Olenko bipo vai mikä?

Sairastan pakko-oireista häiriötä ja oireet ovat välillä todella lamauttavia, mutta aikaisemmin kun olin vielä hoitokontaktissa, niin psykiatri epäili kaksisuuntaisen mahdollisuutta. Olen pannut itsessäni merkille, että mielialat saattavat vaihdella päivän aikana useaan otteeseen surullisesta sellaiseen omahyväiseen itseensä erittäin tyytyväiseen melkein jopa euforiseen olotilaan jossa nautin vain omasta olemassa olostani. Eri päivät menevät siten, että tänään saatan olla surullinen palan tunne kurkussa, mutta huomenna taas täysin normaali oma itseni, sekä ripauksena ylimääräistä onnellisuuden tunnetta. En voi sinänsä olla varma miltä huomenna tunnen vaikka asiat olisivat muuten elämässä hyvin. Pääongelmani ovat sinänsä pakkoajatukset ja niihin liittyvät toiminnot ja olen myös ajatellut, että johtuuko mielialanvaihtelut pakko-oireisesta häiriöstä, kun välillä niitä ei juurikaan ole ja olo on mitä mainioin, mutta olo heikentyy nopeasti niiden lisääntyessä, mutta toisaalta mieliala saattaa kohota tai laskea pakko-oireista huolimatta, jotka sitten taas ruokkii pakko-oireiden määrää.. Kaksisuuntaisen epäilyn kyllä torjuin heti suorilta, mutta nyt olen tosissani alkanut epäilemään olisiko siihen kuitenkin mahdollisuus, sillä eivät nämä täysin normaalilta tunnu, kun vertaan esim. itseäni muihin ihmisiin. Käytin aikoinani Sertralin nimistä lääkettä muutaman kuukauden OCD:n hoitoon ja jonkin verran se vähensi pakko-oireita, mutta sitten yhdessä vaiheessa tuntui, että alkoi mennä liian lujaa ja tunne-elämä myöskin latistui käytännössä kokonaan. Mikään ei säväyttänyt, ei ollut pelkoa yhtään mistään. Tunsin olevani pelkkä kuori vailla minkäänlaisia inhimillisiä tunteita. Mitä olette mieltä, että kuulostaako tämä kaksisuuntaiselta vai onko jotain muuta?
3216
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Joltain muulta. Maniajaksot on usein psykoottistasoista. Tyypillistä on sairaudentunteen puuttuminen, ehkä kieltäminen kokonaan. Tämä voi olla läheiselle todella raastavaa.
Yksi mukava psykiatri sanoi, että täsmällinen diagnoosin määrittäminen on tärkeää, mutta vielä tärkeämpää on pärjätä oireiden kanssa. Johtui ne mistä tahansa.
Huolehdi perusasioista, riittävästi lepoa ja toimintaa, että on muutakin kuin oman olon tarkkailu. Vaikutat nuorelta, aika paljon menee ajan myötä kun tulee jonkinlainen rutiini aikuisuuteen.
Pakko-oireiden hoidossa voi kokeilla altistaa itsensä jos kyseessä on vaaraton asia. Tehdä asia tietoisesti, ja sitten huomata ettei mitään pahaa tapahtunutkaan.
On hyvä muistaa ns. terve pelko, joka on elämää ylläpitävä voima. Ettei vaarojen kartoittaminen ole sairaus. Eikä se ole niin vakavaa, jos on välillä pikkuisen "outo" olo.
Niin on monilla muillakin.

Äänestä

Kakkostyyppinen bipo? Siinä ei mennä varsinaiseen maniaan ja hypomaniakin lievää.

Äänestä

Kakkostyyppiä olen itsekin epäillyt.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Epätietoinenihminen kirjoitti:

Sairastan pakko-oireista häiriötä ja oireet ovat välillä todella lamauttavia, mutta aikaisemmin kun olin vielä hoitokontaktissa, niin psykiatri epäili kaksisuuntaisen mahdollisuutta. Olen pannut itsessäni merkille, että mielialat saattavat vaihdella päivän aikana useaan otteeseen surullisesta sellaiseen omahyväiseen itseensä erittäin tyytyväiseen melkein jopa euforiseen olotilaan jossa nautin vain omasta olemassa olostani. Eri päivät menevät siten, että tänään saatan olla surullinen palan tunne kurkussa, mutta huomenna taas täysin normaali oma itseni, sekä ripauksena ylimääräistä onnellisuuden tunnetta. En voi sinänsä olla varma miltä huomenna tunnen vaikka asiat olisivat muuten elämässä hyvin. Pääongelmani ovat sinänsä pakkoajatukset ja niihin liittyvät toiminnot ja olen myös ajatellut, että johtuuko mielialanvaihtelut pakko-oireisesta häiriöstä, kun välillä niitä ei juurikaan ole ja olo on mitä mainioin, mutta olo heikentyy nopeasti niiden lisääntyessä, mutta toisaalta mieliala saattaa kohota tai laskea pakko-oireista huolimatta, jotka sitten taas ruokkii pakko-oireiden määrää.. Kaksisuuntaisen epäilyn kyllä torjuin heti suorilta, mutta nyt olen tosissani alkanut epäilemään olisiko siihen kuitenkin mahdollisuus, sillä eivät nämä täysin normaalilta tunnu, kun vertaan esim. itseäni muihin ihmisiin. Käytin aikoinani Sertralin nimistä lääkettä muutaman kuukauden OCD:n hoitoon ja jonkin verran se vähensi pakko-oireita, mutta sitten yhdessä vaiheessa tuntui, että alkoi mennä liian lujaa ja tunne-elämä myöskin latistui käytännössä kokonaan. Mikään ei säväyttänyt, ei ollut pelkoa yhtään mistään. Tunsin olevani pelkkä kuori vailla minkäänlaisia inhimillisiä tunteita. Mitä olette mieltä, että kuulostaako tämä kaksisuuntaiselta vai onko jotain muuta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu