"Suomen talouden vaikutusvaltaisimpiin kuuluneen virkamiehen, Raimo Sailaksen mukaan hallitus joutuu ensi keväänä tekemään lisäsäästöjä.
Jo tänä kesänä olisi pitänyt päättää tuntuvista leikkauksista, mutta viivyttelyn takia leikkaukset joudutaan tekemään ensi keväänä.
– Kansalaisten pettymys voi olla kahta kauheampi
Päätöksentekoa ja -tekijöitä pitkään ja hyvinkin läheltä seurannut Sailas antaa nykyisistä päättäjistä synkän kuvan: Sipilän hallitukselta puuttuu osaamista"
---
Eiköhän kuitenkin keväällä ole tulossa taas myös uusi satojen miljoonien lisäbudjetti matujen hyvinvointiin ja pitäähän se Suurmoskeija veljineen rakentaa.
Maataloustukiakaan ei leikata, se on selvää. Herlin saa yhä 300000 euroaan kuten toinen köyhä pientalonpoika, Wahlroos.
Rikkaat rikastuvat, muslimit lisääntyvät ja alkuasukkaat kärsivät. Business as usual in Funland. Ja Timo sen kun paksunee.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.