Tutkimustuloksia:
"Tanskalainen Niels Skakkebae läväytti lehdessä karut luvut:
maailman miesten siittiömäärä oli 50 vuodessa vähentynyt lähes puoleen entisestä.
Skakkebaekin raportti ennustaa ihmiskunnalle lohdutonta loppua. Vielä ei ole hätää,
mutta jos syöksykierre ei oikene, kriittinen raja tulee vastaan noin 30 vuoden päästä."
"Siemennesteen laatuongelmista on syytetty erityisesti ympäristökemikaaleja,
mutta Valehormonien yhteydestä siittiökatoon tai ihmisen muihin
lisääntymishäiriöihin ei kuitenkaan ole varmaa näyttöä,
sanoo solutason mekanismeja tutkiva Turun yliopiston dosentti Toppari."
"Testosteroni on sukuhormoni, joka on seksuaalisen aktiivisuuden aiheuttaja sekä miehillä,
että naisilla, samasta syystä miehet ovat seksuaalisesti aktiivisempia."
"Korkea testosterinitaso ei sinällään ole agressivisuuden aiheuttaja,
vaan voimakkaat testosteronitason muutokset."
"Mitä pienempi testosterinitaso on, sitä voimakkaammin tuntuvat tason muutokset."
"Testosteritaso sukuhormonina vaikuttaa ratkaisevasti myös siittioiden määrään ja
hedelmällisyyteen."
"Ei ole sattuma, että siittiöitä ja tärkeintä mieshormonia jauhavat solut sijaisevat samassa elimessä.
- Sillä varmistetaan 50-kertainen paikallinen testosteronipitoisuus, joka on välttämätön siittiöiden
muodostumiselle, kertoo kiveksiä tutkinut dosentti Jyrki Suominen Turun yliopistosta"
"18_vuotiailla miehillä sperma on nykyisin huonolaatuisempaa kuin 30-vuotiailla miehillä."
"Länsimaissa miehet kärsivät huonolaatuisesta spermasta enemmän."
"Pitkään aviossa eläneiden miesten testosteronitaso on alhaisempi kuin aviottomilla miehillä"
Yhteenveto.
Jos kerran naisten seura vaikuttaa miesten testosteronin tasoon, ja testosteroni taas sperman laatuun,
ja länsimaissa päiväkoti-,koulutusjärjestelmän ja modernin kulttuurin seurauksena miehet viettävät yhä
enemmän aikaa pelkästään naisten kanssa,niin eiko ole selvää että demokratian seuraukset: tasa-arvo,
pienemmät perheet, sekä sukupuolikiintiot vaarantavat koko ihmiskunnan tulevaisuuden ?

Vastaukset 18
Vanhimmat
Tuli mieleen tämä Tervon heitto uutisvuodossa, että ne ovat aina näitä kepulaisia, jotka joka asiassa sormi pystyssä vaativat maalaisjärkeä!
Jos nyt asia on todettu faktaksi, niin mitä sitten? Tarkoittaako siittiöiden väheneminen suoranaista ihmiskunnan vähenemistä (mikä olisi hyvä asia) vai vain epätoivottujen raskauksien vähenemistä?
Onhan se kyllä niinkin, että suomalaiset naiset kun muistuttavat niin paljon lehmiä, että keinosiemennys ainoana vaihtoehtona hankkia lapsia sopii heille.
Onhan sekin tietty vaihtoehto.
Mutta mikä on vaikutus suoranaiseen lisääntymiseen, tarkoitan tietenkin tilannetta jossa halutaan tehdä lapsia.
spermaa hyvälaatuisilta miehiltä kun on noin kova hätä. Evoluutio karsii pois pillittäjät, se on selvää.
Miehet liikkukaa enemmän, syökää vähemmän, tupakoikaa ja ryypiskelkää vähemmän. Nuo auttavat . Hakeutukaa oikeisiin miesten töihin metsureiksi tms. ja eikä miksikään hiiren runkkaajiksi.
Pojat tahtoo vaa lysytä kotosoffal, mässätä golaa&zipsejä ja saalistaa pikseliörkkejä. Miehisyyden irvikuva, sanon ma.
Olet kyllä oikeassa, liikunta ja terveellinen vaikuttaa varmasti mieskuntoon.
Nykyinen nörttibuumi ei miesten laatua paranna.
Eiko luonto ihmisen luodessaan ollut ironinen: mitä enemmän mies viettää aikaansa naisen kanssa, sitä vähemmän hän pystyy lisääntymismielessä naiselle antamaan.
Ja kuinka paljon tämä siittiösolujen vähentyminen vaikuttaa lisääntymiskykyisyyteen?
Entäs kuinka paljon se vaikuttaa ei-toivottujen raskauksien syntymiseen?
Kuinka paljon olikaan siittiösolujen määrä millilitrassa ja kuinka paljon se on vähentynyt ja mikä on todellinen vaikutus väestönkasvuun?
Ja jos sen on todettu vähentävän, niin onko se mielestäsi huono asia?
