Pelastakaa eläimet kivulta ja jalostukselta

Kansan Uutiset 29.9.2016 13.45.

Animalian mukaan hallitus valmistelee eläinsuojelulakia eläinten hyvinvoinnista piittaamatta.

Animalia herättelee poliitikkoja ja kansalaiskeskustelua uuden eläinsuojelulain sisällöstä. Järjestö vaatii, että eläinten on saatava toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistään. Kivuliaat toimenpiteet eläimille ilman asianmukaista kivunlievitystä ja kivun hoitoa on kiellettävä.

Animalia haluaa kieltää jalostuksen, joka aiheuttaa eläimille rakenteellisia tai muita terveysongelmia. Myös eläintuotantotilojen ja teurastamoiden valvontaa on parannettava.

Järjestö pelkää, että uusi eläinsuojelulaki ei tuo mitään merkittäviä parannuksia eläinten oloihin. Järjestön mukaan nykyinen laki suojelee eläimen sijaan eläintuotantoa.

Hallituspuolueet suhtautuvat uudistusprosessiin välinpitämättömästi ja ovat antaneet suoraan ymmärtää, etteivät tarvittavat parannukset tai eläinten hyvinvointi ole heidän agendallaan kovinkaan korkealla.

Animalian vs. toiminnanjohtaja Mai Kivelän mukaan ihmiset ovat yhä huolestuneempia eläintenpidon ongelmista ja haluavat parannuksia eläinten oloihin.

Eurobarometrin mukaan 90 prosenttia suomalaisista haluaa parantaa eläinten oloja.

– On käsittämätöntä, että kaiken tiedon valossa laista on vaarassa tulla sellainen, ettei se merkittävästi paranna eläinten oloja. Monessa maassa ollaan eläinsuojeluasioissa pidemmällä, Kivelä sanoo.

Lue lisää: http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3608281-animalia-pelastakaa-elaimet-kivulta-ja-jalostukselta
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

90 prosenttia suomalaisista haluaa parantaa eläinten oloja. Mutta kepun sikafarmarit ovat lobanneet hallituksen puolelleen.

Äänestä

Soinin henkilökohtaiset traumat ja Sirkka-Liisa Anttilan bisnekset eettisinä esteinä asioiden etenemiselle.

Äänestä

Eläinten asema yhteiskunnassa kertoo yhteiskunnan henkisen kehitysasteen. Meidän yhteiskunnassamme sitä on vuorovaikutuksettomuuteen kykenemätön hyväksikäyttö.

Äänestä

Hallituspuolueet suhtautuvat uudistusprosessiin välinpitämättömästi ja ovat antaneet suoraan ymmärtää, etteivät tarvittavat parannukset tai eläinten hyvinvointi ole heidän agendallaan kovinkaan korkealla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Järkkäri kirjoitti:

Kansan Uutiset 29.9.2016 13.45.

Animalian mukaan hallitus valmistelee eläinsuojelulakia eläinten hyvinvoinnista piittaamatta.

Animalia herättelee poliitikkoja ja kansalaiskeskustelua uuden eläinsuojelulain sisällöstä. Järjestö vaatii, että eläinten on saatava toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistään. Kivuliaat toimenpiteet eläimille ilman asianmukaista kivunlievitystä ja kivun hoitoa on kiellettävä.

Animalia haluaa kieltää jalostuksen, joka aiheuttaa eläimille rakenteellisia tai muita terveysongelmia. Myös eläintuotantotilojen ja teurastamoiden valvontaa on parannettava.

Järjestö pelkää, että uusi eläinsuojelulaki ei tuo mitään merkittäviä parannuksia eläinten oloihin. Järjestön mukaan nykyinen laki suojelee eläimen sijaan eläintuotantoa.

Hallituspuolueet suhtautuvat uudistusprosessiin välinpitämättömästi ja ovat antaneet suoraan ymmärtää, etteivät tarvittavat parannukset tai eläinten hyvinvointi ole heidän agendallaan kovinkaan korkealla.

Animalian vs. toiminnanjohtaja Mai Kivelän mukaan ihmiset ovat yhä huolestuneempia eläintenpidon ongelmista ja haluavat parannuksia eläinten oloihin.

Eurobarometrin mukaan 90 prosenttia suomalaisista haluaa parantaa eläinten oloja.

– On käsittämätöntä, että kaiken tiedon valossa laista on vaarassa tulla sellainen, ettei se merkittävästi paranna eläinten oloja. Monessa maassa ollaan eläinsuojeluasioissa pidemmällä, Kivelä sanoo.

Lue lisää: http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3608281-animalia-pelastakaa-elaimet-kivulta-ja-jalostukselta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu