kissa on nostettu pöydälle eli miksi Thaimaan viranomaiset eivät varoittaneet tsunamista, vaikka aikaa oli kaksi tuntia?
tästähän kirjoiteltiin tällä tiedostavalla palstalla jo muistaakseni heti onnettomuutta seuraavana päivänä.
tästähän kirjoiteltiin tällä tiedostavalla palstalla jo muistaakseni heti onnettomuutta seuraavana päivänä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Sen suuruutta ei ilmeisesti aavistettu.
Luin noita juttuja taaksepäin, siellä syyteltiin USA:ta ettei se varoittanut, vaikka takuulla näki sateliittien avulla ton tsunamin lähdön. Nyt kuitenkin on selvinnyt että varoittihan se thaimaata ja indonesiaa. Thaimaa piti tidon omana eikä paljon reagoinut siihen. Pelkäs että turismille tapahtuisi jotakin. Indonesiassa taas ei tota viestiä saatu pidemmälle, yritettiinköhän ees. Että näin taas joidenkin mielestä oli USA.n vika.
Jaksat yhä jauhaa tätä? Onhan se syy nyt ollu tiedossa ja tullu monesti uutisistakin:
Ei haluttu peloitella turisteja. Tsunamia ei ole siellä näkyny 500 vuoteen. Miks se nyt tulis?