Stara lehti. Bulgarialainen isoäiti ennustaa.
"Isoäiti ennusti myös, että Yhdysvaltain 44. presidentti on afrikanamerikkalainen ja hän tulee olemaan Yhdysvaltain viimeinen presidentti. Nainen on ollut oikeassa tähän asti, sillä Barack Obama valittiin Yhdysvaltain 44. presidentiksi. Naisen synkät ennutukset ovat käyneet toteen hämmästyttävällä tarkkuudella ja siksi monet eurooppalaisista pelkäävätkin nyt tulevaisuutensa puolesta."
NÄIN JOHANNA TUKIAISEN MUKAAN PYHÄ HENKI KERTOI HÄNELLE,KOPSASI KOKO TEKSTIN STARA LEHDESTÄ JOSTA LÖYTYY KOKO JUTTU ENNUSTUKSISTA. KAIKKI JOHANNA TUKIAISEN PYHÄN HENGEN KAUTTA SAAMAT ENNUSTUKSET OVAT KOPIOITU MUUALTA JA TUKSU VAAN LISÄSI LOPPUUN ETTÄ PYHÄ HENKI NÄIN HÄNELLE ILMOITTI. VEDÄ TUNKKI PILLEREITÄ JA VIINAA,SEN OSAAT JA MITÄÄN MUUTA ET.

Vastaukset 6
Vanhimmat
On se pelle. Hyvät, että salat paljastuu. EI se sitten mitään osaa tehdä oikein.
Tunkki jää aina kiinni valeistaan. Patologinen paskanjauhaja ollut koko ikänsä,menetti omien sanojen mukaan neitsyytensä 21 v mutta Jollaksessa tunnettiin kouluajoilta hyvin antamana tyhjäpäänä. Muuttais nyt vittuun täältä. Menis Ruotsalaisten vaivoiksi.
Jou, ja You Tubesta maailmanlopun ennustukset.
Kirjoituksista hyvinkin saa sellaisen tuntuman et
Matami Maailmanloppu haluaakin et tapahtuiskin jotain
mitä hän on netistä noita iänikuisia ennustuksia lukenut
ja meille tuputtanu ja näätiä pelotellu. Sekopää mikä sekopää.
Kuvittelee nyt ihan tosissaan, et uskon voimalla tähteyteen
ruma luuseri, Uudenkaupungin tavaraa.
Selitäpäs meille, Tunkero, miksi kukaan kaipaisi kullattuja katuja ja rikkauksia taivaassa, kun ei siellä enää eletä tässä maallisessa maailmassa eikä tomumajassa (kauneimmillaan ja perhekunnittain)?
PYHÄ HENKI kertoi tunkille seuraavaa: Seuraavan 4 kk aikana sataa lunta. HALLELUJAA JA VITUN KOVAA.
Kohta saapuu patologisenvalehtelijan suuri (tarkoittaa kokoa, ei persoonaa) fanittaja Raili "Anaali" Suolinen kertomaan, että revangelistan valheisiin on syyllinen pikkuhärpäketunkiosisar!