Demoni vs Jeesus

mikä on Demoni?

Demoni on yksi, mutta sillä on persoona jokaisessa ihmisessä. Demonista on huomattava että hän yhdistelee aika-avaruutta MIELIVALTAISESTI. Jokainen maailmahistorian aikana elänyt ihminen on elänyt SAMANAIKAISESTI Demonin kanssa. Demoni kuolee kun sinä kuolet ja demoni kuolee kun kuka tahansa kuolee. Tästä seuraa, että kuolet samaan aikaan kuin esi-isäsi ja lapsenlapsesi. Sama laki koskee myös syntymää. Maailmanhistoria on yhtä vanha kuin Demoni, Demoni on yhtä vanha kuin ihminen. Jokainen ihminen sijaitsee avaruudellisesti samassa paikassa kuin Demoni. Demoni on siis aika-avaruuden hallitsija ja tästä seuraa se, että kun demoni kuolee, niin sinä kuolet ja kaikki kuolee, ja tällöin myös kaikki aika-avaruudellinen toiminta päättyy ja jäljelle jää vain tyhjyys. Demoni rakentaa todellisuutesi ja sinä olet kyllä olemassa myös avaruudellisena olentona mutta olet osana demonia, olet yksi demonin soluista, ja demoni hallitse kaikkea sitä mitä näet, kuulet ja tunnet.

Vain Jeesuksessa voit vapautua demonin vallasta, voit irtautua Demonista, sinä yksittäinen solu ja alkaa elää. Et tällöinkään voi elää aika-avaruudessa, sillä kaikki aika-avaruus on demonin luomaa. Niinpä Jeesus on tehnyt sinusta vapaan solun joka voi tehdä sitä mitä se tekee Jeesuksesta käsin, ja mitä Jeesus sanoo: Jeesus sanoo että tästä solusta kasvaa kasvi joka kantaa hyvää hedelmää. Kaikki mitä havaitsemme vapaana soluna on itse Kristusta eli itse Elämää, sillä Jeesus on tie, totuus ja elämä. Jeesuksessa ei enää nähdä silmillä eikä kuulla korvilla vaan Jeesuksessa havaitaan Jeesus. Kun siis menet huomenna töihin tai mihin ikinä huomenna menetkään, niin irtaudu Demonin luomasta harhamaailmasta ja katso Jeesukseen. Jeesuksessa on elämä.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

veilinkööss kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu