helluntailaiset tekevät samanlaisia tekoja mitä itseään saatanan palvojiksi sanovat ihmiset tekevät.
Haukkuvat samoin sanoin Jeesukseen Kristukseen uskovia Kristittyjä ja pyrkivät hajottamaan Kristittyjen avioliitot.
Raamatun mukaan; heidän teoistaan te heidät tunnette. vaikka helluntailaiset kuinka väittäisivät olevansa uskossa mutta tekevät saatanan tekoja ovat he saatanan opetuslapsia
Kukaan Kristitty ei koskaa kehota Kristittyä avioparia eroamaan ja tekee kaikkensa, että perhe eheytyy.
Kristityt myös kulkevat vaikean vamman saaneen rinnalla. saatanan omat taas kaikin tavoin painavat tätä vammautunutta Kristittyä.
helluntailaisilla ei ole uskontunnustusta eikä myöskään synnin tunnustusta ja ite ovat sanoneet olevansa pyhiä aikuiskasteensa jälkeen vaikka tekevät syntiä
saatana asuu helluntailaisissa
helluntailaisetsaatanast
3
188
Vastaukset
- Jaacoppi91
Tuo sinun kirjoituksesi on tuulesta temattua täyttä skeitaa !
Joo, helluntailaisten joukossa on varmasti "ei-niin-mukavia-ihmisiä", Samoin vapaakirkollisten, luterilaisten ja kaikkien muidenkin, ateisteja myöten. Se, että ilmeisesti yhden tai korkeintaan muutaman henkilön tekojen perusteella leimaat koko yhteisön, on aika typerää.
- Sairas-vouhottaja
Perse Eeron julistukset ovat sieltä ns hanurista. Perse Eeron akka tuli järkiinsä ja lähti, ei siinä helluntalaisilla ollut mitäään tekemistä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621117Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661077- 471002
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j373999Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153902Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717827- 87791
Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?182790Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu105689Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka46687