Israel sai pommittaa ei Venäjä tai Syyria

Israel ilmoitti näin " Netanjahu varoittaa Gazan asukkaita uusista iskuista. Pääministerin mukaan kaikki paikat, joissa Hamas toimii, ovat Israelin ilmavoimien kohteita." YLE

Eli Israel iski säälittä sairaaloihin ja kehoitti siviilejä pakeemaan terroristien läheltä elleivät halua pommia päähänsä.

Maailma huutaa kun Venäjä pommittaa mutta Israelille annettiin hiljainen hyväksyntä.
25166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

”Vielä hälyttävämpää on alati kasvava todistusaineisto siitä, että Israelin armeija on ottanut sairaanhoitohenkilöstön ja -rakennukset kohteekseen. Kansainvälinen oikeus kieltää ehdottomasti sellaiset hyökkäykset ja niitä voidaan pitää sotarikoksina. Nämä epäilyt vain vahvistavat tarvetta viedä tilanne kansainväliseen rikostuomioistuimeen.”

Gazan sairaalat, lääkärit ja ambulanssihenkilökunta ovat joutuneet yhä enenevissä määrin Israelin armeijan tulituksen kohteeksi heinäkuun 17. päivän jälkeen.

Osaa lääkintätiimeistä on estetty kokonaan pääsemästä apua tarvitseville alueille. Sadat haavoittuneet siviilit ovat jääneet ilman hengenpelastavaa apua, ja perheet ovat joutuneet siirtämään omaistensa ruumiita ilman apua.
Al-Aqsan marttyyrien sairaalan ambulanssipalveluiden päällikkö Jaber Khalil Abu Rumileh kertoi Amnestylle puoli tuntia kestäneestä pommituksesta, joka kohdistui sairaalaan 21. heinäkuuta. https://www.amnesty.fi/todisteet-lisaantyvat-israelin-iskut-gazan-sairaanhoitoon-tahallisia/

Äänestä
  • Israel on kuuluisa sotarikoksistaan. Jopa USAn US Libertyn aluksen kimppuun hyökkäsi kansainvälisillä vesillä ilman tunnuksia koneissaan. HÄVYTÖNTÄ...sen tuomitsi kyllä USA, mutta kun on kumppani, niin sai vain nuhteita. Oli kuitenkin USA jo lähettänyt atomipommit matkaan arabimaihin, mutta saivat peruttua, kun selvisi, että oli vain Israelin kempulikonsti saada sota aikaan.
    Sairaaloihin ja lääkintähenkilökuntaan ei pidä edes sodassa kajota, saati sitten hyökätä!! Israel on aloittava osapuoli alati vaikka syyttää muita, siitä on näyttöä.
    Ulkomailla Mosad on käynyt tappamassa väärin passein, sekin täysin tuomittavaa! Listaa riittää loputtomiin. Kukkahattutädit vain matkustava ja vievät rahojaan Israeliin, vaikka rahat menevät sotatoimiin ja toisten alistamiseen.

    Äänestä

Demokratioilla on niin paljon enemmän oikeuksia kuin diktatuureilla...ymmärrät sitten isona...

Äänestä

Nyyh nyhyy pitää Venäjänki saada pommittaa ku isot pojatki saa pommittaa yhyyyy nyyh. Saa. Saa-aa-aa-aa!

Äänestä

Hasbaran käsikirjasta suoraan. Pyri tekemään argumentointi naurettavaksi ja vähättele. Edellinen vastaava viesti katosi ihmeesti joten ihmetyttää agressiivinen moderointi jos israel näytetään todellisessa valossa ja nostetaan pintaan ne rikokset joita Isrel teki ja tekee.

Äänestä

Kovinpa tänne ilmaantui länsitrollit sössöttämään kun revitään tiskiin sotarikoksia joita Israel jatkuvasti tehtailee jenkkirahoituksella.

Äänestä

Israel muuten ei ota yhtään pakolaista vastaan mutta vaativat muitten maitten ottavan pakolaisia miljoonia.

Äänestä
  • En ole kuullut Israelin vaatineen Suomelta mitään.

    Äänestä

  • Selvitä vaikka mitä Soros on tehnyt...

    Äänestä

  • SFGB kirjoitti:

    En ole kuullut Israelin vaatineen Suomelta mitään.

    Israel pitää suomipoikaa lampaana, joka tottelee ja antaa villaa ja lihaa.

    Äänestä

  • Israelilla on omasta takaa miljoonia pakolaisia.

    Äänestä

Sitten tuomitaan Unkari kun eivät ota rättejä maahansa kuten ei ota Israelkaan.

Äänestä

Gazasta ammuttiin raketteja Israeliin, joten sotilastoimet olivat puolustusta ja siten perusteltuja, joskin siviiliuhreja tulee Israelin iskuissakin liikaa. Sitä ei kukaan halua kiistää.

Mutta Venäjän alue ei ole millään tavalla uhattu Syyriasta käsin, joten Venäjän toimia ei voi mitenkään hyväksyä! Venäjän typerän suurvaltaleikin takia siviilejä kuolee hirveät määrät. Sairasta. Todella sairasta.

Äänestä
  • Harvemmin niitä on israeliin ammuttu, vaan palet ampuvat omille alueilleen jotka Israel on heiltä ryöstänyt. Näin oikeassa elämässä. Toki ovat saaneet jonkun raketin lentämään hieman pitemmällekin.
    Olikos usan alue uhattuna kun Irakia pommitti, ei todellakaan, se vasta sairasta oli.
    Venäjä on muuten ainoa maa mikä on Syyriassa laillisesti. Ettet vaan unohda että Syyria on suvereeni valtio, YK:n jäsen, ei sinne voi mennä operoimaan kv lain mukaan omin päin, kuten esim usa tekee.

