Armon aika

Tulet huomaamaan Jeesuksen merkityksen viimeistään siinä vaiheessa, kun elämän lankasi leikataan poikki tai tempaaminen tapahtuu. Synti peittää ihmisen kuin likainen vaate, jota on mahdotonta saada puhtaaksi rajan tuolla puolen. Ainoastaan Jeesuksen syntien sovituksen kautta ajanrajan tälläpuolen tuo likainen vaate on mahdollista puhdistuttaa niin, että siihen pukeutuneena voi armosta astua Jumalan eteen. Käänny ja tee parannus, sillä vielä elämme armon ajassa, mutta Raamatussa ilmenevät merkit kertovat, että tempaus on lähellä. Mikä on tuo "tempaus"? Raamatussa ilmoitettu tapahtuma on näytetty näyssä norjalaiselle Olav Rodgelle, jota voitte halutessanne etsiä hakupalvelimella: ei ole vaikea löytää. Mitä hölynpölyä ovat nuo ilmestykset? Eivät ne ole hölynpölyä, sillä voin kertoa eräästä saamastani näystä(huom. kaikki näyt ja ilmestykset on koeteltava Raamatulla eli Jumalan Sanalla, joka on kirjoitettu Pyhän Hengen vaikutuksesta, sillä on myös eksyttäviä henkiä ja oman mielen tuotoksia): Olen 21v. ja olen Armosta saanut rikkauden olla jo 14 vuotta uskossa. Minulla oli eräs minua vuoden vanhempi pikkuserkku Turun seudulla, jonka kanssa en ollut paljoakaan tekemisissä. Hän sairasti vakavaa veritautia, jossa joka kuukausi piti vaihdattaa uusi veri. Erään vaihdon yhteydessä oli tapahtunut jonkinlainen häiriö, minkä seurauksesta hän joutui noin kuukauden viettämään sairaalassa. En ollut tietoinen edes siitä että pikkuserkullani mitään hätää olisi. Eräänä yönä näin hänet unessa, näin miten hän oli puettu valkeaan vaatteeseen ja tunsin todella voimakkaasti, että hän oli enkeli(pelastuneet ovat kuin enkelit taivaassa). Sain katsella sitä hetken, kunnes heräsin. Ihmettelin, että minkä takia näin pikkuserkustani unta, kun en moneen kuukauteen ollut häntä muistellutkaan. Jatkoin hämmentyneenä uniani... Parin päivän päästä sain äidiltäni puhelun, että veritautia sairastanut pikkuserkkuni oli menehtynyt. Siinä vaiheessa mieleeni palautui näkemäni uni. Hänen hautajaisissaan sain todeta, kun häntä muisteltiin, että pikkuserkkuni oli todella ollut uskossa.
0115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Tuomas kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu