Tekopyhyys

Tulin uskoon 2004 ja siitä alkoi minun perhe helvetti. Itselläni ei ole lapsia, mutta helvetti alkoi minun ja äitini välillä. Itse sain kokea uskoon tulon vapauttavana. Äitini ensimmäinen reaktio oli, että hän ei voinut mennä taivaaseen, kun minä olisinkin kuulunut helvettiin äitini mielestä. Rukoilin äitini puolesta ja hän sai tulla uskoon. Kuvittelin, että tilanne olisi rauhoittunut ja olisin saanut iloita yhteisestä uskosta, mutta toisin kävi. Kun äitini sai kokea uskon, hän oli täysin varma, että nyt ainakin minä menen helvettiin. Hän oli kironnut aina elämääni ja kun hän sai (paikan taivaassa) hän myös varmistui omasta mielestään, että minä kuulun helvettiin. Tilanne kärjistyi, kun hän painosti minua henkisesti 12 tuntia ja lopulta hermostuin, hän rauhoittui koska hän sanoi minulle, että nyt hän voi syyttää minun hermostumista ja niin hän sai osakseen haluamansa huomion ja minä sain 7 vuoden tappouhkauksia, kun minä olin huono ja paha tytär. Äitini sai todella haluamansa huomion ja hän sai myös varmuuden, että minä menen varmasti helvettiin, koska hän pääsi n. 5 vuotta syyttämään minua siitä, että en ollut uskossa, koska minua uhkailtiin ja kuinka hän ja vainoojat olivat pyhiä ja hyviä ihmisiä. Näin hänelle varmistui pääsy taivaaseen. Tosin en usko olevani menossa helvettiin. Kyllä aina on kahdessa syytä eikä vain yhdessä. Ei kaikki äidit ajattele lastaan, vaan ainoastaan omia etujaan. Mutta ainakin minun uhkailijat liittyivät tähän pyhien joukkoon äitini kanssa ja tekivät mahdolliseksi sen, että äitini uskoo minun olevan helvetin oma, koska äitini ei voi mennä taivaaseen, jos hänen vanhin tytär on siellä. Tässä yksi tarina miten, joku tai jotkut voi ajatella olevansa viattomia, pyhiä ja uskossa menossa taivaaseen. Tosin välit äitiini ovat lopullisesti poikki. Vainoojani ja uhkailijat yhdessä äitini kanssa saavat uskoa ihmisten pyhyyteen. Minä uskon vain Jumalan pyhyyteen. Jokainen tyylillään.