Tämä ei ole minun Suomeni. Ei ole. Minun Suomessani ihmisiä kohdellaan tasa-arvoisesti, oikeudenmukaisesti ja rehellisesti. Oikeudenmukaisuutta muuten on myös se, että pahoista teoista rangaistaan niiden vaatimalla tavalla. Minun Suomessani ihmisiä ei vainota heidän mielipiteidensä takia. Minun Suomessani turvapaikanhakijoiden/maahanmuuttajien tekemiä raakoja rikoksia ei vaieta, piilotella ja hyssytellä median, viranomaisten ja poliisin toimesta. Niin kuin ei peitellä vastaavia rikoksia tekeviä kantasuomalaisiakaan. Minun Suomessani myös vaikeista yhteiskunnallisista asioista on voitava puhua asiallisesti ja vastakkaisia näkökulmia tasapuolisesti kuullen. Minun Suomessani laitoshoidossa olevia vanhuksia pitää hoitaa parhaimmalla mahdollisella tavalla, eettisesti, kunnioittavasti ja kustannuksista säästelemättä. Minun Suomessani työtöntä ei rankaista työttömyydestään, etenkään tilanteessa jossa työpaikkoja ei ole. Ei ole suomalaisen työttömän syytä, ettei hallitus ole onnistunut tavoitteessaan elvyttää taloutta ja luoda uusia työpaikkoja. Minun Suomessani heikoimpia ei jätetä heitteille. Minun Suomessani vierasmaalaiset, olivat he sitten todellisen hädänkin alaisia, eivät mene kaikessa kantaväestön ohi. Minun Suomessani pidetään ensin huolta sen omista kansalaisista, sillä ilman Suomen alkuperäisiä suomalaiskansalaisia, ei olisi mitään Suomea ja sosiaaliturvaa, josta nyt yht'äkkiä on tullut koko maailman yhteistä hyvää. Minun Suomeni on oikeudenmukainen, mutta tarvittaessa tiukka, eikä minun Suomeni halua tulla hyväksikäytetyksi. Minun Suomessani jokainen huolenaihe ei ala sanalla maahanmuuttajat/turvapaikanhakijat: turvapaikanhakijat tekevät itsemurhia, turvapaikanhakijat jäävät asunnottomiksi, maahanmuuttajanuoret syrjäytyvät, maahanmuuttajia pitkäaikaistyöttömänä, maahanmuuttajien kotoutuminen, maahanmuuttajien kuntapaikat, paperittomia maahanmuuttajia suojellaan.
Sillä Suomessa suomalaiset tekevät noin tuhat itsemurhaa vuosittain, yrityksiä on kymmenkertaisesti. Laskennallisesti se tarkoittaa noin kolmea itsemurhaa päivässä ja kymmeniä yrityksiä. Suomessa suomalaisia jää enenevässä määrin asunnottomiksi. Jokaisesta ikäluokasta suomalaisnuoria on syrjäytymisuhan alla tuhansia. Suomalaiset pitkäaikaistyöttömät lisääntyvät vuosi vuodelta. Suomalaisia kotoutetaan omassa maassaan, suomalaisille kerrotaankin mitä kaikkea heidän tulee huomioida tänne tulleiden vierasmaalaisten uskonnosta. Suomalaiset eivät voi omassa maassaan enää liikkua vapaasti kaikkialla, etenkään naiset, sillä maahanmuuttajataustaiset jengit ovat aiheuttaneet raiskauksia, ryöstöjä, pahoinpitelyitä ja muita häiriöitä kaikkialla minne maahanmuuttajia tulee. Maahanmuuttajalla, ainakin turvapaikanhakijana on mahdollisuus vaikuttaa kuntapaikkaansa, suomalaisella ei. Kaiken lisäksi vielä maahantulleita, jotka ovat jääneet ilman juridista oikeutta olla maassa, pyritään suojelemaan kirkon ja kansalaisjärjestöjen toimesta. Tämä ei ole minun Suomeni.
Minun Suomeni ovat ottaneet hallintaansa suomalaisina syntyneet Suomen kansalaiset, jotka eivät arvosta kotimaataan, eikä mitään sitä hyvää, jota se on heille tarjonnut. Suomi on tarjonnut heille turvallisen kodin, laadukkaan koulutuksen, terveydenhoidon, puhtaan luonnon ja ilman, vapauden toteuttaa itseään ja sananvapauden kertoa oman ideologiansa ja mielipiteet. Mutta kaikki tämä on nyt näille suomalaisille vastenmielistä, he halveksuvat suomalaista kulttuuria, perinteitä ja historiaa. He haluavat hävittää sen kaiken asuttamalla tänne aivan kaikki, jotka tänne haluavat tulla. Niitä suomalaisia jotka eivät jaa tätä koko maailmaa syleilevää suvaitsevaisuutta, he halveksuvat, parjaavat ja kutsuvat rasisteiksi ja natseiksi. Minun Suomestani on tullut heidän Suomensa, eikä siinä heidän mielestään pian soisi olevan paikkaa minulle. Minä en voi ymmärtää, mitä tapahtui näille kanssakansalaisilleni, jotka alkoivat vihaamaan tätä maata ja kaikkea mitä se edustaa. Miten tässä näin kävi? Sydämeni itkee verta. Meistä on tulossa vihollisia vaikka olemme samaa kansaa. Pitääkö todella historian toistaa itseään? Minä en luovu isieni maasta enkä äitien kielestä oman kansalaisuutensa myyneille. Enkä usko olevani tässä yksin.
Sillä Suomessa suomalaiset tekevät noin tuhat itsemurhaa vuosittain, yrityksiä on kymmenkertaisesti. Laskennallisesti se tarkoittaa noin kolmea itsemurhaa päivässä ja kymmeniä yrityksiä. Suomessa suomalaisia jää enenevässä määrin asunnottomiksi. Jokaisesta ikäluokasta suomalaisnuoria on syrjäytymisuhan alla tuhansia. Suomalaiset pitkäaikaistyöttömät lisääntyvät vuosi vuodelta. Suomalaisia kotoutetaan omassa maassaan, suomalaisille kerrotaankin mitä kaikkea heidän tulee huomioida tänne tulleiden vierasmaalaisten uskonnosta. Suomalaiset eivät voi omassa maassaan enää liikkua vapaasti kaikkialla, etenkään naiset, sillä maahanmuuttajataustaiset jengit ovat aiheuttaneet raiskauksia, ryöstöjä, pahoinpitelyitä ja muita häiriöitä kaikkialla minne maahanmuuttajia tulee. Maahanmuuttajalla, ainakin turvapaikanhakijana on mahdollisuus vaikuttaa kuntapaikkaansa, suomalaisella ei. Kaiken lisäksi vielä maahantulleita, jotka ovat jääneet ilman juridista oikeutta olla maassa, pyritään suojelemaan kirkon ja kansalaisjärjestöjen toimesta. Tämä ei ole minun Suomeni.
Minun Suomeni ovat ottaneet hallintaansa suomalaisina syntyneet Suomen kansalaiset, jotka eivät arvosta kotimaataan, eikä mitään sitä hyvää, jota se on heille tarjonnut. Suomi on tarjonnut heille turvallisen kodin, laadukkaan koulutuksen, terveydenhoidon, puhtaan luonnon ja ilman, vapauden toteuttaa itseään ja sananvapauden kertoa oman ideologiansa ja mielipiteet. Mutta kaikki tämä on nyt näille suomalaisille vastenmielistä, he halveksuvat suomalaista kulttuuria, perinteitä ja historiaa. He haluavat hävittää sen kaiken asuttamalla tänne aivan kaikki, jotka tänne haluavat tulla. Niitä suomalaisia jotka eivät jaa tätä koko maailmaa syleilevää suvaitsevaisuutta, he halveksuvat, parjaavat ja kutsuvat rasisteiksi ja natseiksi. Minun Suomestani on tullut heidän Suomensa, eikä siinä heidän mielestään pian soisi olevan paikkaa minulle. Minä en voi ymmärtää, mitä tapahtui näille kanssakansalaisilleni, jotka alkoivat vihaamaan tätä maata ja kaikkea mitä se edustaa. Miten tässä näin kävi? Sydämeni itkee verta. Meistä on tulossa vihollisia vaikka olemme samaa kansaa. Pitääkö todella historian toistaa itseään? Minä en luovu isieni maasta enkä äitien kielestä oman kansalaisuutensa myyneille. Enkä usko olevani tässä yksin.
Vastaukset 38
Vanhimmat
Tämä on rasistinen vihapuhe, tai ennemminkin vihateksti.
Ulkomaalaisten raiskaukset Suomessa
https://www.youtube.com/watch?v=jqGrEWR4a8k&index=247&list=PLmb1Thl8L0NgS1OCOyOb8UCYk0BdBk_gn
Minäkään en käsitä miksi Suomessa syntyneet, tänne jääneet ja täältä kaiken sen hyvän saaneet ja enemmänkin mitä voimme tarjota tavallisille suomalaisille, eivät sitä arvosta ja ole siitä kiitollisia, vaan tuntuvat lähes vihaavan meitä muita ja perinteistä kulttuuriamme, ja yrittävät kaikin voimin meidät alistaa monikulttuurisuudelle. Mutta nyt ymmärrän selvemmin kuin koskaan aikaisemmin miten äärettömmän viisaita vanhat esi-isämme olivatkaan sanoessaan: "Kell' onni on, se onnen kätkeköön." ...
Itken kuten aloittaja, koska hallitsijamme ovat tämän unohtaneet. Suomi oli hyvä maa.
Sanoit tarpeellisen ja kaiken mitä sanoit, totuudenmukaisesti ja hyvin!
Eihän hyvää osaa arvostaa ennenkuin sen menettää. Eivät ainakaan nämä isänmaan petturit, jotka vapaaehtoisesti ovat luovuttamassa oman kotimaansa vieraille. Ja taistelevat oman kotimaansa puolestapuhujia vastaan.
Minä en oo kokenu suomea hyvänä/oikeudenmukaisena maana sitten 2000 luvun vaihteen, en tosin siltikään vihaa kotimaata, vaan ylimielisiä ja ahneita asukkeja. Naurettavaa miten jotku ikäiseni asuu jo omakotitaloissa ja omistaa huvitteluajoneuvoja. Kun itse sinnittelen pienellä eläkkeellä ja juuri sain ensimmäisen tyttöystävän, joka seki jätti ku huomasi mun ongelmat.
Olen alle 30v ja elänyt lapsuudesta lähtien negatiivisessa ympäristössä.
Kaiken pahan alku ja juuri EU.Herrojen leikkikenttä.
Suomi tekee päätökset yksin. EUsta voi myös erota.
HYVÄ
EU on TEKOSYY
Ei nyt oikein jaksa kiinnostaa .Oulu on Oulu.... Meillä Kempeleellä on kaikki hyvin....
Kiitos kun puit sanoiksi tavallisen kansan tunnot. Et ole yksin.
Erittäin hyvä kirjoitus. Kuvaa hyvin monen normaalin suomalaisen tuntoja tässä matuja hyysäävässä matusuomessa. Itse vihaan ja halveksin sydämeni pohjasta näitä röyhkeitä matuja ja heitä hyysäviä suvakkeja sekä meidän typeriä päättäjiä (eli maansa pettureita) jotka mahdollistavan tälläisen mielettömyyden.
Totta turajat
yli+90%+kantasuomalaisista+on+eittämättä+samaa+mieltä!+Mutta+kun+se+on+joillekin+bisnes+ja+se+monikulttuurin+ihanuus,+vaikka+itse+en+kyllä+tiedä+mitä+se+on+tai+että+mitä+hyvää+siinä+on!+Suomi+on+pieni+maa+meille+riittää+ihan+oma+kulttuurimme+omine+ongelminemme,+tuontivetoisia+ongelmia+emme+enää+kaipaa+lisukkeeksi.+Työpaikatkin+vähenee+entisestään+tekoälyn+ja+automaation+kehityksen+myötä.
Joku idiootti poliitikko sössötti, ettei saa sanoa totuuksia enää. Totuuden puhumisesta tulisi syyte ja jopa vankeutta.
Vajakkipoliitikko sössäsi rasismista ja samalla itse myy kaikkea palveluja mamuille. Saatanan kusipäähuijari on totuus.
Näin ne yhteiskunnat vähitellen romuttuu ja jäljelle jää sikarikkaita linnoituksineen, koko ajan kapeneva keskiluokka asuinalueineen ja kasvava köyhälistö, joka ottaa käytännössä matutuksen ongelmat vastaan joka päiväisessä elämässän. Perässä tullaan Ruotsi!
Täytyy vaan vissiin toivoa ihmettä. Joku tieteelinen/teknologinen läpimurto saattaisi muuttaa maailman hetkessä paremmaksi.
sillonku 80-90 luvulla eu herrat saapui suomeen vierailulle helikopterilla, niin suomalaiset kuunteli silmät pyöreinä kun heille maalattiin kuvaa ison maailman ihmeistä ja kansainvälisyydestä. tässä on sitte teille sitä ison maailman meininkiä suoraan usasta, jonka väestö on tosi monikulttuuri.
Juu nyt vaan aseita kiireesti kaupan vaikka maitokauppaan!
Minun Suomeni on osa kotimaatani Venäjää.
... jonka Ruotsi valtasi ja EU mamutti.
SUOMALAISTEN MITTA ON NYT TÄYNNÄ!
JO RIITTÄÄ VÄKIVALTA, EPÄREHELLISYYS JA "KULTTUURIEN RIKKAUDET".
EMME HALUA NIITÄ OMAAN MAAHAMME! PITÄKÄÄ NE ITSELLÄNNE JA POISSA.
Mutta jos olet äänestänyt herää kysymys miksi?
Oletko heikompaa ainesta joka uskoo kun kansankusettaja sanoo et nyt pannaan suomi kuntoon tosin nyt on et laitetaan koska paneminen kuulostaa....
Kokoomusnuorten Schubak lyttäsi lapsilisät Facebookissa:
"Järjenvastaista, että tuemme heikomman aineksen lisääntymistä"
Perjantai 2.11.2012 klo 18.57 (päivitetty 3.11.2012 klo 10.32)
Kokoomusnuorten varapuheenjohtaja Saul Schubak kiirehti selittelemään kohukommenttiaan.
Opetusministerikin sähähti Schubakille
Puoluesihteeri teilaa Schubakin kohukommentit: "Järkyttävää"
Kokoomusnuoret sanoutuu irti kohukommenteista
Aiemmin Kimmo Sasin avustajanakin toiminut Saul Schubak lateli perjantaina Facebookissa suorat sanat lapsilisistä.
- Lapsilisät pitäisi ehdottomasti poistaa. On järjenvastaista että tuemme heikomman aineksen lisääntymistä ja sitten ihmettelemme miksi täällä on huumeriippuvaisina syntyviä lapsia ja huostaanottoja alkoholistivanhemmilta, kommentoi Schubak perjantaina.
Miksi tuemme vieraiden maiden kansalaisten lisääntymistä Suomessa? Miksi tuemme muslimien lisääntymistä, josta kaikki nyt kohtaamamme ongelmat ovat peräisin? TÄMÄ ON MIELIPUOLISTA.
Suomen sosiaaliturvajärjestelmää ei luotu vierasmaalaisia varten, vaan se kuuluu vain suomalaisille!
Emme maksa verojamme, jotta vieraat kansat täyttäisivät oman maamme ja elelisivät täällä meidän kustannuksellamme!
Kehitämme Suomea VAIN suomalaisia varten. Muita voimme toki auttaa, mutta EI KOSKAAN ENÄÄ Suomessa!
Pitää paikkansa: LAPSILISÄT POIS POIS KAIKILTA paitsi Suomen kansalaisilta. Pitäähän meillä olla edes jotain etuoikeuksia omassa maassamme, eikä päinvastoin.
Kannatetaan.
Minun suomessani eivät vastaantulijat viellä määi,mutta ties kohtalo jo
https://www.stara.fi/2012/02/15/jarkyttava-mutaatio-syntyi-nigeriassa/
Ei tämä ole enää minun suomeni,minun suomessani en halunnut ampua itseäni,nyt haluan ampua itseni mutta sitä ennen haluan ampua monta muuta. Tässä mielipiteeni,vaikka eihän omia mielipiteitä saa kertoa.
Et ole yksin,
et ajattele noin yksin.
Tuo olisi voinut olla minun kirjoitus.
Tulijoilla ei ole isänmaallisuustunnetta, eivätkä he kunnioita toisen
isänmaanrakkautta, eikä luotua perustaa.
Rukous sinulle
En tiedä mihin tämä johtaa, mutta tiedä,
että et ole yksin.
Eikä passais alistua ja kumarrella omassa maassaan.
Kohtelias voi olla, mutta kaikella rajansa.
Itserakkaus haisee ellei peräti löyhkää voimakkaasti.
Millä rahalla ostat muka kokonaisen valtion?
Kotimaanrakkausko nyt jo löyhkää? Oi aikoja, oi tapoja. Pakanat meuhkaavat jo täälläkin.
Millainen on Suomen väestö, kun vietämme 100-vuotisitsenäisyyspäivää toista kertaa? En sano kansa, koskei liene silloin enää voida edes puhua Suomen kansasta.
Kiitos sinulle hyvästä kirjoituksesta aloittaja. Jos siitä linnaan joudut, tulen kanssasi!
Ei totuuden sanomisesta ja rehellisyydestä kukaan linnaan joudu Suomessa. EU:n säännöistä en tiedä.
Kiitos+aloittajalle+erinomaisesta+kirjoituksesta.+Nämä+ajatukset+jakaa+kanssasi+n.+99+%+suomalaisista+mutta+vielä+enemmistö+ei+uskalla+tulla+esiin+mielipiteineen.+Julkisuudessa+yritetään+kääntää+tilanne+täysin+toisin+päin.+Tätä+tilannetta+kannattavat+vain+ne,+joilla+on+taloudelliset+intressit+tai+ne+jotka+luulevat+olevansa+hyviä+ja+avarakatseisia+ihmisiä.+Kunpa+nämä+jälkimmäiset+heräisivät+psykoosista+ja+ensimmäiset+kehittäisivät+omantunnon.
Sinä elät vielä sini-valkoisessa kuplassa. Siinä samassa, jossa minäkin elin puolitoista vuotta sitten, turvassa ja onnellisena. Puna-vihreiden raaka väkivalta tulee vielä puhkaisemaan sinunkin kuplasi.
Sinun Suomesi on minun Suomeni. Kaunis, vapaa ja turvallinen. Me olemme Väinämöisen lapsia.
"Annapas ajan kulua, päivän mennä, toisen tulla,
taas minua tarvitahan, katsotahan, kaivatahan,
uuden Sammon saattajaksi, uuden päivän päästäjäksi."
Yhteen hiilen puhaltaminen? Nyt se on mahdotonta.Osa porukasta on idealisteja, jotka toivovat, että joku MUU maksaa koko lystin.Ikävä keroa, mutta Pandoran Pandoran lippaan avaa Venäjä. Tulee mamujen avustuksella. Jos ovat vihaisia suomalaisille, lampsivat itse rajan yli perässä.Siinä saa Niinistökin ihmetellä, miten siinä tilanteessa sanansa asettaa.Varatkaa kuivamuonaa koteihinne.Pohjois-Suomi tulee Venäjän miehittämäksi.Tästä jo saatu vahvat ennustukset. Jos teillä on kiinteistö pohjoisessa-harkitkaa muuttoa. Opeteltakaa päättäväisesti kieli ja muuttakaa vaikka Unkariin.
Ei kannata maksaa veroja Sipilän pelletivolille.AINAHAN TÄNNE TAKAISIN PÄÄSEE- vaikkapa niin ihanan nuivan maahanottopoliiikan ansiosta!
Että tälläistä suomessa ja muualla eu:ssa
Brysselistä käsketään (lehdistö ja muu media ei saa kertoa asioita,jotka koskevat muslimeita)
Muslimien teoista ei saa puhua..Olisiko jo aika lähteä läpsimään eu:sta ennenkuin kaikki on viety meiltä?
Julkaistu 6.10-16
http://www.express.co.uk/news/uk/717627/free-speech-crackdown-EU-report-British-press-hate-crime-violence-terror
En minäkään halua maahanmuuton pilaamaa Suomea. Jotain pitää jo tehdä! Selkärangattomat idiootit pitää saada pois vallasta ja valta takaisin kansalle! Meidät on petetty.
Pakolaisia on autettava tehokkaasti, viisasti ja kauskantoisesti. Maahanmuutto ei toteuta yhtäkään näistä vaatimuksista, vaan on auttamismuotona tehoton, typerä eikä vaikuta mitenkään pakolaisuuden syihin.