Trump ylipäällikkönä pelästyttää hengiltä

Tim Kaine ja Mike Pence ajautuivat nopeasti kiivaaseen sananvaihtoon.

Yhdysvaltojen varapresidenttiehdokkaat, demokraattien Tim Kaine ja republikaanien Mike Pence ovat käyneet ainoan vaaliväittelynsä Farmvillessä, Virginiassa.

Väittely kiihtyi nopeasti kiivaaseen sanavaihtoon. Kaksikko joutui muun muassa vastaamaan kysymykseen puolueiden suunnitelmista kohentaa Yhdysvaltojen taloutta.

Molempien puolueiden taloussuunnitelman on kritisoitu vain syventävän maan velkaa. Pence vetosi odotetusti veroleikkauksiin. Kaine puolestaan painotti työllisyyden lisäämisen kohentavan maan taloutta. Kaine hyökkäsi republikaaneja vastaan vertaamalla republikaanien taloussuunnitelmaa "olet erotettu" -ohjelmaksi ja kutsui demokraattien suunnitelmaa "olet työllistetty" -ohjelmaksi.

Lisäksi Kaine sanoi ajatuksen Donald Trumpista puolustusvoiman ylipäällikkönä pelästyttävän hengiltä. Hän sanoo Trumpin laittavan itsensä aina muiden edelle. Pence puolestaan syytti demokraattien kampanjan perustuvan loukkauksille.

Jutun alussa olevalla videolla Kaine vaatii Donald Trumpia paljastamaan verotietonsa ja Pence kehuu Trumpin toimintaa. Alla olevalla videolla näet, kuinka varapresidenttiehdokkaat kättelivät väittelyn aluksi.

Pence Trumpin verotuksesta: Nerokasta
Pence joutui odotetusti vastaamaan kysymykseen puolueen presidenttiehdokas Trumpin verotietojen piilottelusta. Pence toisti Trumpin sanoja kehuen Trumpin hoitaneen verotuksensa "nerokkaasti". Kaine puolestaan kysyi Penceltä, mistä hän voisi tietää sen, koska verotietoja ei ole julkistettu.

Pence sanoi Trumpin myös ymmärtävän verotusjärjestelmää erittäin hyvin. Kaine puolestaan vaati Trumpia paljastamaan verotietonsa, jotta hän voisi todistaa olevansa pätevä presidentiksi.

Trumpin kampanja on ollut viime aikoina vaikeuksissa yrittäessään vastata kysymykseen siitä, minkä verran miljardööri on tai ei ole maksanut veroja.

Kysymys Syyriasta johti väittelyyn
Kysymys Syyriasta ja humanitaarisesta kriisistä Aleppossa johti nopeasti sanavaihtoon Venäjästä Kysymys sai Pencen syyttämänään demokraattien Hillary Clintonia ja presidentti Barack Obamaa Venäjän aggressiivisuudesta. Pencen mukaan heikko ulkopolitiikka on johtanut tilanteeseen, jossa Venäjän kanssa ollaan nyt.

Kaine puolestaan nosti esiin Trumpin ylistävät sanat Venäjän presidentti Vladimir Putinista ja kampanjan liitokset Venäjään. Pence kuitenkin väisti toistamiseen kommentoimasta Trumpin myötämielisiä kommentteja Putinista.

IS - STT
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hyvät suhteet toisiin valtioihin on ulkopolitiikan A ja O. Obama vain ei ole osannut hoitaa asiaa.

Äänestä

kyllä pelätä. Mies ei kykene muodostamaan järkevää lausetta, vaan hokee sekavia.
Vain tiltut ihailevat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MeNotTrump kirjoitti:

Tim Kaine ja Mike Pence ajautuivat nopeasti kiivaaseen sananvaihtoon.

Yhdysvaltojen varapresidenttiehdokkaat, demokraattien Tim Kaine ja republikaanien Mike Pence ovat käyneet ainoan vaaliväittelynsä Farmvillessä, Virginiassa.

Väittely kiihtyi nopeasti kiivaaseen sanavaihtoon. Kaksikko joutui muun muassa vastaamaan kysymykseen puolueiden suunnitelmista kohentaa Yhdysvaltojen taloutta.

Molempien puolueiden taloussuunnitelman on kritisoitu vain syventävän maan velkaa. Pence vetosi odotetusti veroleikkauksiin. Kaine puolestaan painotti työllisyyden lisäämisen kohentavan maan taloutta. Kaine hyökkäsi republikaaneja vastaan vertaamalla republikaanien taloussuunnitelmaa "olet erotettu" -ohjelmaksi ja kutsui demokraattien suunnitelmaa "olet työllistetty" -ohjelmaksi.

Lisäksi Kaine sanoi ajatuksen Donald Trumpista puolustusvoiman ylipäällikkönä pelästyttävän hengiltä. Hän sanoo Trumpin laittavan itsensä aina muiden edelle. Pence puolestaan syytti demokraattien kampanjan perustuvan loukkauksille.

Jutun alussa olevalla videolla Kaine vaatii Donald Trumpia paljastamaan verotietonsa ja Pence kehuu Trumpin toimintaa. Alla olevalla videolla näet, kuinka varapresidenttiehdokkaat kättelivät väittelyn aluksi.

Pence Trumpin verotuksesta: Nerokasta
Pence joutui odotetusti vastaamaan kysymykseen puolueen presidenttiehdokas Trumpin verotietojen piilottelusta. Pence toisti Trumpin sanoja kehuen Trumpin hoitaneen verotuksensa "nerokkaasti". Kaine puolestaan kysyi Penceltä, mistä hän voisi tietää sen, koska verotietoja ei ole julkistettu.

Pence sanoi Trumpin myös ymmärtävän verotusjärjestelmää erittäin hyvin. Kaine puolestaan vaati Trumpia paljastamaan verotietonsa, jotta hän voisi todistaa olevansa pätevä presidentiksi.

Trumpin kampanja on ollut viime aikoina vaikeuksissa yrittäessään vastata kysymykseen siitä, minkä verran miljardööri on tai ei ole maksanut veroja.

Kysymys Syyriasta johti väittelyyn
Kysymys Syyriasta ja humanitaarisesta kriisistä Aleppossa johti nopeasti sanavaihtoon Venäjästä Kysymys sai Pencen syyttämänään demokraattien Hillary Clintonia ja presidentti Barack Obamaa Venäjän aggressiivisuudesta. Pencen mukaan heikko ulkopolitiikka on johtanut tilanteeseen, jossa Venäjän kanssa ollaan nyt.

Kaine puolestaan nosti esiin Trumpin ylistävät sanat Venäjän presidentti Vladimir Putinista ja kampanjan liitokset Venäjään. Pence kuitenkin väisti toistamiseen kommentoimasta Trumpin myötämielisiä kommentteja Putinista.

IS - STT

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu