Martti Ahtisaari ja Alpo Rusi ottivat asiaan jo kantaa. Meidän ei ole mitään syytä ymmärtää Venäjän Imperialistista Roistovaltiota joka on myös meille konkreettinen uhka. Sanovat Tiltut ja Jälkisuomettuneet mitä tahansa.
NATO-juna liikkuu jo.
52
148
Vastaukset
- Hummelax
Alpo Rusin ja Martti Ahtisaaren mielipiteiden vuoksi meidän ei ole syytä tehdä yhtään mitään.
Mikäli pysytellään kohteliaassa ilmaisussa, tuo on miedon versio aiheesta, jonka voisin ilmaista. Noilla kummalakaan ei ole minkäänlaista uskottavuutta eikä mitään sellaista faktista tietoa tai taitoa, jolla voisivat tuollaisen mielipiteensä uskottavasti perustella.
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Semminkään siksi, kun perustelunsa kuuluu "sitä varten kun muutkin".
Peruste? Peruste on selvä kaikille jotka kykenevät ajattelemaan. Ja se on 1300 km raja arvaamattoman ja aggressiivisen Imperialistisen Roistovaltion kanssa! Riittää perusteeksi mulle ja monelle muulle.
Jos silmät eivät ole auenneet vieläkään Suomettumisen aikaa elävillä niin huh huh!- vaatimaton_kantani
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Semminkään siksi, kun perustelunsa kuuluu "sitä varten kun muutkin".
Aika iso asia se"kun muutkin".
Minun mielestäni ei pidä jäädä yksin tähän Putinin kainaloon.
Jossakin vaiheessa putinit alkanat halaamaan liian voimakkaasti
pientä naapuriaan, jos sillä pienellä naapurilla ei ole kavereita. - vai_onko_sittenkään
Toppolino kirjoitti:
Mikäli pysytellään kohteliaassa ilmaisussa, tuo on miedon versio aiheesta, jonka voisin ilmaista. Noilla kummalakaan ei ole minkäänlaista uskottavuutta eikä mitään sellaista faktista tietoa tai taitoa, jolla voisivat tuollaisen mielipiteensä uskottavasti perustella.
Ja sinullahan nämä faktiset tiedot on tietenkin hallussasi ?
vaatimaton_kantani kirjoitti:
Aika iso asia se"kun muutkin".
Minun mielestäni ei pidä jäädä yksin tähän Putinin kainaloon.
Jossakin vaiheessa putinit alkanat halaamaan liian voimakkaasti
pientä naapuriaan, jos sillä pienellä naapurilla ei ole kavereita.NATO:a ei vastustetakaan järkiperustein. NATO:n vastustajat ovat Jälkisuomettuneita, "hykerryttyneitä", Tiltuja tai "Hyödyllisiä Idiootteja".
vai_onko_sittenkään kirjoitti:
Ja sinullahan nämä faktiset tiedot on tietenkin hallussasi ?
Ei niitä ole.
vaatimaton_kantani kirjoitti:
Aika iso asia se"kun muutkin".
Minun mielestäni ei pidä jäädä yksin tähän Putinin kainaloon.
Jossakin vaiheessa putinit alkanat halaamaan liian voimakkaasti
pientä naapuriaan, jos sillä pienellä naapurilla ei ole kavereita.Eihän Putin ole yhtäkään "pientä naapuriaan" halannut, vaikka niiden pikku naapurien kaverit ovat kovastikin pikku naapuria yllyttäneet ja tukeneet kovempaa halausta toiminnallaan hankkimaan. Niinhän koetetaan suomenkin kohdalla, uhoamalla ja vittuilemalla, pyrkimään vielä jopa vieraan valtion aseistusta ja joukkoja maillemme saamaan.
Vaikuttaako pikku naapurin toiminta missään muodossa älykkäältä ?vai_onko_sittenkään kirjoitti:
Ja sinullahan nämä faktiset tiedot on tietenkin hallussasi ?
Nyt en kyllä ymmärrä, mitä ihmettä oikein tarkoitat? Et tainnut oikein ymmärtää tuotakaan kommenttia.
- Pohjolan_Sveitsi
Ahtisaari on valtiomiehenä ympyriäinen nolla ja pelkästään USA:n käsikassara.
- Hummelax
Kannabiksen kannattajien mielipiteitä ei kai kovinkaan laajasti kannata ulko- ja puolustuspolitiikassa kai käyttää.
- KysymyksiäSossulle
Sinähän olet tänäänkin ihannoinnut venäläsitä demokratiakäytäntöjä, jossa kotietsintöjä, väkivaltaisia pidätyksiä ja kovilla ampumista voidaan käyttää systeemin puolustamiseen.
Miksi siis nyt puhut ihan toista?- KysymyksiäSossulle
OikeistoSosDem kirjoitti:
Älä sotke tarkoitushakuisesti kahta eri asiaa.
Ei ole kahta eri asiaa.
Venäjällä on omanlaisensa demokratia, jossa on juuri nuo kaipaamasi käytännöt, ihailet ja kaipalet siis ryssän demokratiaa meillekin, tai ainakin sen epädemokraattiset osiot.
Toisaalla sitten nostat esiin natsien käytäntöjä omina oikeistoSosdem puolueesi tavoitteina.
Mielenkiintoista on aatemaailmasi KysymyksiäSossulle kirjoitti:
Ei ole kahta eri asiaa.
Venäjällä on omanlaisensa demokratia, jossa on juuri nuo kaipaamasi käytännöt, ihailet ja kaipalet siis ryssän demokratiaa meillekin, tai ainakin sen epädemokraattiset osiot.
Toisaalla sitten nostat esiin natsien käytäntöjä omina oikeistoSosdem puolueesi tavoitteina.
Mielenkiintoista on aatemaailmasiNämä epädemokraattiset toimintamallit olisivat demokratian itsepuolustuskeinoja sitä uhattaessa. Venäjällä ei ole demokratiaa mitä puolustaa.
OikeistoSosDem kirjoitti:
Nämä epädemokraattiset toimintamallit olisivat demokratian itsepuolustuskeinoja sitä uhattaessa. Venäjällä ei ole demokratiaa mitä puolustaa.
Mutta kuitenkin toimivat kuten sinin demokratiaasi puoluetaessa ohjeidensi mukaan. Aika sekavaa on aatemaailmasi.
Siitä ei kyllä selvää ota, oletko intohimoinen natsi, vai ääri oikeistolainen kansallissosialisti ;)
On aika mielenkiintoista siinä mielessä, kun ajatellaan mitä kumpikaan on noista saanut aikaan sellaista, joka pätevöittää lausumaan "asiantuntijamaisia" lausuntoja aiheista, joihin heillä ei ole kuin oma mielipiteensä. Kuitenkin moni ihan tavallinen kansalainen, on tehnyt huomattavastikin yhteiskunnan kannalta merkittävämpiä asioita kuin kumpikaan noista tyhjäntoimittajista. Kuitenkin heidän mielipidettään muutamat, Natokiimaiset tiedoitusvälineet mukaanlukien, tuovat sen arvoon nähden, kohtuuttoman vahvasti esiin.
Huomioiden sen, ettei kummalakaan ole minkäänlaista varteenotettavaa perustelua, kuin se sama joka aloittajallakin, kun muutkin ja koska minä haluan.Suomalainen on siitä kumma että se ei millään voi uskoa päivänselviä asioita. Jo Kekkonen puhui "kollopäisestä" Suomen Kansasta.
Lisäksi NATO:n ja Yhdysvaltain vastustus perustuu samanlaisille taikauskoille kuin rokotteiden, kemiallisten lääkkeiden, ydinvoiman ym. ym. ym.OikeistoSosDem kirjoitti:
Suomalainen on siitä kumma että se ei millään voi uskoa päivänselviä asioita. Jo Kekkonen puhui "kollopäisestä" Suomen Kansasta.
Lisäksi NATO:n ja Yhdysvaltain vastustus perustuu samanlaisille taikauskoille kuin rokotteiden, kemiallisten lääkkeiden, ydinvoiman ym. ym. ym.Heinoa, mutta miten tuo liittyy kommenttiini, johon sen käsittääkseni liitit ?
Blackpeterx kirjoitti:
Heinoa, mutta miten tuo liittyy kommenttiini, johon sen käsittääkseni liitit ?
Laitetaan nyt vielä sinullekkin se perustelu. Jonka pitäisi olla täysin selvä jokaiselle ajattelevalle kansalaiselle ja päättäjälle.
Meidän on liityttävä NATO:n jäseneksi koska meillä on 1300 km maaraja Aggressiivisen ja Arvaamattoman Imperialistisen Roistovaltion kanssa.OikeistoSosDem kirjoitti:
Laitetaan nyt vielä sinullekkin se perustelu. Jonka pitäisi olla täysin selvä jokaiselle ajattelevalle kansalaiselle ja päättäjälle.
Meidän on liityttävä NATO:n jäseneksi koska meillä on 1300 km maaraja Aggressiivisen ja Arvaamattoman Imperialistisen Roistovaltion kanssa.Eipä tuo kyllä edelleenkään liity BlackPeteterx kommenttiin, mutta kai tuo on "parasta" mihin kykenet, tai sitten et vaan ymmärrä lukemaasi.
Alamos kirjoitti:
Eipä tuo kyllä edelleenkään liity BlackPeteterx kommenttiin, mutta kai tuo on "parasta" mihin kykenet, tai sitten et vaan ymmärrä lukemaasi.
Ei vaan sinä ja "BlackPeterx" ette ymmärrä tai halua ymmärtää päivänselvää asiaa. Sitä paitsi en edes ymmärtänyt koko kommentin ideaa. Yhdentekevää sanojenpyörittelyä.
Ja eiköhän Ahtisaarella aikamoinen pätevyys kansainvälisistä tehtävistä ole laukoa totuus NATO-jäsenyyden suhteen. Muukin kuin entisen Presidentin pätevyys. Aika lailla erikoista sanoa tällaista miestä tyhjäntoimittajiksi. Mutta niitähän teille ovat kaikki kanssanne eri mieltä olevat.OikeistoSosDem kirjoitti:
Ei vaan sinä ja "BlackPeterx" ette ymmärrä tai halua ymmärtää päivänselvää asiaa. Sitä paitsi en edes ymmärtänyt koko kommentin ideaa. Yhdentekevää sanojenpyörittelyä.
Ja eiköhän Ahtisaarella aikamoinen pätevyys kansainvälisistä tehtävistä ole laukoa totuus NATO-jäsenyyden suhteen. Muukin kuin entisen Presidentin pätevyys. Aika lailla erikoista sanoa tällaista miestä tyhjäntoimittajiksi. Mutta niitähän teille ovat kaikki kanssanne eri mieltä olevat.Aikaansaannoksia noilla BPx;n kommentin henkilöillä on siis mitkä, jotka tekevät heistä aiheen asiantuntijoita, sekä heidän antamansa perustelut mielipiteeseensä. En halua enkä usko ett BPx;kään haluaa lukea lisää tuota samaa omaa mantraasi Natoon liittymisen puolesta, joka muuten on samaa luokkaa ajatuksen, "koska muutkin j a mä haluun", siis . . .
Alamos kirjoitti:
Aikaansaannoksia noilla BPx;n kommentin henkilöillä on siis mitkä, jotka tekevät heistä aiheen asiantuntijoita, sekä heidän antamansa perustelut mielipiteeseensä. En halua enkä usko ett BPx;kään haluaa lukea lisää tuota samaa omaa mantraasi Natoon liittymisen puolesta, joka muuten on samaa luokkaa ajatuksen, "koska muutkin j a mä haluun", siis . . .
Juupas eipäs jankkaaminen on hedelmätöntä. Sano sitten joku poliittinen päättäjä joka mielestäsi olisi kelvollinen ottamaan kantaa NATO-asiaan? Ei taida olla mielestäsi ketään.
OikeistoSosDem kirjoitti:
Juupas eipäs jankkaaminen on hedelmätöntä. Sano sitten joku poliittinen päättäjä joka mielestäsi olisi kelvollinen ottamaan kantaa NATO-asiaan? Ei taida olla mielestäsi ketään.
Yhtälailla mantraa toistat sinäkin.
OikeistoSosDem kirjoitti:
Yhtälailla mantraa toistat sinäkin.
Kun pyydän sinua sitten kertomaan kommentoimasi mukaan, niitä perusteluja, joista puhe oli ? Mikä mantra siinä on ?
OikeistoSosDem kirjoitti:
Laitetaan nyt vielä sinullekkin se perustelu. Jonka pitäisi olla täysin selvä jokaiselle ajattelevalle kansalaiselle ja päättäjälle.
Meidän on liityttävä NATO:n jäseneksi koska meillä on 1300 km maaraja Aggressiivisen ja Arvaamattoman Imperialistisen Roistovaltion kanssa.Tuollaista perustelua en Ahtisaaren enkä Rusin puheista, tai kirjoituksista löydä, mutta tuotahan sinä käytät toistuvasti, siitähän ei ollutkaan kyse, siis sinun perusteluistasi, jotka muuten ovat lähinnä "koska muutkin, ja minä haluan"-tasoisia
Blackpeterx kirjoitti:
Tuollaista perustelua en Ahtisaaren enkä Rusin puheista, tai kirjoituksista löydä, mutta tuotahan sinä käytät toistuvasti, siitähän ei ollutkaan kyse, siis sinun perusteluistasi, jotka muuten ovat lähinnä "koska muutkin, ja minä haluan"-tasoisia
Oon tehnyt päätöksen etten vastaa sulle tai kaltaisillesi. Turhaa ajanhukkaa.
OikeistoSosDem kirjoitti:
Ei vaan sinä ja "BlackPeterx" ette ymmärrä tai halua ymmärtää päivänselvää asiaa. Sitä paitsi en edes ymmärtänyt koko kommentin ideaa. Yhdentekevää sanojenpyörittelyä.
Ja eiköhän Ahtisaarella aikamoinen pätevyys kansainvälisistä tehtävistä ole laukoa totuus NATO-jäsenyyden suhteen. Muukin kuin entisen Presidentin pätevyys. Aika lailla erikoista sanoa tällaista miestä tyhjäntoimittajiksi. Mutta niitähän teille ovat kaikki kanssanne eri mieltä olevat.Mikä Ahtisaaren olisi pätevöittänyt laukomaan mielipiteitään, sen paremmin Natoon liittymisestä, kuin mistään muustakaan. Äijä ollut pihalla kolmekymmentä vuotta, eikä näköjään parannusta ole tapahtunut, eikä sellaista ole selvästikään edes odotettavissa.
Tyhjäntoimittaja oli ennen Presidenttiyttään, ja tyhjäntoimittaja oli Presidenttinä, ja tyhjäntoimittaja on näköjään edelleenkin.Blackpeterx kirjoitti:
Mikä Ahtisaaren olisi pätevöittänyt laukomaan mielipiteitään, sen paremmin Natoon liittymisestä, kuin mistään muustakaan. Äijä ollut pihalla kolmekymmentä vuotta, eikä näköjään parannusta ole tapahtunut, eikä sellaista ole selvästikään edes odotettavissa.
Tyhjäntoimittaja oli ennen Presidenttiyttään, ja tyhjäntoimittaja oli Presidenttinä, ja tyhjäntoimittaja on näköjään edelleenkin.Kuten sanoin ajanhukkaa.
OikeistoSosDem kirjoitti:
Kuten sanoin ajanhukkaa.
Sitähän se on ollut Ahtisaaren "ura" ja asiantuntijuus.
- tyhjä.tynnyri
Kas kun Ahtisaari ei pressana ottanut asiaa esiin. Taisi olla niin kiire järjestellä omia optioitaan ettei ehtinyt.
- näinphän
Niinpä, kovin monet tahtovat nyt yrittää näyttää "epä-suomettuneisuuttaan". Media ja poliitikot, ja tottakai myös entiset tutkijat. Ja koetella tällä nykyisellä näyttämöllä kepillä jäätä. Ehkä Urkkimme osasi ja taisi jotakin, jota eivät oikein nämä nykyiset. Vaikka ei Urkkia takaisin huutaisikaan, ja vaikka monet "palikat" toiset. Nykyisille samaan aikaan ylivoimaisen monta "palikkaa" yhtälössä? Kuin Shakespearen näytelmässä: vanha kuningas kuollut ja ikäprinssit tahtovat näyttämölle. Mutta, näinhän ehkä täytyykin...
Kekkonen oli KGB:n agentti "Timo" joka Ryssän avulla loi illuusion omasta korvaamattomuudestaan ja siinä sivussa räimetti maan demokratian ja henkisen ilmapiirin.
- kommunistinpoika
Tuo aloittaja puhuu asiaa,minä ainakaan en luota Venäjään/Neuvostoliittoon tipan tippaa, vaikka umpi kommunisti isälleni se oli pyhäämaata.
OikeistoSosDem kirjoitti:
Onneksi kaltaisiamme järkeviä Suomalaisia on yhä enemmän.
Sitähän sinä toivoisit, ja siksi toiseksi, kuinka "järkeviä" ovat tyypit, jotka ihannoivat sotaa ?
Alamos kirjoitti:
Sitähän sinä toivoisit, ja siksi toiseksi, kuinka "järkeviä" ovat tyypit, jotka ihannoivat sotaa ?
Miten niin ihannoida sotaa?
OikeistoSosDem kirjoitti:
Miten niin ihannoida sotaa?
Usa ja tai sen liittolaiset euroopasta, Natomaa on jatkusvasti jossain aseellisessa selkkauksessa jossain päin maailmaa. Natoon haluavan, on siis pakko ihannoida sotaa, joska se tuntuu vähintäänkin sellaiseen sekaantumista aiheuttavan.
Alamos kirjoitti:
Usa ja tai sen liittolaiset euroopasta, Natomaa on jatkusvasti jossain aseellisessa selkkauksessa jossain päin maailmaa. Natoon haluavan, on siis pakko ihannoida sotaa, joska se tuntuu vähintäänkin sellaiseen sekaantumista aiheuttavan.
Ihannoin rauhaa. Jonka tae rauhanturvaorganisaatio NATO on.
OikeistoSosDem kirjoitti:
Ihannoin rauhaa. Jonka tae rauhanturvaorganisaatio NATO on.
Mutta ovat erilaisissa liittoumissa kuitenkin olleet kokoajan sodissa jossain päin maailmaa, ei siis kovinkaan tehokas rauhanturvaorganisaatio.
- huru-ukko-ukkolaan
Ahtisaari ja Rusi ovat menneen maailman huuruja päästäviä huru-ukkoja.
Miksi valtamedia yleensäkään noteeraa näitä itsensä esilletyöntämiä menneisyyden muumioita, ja ihan sanan varsinaisessa merkityksessä.Menneen maailman huru-ukkoja ovat Suomettuneisuuden ajassa elävät. Eihän Ahtisaari edes ollut presidentti tuohon aikaan.
OikeistoSosDem kirjoitti:
Menneen maailman huru-ukkoja ovat Suomettuneisuuden ajassa elävät. Eihän Ahtisaari edes ollut presidentti tuohon aikaan.
Ahtisaari ei pressana tehnyt mitään aloitetta liittymisestä. Turhaa nyt jälkikäteen huudella muille ohjeita
DV8_HellRaiser kirjoitti:
Ahtisaari ei pressana tehnyt mitään aloitetta liittymisestä. Turhaa nyt jälkikäteen huudella muille ohjeita
Olisi varmasti tehnyt mutta SDP:n USA-vastaiset vasemmistojäärät Tuomioja etunenässä olisivat sen kuitenkin estäneet.
Ja turha kai sitä vuonna 2016 on vatkata mitä olisi 1990-luvulla pitänyt tehdä. NATO:on olisi pitänyt liittyä tuolloin mutta tapahtunutta historiaa ei voi muuttaa. Muuttaa voimme sen sijaan nykyisyyttä.- IhmeUrputtaja
OikeistoSosDem kirjoitti:
Olisi varmasti tehnyt mutta SDP:n USA-vastaiset vasemmistojäärät Tuomioja etunenässä olisivat sen kuitenkin estäneet.
Ja turha kai sitä vuonna 2016 on vatkata mitä olisi 1990-luvulla pitänyt tehdä. NATO:on olisi pitänyt liittyä tuolloin mutta tapahtunutta historiaa ei voi muuttaa. Muuttaa voimme sen sijaan nykyisyyttä.Siis Ahtisaari EI TEHNYT Pressana aloitetta liittymisestä Natoon !
Eikä se mitä luulet, miksi ei tehnyt, mutta olisi varmaan tehnyt jos . . . SIIS EI TEHNYT !! IhmeUrputtaja kirjoitti:
Siis Ahtisaari EI TEHNYT Pressana aloitetta liittymisestä Natoon !
Eikä se mitä luulet, miksi ei tehnyt, mutta olisi varmaan tehnyt jos . . . SIIS EI TEHNYT !!Niin miksi asiasta pitää jauhaa 20 vuoden kuluttua? Minä keskittyisin nykyhetkeen.
- VoiVoiSinua
OikeistoSosDem kirjoitti:
Olisi varmasti tehnyt mutta SDP:n USA-vastaiset vasemmistojäärät Tuomioja etunenässä olisivat sen kuitenkin estäneet.
Ja turha kai sitä vuonna 2016 on vatkata mitä olisi 1990-luvulla pitänyt tehdä. NATO:on olisi pitänyt liittyä tuolloin mutta tapahtunutta historiaa ei voi muuttaa. Muuttaa voimme sen sijaan nykyisyyttä."...turha kai sitä vuonna 2016 on vatkata mitä olisi 1990-luvulla pitänyt tehdä..."
Mutta turhaa ei ole vatkata, mitä 1956-1981 olisi pitänyt tehdä, vai???
Olet sinä säälittävä aina välillä noine "perusteluinesi".
- nollatulos
Isä, poika ja pyhähenki..., ei toimi.
- Johan_vakuutti
Mulkero mahtisaari tuo pingviinien kuningas ja Rusi, tuo kataisen paskanjauhanta tutkelman kirjoittaja, joka tuli helvetin kalliiksi kansalle, jo on vakuuttavat vaikuttajat, ja naton puolestapuhujat. Aina äänestän natoa ja natseja vastaan, lisää kustannuksia ei kansalle tarvita verojen ja maksujen korotusten muodossa entisten lisäksi. Nato hihhuleille kysymys, millonkas se Venäjä nyt sitten viimein Suomeen hyökkää, kun sitä on toitotettu jo viimeiset 10 vuotta, ja jotenkin koko teidän meuhkaamisesta on mennyt jo pohja, lähinnä huutelunne natosta on enää säälittävää sekä huvittavaa. Unohtamatta sitäkään tosiasi, että jos Venäjä hyökkääkin ja pistää hesan kivikaudelle, niin mitään ei oikeasti edes menetetä.
- 23222
Ahtisaari on muuttamassa Namibiaan, pelkää niin Suomessa, tervemenoa, ei tule ikävä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad841359- 52987
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että370808- 142769
- 55699
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän123692- 51658
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38625- 76612
- 56604
