Köyhyys muuttaa ihmisen

Olen aina ollut korkeamoraalinen. Ajatellut ettei Suomessa voi nähdä nälkää. Syyttänyt salaa päässäni vähäosaisia aiheuttaneen tilanteensa itse. Uskonut, että pärjäämiseen riittää pelkkä älykkyys ja kova työ. Elänyt kolikon toisella puolella tietäen toisesta, mutta ilman aitoa ymmärrystä siitä. Nyt olen nuorena ihmisenä tilanteessa, jossa raha-asiat ovat huonossa kunnossa. Sattuman ja sairastumisen kautta, asioiden joihin en ole voinut vaikuttaa. Nyt ymmärrän monia ennen väärinä pitämiäni asioita.

Olen alkanut ymmärtää varastamisen. Kaupassa kävellessä näytän asialliselle, vaatteet sopivat yhteen, meikki on siisti, pitkät hiukset laineilla. Näytän siltä, ettei minun tarvitsisi huolehtia rahasta. Silti takkini on kirpputorilta muutamalla eurolla, kuten muutkin vaatteeni. Takki juuri tarpeeksi pitkä peittämään housuihin tulleen reiän, uusiin ei ole nyt varaa. Vaikka mahdollisuus olisikin vaikka lainata perheeltä, esimerkiksi äidiltä rahaa, varastaminen vie voiton. Kaupan hävikkiin merkitty 5 euroa vai oman äidin huoli lapsen pärjäämisestä? Niinpä.

Voiko toiselta ihmiseltä viedä? Jos ihmistä ei tunne, on helppo olla ajattelematta, kuinka toinen huomaa kuinka häneltä on jotain viety. Niin tekopyhältä kuin se kuulostaakin, silloin toivon, että henkilö on hyvätuloinen. Tai kotivakuutus on hankittu. Mitä vain, että vahinko hänelle olisi mitättömän pieni.

Mutta ihmiseltä, joka kuuluu sukuuni, on rakkaani, ystäväni tai edes hyvänpäivän tuttu, en koskaan veisi mitään. Ihmiset ympärillä ovat arvokkainta, jota voi saada.
Köyhäksi en pysty itseäni sanomaan, minulla on jo paljon.