Astrid Thors esti tarkoituksella, Ruotsin käskystä, Suomea sopimasta Irakin kanssa palautussopimuksen.
Nyt ollaan kusessa kaikkien elintasopakolaisten kanssa, jotka eivät suostu lähtemään Bagdadiin.
Palkkioksi Thors sai v. 2013 kolmivuotisen pestin Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyjin vähemmistövaltuutettuna. Ruotsi tuki häntä.
V. 2015 alkuvuodesta Ruotsi sitten kertoi Ruotsissa jo oleskeleville ja sinne tuleville irakilaisille, että "Menkää Suomeen, sieltä teitä ei voi palauttaa!".
Ja niin irakilaisia nuoria miehiä alkoi tulla Torniosta läpi, Petteri Orpon räpytellessä pyöriviä silmiään.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Maamme ovat myyneet.
Ihmettelin Thorsin touhuja, että mikä Piru häntä oikein ajaa kuin mielipuolta. Nyt saamme niittää tuhon viljaa, mitä tuo älytön ihminen Suomeen kylvi.
RKP on suomensyöjiä täynnä. Haglund (RKP)sopi ruotsalaiset kanssa 30 000 irakilaismiehen tulosta Ruotsin läpi Tornion kautta Suomeen.
Biaudet (RKP) itki eduskunnassa kun Suomi yhtenäisti perheenyhdistämisäännöt pohjoismaiselle tasolle. Miten epäisänmaallista.
Thorsin(RKP) olisi ministerinä ollut hoidettava pakolaisten palautussopimus Irakin kanssa. Tämä rikollinen ei sitä hoitanut ja nyt koko Suomi maksaa tästä' virheestä. Keille on syntymässä tuhansien laittomasti maassa oleskelevien miesten armeija.
Suomen veronmaksajille nämä RKP:n suomensyöjät ovat toimillaan ja laiminlyönneillään aiheuttaneet 500 miljoonan turhat menot.
Lisäksi maan turvallisuustilanne on pysyvästi heikentynyt.
RKP:läiset haastettava oikeuteen Suomen vahingoittamisesta ja valtiopetoksesta..
Täytyy muistaa että kepuloinen matti vanhanen meni kuin pässi rkp:n narussa. Nimenomaan rkp vaatimuksesta hallitusohjelmaan kirjattiin tuo maanpetoksellinen lause; Suomi kuuluu kaikille. Kepulisti antoi vielä vapaat kädet thorsille mellastaa ja tehdä tuhoa.
Onneksi nyt on hallituksessa, ensimmäistä kertaa, sellainen puolue joka uskalsi laitta RKP.n ruotuun.
On selvää,että Thors teki erittäin suuren vahingon Suomelle. Hänet on saatava vastuuseen maanpetoksesta, tuollaista ei tarvitse katsella läpi sormien. En tiedä, kenen etuja hän on ajanut, mutta ei ainakaan suomalaisten. Tätä ei anneta koskaan anteeksi eikä unohdeta.
Ei todellakaan ja vaikka joku anteeksi antaisikin, ei hänkään unohda!
TUO NAINEN TULISI SAADA VASTUUSEEN SEN AIKAISESTA TÖPPÖILYSTÄ JOS ASIA ON NÄIN ?
RUOTSALAISET OVAT MUUTENKIN OLLEET JOO-JOO PORUKKAA..... ETTEI TUOLLAISIA SAA PÄÄSTÄÄ HALLITUKSEEN !!
Astrid Thors tarkkaavaisena työssään:
https://www.youtube.com/watch?v=aQye8tFG4og
Astrid Thors kaivaa nenäänsä ja pyhkii löydöksensä tuolin alustaan:
https://www.youtube.com/watch?v=dB95IxvcGgE