    Äänestä

  • Tämä on sitä propagandaa mitä tulee israelilaisten radiotuutista ja joku uskoo siihen sokeasti. Meillä on aivot, käytetään niitä eikä kuunnella ja uskota nyökytellen kaikkea. Kyllä nähtiin kaksi vuotta sitten kuka tappoi!! Gazan kansalaisia teurastettiin aiva kuin huvin vuoksi. No, olihan sitä tappamista jopa nuoriso katsomassa ja siitä on näitä kuvia nähty...ei minulle huvia vaan järkytys.

    Äänestä

Venäläiset ovat alihankkijoita joten jos terroristit ampuvat ja tykittävät sairaalan vieressä pitäen sairaalan alla päämajaansa niin sama homa kuin Israelin toimissa. Kapinalliset voisivat lopettaa ampumisen niin Assad tai Venäjä eivät ampuisi takaisin.

Äänestä
  • Ongelman ydin on se, ettei Assadilla ole enää oikeutta valtaan ja sen kyllä Venäjäkin ymmärtää hyvin. Sodan päätyttyä Assadille tulisi lähtö vallankahvasta. Venäjä pelaa aikaa näillä pommituksilla ja se maksaa siviilien henkiä.

    Äänestä

  • Jos Assad kaatuu niin luuleeko joku todella että tilanne Syyriassa rauhoittuisi?
    Ei todellakaan, sitten ne tappojuhlat vasta alkavatkin.

    Ainoa keino millä Syyriaan saa rauhan on antaa Assadin ottaa maa hallintaan.

    Äänestä

  • semeneenäin kirjoitti:

    Ongelman ydin on se, ettei Assadilla ole enää oikeutta valtaan ja sen kyllä Venäjäkin ymmärtää hyvin. Sodan päätyttyä Assadille tulisi lähtö vallankahvasta. Venäjä pelaa aikaa näillä pommituksilla ja se maksaa siviilien henkiä.

    Tommottia puhuvat:

    "YK:n rauhanneuvoston mukaan Syyriassa ei ole sisällissotaa

    YK:n rauhanneuvoston jäsenet sanovat ettei Syyriassa ole sisällissotaa, eli Syyrian hallinto vastaan kansa, vaan Syyrian hallinto ja kansa yhdessä, vastaan ulkopuoliset terroristijärjestöt!

    - Kyseessä ei ole presidentti Assad vastaan Syyrian kansa, vaan presidentti Assad ja Syyrian kansa yhdessä → yhtenä yhteisönä, ulkopuolisia voimia → terroristijärjestöjä vastaan!"

    http://mikaeltorppa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/223990-ykn-rauhanneuvoston-mukaan-syyriassa-ei-ole-sisallissotaa

    "Mutta Yhdysvaltain harjoittaman massiivisen propagandan ja informaatiosodan johdosta → koko länsimainen media, on johdettu näkemään koko tilanne täysin nurinkurisessa valossa. Ironisesti suomessakin syytetään heitä, jotka taistelevat Syyriassa terroristeja vastaan."

    Äänestä

Täytyy kyllä sanoa että Israelissa on vaikea tilanne, jatkuvia muslimien terrorihyökkäyksiä.
Toivottavasti tämä sama ei ole Suomen tulevaisuudessa edessä.

Jos Suomessa olisi järkeviä poliitikkoje he tekisivät niin että näin ei tulisi käymään.

Äänestä

Terroristit nimenomaan pitävät majaansa sairaaloissa ja kouluissa, jotta saavat propagandapisteitä länneltä, kun niihin osuu ohjuksia. Se on mediasotaa ja länsi on täysin sokea sille kuten muillekin palestiinalaisten ja muslimien tempuille.

Äänestä

Kun IAF...joku päivä tulisi ja pommittaisi suomipunukit ja natsit hautaan...hävittäis kerralla siis koko roskasakin vittuun...me oikeat ihmiset voisimme laskea veroastettamme ainakin 5 prosentilla. Niin paljon sossumenot putoaisivat kun roskasakki olisi poissa.

Äänestä

minusta+tuo+5%+on+alakanttiin.+Veroastetta+voisi+tiputta+30%+jos+punarotat+katoaisivat+suvakkiensa+kanssa.

Äänestä

Näin sen näkee selvänäköinen, asia on näin nurinkurisesti. Israel saa tehdä mitä vaan, mutta auta armias kun muut tekevät samaa kuin israel, silloin tulee pakotteita ja kostoa.
Venäläisestä koneesta ja sen alas ampumisesta tai pommista vaietaan visusti. Kuitenkin muista uutisoidaan ahkerasti. Ettei vain olisi USA ja Israel olleet asialla, näistähän ei juuri uutisoida silloin, kun media on, kuten kaikki tietävät rahan hallussa suurelta osin.

Äänestä

Kai ne huomaa maalata välineesä venäjän väreihin, pääsevät näin syyllistämään Putinia omista tekosistaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Uliuluiuliuliuliuli kirjoitti:

Israel ilmoitti näin " Netanjahu varoittaa Gazan asukkaita uusista iskuista. Pääministerin mukaan kaikki paikat, joissa Hamas toimii, ovat Israelin ilmavoimien kohteita." YLE

Eli Israel iski säälittä sairaaloihin ja kehoitti siviilejä pakeemaan terroristien läheltä elleivät halua pommia päähänsä.

Maailma huutaa kun Venäjä pommittaa mutta Israelille annettiin hiljainen hyväksyntä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu