Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niinkuin taivaassa. Jumalan tahto tapahtuu ja vanha Aadam kuoletetaan meissä toisten ihmisten välityksellä, jotka ovat meitä kohtaan vihamielisiä, ahdistavat meitä, aiheuttavat meille rauhattomuutta ja vastustavat meitä kaikessa, mitä tahdomme, vaikkakin tällöin kysymyksessä olisivat hyvät hengelliset teot eivätkä ainoastaan ajalliset hyvät.
Tämä on arvaamattoman kallis asia! Sellaisia ahdistajia on ostettava kaikella mahdollisella hyvällä. Sillä juuri he vaikuttavat meissä tämän rukouksen, jonka avulla Jumala murtaa oman tahtomme, jotta hänen tahtonsa tapahtuisi. Siksi Kristus sanoo, että sinun pitää sopia riitapuolesi kanssa tiellä. Se tarkoittaa, että meidän on annettava oman tahtomme mennä ja annettava vastustajan tahdon olla oikeassa. Näin oma tahtomme murretaan, mutta tahtomme murtumisessa tapahtuu Jumalan tahto. Hän nimittäin näkee hyväksi, että meidän tahtomme ehkäistyy ja käy mitättömäksi.
Sen tähden jos joku puhuu sinusta pahaa ja tahtoo tehdä sinut narriksi, sinun ei pidä vastustaa, vaan sinun on myönnyttävä siihen ja sallittava sen näyttää sinusta oikealta, kuten se myös totisesti Jumalan edessä onkin oikein. Silloin tahtosi ei pidä vastustella, vaan sanoa: Tapahtukoon sinun tahtosi.
Päivän teksti Martti Lutherin hartauskirjasta Mannaa Jumalan lapsille.
Matt. 6:10 - perjantai 30. syyskuuta

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.