ehkä oikeasti töihin,tosin ei saata jaksaa oikeasti 8 tunnin työpäivää kun ei saa 2 tunnin päiväunia joihin ovat nuo tukiaisten laiskistamat navettarakastajat tottuneet,mutta jotain velvoitteita pitäisi kyllä olla noihin veronmaksajan maksamien sosiaaliavustuksien saamiseksi. Mutta kun on maaseudulle syntynyt laiskaloinen niin vaikeaahan se on!

    • EttäVituttaaMaalaiset

      Voi, vitun,vitun, vitun,vitun, vittu.

      • JaanSamanTunteen

        Yhdellä sanalla muodostettu loistava lause. HYVÄ.

      • Kansan.viha.kova
        JaanSamanTunteen kirjoitti:

        Yhdellä sanalla muodostettu loistava lause. HYVÄ.

        Itse asiassa siinä oli kaksi sanaa mutta loistava lause totta tosiaan.

      • TörkeänAhneVasuri
        Kansan.viha.kova kirjoitti:

        Itse asiassa siinä oli kaksi sanaa mutta loistava lause totta tosiaan.

        Kertoi loistavasti vasemmiston ajatusmaailmasta.

        Pelkkää vihaa ja kateutta.

        Vasurithan ovat itse loiskansaa ja kilpailevat samoista rahoista maalaisten kanssa.

        Pelkkää vasurien törkeää ahneutta!!!

    • sato-tai-kato

      Isäni lomitti pienellä palkalla. Isännälle annetaan siis tukea palkata lomittaja, vaikka syöttöporsas itse vaatii renkiä.

    • Apinaakoijataan

      Mitäs äänestit Kepua! Hehe, kyllä tänne raha kelpaa!

      • juhantalo

        Nettomaksajista ei kukaan äänestä kepua ja silti joutuvat maksamaan esimerkiksi kalliin Hetan lentokentän uuden päällysteen. Pitäisikö Kepulandian ja nettomaksaja-Suomen erota toisistaan.

    • vasemmisto.vaalivoittoon

      Ollos huoleton, poikas valveil' on!

    • Hallitus.kusettaa.kansaa

      Eduskunnan teettämässä tutkimuksessa harmaan talouden määräksi arvioitiin 10–14 miljardia euroa, mikä vastaa 5,5–7,5 prosenttia bruttokansantuotteesta ja 4-6 miljardin euron vuosittaisia verojen ja maksujen menetyksiä. Aggressiivinen verosuunnittelu on yhteiskunnallisesti merkittävä ilmiö, ja Finnwatchin arvion mukaan Suomi menettää sen seurauksena yhteisöveroja 430–1 400 miljoonaa euroa vuodessa.

      Orpon aikana runnottiin ties kuinka monennella yrittämällä läpi poliisin ja verottajan vastustama hallintarekisteri ja varmistettiin, ettei tasevapautusta poisteta. Sen turvin Caruna saa viedä verottajan ulottumattomiin 12 miljoonaa euroa ja muut seuraavat perässä.

      Ja meidän valtiovarainministerimme sanoo, että näin se nyt vain on, eikä asialle ole tehtävissä mitään.

    • hallitus.valehtelee

      Olen pitkään ihmetellyt sitä, että kovin vähän kukaan puhuu näistä palkattomista töistä. Hallituspuolueet hehkuttavat tilastoillaan, mitkä näyttävät kuinka moni on saanut työpaikan. Mikä työpaikka se semmoinen on, josta ei saa palkkaa vaan yhteikunnan maksamaa toimeentulotukea?

      Oikeistohallitus siis valehtelee kansalle kuin mus... siis persu!

    • hävettää

      Maatalous maksaa joka vuosi palkansaajien eläkkeitä miljardeilla koska työeläkejärjestelmä kerää maksut kaupan kautta tavaroiden hinnoista. Näin maatalouden kalliit investoinnit putoavat lopulta palkansaajien pusseihin. Tämä on jo ollut tiedossa 60 vuotta. Ettekjö edes häpeä?

    • Juicenjoululaulusta

      Toimittaja on kokoomuslainen opportunisti, joka osaa kieli pitkällä kirjoittaa myös sipilästä kauniisti.

    • Sipilä_KOK

      Sipilä on itseasiassa salakokoomuslainen, joka on muiden liikemiesten rahoittamana ja hyväuskoisten uskonveljiensä avulla kaapannut koko Suomen Keskustan rahamiesten nukkepuolueeksi. Sijoittaja-Sipilä päättää yhdessä Perheyritysten Liiton ministerin Anne Bernerin ja Suomen Yrittäjien kepulaisen johtajan Mikael Pentikäisen kanssa sopien ja EK:n Jyri Häkämiehen tukemana kepun talous-, sosiaali- ja työvoimapolitiikan sisällön. Kepun todelliset päättäjät sopivat yhteen henkilöautoon. Kepu on taloudellisesti, ja nykyisin myös henkisesti, riippuvainen yrittäjäpiirien taloudellisesta tuesta: Kepusta on tullut Perheyritysten Liiton ja Suomen Yrittäjät-järjestön poliittinen sihteeristö eli pelkkää bulvaani, epäitsenäinen sijaistoimija.

      Kepun jäseniä ja puolueen vähätietoisia äänestäjiä käytetään pelkästään hyväksi höynäytettävänä vaalikarjana. Kepun sosiaali- ja talouspoliittiset päätökset ovat kohdistuneet kaikkein kovimmin maaseudulla asuvien pienituloisten, sairaiden ja työttömien vahingoiksi, mutta sen sijaan suurituloisten ja varakkaiden liikemiesten hyväksi.

      • puntarpää

        Ei Kepulandiassa juuri enää ole tuota väestöä. Siitähän se poru syntymisestä johtuu. Ei ole enää orjia. Emäntä valitteli töllössä miten hän ei pääse lomalle Kreetalle lomittajapulan takia. Geenitkö ne sitten lopulta kepulit kaataa. Huvittavaa katsoa miten 2020-luvulla etenkin Kanta-Hämeessä, Päijät-Hämeessa ja Kainuussa 80 prosenttia kepuläävän asukkaista on eläkeläisiä.

      • tukileikkurit.käyntiin
        puntarpää kirjoitti:

        Ei Kepulandiassa juuri enää ole tuota väestöä. Siitähän se poru syntymisestä johtuu. Ei ole enää orjia. Emäntä valitteli töllössä miten hän ei pääse lomalle Kreetalle lomittajapulan takia. Geenitkö ne sitten lopulta kepulit kaataa. Huvittavaa katsoa miten 2020-luvulla etenkin Kanta-Hämeessä, Päijät-Hämeessa ja Kainuussa 80 prosenttia kepuläävän asukkaista on eläkeläisiä.

        Tuskinpa maatalouskommunismi päättyy niin kauan kuin tukiaisia jaetaan!

      • kepuli_konsti

        Tämän tyhjentävämpää vastausta ei Kepusta voi saada. Kiitos siitä!

    • katkera.citykommari

      Jos tukijussien elämä on noin ihanaa, niin miksi ei citykommari muuta heti maalle??
      Suomessa kyllä riittää tyhjiä tiloja halvalla jokaiselle kateelliselle vasurille.

      Sitten vaan pankolle makoilemaan, tukivasurijussi!!!

      Turha itkeä täällä elämän kurjuutta, kun juuri kerroitte missä se helppo elämä odottaa.

      Kyllä ihmetyttää tuo citykommarien typerä kateus.

      • työläinen

        Lahjoita maatilasi minulle niin voin kokeilla tukiaiselämää ihan mielenkiinnosta. Ja sinä voit sitten minua kadehtia!

      • iki-kianto

        Ainoat citykommarit joita olen tavannut ovat olleet Rovaniemen yliopiston Tennilää ja kepu kannattaneita opiskelijoita. Rovaniemi on toki kaupungin sijaan lähinnä väyrystennilä.

      • CityKommari
        iki-kianto kirjoitti:

        Ainoat citykommarit joita olen tavannut ovat olleet Rovaniemen yliopiston Tennilää ja kepu kannattaneita opiskelijoita. Rovaniemi on toki kaupungin sijaan lähinnä väyrystennilä.

        Sinun mielestä kaupungeissa ei siis ole vasemmiston äänestäjiä, heh

        Asuuhan Liikin kaupungissa, yllätys!

      • vasemmisto.vaalivoittoon
        CityKommari kirjoitti:

        Sinun mielestä kaupungeissa ei siis ole vasemmiston äänestäjiä, heh

        Asuuhan Liikin kaupungissa, yllätys!

        Niinpä!
        Vasemmistoliitto on työväen puolue ja kaupungeissahan ne työpaikat suurimmaksi osaksi ovat. Siksi vasemmisto on suurelta osin kaupunkilaisia ja varmaan myös kommunistitkin nykyään.

        No pääasia on, että vasemmistolaisuus kukoistaa ja voi hyvin, niin silloin Suomessakin menee hyvin!

    • maajussimaalta

      Hei aloittaja ,muista lääkkeesi. Toisekseen Suomi on vapaa maa täällä voi tehdä haaveistaan totta. Ryhdy tukipummiksi , maanviljelijäksi, myönnä virheesi - olet väärällä alalla.

      • työläinen

        Lahjoita maatilasi minulle niin voin kokeilla tukiaiselämää ihan mielenkiinnosta.

      • ryysyranta

        En tartte ei-kepulaisena apteekinhyllyjä pirttiini. Ei vaivaa ne kepulaisten ruummiin tai korvienvälin sairaudet.

      • maajussimaalta
        työläinen kirjoitti:

        Lahjoita maatilasi minulle niin voin kokeilla tukiaiselämää ihan mielenkiinnosta.

        Yleensä kaupungissa asuvilla on jonkinlainen kallishintainen luukku missä asua . Se myyntiin. Siitä saa pesämunan ryhtyä maanviljelijäksi.
        Yrittäjäksi ryhtyminen vaatii uskoa tekemiseensä, jos siihen ei itse usko niin ei siihen usko kukaan muukaan.

      • maajussimaalta
        työläinen kirjoitti:

        Lahjoita maatilasi minulle niin voin kokeilla tukiaiselämää ihan mielenkiinnosta.

        Ei tähän lahjoituksia tarvita . Kun kerran on hyvät tuotot ja tuet. Marssit vaan kannattavuuslaskelmien kanssa pankkiin, Sieltä laina irtoaa käden käänteessä hyvälle idealle.
        Automatio hoitelee tilisiirtoja ja pian lähialueen tilat on maksettu tukiaisilla.
        Voit aivan rauhassa makoilla pankolla.

      • Laiskanköyhävasuri
        työläinen kirjoitti:

        Lahjoita maatilasi minulle niin voin kokeilla tukiaiselämää ihan mielenkiinnosta.

        Eikä sinulla köyhä ole rahaa???
        Menepä poju edes nyt töihin ja tienaa maatilan ostoon vähän rahaa.

        Ruikuta sitten lisää.

        Ps. Tiloja saa kyllä halvalla Kainuusta.

      • työläinen

        Mutta ettehän tekään ole niitä tilojanne ostaneet! Perintönä olette saaneet niin tilat, maat, metsät kuin ikuisen tukiaiselämänkin!

      • totuusesiin

        Normaalikaavalla se menee niin että tehdään sukupolvenvaihdoskauppa ( kyseessä siis kauppa )
        Otetaan sisarosuuslaina jota maksellaan vähinerin takaisinpäin. Sisarukset pääsevät näin luukkuun kiinni kaupungissa (lainaa lisäksi)
        Sitten alkaa se maatilan "kehittäminen". Ostetaan lisää peltoa (otetaan lisää lainaa) Ostetaan nykyaikaisempia koneita (otetaan lisää velkaa)
        Tämä on oravanpyörä jossa en enää ole.

      • työläinen
        totuusesiin kirjoitti:

        Joopa joo. Ja se sukupolvenvaihdoskauppakin tehdään minimi verotuksella, ei normaalien kiinteistö/maa/metsä-kauppaprosenttien mukaan. Ja joka välissä anotaan sitten tukiaisia.
        Velkaakin varmaan joku pientilallinen joutuu ottamaan, mutta ei ne, jotka eniten niitä tukiaisia saa!
        Kepukin on siis vain niiden suurtilallisten=suurtukiaisten saajien asioita ajava puolue, jota pientilallisten kannattaisi oikeasti välttää.

    • sipilismin.tulos

      Olemme menossa kohti luokkayhteiskuntaa monen huomaamatta.
      Luokkayhteiskuntaa on se, että yhä suurempi osa tekee työtä palkatta ja että työssäolevien palkkaa halutaan koko ajan alentaa. Juuri palkan alentamiseen tähtäävät ay-liikettä vastaan suunnatut puheet ja vaatimukset ulkomaisen työvoiman saatavuuden helpottamisesta.
      Matalapalkkaisiin töihin ei kuulemma saada kotimaista työvoimaa, ja saattaa se olla tottakin. Se ei kuitenkaan johdu liian suurista tuista, vaan liian pienistä palkoista. Jos työn hinta määräytyisi markkinoilla kysynnän ja tarjonnan mukaisesti, niin juuri työvoimapulasta kärsivien matalapalkka-alojen palkat nousisivat kohisten.

    • On.Niillä.Rahoja

      Se on niille halavatun veronmaksajille ihan oikein!

    • Elämä.muiden.piikkiin

      Li Anderson vaatiikin kaikille perustuloa.
      Peruskoulun jälkeen voit heittäytyä yhteiskunnan elätiksi vastikkeetta ja elät yhtä leveästi kuin työtä tekevät duunarit.

      • kepulien.varasliiga

        Onko 500€/kk leveästi elämistä?
        Maatalouskommunistithan saavat saman verran joka päivältä tukiaisina ja meidän rehellisten veronmaksajien maksamana.

    • Tukivasurijussiloinen

      Jos tukijussien elämä on noin ihanaa, niin miksi ei citykommari muuta heti maalle??
      Suomessa kyllä riittää tyhjiä tiloja halvalla jokaiselle kateelliselle vasurille.

      Sitten vaan pankolle makoilemaan, tukivasurijussi!!!

      Turha itkeä täällä elämän kurjuutta, kun juuri kerroitte missä se helppo elämä odottaa.

      Kyllä ihmetyttää tuo citykommarien typerä kateus...

      • työläinen

        Lahjoita siis maatilasi minulle niin voin sitten kokeilla tukiaiselämää ihan mielenkiinnosta.

    • VittuEttäVasuriValittaa

      Nostetaan maataloustuotteiden hintoja 200- 300 prosenttia ja poistetaan tuet, kuten oli ennen EU-jäsenyyden alkua.

      Tuet ovat hintatukea kuluttajille, jonka kauppaketjut on saaneet kupata itselleen tuottajien kustannuksella.

      Ja jos vasuri itkee ruuan kalleutta, niin tervemenoa venäjälle missä ruoka on reilusti halvempaa.

      • pläkkipeltiä

        tuet pohjoisten EU-maiden keskitasolle jolloin kotimaisille maataloustuotteille muotoutuu aidompi markkinahinta
        ko. tukien pienenemisen jälkeen jäljelle jäävät vain aidosti vain aidosti kilpailukykyiset viljelijät
        nykyiset tuilla loisijat joutuvat hakemaan muuta puuhaa

      • Loisvasurit
        pläkkipeltiä kirjoitti:

        tuet pohjoisten EU-maiden keskitasolle jolloin kotimaisille maataloustuotteille muotoutuu aidompi markkinahinta
        ko. tukien pienenemisen jälkeen jäljelle jäävät vain aidosti vain aidosti kilpailukykyiset viljelijät
        nykyiset tuilla loisijat joutuvat hakemaan muuta puuhaa

        Aito markkinahinta on se mitä vasuri ei suostu maksamaan.

        Kun kaikki pitäisi saada ilmaiseksi....

      • maajuhanien.tukimylly
        Loisvasurit kirjoitti:

        Aito markkinahinta on se mitä vasuri ei suostu maksamaan.

        Kun kaikki pitäisi saada ilmaiseksi....

        Ai samalla lailla ilmaiseksi kuin maatalouskommunistien tukiaiset? Mitään tekemättä.

      • Citykomun.paskamylly
        maajuhanien.tukimylly kirjoitti:

        Ai samalla lailla ilmaiseksi kuin maatalouskommunistien tukiaiset? Mitään tekemättä.

        Vasemmiston köyhyys ja tyhmyys täällä näyttää kukkivan keskellä talvea!

        Kateus, kauna ja katkeruus se on parasta lannoitetta paskapuheille, hhehhhhh

      • lestapojun.itkuvirret
        Citykomun.paskamylly kirjoitti:

        Vasemmiston köyhyys ja tyhmyys täällä näyttää kukkivan keskellä talvea!

        Kateus, kauna ja katkeruus se on parasta lannoitetta paskapuheille, hhehhhhh

        Pankkopojun psyyke skrakaa jo ... heh hehehe hehhehe

    • varma.tieto

      Aloittaja ei ole maksanut kuin muutaman prosentin omasta eläkkeestään

      • porvariloiset

        Olet ihan oikeassa, sillä eläkettä maksetaan koko työhistorian ajan ja avaaja ei varmastikkaan ole vielä lähelläkään eläkeikää. Taisit vaan arvata tuonkin asian ... ?

    • LantavasuriKuohkeana

      Vasemmiston köyhyys ja tyhmyys täällä näyttää kukkivan keskellä talvea!

      Kateus, kauna ja katkeruus se on parasta lannoitetta paskapuheille, hheh....

      • kepulien.varasliiga

        Kerroppa nyt mitä maajuhanit näin talvella viljelevät? Vai maksetaanko maatalouskommunisteille pirttiviljelystäkin tukiaisia?

      • Elättiporvarin.uhoa

        Aika osuvaa kommentointisi kuvaukseksi.

      • KuohkeaLantaVasuri
        kepulien.varasliiga kirjoitti:

        Kerroppa nyt mitä maajuhanit näin talvella viljelevät? Vai maksetaanko maatalouskommunisteille pirttiviljelystäkin tukiaisia?

        Vasemmiston köyhyys ja tyhmyys täällä näyttää kukkivan keskellä talvea!

        Kateus, kauna ja katkeruus se on parasta lannoitetta paskapuheille, hheh heh

        Edelleen.....

      • kepulien.varasliiga
        KuohkeaLantaVasuri kirjoitti:

        Vasemmiston köyhyys ja tyhmyys täällä näyttää kukkivan keskellä talvea!

        Kateus, kauna ja katkeruus se on parasta lannoitetta paskapuheille, hheh heh

        Edelleen.....

        Kerroppa nyt "KuohkeaLantaVasuri", mitä maajuhanit näin talvella viljelevät? Vai maksetaanko maatalouskommunisteille pirttiviljelystäkin tukiaisia?

    • maajussimaalta

      Henkilöt vasemmalta , heillä on se yhteinen piirre että puhuvat paskaa. He menestyisivät parhaiten luomuviljelijöinä. Vienossa tuulessa kävelisivät pikin pellonpiennarta ja suoltaisivat mitä sylki suuhun tuo. Näin tuulen alapuolella oleva pelto lannoittuisi.

      • kepulien.paskasakki

        No sinähän ne maatalouskommunistit tunnet niin oikealta kuin vasemmaltakin puoleltasi ... heheh ehhehehe heheheheh

      • Citybolsupaskat
        kepulien.paskasakki kirjoitti:

        No sinähän ne maatalouskommunistit tunnet niin oikealta kuin vasemmaltakin puoleltasi ... heheh ehhehehe heheheheh

        Sinä ja kaverisiko ne siinä seisoo????
        heheh ehhehehe heheheheh heheh ehhehehe heheheheh

      • kepulien.varasliiga
        Citybolsupaskat kirjoitti:

        Sinä ja kaverisiko ne siinä seisoo????
        heheh ehhehehe heheheheh heheh ehhehehe heheheheh

        En minä naapureitasi voi enkä halua tuntea. Kuten en muitakaan varkaita.

    • S24uomlaineN

      Viikolla SAK ilmoitti aloittaneensa SDP:n tukemisen vaaleja varten. Tosin syksyn lakotkin olivat jo vaalitoimia.

      Nyt on paljastunut VVO/Kojamon saavan suoraa asumistukea valtiolta. Tällä rahalla ay-liike sitten käy vaalitaistelua. Haluatko sitä?

      https://www.kauppalehti.fi/uutiset/koyhien-asumistukia-maksetaan-suoraan-kojamolle-kelalta-vuosittain-kymmenia-miljoonia-ay-liikkeen-rahakoneeseen/f9b5b34f-2012-48f9-8d31-9ce9e34e9b0f

      Uutinen kannattaa lukea tarkasti. Siinä sanotaan suoran valtion tuen perustuvan taloudellisiin vaikeuksiin.!

      Ei siinä mitään, mutta miten VVO on voinut nostaa asumistukea taloudellisten vaikeuksien perusteella, kun se maksoi samaan aikaan ay-liikkeelle yli 6 miljoonaa optioita? Kuka osaa selventää yhtälön?

      Missä Ylen juttu asiasta?

      • vasemmisto.vaalivoittoon

        Hieno homma! Koska MTK maksaa kepuli-maatalouskommunistien vaalikulut, niin hyvähän se on että työläisten edustajia tukee SAK!

      • vasuri.verenimijä
        vasemmisto.vaalivoittoon kirjoitti:

        Hieno homma! Koska MTK maksaa kepuli-maatalouskommunistien vaalikulut, niin hyvähän se on että työläisten edustajia tukee SAK!

        Kyllähän AY-mafia osaa hyvin imeä työläisen kuiviin..... vasemmiston avulla.....

      • kepulien.varasliiga
        vasuri.verenimijä kirjoitti:

        Kyllähän AY-mafia osaa hyvin imeä työläisen kuiviin..... vasemmiston avulla.....

        Tuskinpa niin kuivaksi kuin maatalouskommunistit=kepulit tukiaisineen imee veronmaksajat.

      • Vasurien.homoliiga
        kepulien.varasliiga kirjoitti:

        Tuskinpa niin kuivaksi kuin maatalouskommunistit=kepulit tukiaisineen imee veronmaksajat.

        Aivan väärin, hyvä bolsu.

        AY-liike saa Saharankin näyttämään sademetsästä....

      • Tosimiehen.tuntomerkit
        Vasurien.homoliiga kirjoitti:

        Aivan väärin, hyvä bolsu.

        AY-liike saa Saharankin näyttämään sademetsästä....

        Siinä sitä taas järjen jättilainen, tosiporvari klo. 13.54 palstalla tukirahoin arvostelee ja haukkuu vasuriksi, ja homoksi totta kai. Kyllä on nerokasta ja osaavaa porukkaa nämä "työttömät porvarit" jotka hakkumiensa varoin palstalla räkyttävät.

    • Juha.Sipilä_Keskusta

      Rikastuminen alkaa aina oikeistolaisella veronkierrolla! Vain tyhmät ja köyhät maksavat säntillisesti veronsa.

      • siukolaa

        Digitalisaatio ja muu teknologia tuhoaa kekkoslovakialaisen unelman sellunkeittäjistä, koko Suomen asuttajista ja pataraudan takojista.

      • Vassukonkka
        siukolaa kirjoitti:

        Digitalisaatio ja muu teknologia tuhoaa kekkoslovakialaisen unelman sellunkeittäjistä, koko Suomen asuttajista ja pataraudan takojista.

        No onneksi vasureilla ei ole tarjota mitään tilalle.

      • Leipäjonoluuserivassu
        Vassukonkka kirjoitti:

        No onneksi vasureilla ei ole tarjota mitään tilalle.

        Onhan niillä aina tuo perusturva, leipäjono, tarjota äänestäjilleen.

      • ryysyranta
        Leipäjonoluuserivassu kirjoitti:

        Onhan niillä aina tuo perusturva, leipäjono, tarjota äänestäjilleen.

        Luehan sitä kepulaisuuden oikeaa historiaa Päätalon, Talvion, Linnan, Topeliuksen ja Runebergin sijaan. Nälkä ei juuri 1867 rannikkoa koskettanut.

      • Vassut.kummittelee
        Vassukonkka kirjoitti:

        No onneksi vasureilla ei ole tarjota mitään tilalle.

        Sulla raukalla matalaotsaisella, ei ole kovinkaan laajaa repertuaaria ajatusmaailmassasi.

      • kepulien.varasliiga
        Vassut.kummittelee kirjoitti:

        Sulla raukalla matalaotsaisella, ei ole kovinkaan laajaa repertuaaria ajatusmaailmassasi.

        Oikeistolaisen ahneuden levittäminen se otsaa vaatiikin. Ja köyhiltä varastamisen röyhkeyttä.

    • DemariSaavutus

      Viljelijöiden etua ajoi voimakkaasti SDP. Vuonna 1929 puolueen pää-äänenkannattaja Suomen Sosialidmokraatti - lehti otsikoi etusivunsa pääjutun näin: "Käsi kädessä on viljelijän ja työläisen taisteltava eduistaa" ja alaotsikko kuului: "Vain sosialidemokraattisen puolueen kautta saavuttaa viljelijäväestökin onnellisemman tulevaisuuden"

      Hyvin on siis SDP onnistunut, kun porvarin (avaaja) verenpaine noin kohoaa ja kiukku kasvaa. Vai onko avaaja kenties kommunisti. Samassa jutussa kun tuo lehti kirjoittaa myös näin: "Porvareilta ja kommunisteilta ei viljelijöille ole mitään hyvää luvassa".

      • vihriälä

        Kepulit tekivät sitä mitä Vimpelin Santeri Mäkelä ehdotti. Kaupunkien sontaluukkujen työläiset menivät 1939-44 kuolemaan 'sama kaiku on askelten' uskossa. Isäntä piti aidon neuvostosatraapin tavoin sodan aikana selvän ylijäämän jonka myi mustassa pörsissä tai sukulaisilleen.

    • Loiset

      Onneksi Suomesta saa koko ajan enemmin ulkomaisia elintarvikkeita , aina vähemmän ja vähemmän joutuu ostamaan suomalaisten navettaryssien tuotteita! Jouluksi on tulossa tanskalainen kinkku , tanskalaista , hollantilaista ja ruotsalaista juustoa , ruisleipää venäjältä , kalaa norjasta , sillit ruotsista , kuusi on varastettu jne. Tulee hyvä joulumieli kun on mahdollisimman vähän joulupöydässä yhteiskunnan suurimpien loisien suomalaisten navettaryssien tuotteita. Tästä tulee jouluperinne ja joka vuosi vähenee suomalaisen elintarvikkeen osuus joulupöydässä.

      • Johanpomppas

        Hei ootko oikeasti noin vähäjärkinen, vai leikitkö vaan tyhmää.

      • KansanvihaajaSipilä
        Johanpomppas kirjoitti:

        Hei ootko oikeasti noin vähäjärkinen, vai leikitkö vaan tyhmää.

        Ei tarvitse olla tyhmä vaan köyhä, jotta ostaa halvempaa ruokaa Lidlistä. Kiitos Sipilän aktiivimallien, sairaskulujen lisäysten yms. köyhimpien tuloleikkausten!

    • Upeaaa

      Maatalous Suomessa on n. 5%:tia bruttokansantulosta mutta nuo maatalouskommunistit tuhlaa 10%:tia bruttokansantulosta , miksi tuollainen yhteiskunnan ja Suomen köyhdyttäminen sallitaan? Kaikki nuo tuhannet miljoonat eurot on pois suomalaisten hyvinvoinnista tuon pienen puuhastelevan kommari porukan loisimisen takia! Mannet , mamut ja maatalouskommarit tulee kalliiksi yhteiskunnalle. Kuluttajat joutuu maksamasn kotinaiset elintarvikkeet kahteen kertaan ensin noille halveksituille käenpojille maatalouskommareille ja toisen kerran kaupalle. Onpa halpaa kun kotimaiset mm.tomaatit ja kurkut on 50 euroa kilo , viljatuotteista , maitotuotteista ja lihoista puhumattakkaan mitähän ne oikeasti maksaa , riittääkö 100-150 euroa kilo??!! Onneksi Venäjä auttaa suomalaisia veronmaksajia pakotteillaan , toivottavasti ne ei lopu ikinä ja toivottavasti sikarutto tulee nopeasti Suomeen ja lopettaa viennin , loppuu sianlihan vienti mm Kiinaan ilmaiseksi kun se on ensin maksatettu suomalaisella veronmaksajalla. Miksi suomalaisen veronmaksajan pitää maksaa kiinalaisten sianlihat? Suomessa vientiin tuotetuilta elintarvikkeilta kaikki kansalliset maataloustuet otettava pois , myykää sitten niin paljon kuin haluatte ja hinnalla minkä saatte mutta ilman kansallisia tukia. Niille verorahoille on kotimaassa tarvetta , ei voi käyttää ulkomaisten kuluttajien ruokien maksuun , eihän typerämpää rahojen haaskausta voi olla? Onneksi sentään maatilat on ahdingossa se on musiikkia veronmaksajien korville ja tuottaa mielihyvää kun saa lukea jonkun maatilan lopettamisesta , jos vielä isäntä tehnyt itsarin se on vielä miellyttävämpää sitten se ei jää enää elätiksi vielä loisimaan. Upeaa.

    • Riku.Aalto

      Tiesitkö minun varastavan joka vuosi miljoonia köyhiltä vuokralaisilta. Olen nääs ahne.

      • Juha.Sipilä_Keskusta

        Senkin amatööri. Minä en maksa veroja lainkaan ja piilottelen miljooniani verokuorissa ja veroparatiisitileillä. Vain köyhät ja tyhmät maksaa veroja!

    • sairas.oikeistoideologia

      Köyhällä on isänmaa, mutta rahalla sitä ei ole.
      Politiikan huipulle on vaikea päästä ilman rahaa, joten päättäjiksi valikoituu yhä enemmän niitä, joilla on rahaa tai ainakin rahoittajia. Rahalla ostettu päättäjä tanssii rahoittajansa pillin mukaan, tai rahoitus loppuu. Niinpä köyhyys ja eriarvoisuus tulevat nykymenolla lisääntymään. Jostain syystä köyhälle annettu euro tuntuu olevan aina pois rikkaalta, eikä semmoinen sovi. Niinpä kannattaa sanoa, että yhdelle köyhälle annettu euro on pois toiselta köyhältä, ja taas saadaan kansa tappelemaan keskenään.

      Vanha totuushan on, että kun köyhät laitetaan tappelemaan keskenään, niin rikkailla ei ole hätäpäivää. Tässä on onnistuttu oikein hyvin, sillä osa syrjäytetyistä on lähtenyt vihanlietsojien kelkkaan syyttämään kaikesta maahanmuuttajia, vihervasemmistoa, demareita ja ay-liikettä.
      Osa on heittäytynyt suorastaan natsiksi ja marssii tänään yhdessä heidän kanssaan. Jotkut kansanedustajamme näkevät hyväksi yhteydenpidon tähänkin haittaisänmaallisten porukkaan.

      • natsipaskaiset.persut

        Hakaristiliput paljastivat persujen läsnäolon marssissa!

    • vasemmisto.vaalivoittoon

      Ja jotta totuus ei unohtuisi niin:
      Kaikkien työttömien, palkkatyöläisten ja varsinkin palkattomissa töissä kärvistelevien työläisten kannattaa ehdottomasti liittyä AY-liikkeisiin ja äänestää vasemmistopuolueita! Vain niin meidän työläisten hyvinvointi voi kasvaa!

    • sairaan_ahne_oikeisto

      Veronmaksajaa kusetetaan aina kun oikeistopuolueita on hallituksessa!

      • oikeistolle_kyytiä

        Ja urakalla.

    • turhaaelätettävääjoukkoa

      suomessa tarvitaan n 15000 maatilaa.
      loput voi laittaa pakettiin vaikka huomenna ilman sanottavampaa vaikutusta tuotantomääriin.

      • CityLoisKommari

        Niinhin pitää asuttaa nämä CityLoiskommarit, jotka aina itkevat maaseudun ylivoimaa ja helppoa elämää.

      • kepulien.varasliiga
        CityLoisKommari kirjoitti:

        Niinhin pitää asuttaa nämä CityLoiskommarit, jotka aina itkevat maaseudun ylivoimaa ja helppoa elämää.

        Ja nykyiset maatalouskommarit pitää karkoittaa vaikka Venäjälle ....

    • saku40

      159 miljoonaa euroa on todella pieni raha verrattuna muihin kuluihin. Tuolla sentään saa jotain vastinettakin. Ruokatuotanto pysyy suomessa ja työpaikkojakin syntyy.

      Laskekaa piruuttaan paljonko 10 tuhannen kestotyöttömän pakolaisen tuominen suomeen maksaa. Voi olla että maksatte mielellään tuon maataloustuen.

      • vasemmisto.vaalivoittoon

        Nykyinen Sipilän hallitus on tosiaan päästänyt tänne jo yli 100 000 mamua elätettäväksemme.
        Sen lisäksi yritystukia jaetaan 11 miljoonaa/pvä ja ilman työllistämisvelvoitetta!
        Sen lisäksi maataloustukia jaetaan 1 miljoona/pvä ja ilman työllistämisvelvoitetta!

        Ja kaikki nuo päätökset on tehnyt .... Kepu Kokoomus Persut ... oikeistohallitus

        Eli suomenmaassa on paljon mätää ja ahneutta. Onneksi on vaalit tulossa!

      • kivitippuu

        Maahanmuutto on ratkaisu Kepulandian eläkereservaatteihin.

      • maatilat.mamuille
        kivitippuu kirjoitti:

        Maahanmuutto on ratkaisu Kepulandian eläkereservaatteihin.

        Maahanmuuttajissa on varmasti osaavaa ammattilaista myös maatalous-"yrityksiin", nykyisten pankollamakaajien korvaajiksi. Ja ahkerina absutisteina pärjäävät varmasti ilman tukiaisia!

    • Kepulisko

      Mitä ruokatuotantoa Suomessa sitten on hitaasti tappavien viljan, porkkanan, perunan, kasvihuoneessa kasvatettujen myrkyllisten vihannes, maidon ja lihan lisäksi. Kehitysmaista saadaan halvemmalla tuotua vesimelonia, ananasta ja banaania. Ja ei tuo mikään 'pikkuraha' ole muille kuin Pohjanmaan maa-aatelistolle.

      • Sauna--Seppo

        Koitapa Seppo vaan nukkua.......

      • kepulien.varasliiga
        Sauna--Seppo kirjoitti:

        Koitapa Seppo vaan nukkua.......

        Mikäs sen kepulitollon on jo ennen 9:ää herättänyt? Äläkä vaan sano, että aikaiset maatyöt ... hehe hehhehe

      • Känninencitykommari
        kepulien.varasliiga kirjoitti:

        Mikäs sen kepulitollon on jo ennen 9:ää herättänyt? Äläkä vaan sano, että aikaiset maatyöt ... hehe hehhehe

        Tuliko vasurille kylmä kadulla?
        JA housut märkinä.
        ... hehe ... hehe hehhehe

      • Tyhmyyden.perikuva
        Känninencitykommari kirjoitti:

        Tuliko vasurille kylmä kadulla?
        JA housut märkinä.
        ... hehe ... hehe hehhehe

        Voi kun on taas keputrollilla keskustalainen äly pelissä.

      • demuakalle
        Tyhmyyden.perikuva kirjoitti:

        Voi kun on taas keputrollilla keskustalainen äly pelissä.

        Oletko itse älykäs. Meinaan elät siellä kadulla nälässä ja ihannoit Kojamon miljonäärejä.

      • kepulien.varasliiga
        demuakalle kirjoitti:

        Oletko itse älykäs. Meinaan elät siellä kadulla nälässä ja ihannoit Kojamon miljonäärejä.

        Mikäs sen kepulitollon on taas ennen 9:ää herättänyt? Äläkä vaan sano, että aikaiset maatyöt ... hehe hehhehe

      • kepulien.loissakki
        kepulien.varasliiga kirjoitti:

        Mikäs sen kepulitollon on taas ennen 9:ää herättänyt? Äläkä vaan sano, että aikaiset maatyöt ... hehe hehhehe

        No nyt kepuloinen on maannut jo monta päivää putkeen ... heh heheheheh

    • vasemmisto.vaalivoittoon

      Äänestä Vasemmistoa, sillä tuloerojen kasvu ja valtionvelan nousu on aina ollut suurinta juuri oikeistovetoisten hallitusten aikana. Kuten ao. taulukosta on helposti havaittavissa.
      -
      63. Sorsa IV hallitus 6.5.1983- 30.4.1987 SDP
      1988 valtion velka 9,539 mrd.
      Pienimmän kymmenesosan varallisuus oli keskimäärin 26720 €
      Suurimman kymmenesosan varallisuus oli keskimäärin 167950 €.

      64. Holkeri Kokoomus 65. Aho Keskusta 30.4.1987 – 13.4.1995
      1996 valtion velka 52,988 mrd €
      Pienimmän kymmenesosan varallisuus oli keskimäärin 16490 €
      Suurimman kymmenesosan varallisuus oli keskimäärin 184440 €.

      66. Lipponen SDP 13.4.1995 – 17.4.2003
      2004 valtion velka 61,676 mrd €.
      Pienimmän kymmenesosan varallisuus oli keskimäärin 31650 €
      Suurimman kymmenesosan varallisuus oli keskimäärin 411410 €

      69. Vanhanen Jäätteenmäki Kivimäki Keskusta 24.6.2003-22.6.2011
      2012 valtion velka 92,658 mrd €
      Pienimmän kymmenesosan varallisuus oli keskimäärin 23840 €
      Suurimman kymmenesosan varallisuus oli keskimäärin 483300 €

      Katainen Stubb Kokoomus 22. 6.2011 – 24.-29.5.2015
      2016 valtion velka 102.352 mrd €
      Pienimmän kymmenesosan velat ylittivät varat
      Suurimman kymmenesosan varallisuus oli keskimäärin 966 800 €

      Sipilän Keskusta 29. 5 2015 – nyt
      valtion velka nyt 107.240 mrd €
      Pienimmän kymmenesosan velkaantuminen yltyy
      Suurimman kymmenesosan varallisuus on keskimäärin 1 ### ### €

        Kansan kurjistaminen on siis taitolaji!

      • sairaan-ahne-vasuri
        sairaan_ahne_oikeisto kirjoitti:

        Kansan kurjistaminen on siis taitolaji!

        No senhän vasemmisto on aina osannut, hyvä kun olet samaa mieltä!!!

      • kepulien.varasliiga
        sairaan-ahne-vasuri kirjoitti:

        No senhän vasemmisto on aina osannut, hyvä kun olet samaa mieltä!!!

        Maatalouskommunistithan nyt ovat olleet vallassa, joten et siis ymmärrä politiikasta mitään!

        Vituttaako pikku lestaa jo, kun se kepuloisten pankolla makoilu kohta loppuu, kun vihervasemmisto ottaa vallan? .... hehehe heheheh ...

      • ei-ihan-simppeliä

        Tää on niin tätä vasemmiston matematiikkaa.

        Laitahan vielä vertailun vuoksi, mitkä on ollut valtion tulot tuolloin! bruttokansantuote. työllisyys. väestömäärä. inflaatio. ruoan hinta.

        Miljoonan euron velka on 10 000e tuloiselle eri juttu kuin miljardi tuloiselle!

        pienimmän kymmenesosan tulot lisääntyi 2,2%, toiseksi eniten. tuli aivan uutisissa.
        10% eniten tienaavaa maksaa 65% veroista.

        Vasemmistolaiset voisi miettiä miten sitä rahaa tuotetaan, ei miten toisten tuottamat/ansaitut rahat voisi jakaa. Teidän slogan on velkaa kannattaa ottaa, se on halpaa...ei jälkipolville!

    • Hallitus.kusettaa.kansaa

      Työllisyyden kasvusta puhuttaessa ei muisteta ihmetellä sitä, että kun kerran työllisten määrä kasvaa, niin miksi työttömyyskorvausta saavien määrä ei vähene samaa vauhtia? Se pysyttelee yhä vaan n. 340 000 tienoilla.

      Se johtuu valtavista määristä pätkä- ja nollatuntisopimuksia. Lisäksi se johtuu tempputyöllistämisestä, jossa pitkäaikaistyöttömiä sijoitetaan palkattomiin töihin kuntouttavan työtoiminnan ja työkokeilun nimellä.
      Tunnin kuukaudessa tukityöllistettynä on pois työttömien listalta, mutta on käytännössä elettävä kuitenkin työttömyyskorvauksella!

      • ei-ihan-simppeliä

        työllisten/työttömien määrä ei ole vakio. Turvapaikan hakijoita, kiintiöpakolaisia, maahanmuuttajia, opintonsa päättäviä...tulee jatkuvasti työmarkkinoille ja sieltä poistuu eläkkeelle jne.

      • työväenvihaaja.Sipilä
        ei-ihan-simppeliä kirjoitti:

        työllisten/työttömien määrä ei ole vakio. Turvapaikan hakijoita, kiintiöpakolaisia, maahanmuuttajia, opintonsa päättäviä...tulee jatkuvasti työmarkkinoille ja sieltä poistuu eläkkeelle jne.

        Niinpä. Sipilän henkselien paukuttelu asiasta on siis pelkkää porvaripaskaa!!!!!

    • piootu

      suomen maatalouspuolue, yhtäkkiä on suomen keskusta.pm esko aho, kun neuvoteltiin jos koskaan suomelle tärkeistä asiosta eu liittymiseen.tämän kepulaisen pääministerin ainoa principeetti, maataloustuet, ,maataloustuet, maataloustuet.

    • vasemmisto.vaalivoittoon

      Maatalouskommunistit ovat kusettaneet kansaa jo Kekkosen ajoista lähtien. Siihen on saatava loppu!
      Ja se onnistuu äänestämällä vasemmisto vaalivoittoon!

    • Taksiasiamies

      Minä pidän vaalitilaisuuksia virka-ajalla ja laskutan taksimatkat ja päivärahat.

      • Juha.Sipilä_Keskusta

        Niin minäkin!

    • on-niin-älyvapaata

      Aloittaja on täysin vietävissä, toimittajan mielikuvia luovaan juttuun. Suorastaan täysin höynäytettävien kiihottamista maaseudun väestöä vastaan.
      Ensinnäkin maataloustuki ei mene maanviljelijän pussiin!!! maataloustukea maksetaan mm. kukkien ja tomaattien, vihannesten kasvattamiseen kasvihuoneissa. viennin edistämiseen.
      ja siksi että kansalaiset saavat ruokaa edullisemmin...
      Maatalousyrittäjiä on enää reilu 40 000 Suomessa. eli maito, liha, vilja jne. tuottajia.
      Montakohan maatalouslomittajaa luulet olevan

      Jos sitten vertailun vuoksi. Kulttuurille julkista avustusta n. miljardi
      Helsinkiin mm. pelkästään länsimetro, Olympiastadion, musiikkitalo, valtion avustusta puol miljardia. Mitähän luokkaa on laiva-, lento, bussiliikenteen valtionavustukset

      Missähän se ruoka kasvatetaan?
      Luuletko, että se ruoka tulisi halvemmaksi, saati luontoa ja ympäristöä säästävämmäksi tai terveellistä, tuoretta, jos sen tuottaisi ja ostaisi ulkomailta?

      • kepulien.varasliiga

        Sipilä on hyökkäillyt koko hallitusaikansa työläisten/työttömien kimppuun kuin sika limppuun!
        Kikyjä, aktiivimalleja, palkattomia lisäpäiviä, sairaskulujen omavastuita jne. jne. Ja samalla rikkaimmille on annettu verohelpotuksia ja maajuhaneille joka ainut kesä kriisitukea normitukiaisten päälle. Ja säistä riippumatta!

        Eli Sipilä on ajanut kansaamme ihan tarkoituksella kahtia, joten sitä saa mitä tilaa! Maataloustukiaiset eivät voi olla iankaiken sellainen asia, josta ei voi leikata tai asettaa "aktiivisuusehtoja" tms. Kun kerran köyhimpienkin on ne kestettävä!

    • tunkiotila

      Ottaen huomioon ketkä tätä maata poliittisesti johtaen eli kepujen kerma( mm.sipilä, tiilikainen )eivät ole saaneet sopimuksia tehtyä eikä rahoja neuvoteltua tunkioiten yllä pitämiseen ja tukemiseen valtion kassaan latiakaan. Varsinainen maalaisten puolue. Hävettää tällä hetkellä olla k.kustalainen.
      Suosi suomalaista viedään jontikka suomalaiselle korjaamolle.

    • Näinseon

      Pieniä ovat maajussien tukirahat kaupunkiloisien asumistukiin ja lukemattomiin muihin tulonsiirtoihin verrattuna. Tutustukaa historiaan, niin huomaatte mistä ruoka tulee betonilähiöihin.

      • tunkiotila

        Niin pieniähän ne tukirahat/katokorvaukset kun eivät saa latinlatia neuvoteltua.Älyätkö?
        Tutustu sinä omaan historiaas.

      • Riku.Aalto
        tunkiotila kirjoitti:

        Niin pieniähän ne tukirahat/katokorvaukset kun eivät saa latinlatia neuvoteltua.Älyätkö?
        Tutustu sinä omaan historiaas.

        Minä vien kolmanneksen sinunkin maksamista vuokraeuroista. Olen nääs Ahne.

      • Juha.Sipilä_Keskusta
        Riku.Aalto kirjoitti:

        Minä vien kolmanneksen sinunkin maksamista vuokraeuroista. Olen nääs Ahne.

        Ja minä en maksa veroja lainkaan, vaan piilottelen niitä verokuoriin ja paratiisitileille!

    • KansanvihaajaSipilä

      Meille on juuri uutisoitu ruoka-avun tarpeen kasvusta ja leipäjonojen pitenemisestä.
      Helsingin Myllypurossa käyntimääriä kertyy tälle vuodelle arviolta noin 265 000, mikä on yli 100 000 käyntiä enemmän kuin viime vuonna. Miten nämä jonot voivat kasvaa, jos hallitus on kasvattanut kaikkien köyhimpien tuloja?

      Vastaus on, että ei se olekaan mahdollista. Koska jonot voi jokainen nähdä, niin ne ovat todellisuutta. Hallitus sen sijaan näyttää tuudittautuneen omaan erinomaisuuteensa, jossa suljetaan silmät todellisuudelta ja katsotaan vain omia tilastoja.

      • Juha.Sipilä_Keskusta

        Käyn usein nauramassa ruoka-apujonossa palelevia rääsyläisiä.

      • Vasuri.Perse.Paljaana
        Juha.Sipilä_Keskusta kirjoitti:

        Käyn usein nauramassa ruoka-apujonossa palelevia rääsyläisiä.

        No ilmankos palstavasurit ovat niin katkeran vihaisia.
        Heidät on yllätetty leipäjonosta housut nilkoissaan.
        Imeskelevät lihaa lämpimikseen, kun ei ole muuhun varaa....

      • Juha.Sipilä_Keskusta
        Vasuri.Perse.Paljaana kirjoitti:

        No ilmankos palstavasurit ovat niin katkeran vihaisia.
        Heidät on yllätetty leipäjonosta housut nilkoissaan.
        Imeskelevät lihaa lämpimikseen, kun ei ole muuhun varaa....

        Käyn usein nauramassa ruoka-apujonossa palelevia rääsyläisiä. Ja aina jököttää!

    • paskahallitus

      Sipilän kausi lähenee loppuaan ... ja kansa iloitsee sitä tänään tuhanien rakettien voimalla!

      • pihaBolsu

        Raketteja ammuttiin ennätysvähän, hehehehehh heheheh eh heh hehehehehe
        Oliko vain Bolsut pihalla, kuten yleensäkin kaikesta, heheh hehehhehee hehe

      • vasemmisto.vaalivoittoon
        pihaBolsu kirjoitti:

        Raketteja ammuttiin ennätysvähän, hehehehehh heheheh eh heh hehehehehe
        Oliko vain Bolsut pihalla, kuten yleensäkin kaikesta, heheh hehehhehee hehe

        Aivan. Säästettiin vaan rahaa vaalityöhön kansankyykyttäjiä vastaan!

    • Suomen_eduksi

      Kokoomukselle ja Kepulle tekisi oikein hyvää oppositiossa istuminen, varsinkin kun vähintään kaksi seuraavaa eduskuntakautta sorvataan perusturvauudistusta.
      Kok-Kepua ei saa päästää hallitukseen vaan puolueet joilla vielä jäljellä oikeudenmukaisuudentajua ja halua rakentaa yhteiskuntaa joka on mahdollisimman monille (eikä harvoille) hyvä, turvallinen ja ihmisoikeuksia kunnioittava.

      • KepuPersuLoiset

        Pääasiahan on, että persu- ja kepu-loiset potkitaan pois päätöksiä tekemästä. Samasta Vennamon sonnasta kun ovat lähtöisin molemmat!

    • Kepu_suomen_tuho

      Seuraavan hallituksen päätavoite tulee olla maatilojen määrän tiputtaminen 15000 tilaan ja samalla maatalouden eläkeuudistus, jossa maanviljelijät maksaa itse omat eläkkeensä kuten jokainen työtätekeväkin tekee. Nythän nämä yhteiskunnan loiset maksattaa vielä eläkkeensäkkin veronmaksajilla vaikka ovat loisineet veronmaksajien maksamilla tukirahoilla koko ikänsä.
      Lisäksi kesannoimispalkkioista pitää luoppua ja samoin Kemaratuista, joille ei ole mitään perustetta. Samoin Metsänhoitoyhdistysten oikeus periä maksuja tulee lopettaa, koska MHY:t on keskustalaisia ja käyttävät näitä rahoja puoluetoimintaan.
      "Loppu loiselämiselle" tulee olla seuraavan hallituksen päätavoite.

      • vasemmisto.vaalivoittoon

        Aivan. Suomi kuntoon kepuloisten jäljiltä.

      • rakko-vasurilla-lorahti
        vasemmisto.vaalivoittoon kirjoitti:

        Aivan. Suomi kuntoon kepuloisten jäljiltä.

        Juu Juu, ihanko aivan loisvasuriloisten voimin??

        Jaa, vasuri heräsi taas lorinaan ja omassa sängyssään! Pidätyskyky se petti jälleen kerran ja lirautit sitten tänne koko rakollisen.
        Mees nyt lääkäriin, tämä palsta ei ole ratkaisu ongelmaasi!

      • lestapoju.tuli.isäänsä
        rakko-vasurilla-lorahti kirjoitti:

        Juu Juu, ihanko aivan loisvasuriloisten voimin??

        Jaa, vasuri heräsi taas lorinaan ja omassa sängyssään! Pidätyskyky se petti jälleen kerran ja lirautit sitten tänne koko rakollisen.
        Mees nyt lääkäriin, tämä palsta ei ole ratkaisu ongelmaasi!

        Lestapojun isukilla on varmaan taas "päänsärky" kun noin vituttaa ... hehe heheh heheh

      • lestapoju.tuli.isäänsä

        Ja se lestaisukki ei vaan suostu ... heheheh ... ja itkupotkuraivari sen kun jatkuu ... heheh heheheh

    • sairaan_ahne_oikeisto

      Kun Juha Sipilä aloitti pääministerinä, niin hän lupasi panna taseet töihin. Aluksi kukaan ei tiennyt mitä se tarkoittaa, mutta se selvisi hyvin pian. Tarkoitus oli myydä valtion tuottavaa omaisuutta ja tehdä saaduilla rahoilla hallitukselle ikioma budjetti ohi eduskunnan budjettivallan.

      Hallitus perusti valtion kehitysyhtiö Vake Oy:n, jonne siirrettiin pesämunaksi Ekokemin kaupasta saadut 100 miljoonaa euroa. Sitten Vakeen siirrettiin ainakin valtion omistamat Altia, Kemijoki, Nordic Morning ja Raskone sekä osaomistukset Arctivasta, Nesteestä, Posti Groupista ja Vaposta.

      Sitten ruvettiin myymään. Suomen Kuvalehden mukaan raskaan kuljetuskaluston huoltoon erikoistunut Raskone myytiin huomattavaan alihintaan Lease Deal Groupille, jonka omistaa kokonaan Timo Nieminen. Lease Deal -konsernilla ei ole aiemmin ollut raskaan kaluston huollon liiketoimintaa. Nieminen on sama henkilö, josta Nuorisosäätiö teki tutkintapyynnön tonttikapuoista, joilla säätiö sidottiin kalliiseen vuokrasopimukseen ja Niemisen yritys sai satojentuhansien eurojen pikavoiton. Nieminen kiistää syyllistyneensä rikokseen.

      Suomen Kuvalehden haastatteleman analyytikon mukaan yritys myytiin noin puoleen hintaan pelkästään omaisuutensa arvoon nähden. Mikäli kauppahintaa tarkastelee vuoden 2018 viiden kuukauden kehityksen perusteella, niin se näyttää entistäkin edullisemmalta. Keväällä 2018 Raskone jakoi 1,5 miljoonaa euroa osinkoa, mutta valtio tai Raskone eivät kerro, tuliko raha valtiolle vai uudelle omistajalle.

      Nyt sitten selviää sekin, mitä taseiden töihin paneminen tarkoittaa.
      Se näyttää tarkoittavan sitä, että taseet tekevät töitä sopivien kavereiden hyväksi. Ainakin tästä kaupasta tulee mieleen Neuvostoliiton hajoamisen jälkeinen Venäjä, jossa valtion omaisuus muuttui yksityisten omistamaksi hetkessä.

      • Jaakko.Lahjus-Laakso

        Olen aivan helvetin katkera tästä!!!!

      • sairaan_ahne_oikeisto
        Jaakko.Lahjus-Laakso kirjoitti:

        Olen aivan helvetin katkera tästä!!!!

        Kaikki rehelliset ihmiset ovat vihaisia Sipilän roistohallitukselle!

      • Sairaan-sairas-vasuri
        sairaan_ahne_oikeisto kirjoitti:

        Kaikki rehelliset ihmiset ovat vihaisia Sipilän roistohallitukselle!

        Vasemmistolla on tuo valtava hinku tunkea itseään rehellisten ihmisten sänkyyn...

        Hyvä vasuri, rehelliset ihmiset valitsevt itse seuransa ja se ei ole vasemmisto.

      • lestapornoilijat
        Sairaan-sairas-vasuri kirjoitti:

        Vasemmistolla on tuo valtava hinku tunkea itseään rehellisten ihmisten sänkyyn...

        Hyvä vasuri, rehelliset ihmiset valitsevt itse seuransa ja se ei ole vasemmisto.

        No lestapojunahan tiedät sen, että lestat tykkäävät vain pikkupojista ... rehellisesti ja anteeksipyytäen ...

    • Klikkkkk

      Varsinainen kommunismin hehkutus täällä menossa?
      Sosiaalipummit äänessä. Ettikää töitä jostain.

      • maatalouskommarien.loppu

        Olet oikeassa! Maatalouskommunismi pitääkin lopettaa välittömästi, kun vihervasemmisto pääsee valtaan!

      • CityKommariLoinen
        maatalouskommarien.loppu kirjoitti:

        Olet oikeassa! Maatalouskommunismi pitääkin lopettaa välittömästi, kun vihervasemmisto pääsee valtaan!

        Vihervasemmisto vihaakin maaseutua, se kun on liian vihreää ja raikasta heille .. heh heheh hehehehehehe

      • maatalouskommarien.loppu
        CityKommariLoinen kirjoitti:

        Vihervasemmisto vihaakin maaseutua, se kun on liian vihreää ja raikasta heille .. heh heheh hehehehehehe

        Päinvastoin. Puhdas luonto ilman haisevia maatalouskommunisteja traktoreineen on kaikkien rehellisten ihmisten toiveena!

    • jälkiviisas

      Ei palkansaajainkaan eläkettä ole karttumisperusteisesti maksettu vaan 4 vuoden säännölla. Tulebvaisuudessa palkansaajiemkin eläke peon karttumisperusteinen kuten maanviljelijäin ja silloin joudutaan paikkaamaan kansaneläkkeellä että saavutetaan se vähimmäiseläke. Entäs nämä takuueläkkeet joista ei ole maksettu minkäänlaista vakuutusmaksua. nämä palkansaajaikin vakuutusmaksun on maksanut työnantakja ei työntekijä, Ainoastaan viimevuosina on peritty tämä pieni 5% osuus työntekijältäa

    • vanhus

      Kyllä minäkin kävisin ruokajonossa mutta kun siellä on niin vähän riisiä tarjolla

      • kommariLoinen

        Jos se ilmaista, se kyllä kelpaa kommarille.

      • maatalouskommarien.loppu
        kommariLoinen kirjoitti:

        Jos se ilmaista, se kyllä kelpaa kommarille.

        Pystyykö maatalouskommunisti syömään riisiä, kun ei ole saanut siihen tukiaisrahaa?

    • Kau-Ke-

      Kun tätäkin viestiketjua katsoo, niin selvästi näkee että sossu komukat ovat suomen typerin joukkio.
      Näin paljon porua tyhjästä, kun viljeliöitä on ainakin viidestä puolueesta, myös sossuista.
      Keskustalaisia viljeliöistä on alle 10%, kun loput on yrittäjiä ja palkansaajia.

      Miksi sossujohto pitää keskustaa parhaana hallitus kumppanina, vaikka täällä mellastetaan näin, tuntuu ihmeelliseltä. Mutta se on kaikille järkeville selvää, että täällä mellastaa täydet pöljät, joilla ei ole politiikan kanssa mitään tekemistä. Ovat täyttä hoitolan väkeä, jotka lomillaan pääsee hetkeksi tietsikan ääreen.

      • hoitolan.kone

        No anna nyt se vuoro jo seuraavalle ...

    • kepulien.varasliiga

      Huijareita joka sorkka!

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      66
      6402
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4123
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      268
      2543
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2000
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1508
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1367
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1107
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1080
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1026
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1011
    Aihe