Siittiöiden vähenemiseen eräs syy on menneiden vuosikymmenien tiukat farkut ynnä muu vastaava housumuoti. Jos "kulkuset" ovat jatkuvasti tiukasti reisien ihossa kiinni, niin niissä valmistuvien siittiöiden määrä vähenee. Onhan niitä varmaan muitakin syitä, mutta tämä on eräs ihan selkeästi tieteellisesti todistettu. No tämähän vain tarkoittaa että nämä meidän ihanat lököpöksyukot ovat niitä edelleen herkimmin sukuaan jatkavia. Hyvä meidän lököpöksyukot ja uudet nuoret hiphopparit! Teissä on tulevaisuus, ja hyvä sellainen!
Naisten hedelmattomyys on lisaantymassa ja jotkut tutkijat ovatkin jo maalanneet pirunkuvia tulevaisuuden karvaisesta naisesta.
Se vasta olisikin jotain, jos suomalainen nainen, joka nykyaankin nayttaa, kayttaytyy ja pukeutuu, kuin Uzbekkien kuulantyontaja, viela saisi rintakarvat ja viikset.
Ilmiolla on ihan nimikin, ja on yleistymassa lansimaissa. Erityisesti Pohjois-Euroopassa. Sattumaa?
Hedelmätön nainen -> karvainen nainen.
Jannittyneena avasin viestin ja ajattelin etta provosoiduit ja olin jo valmiina kertomaan miten vaikeata on nykyaan olla ulkomailla kun ei ole tottunut naiskauneuteen!
Mutta hei. Tuosta loytyy kylla ihan tieteellista juttua, ja tukijarjestoja, mutta feministinen looppi-Aftonbladet kelpaa varmaan, jokseenkin simppelille, Carmalle ihan hyvin lahteena.
http://www.aftonbladet.se/vss/kvinna/story/0,2789,520919,00.html
PS. Jos et osaa Ruotsia, niin tuossa mainitaan viela etta tulevaisuuden nainen olisi myos jokseenkin kalju.
Ruotsintaito on tässä ajan saatossa tosiaankin haalistunut käytön puutteen vuoksi, englanti sujuu aivan hyvin, en siis jaksanut viestiäsi tavailla.
Eikös näitä tulevaisuuden ennusteluja ole tehty joka lähtöön, mm. ihmisten (ei siis pelkästään naisten) kaljuudesta lähtien? Et muuten kertonut, mikä tässä(kään) olisi niin hirveän huono asia, outoa on sekin, että naiset karvottuisivat muutoin, mutta päästänsä muuttuisivat kaljuiksi.
Mina muistan viela selvasti kun ihan viela muutama vuosi sitten luin miten hyvan laatuista suomalainen sperma on.
Taisi olla ihan maailman karkikastia.
Niin. Etta osta partakone jos ei viela ole. Ja eikun puskemaan pentua. Jos haluat ottaa varman paalle. Ai mita pahaa. No ei tietenkaan mitaan.
Mikä tuossa kehityksessä on se huono asia?
Aina parempi mitä vähemmän ihmisiä maailmaan syntyy.
Nythä meillä miehillä on kerranki mahdollisuus miellyttää naissukukuntaa ja eritoten äärifeministejä / miestenvihaajia.
Pistetään pystyyn maailmanlopun ryyppyjuhlat ja tullaan ei-fertiileiksi näin, juodaan viiiiinaa.....
sit kun me miehet kupsahdetaan pois kartalta niin ei tarvitse enää naisten valittaa lasikatosta palkassa tai muusta epätasa-arvosta.
Minusta kaikki ideat mihin liittyy reippahahkoa viinan juontia ovat hyviä ideoita. ;)
Ihmettelen, miksi kannat huolta siittiöiden laadusta. Sinä ainakaan et sitä laatua tarvitse kun et ilmeisesti ole ketään hedelmöittämässäkään.
Vauvojen lähellä eläminenhän laski miehen testosteronitasoa paradoksaalisen teoriasi mukaan.
Ai niin. Naiset tietysti hoitaisivat lapsensa yksin ja mieluiten ilman yhteiskunnan tukia. Töissäkään naisten ei tulisi käydä, koska heidän läsnäolonsa työpaikoilla laskisi taasen sitä niin oleellista testosteronitasoa.
Jään odottelemaan ehdotustasi ihmiskunnan pelastamiseksi (varsinkin kun kannat huolta liian pienistä perheistä!), sinä tuulipää-testosteronimylly.
"Vauvojen lähellä eläminenhän laski miehen testosteronitasoa"
kysymyksessä ei ole oma teoriani, vaan tieto on peräisin tieteen kuvalehdestä.
Onnistuit olemaan vastaamatta itse kysymykseeni, mikä ei yllätä minua.
Kaikkien tavoite ei ensisijaisesti ole hormonitasojensa vaan ihmissuhteidensa ylläpito. Sinä kiipeät perse edellä puuhun, mutta jos perse on se elin jolla pääsääntöisesti maailmaa tarkastelet, strategiasi on tarkoituksenmukainen.