Mietintää vanhusten viikolle

Myös matujen paapomisen puolesta isot mielenosoitukset. Vaikka ovat terveitä nuoria miehiä. Moni vanhus nälkiintyy, niille tarjotaan 5 ateriaa päivässä ja siitäkin valittavat.

Eiköhän Suomessa sittenkin vanhukset hoideta hyvin muutamia ääripoikkeuksia lukuun ottamatta. Kun ihminen dementoituu, niin ei se loppupuolella enää paljoa tarvitse. Riittää kun on ruokaa, puhtautta ja lämpöä ja lepoa.
Paikallaan on myös lääkitys, jos on kipuja. Ei minusta ole väärin, jos annetaan rauhoittaviakin jo vanhus kokee levottomuutta ja pahaa oloa.
Ajattelen itseäni kirjoittaessani tätä. En ajattele liikaa vanhuuttani.

Ei dementoitumista sentään kannata odottaa. Seniiliys, Alzheimer ym. eivät ole mitään elämän kukkasia, joita on kiva poimia. Pää pystyssä loppuun asti olisi hyvä päämäärä jokaiselle.

Eläimet ovat lasten ja nuorten suosikkeja,sukupuuttoon kuolevien eläinten suojelussa kansainsainväliset päätökset ovat moraalisesti velvoittavia ja nuoren kapinnallisen on helppo lähteä barrikadeille eläinten puolesta ja on paljon suositeltavampaa kuin rasisteihin tai terroristiryhmiin hakeutuminen, Toisaalta luonnon- sekä eläinsuojelu voi johtaa karriääripolulle.
Nuoret ajattelevat korkeintaan koulutuksen jälkeisen työpaikan saantia, sitten tulee se ammatinvalinta, avioituminen ja uraputki, Keski-ikäisiä kiinnostaa eniten oman talouden turvaaminen. Missä vaiheessa poliitikot voivat syventyä vanhusten ongelmiin? Suunnan määräävät aktiiviset äänestäjät joiden enemmistö ei kuulu senioreihin. Hoitohenkilökuntakaan ei hevin puutu vanhusten ongelmiin oman työpaikan menettämisen pelon vuoksi, jos työpaikat olisivat verrannollisia olosuhteisiin, vanhusten etuja ajettaisiin vaikka lakkoilemalla. Valtion ja kuntien leikataan sieltä, mikä aiheuttaa vähiten nurinaa, siis vanhuksien palvelusta.

Asiasta ei varmaankaan voi liikaa kirjoittaa. Viime aikoina on julkaistu monta artikkelia, joissa kuvaillaan yksin asuvan vanhuksen arkea. Lopputulemana on monta kertaa huomautettu, että asialle ei kuitenkaan voida mitään, kun vanhus haluaa asua kotonaan. Valinnanvapaus.
Vastuu siirretään siis ikäihmiselle, jolle on kauhistus ajatella, että hänen pitäisi hankkiutua eroon huushollistaan ennen muuttoa. On satavarmaa, että yksin asuva vanhus ei saa mistään apua tavaroittensa siirtämiseen. Kukapa ehtisi, kun se kodinhoitajakin käy 15 min, ja ruokahuolto juoksee ulko-ovelta keittiöön ja takaisin?
Tästä sitten pitäisi muuttaa hoivakotiin, jonne saa viedä muutaman mööpelin ja vaatteensa.
Ehkäpä yhteiskunta tarjoutuu apuun, mistä sen tietää, kun ei kukaan vanhukselle asiaa kerro. Parempihan se on, että pysyy kotonaan, tulee halvemmaksi.

Asiaa kirjoitat, Makriina. Mä olen ajatellut asiaa niin, että jos tulisi pakko joutua/päästä palvelu- tai hoivakotiin, niin just sitä silmällä pitäen jo nyt kun pystyn minun olisi ehdottomasti alettava käydä läpi tavarani, roinani, ihan kaikki. Poistettava kaikkea turhaa, jota ei todellakaan enää tulevaisuudessa voi tarvita, vaikka tavaroissa tunnesiteitä onkin. Siis voisikohan sitä silloin, kun vielä pystyy ja vaikka avustajan kanssa yksinelävä siivoilla kotinsa ja nurkkansa. Ei tulisi niin suuri hätä ja shokki, jos tulee jonkin vaikka sairastumisen kautta, laitokseen. Ei koskaan tiedä. Toisaalt ajattelen aika kylmästikin, että kun mä yksinään elävänä en tavaroitani ja tarvikkeitani ja muistojanikaan enää tarvitse, niin ne kyllä joutavat ihan kylmästi roskiin. Jospa tuon roimimistyön, roskiin-kirppikselle-nuorten käyttöön, tekisi jälkeeni tai kun itse en jaksa, suvun nuori polvi ja/tai ihan maksupalveluinen tyhjennyspalvelu. Eikös tavarat oikeasti ole turhia, kun me emme niitä tarvitse, sitä mietin, että onko lopultakaan niin vaikea niitä - jos niin kävisi - jättää. Kun sitten loppu viimeksi emme mitään täältä oikeasti sinne Taivaan Kotiin mukaamme saa. Harjoitelako ensiksi pitäisi.

kyllähä tuo pistää vituttamaan ku vanhuksien hoidot enää pelitä ruoat on onnettomia ei enää mitää aktiviteettiä tai muutakaan kaikki leikataan ja palkat laskee vituiks menny koko homma vanhukset jo unohettu hoitajatki jottai suvakkeja jotka mustia vua haluaavat

Jos oma puolisoni sairastuu dementiaan ja itse pystyn, hoidan häntä kotona mahdollisimman pitkään. Se on sairaus muiden joukossa eikä kaikista tule tuollaisia. Sitäpaitsi on luvattu rakastaa ja auttaa myötä- ja vastamäessä. Koti on paras paikka dementikolle, jos ei muuten tarvitse laitoshoitoa. Tuttu turvallinen ympäristö auttaa oireisiinkin. Tylyä ja kovaa puhetta edelliseltä. Pitääkö kaikki hankalaksi koetut ihmiset viedä pois silmistä ?Seksuaalisuus on sinänsä hyvä asia eikä muutama kirosanakaan haittaa.

Kolottaa, särkee, jomottaa ja v....taa! Lonkka teki taas tepposet, särkylääkkeetkin lopussa. Pitsataksin eväillä tässä olen pärjäillyt jo lähes kuukauden. No kävinhän (taksilla) apteekista särkylääkkeitä, tosin osa jäi kassalle, rajoitukset ei saa myydä.
Hyvää vanhusten viikoa kohtalotoverit!
(ps. lääkäriin pääsen parin kuukauden päästä)

Luin hiukan vanhustenviikon tämän vuoden painopisteistä. Vanhustyön keskusliiton teemana on "Tekee mieli oppia". Tietotekniikan opiskeluun kannustetaan vertaisohjaajien avulla, ja tänään onkin Senior Surf -päivä. Palvelut siirtyvät enenevässä määrin nettiin, joten teema on hyvin ajankohtainen ja mukaan haastava. Onhan tämä tiedon valtatie myös merkittävä kohtaamispaikka, varsinkin kun löytyy jopa ihastuttavia virtuaalikahviloita ja kiinnostavia keskustelukumppaneita. ;

Keskusliiton edustajan tervehdyksestä jäi mieleen myös se, miten suhtaudumme muutoksiin, joita ikääntyminen väistämättä tuo mukanaan. Joitakin voi ennakoida ja varautua, mutta elämä tarjoaa myös yllätyksiä, jotka vanhemmiten eivät ole iloisia. Joudumme kokemaan menetyksiä, luopumisia, joudumme sopeutumaan. Positiivarin tapaiset tahot koettavat tsempata, että uuteen elämäntilanteeseen liittyy myös uusia mahdollisuuksia ja kun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu. Valitettavasti nämä hyvää tarkoittavat kliseet osoittautuvat usein hyvin ontoiksi , kun tositilanne tulee eteen ja kun itse ei jaksa uusia ovia enää availla.

Suomessa korostetaan yksin pärjäämistä jo pienten koululaisten kohdalla. Arvostetaan varhaista itsenäistymistä ja kotoa omilleen muuttamista heti täysi-ikäistyttyä 18-vuotiaana, ja yhteiskuntakin sitä tukee maksamalla asumistukea. Sukupolvet viettävät aikaa erillään, ja monen vanhuksen harras toive on, ettei tarvitsisi jälkeläisiään rasittaa. Moni koettaa elää säästeliäästi , jotta voisi jättää perintöä lapsilleen. Ehkä tulevaisuudessa on pakkokin perheiden ottaa enemmän vastuuta vanhuksistaan , ja olisiko se niin kamala asia ?