Martina aloittaa blogissaan uuden sarjan, jossa hän kiteyttää asiantuntevat neuvonsa. Tässä ensimmäisessä osassa joku onnekas lukija saa vastauksen kiperään pulmaan:
"Lukijan toive: Voiko samaan aikaan kasvataa lihaksia ja harrastaa kestävyysurheilua?"
"Sain ihan älyttömän hyviä aiheita postauksille ja varmasti kirjoitan vielä teidän muidenkin toivomista aiheista. Hyviä aiheita mitkä varmasti kiinnostaa."
"Tällä kertaa valitsin aiheeksi nuoren mimmin toiveen joka liittyy kahden erilaisen tavoitteen yhdistämiseen."
"Takana kyseisellä neidillä on kaksi puoli marathonia tänä kesänä ja haaveissa olisi täysmatka. Aihe mikä askarruttaa, on voiko samaan aikaan harjoitella kuntosalilla tavoitteellisesti, lihaksia kasvattaen?"
"Juoksu on laji mikä vaatii paljon harjoitusta ja kilometrejä jotta tekniikka paranee ja opit juoksemaaan ns. taloudellisesti. Opit ymmärtämään aikatavoitteet ja vauhdit."
"Tämä kaikki tulee lukuisten harjoitusten kautta."
"Peruskestävyys kausi"
"Kun kisakausi loppuu ( minulla mm. lauantaina viimeinen kisa ) alkaa ns. kehonhuolto ja ruvetaan rakentamaan sitä peruskestävyyttä silmälläpitäen sitä tulevaa kesää ja kisakautta."
"Syksy ja talvi rakennetaan ja valmistellaan systemaattisesti sitä kuntoa kohti sitä tavoitetta. Kestävyyslajeissa äärimmäisen tärkeää on muistaa kärsivällisyys."
"Juoksu ja kestävyys paranee juoksemalla mutta myös kuten jokainen laji vaatii sen tukevan fysiikkaharjoittelun kuntosalilla."
"Minulla esimerkiksi kuntosaliharjoittelu perustuu täysin tukemaan lajiani Triathlonia. Uintia, pyöräilyä ja juoksua."
"Kehonmuokkaus ei yksinkertaisesti sovi tähän yhtälöön ainakaan minulla. Keho kipeytyy tyrhaa ja kaikki se räjähtävyys ja kestävyys lihaksissa katoaa sillä harjoittelulla mikä kehonmuokkaus vaatii ELI paljon toistoja isoilla painoilla."
"Fysiikkavalmennus"
"Fysiikkavalmennus on nimenomaan lajia tukeva harjoittelu mutta äärimmäisen tärkeä. Juoksijalla tärkeitä ominaisuusksia on liikkuvuus, räjähtävyys ja kestävyys."
"Siro ja kevyt keho helpottaa juoksua."
"Nänä ominaisuudet ei ole kehonmuokauksessa ne tärkeimmät."
"Kisakausi"
"Kisakaudella fysiikkaharjoittelu jatkuu ja peruskestävyyde lisäksi lenkeissä herkistellään kehoa ( vedot, nopeusharjoitukset, pyramiidiharjoittelu )"
"Jokaisen ohjelma sisältää eri juttuja, mikä kenellekkin on todettu toimivaksi."
"Kisat on iso rasite keholle ja näistä palautuminen on äärimmäisen tärkeää. Palautumisessa kehion kuunteleminen on kaiken a ja o."
"Minun ajatus siis on että valitse itsellesi yksi laji / tavoite mihin keskityt 100% ja mene kausi kerrallaan."
"Rupea valmistautumaan ensoi kesän marathoniin, koe se ja mieti sitten halöuatko muokata kehoa ja sitä kautta haastaa itseäsi jossain toisessa hommassa."
"Nyt meikäläinen vetää puurot napaan ja treenikamat päälle. Mulla alkaa taas harjoittelu fysiikkavaömentajan kanssa Sveitsin jälkeen ja tosiaan lauantaina juostaan kesän viimeinen marathon Hangossa."
"Aurinkoa ja energiaa kaikkien päivään!"
"XXX"
Lähde: http://www.idealista.fi/martina/
Nyt vain jännittämään, jatkuuko luvattu lukijoiden kysymyksiin vastaaminen vai käykö samalla tavalla kuin sille plagioidulle vitamiinitietopaketille eli homma päättyy heti alkuunsa. Se on kuitenkin varmaa, että teeskennelty mutu-asiantuntemus on keskiössä jatkossakin.

Vastaukset 27
Vanhimmat
Voi luoja, hiljaiseksi vetää.Tyhmyydellä ei näköjään ole mitään rajaa.Toivottavasti kukaan ei ota noita Aitolehden kirjoituksia vakavasti, vaan etsii tietoa ihan oikeilta ammattilaisilta.
Ei äärtä ei rajaa akan tyhmyydellä.
Nyt pitäisi vielä tietää, onko tuo akan elämän sisältö - työ, vai mikä????
Tulikohan "nuori mimmi" tästä huippu-urheilijaksi itseään luulevan henkilön sepustuksesta yhtään viisaammaksi? Epäilen.
Olihan sellaiset neuvot, että oksat pois! Hiljaiseksi vetää täälläkin.
Ei tuollaista tekstiä voi kukaan kirjoittaa selvinpäin, pakko olla promilleja ja paljon.Nyt on kyllä taas selvästi nautittu se kuuluisa "vain yksi lasillinen viiniä" ja sitten töitä koneella.Toivottavasti ei rattiin.
Räjähtävyyttä maratoonarille, joopajoo...
Miten joku voikin kirjoittaa noin pieleen. Ei hyvää päivää uskomatonta soopaa.
Täysin selvänä luettuani tota sepustusta olen aivan pihalla...mitä vitt*a eikö se lue kirjoittamaansa ikinä vai eikö se ymmärrä lukemistaan?
Todella toivon ettei joku tosissaan kysele neuvoja tältä Matami Mimmiltä.
Et ymmärrä selkeää tekstiä, koska sinulta jäi peruskoulu kesken.
Aikuinen nainen antaa ohjeita ilman todistusta ,koska pt -koulu on käyty loppuun on rikollista olla asian tuntia ,kaikki sama on kirjoissa ja lehdissä , MIMMI hyvä ota asiantuntiaan yhteyttä ,älä maran neouvoja kuuntele ......
Hihhulin tekstiä, jonka varsinaisena tavoitteena on tuoda esille kuinka MINÄ, MINÄ Ja MINÄ! Sisällöllisesti muuten yhdentekevä. Aina tässä kohtaa ihmettelen yrityksiä, jotka palkkaa maran johonkin....haluan nyt auttaa teitä: maran kirjoituksia luetaan pääasiallisesti siksi, että niille nauretaan ja niitä halveksutaan. Markkinoimansa tuotteet siirtyy hihhuliosaston huijaukseksi. Mara ei ole uskottava.
Ja koska mara ei ole uskottava, tuotteena ei myöskään ole sitä.
Martina on kuitenkin kv-brändi.
Hänella nauretaan Virossakin.
Huutonaurua riittää myös Hangossa, Espanjassa ja Dubaissa 27/7.
Buuuahhahahhaahaa!
xD
Martina kiltti, jos luet näitä kommentteja niin usko hyvä ihminen, että et osaa kirjoittaa. On lukijoiden aliarvioimista julkaista noin virheellistä tekstiä. Sisältö on aivan soopaa ja siihen päälle kirjoitusvirheet. Keskity johonkin muuhun, please.
Nolo teksti. Ei Martinalla vaikuta olevan mitään estoja kirjoittaa asiantuntijana asioista, joissa hänen tietämyksensä on harrastelijatasoa. En tajua, miten kehtaa. Onko tämä taas yksi esimerkki siitä, että kun vain pokka pitää ja tukka on mintissä, voi uskotella olevansa mitä vain? Että mitään oikeaa sisältöä ei tarvita? Vai luuleeko se oikeasti olevansa pätevä neuvomaan ihmisiä? Mutta sehän näissä Martinan kaltaisissa, kouluttamattomissa sunnuntaitietäjissä juuri on: heillä ei ole aavistustakaan siitä, mitä edellyttää ja on oikea asiantuntemus.
Sitten vielä yksi oikeinkirjoitusasia: MARATON. Ilman h:ta. Ei ole vaikeaa. Marathon on engelskaa, ellei sitten puhuta antiikin paikkakunnasta. Ei ehkä lisää "asiantuntijaneuvojen" uskottavuutta, ettei osaa edes kirjoittaa lajin nimeä oikein.
Lisää uskottavuutta tulisi myös siitä, että kirjoittaja pärjäisi oikeasti lajissaan, eikä olisi aina viimeisten joukossa maaliin tultaessa.
Maralle thritatlon ja marathon ovat perfact.
Niitä yhdistää se, että alusta on millintarkka "stratti."
Levin vessassa oli ykkönen.
Miksi kukaan haluaa ylipäätään kysyä Martilta neuvoja kuntoiluun/urheiluun liittyen???? Sama kysyä naapurin lenkkeilevältä tädiltä, jumpassa käyvältä lähikaupan kassalta, luokkakaverilta jonka veli pelaa lätkää jne.
Ei Martsun HARRASTUS (huom!!) tee hänestä asiantuntijaa. Ja toinen juttu: puhu Martsu ihan vaan reilusti puolikkaasta maratonista, kun retostelet "kisoillasi".
Ei puolikkaassa ole mitään hävettävää, mutta mieluusti annat ymmärtää, että vedät koko maratonin ja se ei ole totta.
"Kun kisakausi loppuu ( minulla mm. lauantaina viimeinen kisa ) alkaa ns. kehonhuolto ja ruvetaan rakentamaan sitä peruskestävyyttä silmälläpitäen sitä tulevaa kesää ja kisakautta." Voi, tsiisus!!! Kisakausi!!!! Monet osallistuvat vuoden aikana kaikenlaisiin liikuntatapahtumiin, mutta kisakausi...huokaus.
Onko Mara joskus juossut maratonin?
Kisakausi ja kynnet mintissä... Aaargh! Onhan se hyvä että ihminen on itsevarma mutta joku raja siinäkin.
Ei Ladasta saa Mersua tekemälläkään. Parasta ennen päiväys on mennyt jo aikoja sitten. Keskittyisi nyt siihen, mikä on tärkeintä, lapsiinsa.
Ainoat saavutukset, jotka ovat faktaa.
Ei narsisti pysty, minä itse on etusijalla ja kaikkein tärkein.
Martsulla on lukihäiriö, eihän mikään muu voisi selittää kaikkia niitä kirjoitusvirheitä. Tai sitten on lintsannut ihan helkutisti koulussa.
Martina on tyhmä. Siinä kaikki.