Rekisteröidy

Ilmoitukset

Ladataan…

    Näytä kaikki

    Hukassa elämässä

    Viimeisen 1-2 vuoden aikana oon miettiny aika paljon uskoon liittyviä asioita. Mun perhe ei ole uskovainen eikä mun lähipiiriin juuri kuulu uskovaisia. Mun sisko ei enää ees kuulu kirkkoon, erosi kirkosta omasta tahdostaan. Vaikka työ iäkkäiden ihmisten parissa antaakin mun elämälle merkityksen, niin silti elämä tuntuu jotenkin tyhjältä. Mun perhe on mulle tärkeä ja välitän kyllä paljon perheestä. Mut mä en muutoin kuulu mihinkään, enkä tunne itteeni kauheen tarpeelliseksi. Tiiän et oon nuori, 24-vuotias, mutta tältä musta tuntuu. En uskaltais puhua tällaisia kellekään, ei kukaan ymmärtäis. Oon seuraillut joidenkin uskovaisten tuttujen elämää sivusta, he vaikuttaa niin onnellisilta ja elämäniloisilta. En mä ihan onneton ole, mutta jotain vaan puuttuu. Kauheen hölmöltä tuntuu kirjottaa tämmösiä mut kai joku ees ymmärtää mua? En kai mä voi ainut olla?
    2<50
    Äänestä

    Muut lukivat myös

    Vastaukset 2

    Vanhimmat

    Uskonto puhutteli minua jo opiskelu aikoina, valitettavasti en silloin tutustunut siihen syvemmin.

    Aika kului todellakin tyhjän perässä juoksemisessa.

    Vuosi sitten aloin "opiskella" teologiaa ja löysin oikean tien.

    Askeettinen elämä ja työnteko sopii minulle.

    Äänestä

    • Se kun tuskin kukaan mua tulis ymmärtämään, varmaan ihmettelisivät että mitä mä sekoilen jos tulisin uskoon.

      Äänestä

    Odottaa vastausta

    Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.

    Luetuimmat keskustelut

    Kommentoi aloitusta

    Agaatti kirjoitti:

    Viimeisen 1-2 vuoden aikana oon miettiny aika paljon uskoon liittyviä asioita. Mun perhe ei ole uskovainen eikä mun lähipiiriin juuri kuulu uskovaisia. Mun sisko ei enää ees kuulu kirkkoon, erosi kirkosta omasta tahdostaan. Vaikka työ iäkkäiden ihmisten parissa antaakin mun elämälle merkityksen, niin silti elämä tuntuu jotenkin tyhjältä. Mun perhe on mulle tärkeä ja välitän kyllä paljon perheestä. Mut mä en muutoin kuulu mihinkään, enkä tunne itteeni kauheen tarpeelliseksi. Tiiän et oon nuori, 24-vuotias, mutta tältä musta tuntuu. En uskaltais puhua tällaisia kellekään, ei kukaan ymmärtäis. Oon seuraillut joidenkin uskovaisten tuttujen elämää sivusta, he vaikuttaa niin onnellisilta ja elämäniloisilta. En mä ihan onneton ole, mutta jotain vaan puuttuu. Kauheen hölmöltä tuntuu kirjottaa tämmösiä mut kai joku ees ymmärtää mua? En kai mä voi ainut olla?

    Anonyymi
    5000

    Ilmoita asiaton sisältö

    • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

    • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

    • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

    • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

    • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

    • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

    Jaa keskustelu