Espoosta lähtee joka vuosi 200 miljoonan euron tukirekka jaettavaksi myös maalaisruotsalaisille. Talvivaaraan on pelkästään pomtettu useita miljardeja. Viking Line ei vieläkään ole maksanut takaisin niitä kymmeniä miljoonia jotka sai etelän veronmaksajilta törsättäväksi espanjalaiseen huijaustelakkaan. Pelkervon, Pro Agrian ja muiden lantamafian instituutioiden aivopesu ei toimi maalaisruotsalaisten ja savolaispohjalaisten saamasta äänimäärästä päätelien. Työläisbetonibunkkerien ulkopuolelta tulevat äänestivät turkistarhauksen k6eltämisen puolesta.
Miksi etelä maksaa kepuelättien ylläpidon
vaikkaeiedesäänestä
2066
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Ehdottomasti koko pääkaupunkiseutu liitettävä Viroon.
Sotahan hävitti sieltä herraväen ja muutti sen lähinnä köyhäksi versioksi Kepulandiasta.
Vaihdetaan Helsinki Karjalaan. Kaikki hyötyisivät.
Sinnekin on kepulit kipanneet Tuho Ahosta lähtien 'lähialueyhteistyötä' jolla on saatu kusta kauppoihin jota ei edes ryssän roskaväellä ole toverien kehitysavusta huolimatta aina varaa ostaa.
Miksi etelä syö maakunnissa kasvatettua ja valmistettua ruokaa.
Koko Suomen ruuantuotanto mahtuisi Uudellemaalle ja Varsinais-Suomeen, tällöin se olisi myös kannattavaa ja tuet voitaisiin lopettaa. Ei tarvitsisi myöskään kuunnella jatkuvaa kitinää pohjanmaalta ja muualta kepulandiasta. Niin, ja muuten syömme maakunnissa tuotettua moskaa koska maksamme siitä kahteen kertaan tukiaisina ja vieläpä kaupan kassalla, kai sillä jonkinlainen oikeus ruuan syömiseen tulee.
Onneksi pääkaupunkiseudulla saa muutakin kuin ylihintaista ja laadutonta kotimaista moskaa.
Etelässä asuu laihimmat ihmiset. Laihat ihmiset ei yleensä tunge maitorasvoja peräsuoleen.
Kepulandia niin pohjanmaa kuin savonmaa pitää suomen alkoja pystyssä.
Kehäkolmosen asukkaat hakevat viinansa virosta.Tukijussit taas eivät alkossa käy ,sillä he keittävät kijua sekä pontikkaa.Sokeritja hiivat ostetaan maatilan kuitille.Samoin polttimen kaasut ja sähköt.
Altian kusta saa Virostakin, vaikka sitä pyramidihuijausta ei roistojen itkuvirsien takia myytykään virolaisille.
Yli puolet suomalaista asuu 200 kilometrin säteellä Helsingistä, joka kolmas sadan kilometrin säteellä.
Viimeisen 25 vuoden aikana suurin määrällinen ja suhteellinen väestönkasvupaine on kohdistunut 20 kilometrin säteelle Helsingistä.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016100622421759_uu.shtml
Suomen väestöllinen keskipiste löytyykin Kanta-Hämeestä Hauholta, ja se valuu kohti etelää noin kilometrin vuodessa.
http://www.hs.fi/kotimaa/a1475644829984
"Suomen väestöllinen keskipiste löytyykin Kanta-Hämeestä Hauholta, ja se valuu kohti etelää noin kilometrin vuodessa".
Hauholta Helsinkiin on matkaa 130 km. Tuota vauhtia Helsinki on Suomen väestöllinenkin keskipiste hieman yli sadan vuoden kuluttua.
Onko kepun mukaan tähän oikeus rotuvalion geenien takia. Minä en halua maksaa jonkun ruman kielitaidottoman kuhmolaisen tai tyrnäv
läisen palveluja rehellisesti ansaitsemillani rahoilla.
Sitä ois sopinu meinaa Urkinkin miettiä. Meinaa nääs toi Virolaisen Jussi aika koval kädel kaupunkeja raiskas ku tukimarkkoja otti. Rutsatuilla geeneillä ei pärjää pirtin ulkopuolella almujen loputtua.
Ekö se ookkaan Laihian heinäpää vaan vitun vitun hau hau hauho.
Juurihan+uutisissa+kerrottiin,+että+yli+80+%+asumistukieuroista+menee+kaupunkeihin,+että+sellaista+tukiensaamista+kehä+kolmosen+sisäpuolella.
Siellä asuu enemmistö maahanmuuttajista ja kepulien 50-luvulla maataloustukia edeltänyttä kurjaa aikaan pakoon lähteneistä kusipää mukuloista. Asukaslukuun suhteutettuna suurimmat tuet menevät Ahvenanmaalle, Närpiöön ja Someroon.
Hyvin kuvastavaa;
Ajoin tuolla savonmaalla asuntoautolla (vuokra) ja ajoin semmoista maalaistietä pitkin ja ei tuolla tiellä näkynyt kuin 3 autoa n. 80 km matkalla.
Mutta tyypillinen malaisjuntti seisoi ison navetan kulmalla.
Verkkahousut, t-paita, kumpparit ja jonkulainen hatunreuhka, suu auki.
Siinä seisoi serkun siittämä tai veljen siittämä sisäsuomalainen vähäpoika ja ilmiselva kepuloinen ja sen olemus kertoi koko maaseudun olemuksen.
Pysähtyneisyys ja tylsyys katsessa ja tuossa hetkessä tunsin sääliä.
En enää ihmettele, että fiksumpi jengi hakeutuu pääkaupunkiseudun ympäristöön, sivistyksen pariin.
Älytön ilme oli sinullakin alastonkuvassasi!
Ålå Jombe viitsi enää juoda.