Loppu on lähellä!

Jeesus.pelastaa

Barack Obama on antikristus. Tästä tuskin on mitään epäselvyyttä niiden keskuudessa, jotka seuraavat aikaansa. Merkit ovat lukemattomat, eikä niitä ole tarpeen tässä sen enempää käsitellä. On hälyttävää, että koko läntisen maailman (= kristikunnan) johtaja ei itse asiassa ole kristitty, vaan muslimi. Tämän Obama on itsekin myöntänyt useita kertoja (googlatkaa "My Muslim Faith").

Joka tapauksessa Obaman laillinen presidenttikausi lähestyy loppuaan. Tai eihän se tähän astikaan laillinen ole ollut (Obama ei ole syntynyt Yhdysvalloissa, mikä on siellä päin edellytys presidenttiydelle), mutta kohta ei edes hartaimmilla demokraateilla ole pienintäkään epäilystä siitä, ettei Obama voi lainsäädännön puitteissa jatkaa presidenttinä, sillä Yhdysvalloissa presidentin virkakaudet on rajattu kahteen.

Jotta lopunaikojen tapahtumat voisivat toteutua sellaisina kuin ne on Raamattuun kirjattu, on antikristuksen valtakauden jatkuttava. Siksi on väistämätöntä, että Obama kaappaa vallan ja jatkaa Yhdysvaltojen presidenttinä. Hillary Clintonin viimeaikainen sairastelu voi olla esimerkki tästä: kenties presidenttiehdokkaat salamurhataan, ja näin Obama voi jatkaa presidenttinä.

Obaman rooli antikristuksena on hyvin tiedetty jo pitkän aikaa, ja Ilmestykirjan tapahtumien alkua on osattu jo odottaa. Itse olen jopa hienoisen yllättynyt siitä, että loppu ei ole jo tullut ja Obama on lykännyt toimintaa näin myöhäiseksi. Toisaalta näin hän on voinut valmistella salavihkaisesti maaperää maailmanhallitukselle - Obamahan on valtakautensa aikana ajanut selvästi voimakkaammin muslimien kuin kristittyjen etua! Kun Obama turvautuu rikollisiin toimiin vasta aivan viime kädessä, syntyy vaikutelma vastentahtoisesta diktaattorista, joka toimii vain pelastaakseen kansakunnan anarkialta.

12

217

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jeesus.pelastaa

      Haluaisin vielä lisätä ylempänä olevaan tekstiin, että tiedämme myös (ensimmäistä kertaa maailmanhistoriassa!) tarkasti päivämäärän, jona lopun ajat alkavat. Se on 1.1.2017, jolloin Barack Obaman kolmas - laiton - presidenttikausi alkaa. Tuolloin Obama liittoutuu avoimesti paavin ja saatanan kanssa, muodostaen epäpyhän kolminaisuuden. (Obama = antikristus, saatana = lohikäärme, paavi = väärä profeetta.) Katolisuudesta tulee koko maailman pakollinen uskonto ja Obamasta sen palvoma jumala.

      • vhn

        Isä-Timostamme tulee Suomen hengellinen johtaja.


    • Voi_saatana

      Olisikohan Jumala tehnyt pahoin väärän valinnan? Israel kokonaisuudesaan vaikuttaa ANTIKRISTUKSELTA.

      Jeesuksenkin naulasivat ristille ja tappoivat saatanat!

    • uskova-mies-

      Raamatun ennustusten mukaan AntiKristus tulee nousemaan nykyisen Irakin-Syyrian alueelta.

      • Väärin_meni_arvaus

        Raamatun GPS ei ollut oikeassa karttamoodissa. Lähelle liipasi kuitenkin. Israelissa on ANTIKRISTUS ja sieltä se yrittää levittäytyä ihmisten sekaan.


    • unet

      Muutama yö sitten näin unen, jossa kerrottiin, että antikristus tulee ennen Jeesuksen tuloa. Antikristuksen tulon unessa kerrottiin olevan äänekäs, niin kuin sen kuulisivat (melko lailla) kaikki. Ei kerrottu siinä sitä tarkemmin, mutta jäi kuva, niin kuin se olisi jotakin rokkia tai jotakin karjuntaa, millä ilmestyisi.

    • MeAgain

      "Birtherit" leviävät Suomeen, ehkä maailmanloppu todella on on lähellä ;)

    • ViimeinenVipunen

      Obama ei ole ollut virassaan tarpeeksi pitkään. Virka-ajan on kestettävä siihen asti kunnes muslimit karkotetaan Israelista ja Jerusalemin temppeli rakennetaan vaanhalle paikalleen. Tämän jälkeen hän luovuttaisi kaiken valtansa paaville.
      Huomioiden Obaman islam- taustan edellä mainittu vaikuttaa melko epätodennäköiseltä.

    • PohjanPeriltä

      Putinilla on agenda!

    • Mitään näin pähkähullua en olekaan vähään aikaan saanut lukea. Kiitos siitä.

    • ajatusksiatästä

      Beast-niminen virka-auto joidenkin lähteiden mukaan Obamalla. (Joku myös kertoi Youtube-kanavalla tuosta, nimeä en tiedä ja kanavaa muista, suomalainen kuitenkin) Lisäksi Obama on jo käskyttänyt mikrosirua (löytyy englanninkielisiä kanavia, joissa Obama puhuu). Obama care -ohjelma sisältää sen ajatuksen myös. Hillary kannattaa Obamaa carea.

    • Ei nyt millään pahalla, mutta uskotko tuohon aivan oikeasti?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2185
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      791
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      780
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      696
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      686
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      60
      570
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe