että se "Suomi Ensin" - liike, ei ole mikään rähinäporukka, vaan heidän mielenilmauksensa ovat olleet asiallisia. Ja niissä on aina paikallisetkin päässeet puhumaan, jos ovat halunneet. Sen sijaan täällä Helsingissä niissä itiksen mielenilmauksissa häiriöitä aiheutti mamut ja muu hyysäriporukka, somalimuijien käyttäytyminen oli juuri niin ala-arvoista kuin sivistymättömille ja kouluja käymättömille ihmisille sopii.
Mutta näistähän ei valtamedia suostu kertomaan, vaan se jää ns."vastamedian" tehtäväksi - ja hyvä että niitä on.
Täytyy olla tietämätön hölmö jos kuvittelee, että muslimit ovat joku rikkaus tälle maalle. Suuri osa somaleista ei osaa lukea- eikä kirjoittaa, Lähi-Idästä tulevilla vain harvoilla on oikeasti hyvä koulutus. Sopeutumishaluttomuus, syrjäytyminen, työttömyys ja rikollisuus, ovat nimenomaan muslimien suuri ongelma Euroopassa. Ruotsi vallan loistava esimerkki.
Naisten alistaminen, sallitus lapsiavioliitot, keski-aikaiset rangaistukset ja homoviha, niistä muslimit tunnetaan. Mutta jostain kumman syystä Suomen vihervasemmisto(feministit), eivät halua puhua noista asioista. He syyttelevät vaan suomalaisia rasisteiksi.
Mutta näistähän ei valtamedia suostu kertomaan, vaan se jää ns."vastamedian" tehtäväksi - ja hyvä että niitä on.
Täytyy olla tietämätön hölmö jos kuvittelee, että muslimit ovat joku rikkaus tälle maalle. Suuri osa somaleista ei osaa lukea- eikä kirjoittaa, Lähi-Idästä tulevilla vain harvoilla on oikeasti hyvä koulutus. Sopeutumishaluttomuus, syrjäytyminen, työttömyys ja rikollisuus, ovat nimenomaan muslimien suuri ongelma Euroopassa. Ruotsi vallan loistava esimerkki.
Naisten alistaminen, sallitus lapsiavioliitot, keski-aikaiset rangaistukset ja homoviha, niistä muslimit tunnetaan. Mutta jostain kumman syystä Suomen vihervasemmisto(feministit), eivät halua puhua noista asioista. He syyttelevät vaan suomalaisia rasisteiksi.
Vastaukset 45
Vanhimmat
Ihan mukavaa ja vaaratonta porukkaa, jos eivät vain mekkaloisi ja levittäisi skeidaa!
Nämä mielenosoittajat ovat juuri tällaisia räyhääjiä ja häiriköitä. Ei näiden häiriköiden opeilla mitään asioita ratkaista. Nämä ottavat oikeuden omiin käsiinsä ja syyllistävät pelottelevat esimerkiksi pakolaisia kollektiivisesti joidenkin henkilöiden tekemistä rikoksista. Nämä häiriköt pelottelevat pakolaisia vastaanottokeskuksissa, kuten kävi Otanmäessä. Ihmiset eivät voineet tulla ulos asunnoistaan rähinöinnin aikana. Monet pelkäsivät.
Nämä häiriköt asettavat myös poliisin pahaan välikäteen, koska yleensäkin järjestävät tällaisia mielenosoituksia. Ei tällaisia ole pyydetty mihinkään.
Mielenosoituksissa lasketaan puhumaan sellaisia henkilöitä, joiden kielenkäyttö ei ole asiallista. Puheet ovat osaksi rikollisia loukkaavan kielenkäytön vuoksi. Nämä häiriköt keräävät ympärilleen juuri sitä joukkoa, joka ei ymmärrä laillisuudesta mitään, eivät myöskään sananvapaudesta.
Muutamat kansalaiset ymmärtävät, että nämä ovat jonkun aatteen asialla. Mutta näin ei enimmäkseen ole. Taustalla on puolueeksi rekisteröityminen ja sen seurauksena vaaleihin osallistuminen. Taustahenkilöt ovat venäläismielisiä, eivät suinkaan suomalaisia isänmaallisia henkilöitä. Syntyperältään johtohahmot eivät ole suomalaisia. Liikkeen johtaja de Wit on läheinen aatekumppani Johan Bäckmanille. Bäckman tunnetaan suomalaisuuden parjaajana Venäjällä ja lapsiasiamies Pavel Astahovin aateveljenä.
Kaikkea maailma päällään kantaakin! Ja vielä Siilinjärvelle pitää tulla rähinöimään.
Siilinjärveläiset osaavat hoitaa omat asiansa aivan hyvin itsekin, ei tänne tarvita mitään häiriköitä rähisemään!
Ovatko he rähisseet?
Otanmäessäkin oli kauhea mekkala. Paikka on aivan rauhallinen pieni kaivoskylä, joka on osaksi jo autioitunut. Ihmiset elävät keskenään aivan rauhaisaa elämää, kaikki tuntevat toisensa. Sinne piti näiden räyhähenkien tulla rähisemään.
Varsinkin vanhemmat henkilöt pelkäävät tällaista menoa. Ihmiset eivät uskaltaneet tulla ulos kodeistaan.
Siellä mitään rähinää ollut, vaan ihmiset ilmaisivat mielipiteitään.
Sinustako on rähinöintiä kun ihmiset, muassaan omaiset, muistelivat murhattua Mikkosta. He myös jättivät kynttilöitä palaamaan sinne, eivät siis pommittaneet.
Taas yksi valehtelija aukoo päätään, mutta sehän ei ole uutta se valehtelu, vrt. Märyämmä.
Suvakit ovat kovia valehtelemaan, se on nähty.
Halveksin kaltaisiasi muslimien perseenuolijoita enemmän kuin mitään asiaa mailmassa. Olet pahin maanpetturi joka ajaa Suomen tuohoa hyysäämällä näitä allahin sotureita.
Eiköhän siinä miekkarissa rähinöinnistä huolehtineet suvereenisti suomalaisvastaisten vajakkien (suvakkien) räyhäryhmä.
Norjan työväenpuolue ja edistyspuolue ehdottavat kasvojen peittämiskieltoa oppilaitoksiin
Musliminaiset peittävät usein kasvonsa niqabilla, jonka käyttäjän silmät näkyvät, tai jopa burkalla, jossa silmät peittää kangasristikko. Norjan työväenpuolue haluaa kieltää kasvojen peittämisen.
http://www.aftenposten.no/norge/politikk/Ap-foreslar-nikab-forbud-i-skolen-605982b.html
Pitääkö luoda koodi pukeutumisesta? Kiellettyä pukeutumista ja sallittua? Saakohan käyttää kaikkia värejä, vai onko myös värit rajoitettu?
Pitäähän henkilö pystyä tunnistamaan, mutta noiden burkien ja nigabien takaa siihen ei pystytä.
Tuleehan jonierkkioskarikin, ja pikkupäkä ja mikä se olikaa n se hyvälihainen tyttö?
Kiva olisi nähdä livenäkin noita urhoollisia odiineita, ja samia kanssa muita partiolaisia myös!
Muistakaahan panna jengihupparit päälle, niin tunnistetaan teidät sitten paremmin.
Outoja tässä on,että joku muukin kuin suvakki saa esittää mielipiteensä
Suvakit kutsuvat sellaista rähinöinniksi. Suvakki ei suvaitse kuin kaltaisiaan.
Ei näiden tarvitse tulla torille huutamaan älyttömyyksiä. Näillä ei ole mitään asiaa siilinjärveläisille. Me hoidamme omat asiamme, pysykää pois täältä.
Rähinöi sinä kaljapäissäsi kotonasi simonsalon työtön puli. Suomi on niin lammas kansaa nykyisin. Katsokaa miten ruotsi palaa ja granaatit lentää. Sitä odotellessa Suomeenkin jos ei tule ihmiset järkiinsä
Näin ulkomailla karnaatit lentelee:
https://www.youtube.com/watch?v=QM9Bynjh2Lk
Ilmeisesti vasemmistolainen hyysärisakki täällä keskittyy Suomi Ensin-liikkeen haukkumiseen, no ei siinä mitään. Heistä saa olla mitä mieltä vaan, mutta totuus on että he eivät ole häiriköineet, sen sijaan vastapuoli on - vassut, anarkistit, mamut jne.
Se kummasti unohtuu että tämä muslimisakki jo suomessakin aiheuttaa huomattavan paljon ongelmia, on raiskauksia, joukkoahdisteluja ja tappojakin. Kaksi turvista tappoi erään kajaanilaisen, sekä tässä aiemmin eräs musu murhasi julmasti vanhuksen Helsingin Puotilassa. Siitähän media on ollut kovin hiljaa - eipä yllätä.
Al-Montathar Mahdi Basita Al-Mehsen (s.180191-) vangittiin perjantaina 30.9.2016 todennäköisin syin epäiltynä taposta 31.7.2016.
Tämä rähjäsakki ja heidän mielipiteensä eivät ratkaise mitään ongelmaa Suomessa.
Meidän ei pidä kuunnella tällaisia älyttömyyksiä, mitä nämä levittävät "mielipiteinään".
Näiden "asiat" tuli selväksi jo Otanmäessä ja myös Järvenpäässä. Ei näillä ole mitään järkevää sanomista, kunhan vaan resuavat. Nämä ns. "puheet" ovat hyvin lapsellisia ja vailla mitään totuuspohjaa. Valehdellaan surutta ja muutenkin puheiden sisältö on aivan irti arkitodellisuudesta. Lasten touhua tuo on!
Hyvin tuntuu "suvaitsevaisiin" valtamedian propoganda uponneen. SUOMI ENSIN! tekee erittäin hyvää työtä jolle pitää antaa arvoa, tulevat sinne missä ongelmat ovat eivätkä pelkää ottaa asioita käsittelyyn niinkuin täysin munattomat päättäjämme (Persut mukaanlukien) tekevät. Piipittämisellä ei näin vakavia ongelmia saada kuntoon vaan jalkautumalla kaduille ja puhumalla myös niistä asioista mistä "virallinen totuus" vaikenee. Kun nämä piipittäjät eivät ole muuta enää keksineet niin tätä varsin toimeliasta ryhmää on alettu kutsumaan "Venäjän mieliseksi" Säälittävää, todella säälittävää....
Ei oteta mitään neuvoja vastaan tältä rähjäsakilta. Näillä on oma lehmä ojassa. Tämän liikkeen näkyvimmät henkilöt ovat ulkomaalaistaustaisia ja venäjämielisiä. Näillä ei ole meille mitään annettavaa.
Älähän vähättele, on niiden touhuja lysti seurata!
Taidat ola tyhymä.
Siltä se vähän vaikuttaa, sillä ainakin pukeutumiseen tavis kansalainen voisi ottaa de Witiltä vinkkejä, sillä onhan Hän sentään entinen hautaustoimiston johtaja!
Ihan tavalliset ihmiset eivät ymmärrä tätä Suomi Ensin -porukkaa. Ei sitä tunnista miksikään isänmaan asialla olevaksi ryhmäksi. Omalla asiallaan ja ehkä vähän Venäjän trollienkin asialla ovat. Kunhan kylvävät riitaa, seurauksilla ei niin väliä. Vastuullisuus ei ihan ensimmäisenä tule mieleen tuosta jengistä.
Mitä hihhuleita lienevät koko suomiensin sakki?
Eivät nämä ole mitään isänmaallisia ihmisiä. Eikä tänne tarvitse tulla mekkaloimaan ja häiritsemään kylämme elämän menoa. Riidankylväjiä nämä ovat, eikä vastuuta tunneta mistään.
Vastailet omiin kysymyksiisi.
Onko sinulla joku pakkomielle ?
Lä nyt kiihota itseäsi liikaa.
Saattaa olla , että juuri sinä olet se väkivallan lietsoja, joka yrität saada ihmiset riitelemään.
Oletko Maryammin kaltainen?
Kukapa nainen ei haluaisi olla Maryamin kaltainen?
https://pbs.twimg.com/profile_images/577607836060020737/L2wb_COv.jpeg
Suvakit ovat vihollisia
Poliisi tarkkailee Suomi ensin mielenosoitukseen osallistujia, jos haluatte mukaan viharikoksista epäiltyjen rekisteriin, niin menkää ihmeessä paikalle!
Meneppä laukalle keppihevosellasi! Onko sinulla kenties pelko että totuus alkaa paljastumaan?! Ps. Tuo sinun lapsellinen yritys pelotella ihmisiä,on todella naurettavaa ja lapsellista!
Sinullahan ei ole mitään menetettävää, kuten ei muillakaan pikkurikollisilla ja linnanvenkuloilla jotka ovat epäiltyjen rekisterissä jo entuudestaan!
Tiedoksi minulla ei ole rikos/ulosottorekisteriä,veroja maksanut kohta 40v! Taidat olla ikuinen lapsi,opiskelee eikä koskaan valmistu!
Kyllä minä poliisina ja etenkin suojelupoliisina valokuvaisin sen rähinäsakin, jotta heidän tekemisiään voisi seurata myöhemminkin. Ihan normaalia varautumista yhteiskuntaa vastaan rähinöijiin sellainen olisi.
Tämän ketjun aloittaja on Venäjän trolli, joka on kirjoittanut puolustuspuheensa aiheuttaakseen eripuraa suomalaisten keskuudessa. Tätä Venäjän propagandatehtaan trollaamista näkyy aina vain enemmän näilläkin palstoilla.
Sanavalinnat ja sävy on aina sama, perustelut aina samoja provokatiivisia tyyliltään. Tarkoitus on hajottaa suomalaisten mielipiteitä ja kylvää riitaa. Se on Venäjän etu.
Nonniin! Saatiinhan tuo rakas rajanaapurikin vetäistyä tähän mukaan!
Asiasta kolmanteen:
Kuopiolainen vilkunkäyttötapa leviää näköjään Siiliinkin
Ensin vaihdetaan kaistaa, sen jälkeen väläytetään kaksi kertaa vilkkua.
Kun käännytään tieltä, niin tosiaankin ensin käännytään ja sen jälkeen näytetään kaksi vilkahdusta. Joopa.
Ookkona nähnyt kun fingerporissa äijä kahteli pää kallellaan kylttiä, jossa luki: Kansanlähetysseura.
Sepä menikin sitten sisään ja kysyi virkailijalta että: "Voisiko savolaiset lähettää jonnekin?"
Myönnän että vielä viikkojenkin jälkeen miun naama vääntyy hymyyn. ;D
Kyllä matujen saatava tietää oikeasti oikeutensa Savossakin
Savolaiset on vaan niin Juntteja että jos joku tulee teidänkin Kunnan ääntä pitämään, niin pysykää vaan Kotona ja Kiroilkaan sitten kun jollekin Teidän läheiselle sattuu ja tapahtuu jotain, sitten on hyvä rykiä ku Paskat on housuissa!!!
Näitä kommentteja lukiessa alkaa hieman avautumaan miksi Jyrki Katainen (Suomen tuhoajat top-5 miehistöä) on kotoisin juurikin Siilinjärveltä...No, tehkääpä niinkuin parhaaksi näette mutta lauantaina on mahdollisuus saada äänensä kuuluville, tai jäädä kotiin hiljaa mutisemaan käsi nyrkissä. Vai meisasitteko näistä maahantunkeutujista oikein elinikäisiä lemmikkejä ottaa?
Oma valinta.
Saarijärvellä panivat nämä busseilla paikkakunnalle saapuneet suomen saastuttajat metsään ryyppäämään ja metelöimään.
Siinä ja siinä se kuitenkin on mutta kun ottaa huomioon että olette ryssien juoksupoikia.
Ilkiätte vielä keharipärstäänne näyttää ja muka isänmaallinen, hyi helevetti.
Häpäisette veteraanit jotka nurmen alla nukkuu, kun teidän palkanmaksajaryssiä toppuuttelessa ainoansa menettivät.
Ryssittely on historiaa... laskeudu tähän aikaan.
Venäjä on rajanaapuri, jonka kanssa on välttämätöntä pitää hyvät välit.
Tulee olemaan ikuiseti rajanaapuri. Monenlaista yhteistyötä on Venäjän veljien kanssa olemassa ja lisää tulossa. Se onkin ainoa oikea tie.
Se on Suomen, siis sinun ja minun ja tulevien sukupolvien etu.
Nyt täytyy rakentaa yhteistyötä hyvässä rakentavassa hengessä.
Sota on ollutta ja mennyttä, nyt on toinen aika.
Sodan katkeruudet on unohdettava ja annettava anteeksi, puolin ja toisin.
Iänestän etuskuntavualiloessa 2019 Witin puoluvetta!!!