Miks Meller sanoi että ne jotka ovat esimerkiksi

myyneet omaisuutensa ja alkaneet odottamaan Jeesuksen saapumista, kuten korpela-liikkeessa odotettiin arkkia - että he ovat ottaneet enemmän todesta Jeesuksen paluun kuin sinä ja minä. Heitä ei pitäisi pitää hassahtaneina.

Mutta miksei sanonut, että 2. Tess. 2:3 Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi,
14<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Minusta tuo on Mellerin henkilökohtainen mielipide. Hän on esittänyt muitakin sangen erikoisia mielipiteitä.

Raamatun mukaan meidän tulisi olla anteliaita, ei ahneita, mutta myös huolehtia omasta perhekunnastamme. Jos olet yksineläjä, et saisi tahallaan olla muille taakaksi.

Korpelan liikkeestä tuskin on meille esikuvaksi, sillä Wikipedian mukaan "Liikkeen kannattajia vangittiin 1939, koska sen toiminta rikkoi Ruotsin alkoholi- ja siveyslakeja".

Äänestä

Kysy Melleriltä äläkä täältä. Eiköhän jokaisen pidä itse vastata sanoistaan.

Äänestä

Hän ei halua että vaikka joku olisi tulkinnut Raamattuun liittyviä ajankohtia toisin kuin hän, ketään väheksyttäisiin, koska sanotaanhan Raamatussa että "joka Jeesuksen takia luopuu omaisuudestaan, se saa tulevassa ajassa moninkertaisesti takaisin. Tämä elämä jota me nyt elämme ei ole kaikki, useat eivät elä edes 40 ikävuoteen asti, vaikka toinen eläisi yli satavuotiaaksi, ei tässä ole kaikki, vaan Jumala on viitoittanut a neuvonut meille, miten me pelastutaan joutumasta kadotukseen ja päästään taivaaseen. Jeesus on sinne tie, totuus ja elämä.

Äänestä
  • Muutamaa kirjoitusvirhettäni pyydän anteeksi, huomasin että niitä tuli.

    Äänestä

  • mutta.asian.pointti kirjoitti:

    Muutamaa kirjoitusvirhettäni pyydän anteeksi, huomasin että niitä tuli.

    Se joka Jeesuksen takia luopuu omaisuudestaan, se saa tulevassa ajassa moninkertaisesti takaisin.

    Äänestä

  • tässä.selitystä kirjoitti:

    Se joka Jeesuksen takia luopuu omaisuudestaan, se saa tulevassa ajassa moninkertaisesti takaisin.

    ... koska tuskinpa monikaan sellaista ihan niin helposti pystyy tekemään, luopuminen on usein vaikeaa, joten se lause "iloista lahjoittajaa Jumala rakastaa" on tärkeä. Sen mitä lahjoittaa uskoen, vaikka se olisi vain 2 euroa, sen saa jo tässä elämässä takaisin.

    Äänestä

  • niinse.vaan.menee kirjoitti:

    ... koska tuskinpa monikaan sellaista ihan niin helposti pystyy tekemään, luopuminen on usein vaikeaa, joten se lause "iloista lahjoittajaa Jumala rakastaa" on tärkeä. Sen mitä lahjoittaa uskoen, vaikka se olisi vain 2 euroa, sen saa jo tässä elämässä takaisin.

    He haluavat elää juuri siten, se on heidän valintansa...!

    Äänestä

Meller haluaa että ihmiset lahjoittaisivat rahansa hänelle. Siinä mielessä Wilkersonin kuolema oli paha takaisku. Wilkerson olisi kirjoittanut vielä ainakin kaksi kirjaa ja Kuva ja Sana olisi tehnyt niillä rahaa. Ainoita järkeviä teoksia joita se pulju on julkaissut. Teijo Kalevi Lusaltakaan ei ole tullut uusia kirjoja aikoihin.

Äänestä
  • Itse sinä sitä rahaa haluaisit kahmia, ja harmittaa kai kun et ole vaikka Meller, miksi et mieluummin kuuntelisi mitä asiaa sillä Mellerillä on?

    Äänestä

Raamattu ei kehota myymään omaisuutta ja asettumaan lepäämään laakereillaan odottamaan kädet ristissä Jeesuksen tuloa. Tällainen on ihmisten keksimää hapatusta. Kukaan ihminen ei tiedä milloin Jeesus tulee. Raamattu sanoo, että sitä hetkeä ei tiedä kukaan. Ei edes Poika, vaan Isä yksin.

Mieleeni nousee tässä yhteydessä Jeesuksen vertaus leivisköistä. Vertauksen mukaan meidät tuomitaan sen mukaan miten olemme käyttäneet Jumalalta saamiamme lahjoja. Eikö siis olisi parempi jatkaa niiden käyttämistä loppuun saakka, sen sijaan että laittaisimme hanskat naulaan ja istuisimme odottamaan. Eikö sellainen ole huono palvelija. Leiviskänsä maahan haudannut palvelija ei saanut vertauksessa hyvää palautetta.

Odottaminen on sydämen asenne. Odottaa voi myös tehdessään jotain hyödyllistä kanssaihmisten hyväksi.

Äänestä
  • Oletkohan tajunnut leiviskä vertauksen oikein? Kuka sinulle on sitä selittänyt? Mistä sinä sellaista luulet että he istuvat hanskat naulassa ja odottavat, vaikka Jeesus ei vielä tulisikaan??

    Äänestä

  • tuskin.istuvat kirjoitti:

    Oletkohan tajunnut leiviskä vertauksen oikein? Kuka sinulle on sitä selittänyt? Mistä sinä sellaista luulet että he istuvat hanskat naulassa ja odottavat, vaikka Jeesus ei vielä tulisikaan??

    Meillä on usein vääriä käsityksiä siitä, mitä leiviskät tarkoittavat. Siksi aloitan siitä, mitä ne eivät tässä Matteuksen evankeliumin vertauksessa ole:
    - leiviskät eivät ole kykyjä, sillä kullekin annettiin leiviskät hänen kykyjensä (= Jumalan antamien lahjojen) mukaan
    - leiviskät eivät ole armolahjoja, sillä armolahjoja ei anneta kykyjen mukaan
    - leiviskä ei myöskään ole itse hankittu tehtävä tai taito.

    Matteuksen vertauksessa leiviskä on Jumalan valitsema ja antama tehtävä, jolla Hän haluaa sinun palvelevan Häntä valtakuntansa työssä. Voimme myös sanoa, että leiviskäsi ovat ne teot, jotka Jumala on valmistanut sinun toteutettavaksesi ja ne ovat myös voitelu tähän tehtävään.

    Jeesuksen aikaan leiviskä oli 6 000 denaria ja denari puolestaan oli yhden päivän palkka. Yksi leiviskä ei siis ollut vähän. Jos arvioimme, että työmiehen päiväpalkka olisi tänään noin 100 €, yhden leiviskän eli 6 000 denarin arvo olisi 600 000 €. Jeesus puhui siis todella suurista summista.

    Osaatko arvostaa omaa leiviskääsi?

    Voimme hyvällä syyllä sanoa, että meistä Jeesuksen omista kukaan ei ole saanut pientä tehtävää. Raamattu toteaa, että mitä enemmän olemme saaneet, sitä enemmän meiltä vaaditaan. Älä siis kadehdi muita, vaan pyri olemaan uskollinen siinä, mitä sinulle on annettu.
    Jos ajattelet, että et voi tehdä jotakin asiaa, koska joku muu tekee sen paremmin, et todennäköisesti tule koskaan tekemään mitään. Aina on ja tulee olemaan ihmisiä, jotka tekevät asiat paremmin kuin sinä. Minäkään en opettaisi, jos ajattelisin, että joku muu tekisi sen paremmin. Ihan varmasti tekisi. Mutta teen tätä niillä lahjoilla ja kyvyillä, jotka Jumala on minulle antanut.

    http://keskustelu.suomi24.fi/t/11572274/mita-leiviska-tarkoittaa

    Äänestä

  • tuskin.istuvat kirjoitti:

    Oletkohan tajunnut leiviskä vertauksen oikein? Kuka sinulle on sitä selittänyt? Mistä sinä sellaista luulet että he istuvat hanskat naulassa ja odottavat, vaikka Jeesus ei vielä tulisikaan??

    Historiassa tunnetaan useitakin porukoita, jotka ovat jättäneet kaiken ja vetäytyneet jonnekin tiettyyn paikkaan odottamaan Jeesuksen tuloa. Siis kirjaimellisesti istumaan ja odottamaan.

    Lahjat ja leiviskät liittyvät yhteen. Jumala antaa leiviskän (tehtävän) kullekin hänelle antamiensa lahjojen mukaan. Usein oletetaan, että leiviskä liittyy Jumalan valtakunnan työhön. Varmasti niinkin, mutta ei Raamattu niin sano.

    Leiviskä voi olla myös joku muu elämäntehtävä, johon Jumala ihmisen johtaa. Oletuksena tietenkin on, että ihminen kysyy Jumalalta neuvoa näissä asioissa. Raamattu sanoo, että Hän johdattaa niitä, jotka kulkevat rukoillen.

    Itselleni kävi juuri niin, että Jumala puuttui aikanaan urasuunnitelmiini ja johti alalle, joka ei mahtunut edes mielikuvitukseeni. Mielenkiintoisempi ja siunauksellisempi elämä tuli kuin olisin koskaan osannut itse suunnitella. Joten juu, leiviskät ovat tuttuja.

    Äänestä

Pitäis palvella muita kuin palvelija ...eikä ahneutta yhtään. Niinku vaikka sairaanhoitajat hoitaa muita noin konkreettisesti .

Äänestä

Kommentoi aloitusta


VesaNasareth kirjoitti:

myyneet omaisuutensa ja alkaneet odottamaan Jeesuksen saapumista, kuten korpela-liikkeessa odotettiin arkkia - että he ovat ottaneet enemmän todesta Jeesuksen paluun kuin sinä ja minä. Heitä ei pitäisi pitää hassahtaneina.

Mutta miksei sanonut, että 2. Tess. 2:3 Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi,

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu