Adventismi
Historia: Adventtikirkon historialliset juuret ulottuvat 1800-luvun Yhdysvaltoihin, jossa elettiin voimakasta Jeesuksen palaamisen odotusta. Baptistimaanviljelijä William Miller (1782-1849) oli omalla toiminnallaan mukana voimistamassa näitä toiveita. Miller tuli uskoon baptistipiireissä ollessaan 34-vuotias. Systemaattisen Raamatun tutkistelun ja omien laskelmiensa jälkeen Miller vakuuttui, että toinen adventti, eli Jeesuksen paluu tapahtuisi joko vuonna 1843 tai 1844. Miller opetti ensimmäisen kerran näkemyksistään baptistiseurakunnassa Dresdenin kylässä New Yorkin osavaltiossa vuonna 1831. (Ketola 1952, 14-17.)
Tämä tilaisuus poiki kutsuja pitämään uusia kokouksia ja näin Millerin aloittama liike alkoi vähitellen levitä. Useita saarnamiehiä alkoi kannattaa Millerin oppeja. Huomattavin näistä oli Joshua V. Himes (1805-1895). Himes järjesti Millerille puhujamatkoja suuriin kaupunkeihin ja alkoi kustantamaan tämän kanssa The Signs of the Time-nimistä lehteä, josta muodostui liikkeen pää-äänen kannattaja. (Ketola 1952, 18-19.)
Kun Millerin ennustukset eivät toteutuneetkaan, oli siitä seurauksena pettymys ja liikkeen jakautuminen. Millerin liikkeen pohjalta syntyi kolme maailmalle levinnyttä uskontokuntaa: Seitsemännen päivän adventistit, Jehovan todistajat ja Maailmanlaajuinen Jumalan kirkko (Worldwide Church of God). Kaksi jälkimäistä erkanivat omiksi uskontokunnikseen ja Seitsemännen päivän adventistit muodostuivat merkittävimmäksi jäljelle jääneistä adventismin haaroista. (Melton 2005, 4-5.)
Seitsemännen päivän adventistit uskoivat, että Millerin ilmoittama ajankohta on oikea, mutta se ei tarkoittanut Jeesuksen paluuta maan päälle, vaan alkusysäystä sille. Liike ei halunnut antaa tarkkaa päivämäärää toiselle adventille, vaan julisti sen tapahtuvan lähitulevaisuudessa. Kuten ryhmän nimi kertoo, se pitää lauantaita pyhäpäivänä sunnuntain sijaan. Liike organisoitui omaksi kirkkokunnakseen James (1821-1881) ja Ellen G. Whiten (1827-1915) johdolla 1860-luvulla. Etenkin Ellen G. White oli liikkeen leviämisessä keskeinen hahmo. (Melton 2005, 490.) White kirjoitti 25 kirjaa ja noin 200 lyhyempää teosta. Hän sai myös useita profetioita, joita edelleen pidetään liikkeen keskuudessa suuressa arvossa (Melton 2005, 570). Vuonna 2002 liikkeellä laskettiin olleen 12 miljoonaa kannattajaa ympäri maailmaa. Liike omistaa sairaaloita ja hoitoloita ympäri maailmaa. Liikkeen päämaja (pääkonferenssi) sijaitsee Silver Springissä Marylandissa. (Melton 2005, 491.)
Pääkonferenssi pitää joka viides vuosi koko yhdyskunnan yleiskokouksen, joka valitsee pääkonferenssin virkailijat. Pääkonferenssi jakautuu alueellisesti 12 osastoon. Kukin osasto toimii tietyn maantieteellisen alueen adventtikirkkojen yhdyselimenä. Suomi kuuluu Trans-Euroopan osastoon. Kunkin osaston alueella toimii useita unioneita, jotka ovat itsenäisiä toimintayksiköitä ja näiden alueilla taas paikallisia piirikuntia. Piirikunta taas on paikallisseurakuntien yhdyselin. Piirikunta on myös se elin, joka palkkaa saarnaajat ja seurakuntien työntekijät. Suomessa on kaksi piirikuntaa: suomalainen ja ruotsalainen.(www.adventtikirkko.fi/organisaatio/kansain.html.)
Suomeen adventismi tuli Ruotsista. Ruotsin adventistien johtaja Olof Johnson (1843-1919) saapui kahden seurakuntatyöntekijän kanssa aloittamaan Adventtikirkon työtä Suomessa. He oleskelivat Suomessa 1892-1898. (Ketola 1952, 77-79.) Toiminta alkoi aluksi ruotsinkielisenä ja ensimmäinen ruotsinkielinen seurakunta perustettiin Helsinkiin vuonna 1894. Itsenäinen Suomen konferenssi (piirikunta) perustettiin vuonna 1909. Vuonna 1929 piirikunta jakautui ruotsin ja suomenkieliseen. Suomenkieliset adventistit rekisteröityivät vuonna 1943 Suomen adventtikirkoksi ja ruotsinkieliset vuonna 1944 Finlands Svenska Adventkyrkaksi. (Heino 1997, 80-81.) Vuonna 2004 Suomessa laskettiin olevan 5262 adventistia (www.adventtikirkko.fi/tilasto/). Kirkon pää-äänen kannattajana toimii Nykyaika niminen lehti. Adventtikirkko omistaa Piikkiössä Toiviolinnan yhteiskoulun sekä Vihdissä Hopeaniemen kuntoparantolan. Kirkko harrastaa laajaa kustannustoimintaa, vaikka ei enää omistakaan omaa kirjapainoa. Suomen Adventtikirkko ja Finlands Svenska Adventskyrka ovat mukana Suomen Vapaitten Kristittyjen Neuvostossa. (Heino 1997, 80-81.)
Uskomukset ja narratiivit: Adventtikirkko perustaa oppinsa Raamattuun. Kirkolla ei ole virallista uskontunnustusta, mutta kirkon oppi on löydettävissä kirkon käyttämässä 28 perusopinkohdassa (28 Fundamental Beliefs). Advetistit hyväksyvät protestanttisen kristinuskon perinteiset opit kolmiyhteisestä Jumalasta, Jeesuksen jumaluudesta ja pelastumisesta yksin armosta. Adventismi painottaa erityisesti lopunaikojen ja Jeesuksen toisen tulemisen odotusta. Kirkon omaleimainen painotus on myös Ellen G. Whitelle annettu profeetallinen asema. (Heino 1997, 79-80.)
Adventtikirkko korostaa kymmenen käskyn merkitystä. Adventistien mukaan kymmenen käskyä ovat kaiken kattava moraalinen ja hengellinen

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kuinka se adventisti jorma sitten stanaa palvelee?