Paavi Jellivaarassa, ei ole alkuperäistä

Paavi Jellivaarassa on pelkästään esikoislestadiolainen innovaatio, se on peräisin v./v. 1800/1900 lukujen taitteesta. Tarkemmin sanottuna esikoislestadiolainen liike perustettiin vuonna 1902, yhtenä kolmeen osaan jakaantuneesta alkuperäisestä lestadiolaisuudesta.

Lapin paavi, (= erehtymätön, ulkopuolella arvostelun, kaiken tietävä, kaikkia liikkeeseen kuuluvia määräävä ja komenteleva dynastia Jellivaarassa). Jotkut röyhkeimmät kirjoittajat täälläkin nimittävät tällaista kokoonpanoa alkuperäiseksi lestadiolaisuudeksi. Sitä se ei ole missään tapauksessa.

Alkuperäinen lestadiolaisuus oli kirkon piirissä toimiva herätysliike.

Kirkon piirissä toimiva tarkoittaa myös sitä, että omaa papistoa ja hallintoa ei ole, eikä seurakuntavirkoja. Ei myöskään omia sakramantteja.

Maallikkosaarnaajia on puhujina, mutta he toimivat evankelisluterilaisina kristittyinä evankelisluterilaisen kirkon hallintojärjestelmän (piispat papit) alaisuudessa, - yhtenä osana kirkon toimivaa hallintoa.

Herätysliikkeellä ei ole omia virkoja, ei viranhoidon edellyttämää kolutusta, eikä oordinaatiota virkaan valituille, kelpoisuusehdot täyttäville hakijoille.

Herätysliike ei muutu kirkoksi nimeä vaihatamalla, tai jollakin lakihenkisen pikkupoppoon päätöksillä.

OALC pohjoismaiset sisarkirkot, Jellivaarassa asuvan paavin johtamana, ei ole alkuperäistä lestadiolaisuutta. Eikä sellaiseksi tule.

Koska liikkeen johto on eksynyt pois maailmanlaajuisen kristillisen kirkon yhteydestä pois, ja on lisäksi rakastunut omaan, kaikkia hallitsevan paavin asemaansa, pois seurakunnan alaisuudessa toimimisesta, niin ei ollut vaihtoehtoja.

Tällainen johto joka ei enaan kunnioita Jumalan sanaa (mm. Jeesuksen lähetyskäskyä), eikä tottele seurakuntaa, pitää jättää omaan arvoonsa.
Näin teimme. Nyt on todella vapaus iloita Kristuksessa Jeesuksessa, kiittää ja ylistää yksin häntä (ei paavia) hänen teoistaan. Jeesus on Herra. Hyvä on Herra.

Ef. 2:4 mutta Jumala, joka on laupeudesta rikas, suuren rakkautensa tähden, jolla hän on meitä rakastanut,
Ef. 2:5 on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa - armosta te olette pelastetut -

Ef. 2:6 ja yhdessä hänen kanssaan herättänyt ja yhdessä hänen kanssaan asettanut meidät taivaallisiin -> Kristuksessa Jeesuksessa,
Ef. 2:7 osoittaakseen tulevina maailmanaikoina ...

***************************
*) -> armonsa ylenpalttista runsautta, hyvyydessään meitä kohtaan Kristuksessa Jeesuksessa.
***************************
Ef. 2:8 Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja -
Ef. 2:9 ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.
Ef. 2:10 Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.

zzzzzzzzzzzzzzzzzzzz
Jellivaaran paavilla on armo kortilla, hän armahtaa van niitä jotka suostuvat elämään hänen valheessaan, kiittämään kunnioittamaan ja palvomaan häntä.
10100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Tiedetään kaikki ihmiset on ihmisiä Jumalan Sana ja Henki on kuljetettu keskellemme Elävässä uskossa olleiden ihmisten matkassa ja välityksellä. Lutter, evl.kirkko ,Lestadius , Halme, HP, SS eivät olE alkuperäisiä.
Lukittujen ovien takana perustettu seurakunta (alkuperäinen) löytyy vieläkin Esikoislestadiolaisten seurakunnasta.

Äänestä
  • " AITO ALKUPERÄ"
    -

    VAI NIIN , MIKSI RAATTAMA SANOO , ETTÄ JOKAISEN SEURAKUNNAN JOKA TULEE JÄLKEEN KUIN ALKUPERÄINEN
    JOKA ON PERUSTETTU LUKITTUJEN OVIEN TAKANA. ON
    SAMAA JOS SE TOTEUTUU SAMOJEN ASIOIDEN POHJALTA
    KUIN, JEESUKSENKIN PERUSTAMA. . . ." NIIN SE TULEE OLLA.

    Äänestä

  • teuta01 kirjoitti:

    " AITO ALKUPERÄ"

    Ei seurakuntaa siis tarvitse enää perustaa, sehän on jo perustettu, huolehditaan vain siitä että oppi pysyy älkuperäisenä muuten seurakunta ei oo enää alkuperäinen.

    Äänestä

Aloittaja! Jos olet vapaa älä enää vaivaudu huutamaan asiasi puolesta. Mutta emme tunnusta sinua kristityksi ja se sinua suututtaa. Et saa omantunnon rauhaa ja siksi sinun pitää mouhuta täällä. Yhtäkään saarnaajaa ei ole nostettu paavin tyyppiseen asemaan. Lähimpänä tuollaista korotusta on Eero Halmeen palvonta ja nyt ns. Esikoisten suhtautuminen HP:n jaSS:n.

Esikoiset kulkee ihmisten perässä.

Äänestä

Tuolle avaajalle olisi hyvä jostain saada vahvistusta käsityksiin ja ennenkaikkea uskon asioihin, mutta mistä. Vaikuttaa aikas toivottomalta tapaukselta, voi voi. Sanassa taidetaan sanoa että toivottomia ei ole, muistanko oikein?

Äänestä

Näin hölmön avauksen takana täytyy olla jompikumpi nykyisistä esikoiset ryn paaveista SS TAHI HP.

Äänestä
  • EI OLE SANASI OIKEA . SILLÄ EFESSOLAIS KIRJEEN TEKSTI ON. RAAMATUSS A KAIKKEIN JALOINTA TEKSTIÄ MITÄ RAAMATTU TUNTEE , OLE "VAPAA SINÄ " ALOITTAJA " MINÄ OLEN PUOLELASI
    JA TIEDÄN ETTÄ SAAMME MONTA MUUTA PUOLELLEMME.
    .
    EN SANO PAREMMIN...

    Äänestä

  • teuta01 kirjoitti:

    EI OLE SANASI OIKEA . SILLÄ EFESSOLAIS KIRJEEN TEKSTI ON. RAAMATUSS A KAIKKEIN JALOINTA TEKSTIÄ MITÄ RAAMATTU TUNTEE , OLE "VAPAA SINÄ " ALOITTAJA " MINÄ OLEN PUOLELASI
    JA TIEDÄN ETTÄ SAAMME MONTA MUUTA PUOLELLEMME.
    .
    EN SANO PAREMMIN...

    Kyllä satte kannatusta ainakin kaksi paavia SS JA HPn

    Äänestä

Kitarat molemmille paaveille ss ja hp

Äänestä
  • sE-Pa ,PIDÄ MÖLYT MAHASSASI , JOS EI OLE ASIAA.
    TOISEKSI VAIKKA VÄHÄN OLISI ,,,NIIN SITTENKIN.. .

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

eslest_ei_ole_original kirjoitti:

Paavi Jellivaarassa on pelkästään esikoislestadiolainen innovaatio, se on peräisin v./v. 1800/1900 lukujen taitteesta. Tarkemmin sanottuna esikoislestadiolainen liike perustettiin vuonna 1902, yhtenä kolmeen osaan jakaantuneesta alkuperäisestä lestadiolaisuudesta.

Lapin paavi, (= erehtymätön, ulkopuolella arvostelun, kaiken tietävä, kaikkia liikkeeseen kuuluvia määräävä ja komenteleva dynastia Jellivaarassa). Jotkut röyhkeimmät kirjoittajat täälläkin nimittävät tällaista kokoonpanoa alkuperäiseksi lestadiolaisuudeksi. Sitä se ei ole missään tapauksessa.

Alkuperäinen lestadiolaisuus oli kirkon piirissä toimiva herätysliike.

Kirkon piirissä toimiva tarkoittaa myös sitä, että omaa papistoa ja hallintoa ei ole, eikä seurakuntavirkoja. Ei myöskään omia sakramantteja.

Maallikkosaarnaajia on puhujina, mutta he toimivat evankelisluterilaisina kristittyinä evankelisluterilaisen kirkon hallintojärjestelmän (piispat papit) alaisuudessa, - yhtenä osana kirkon toimivaa hallintoa.

Herätysliikkeellä ei ole omia virkoja, ei viranhoidon edellyttämää kolutusta, eikä oordinaatiota virkaan valituille, kelpoisuusehdot täyttäville hakijoille.

Herätysliike ei muutu kirkoksi nimeä vaihatamalla, tai jollakin lakihenkisen pikkupoppoon päätöksillä.

OALC pohjoismaiset sisarkirkot, Jellivaarassa asuvan paavin johtamana, ei ole alkuperäistä lestadiolaisuutta. Eikä sellaiseksi tule.

Koska liikkeen johto on eksynyt pois maailmanlaajuisen kristillisen kirkon yhteydestä pois, ja on lisäksi rakastunut omaan, kaikkia hallitsevan paavin asemaansa, pois seurakunnan alaisuudessa toimimisesta, niin ei ollut vaihtoehtoja.

Tällainen johto joka ei enaan kunnioita Jumalan sanaa (mm. Jeesuksen lähetyskäskyä), eikä tottele seurakuntaa, pitää jättää omaan arvoonsa.
Näin teimme. Nyt on todella vapaus iloita Kristuksessa Jeesuksessa, kiittää ja ylistää yksin häntä (ei paavia) hänen teoistaan. Jeesus on Herra. Hyvä on Herra.

Ef. 2:4 mutta Jumala, joka on laupeudesta rikas, suuren rakkautensa tähden, jolla hän on meitä rakastanut,
Ef. 2:5 on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa - armosta te olette pelastetut -

Ef. 2:6 ja yhdessä hänen kanssaan herättänyt ja yhdessä hänen kanssaan asettanut meidät taivaallisiin -> Kristuksessa Jeesuksessa,
Ef. 2:7 osoittaakseen tulevina maailmanaikoina ...

***************************
*) -> armonsa ylenpalttista runsautta, hyvyydessään meitä kohtaan Kristuksessa Jeesuksessa.
***************************
Ef. 2:8 Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja -
Ef. 2:9 ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.
Ef. 2:10 Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.

zzzzzzzzzzzzzzzzzzzz
Jellivaaran paavilla on armo kortilla, hän armahtaa van niitä jotka suostuvat elämään hänen valheessaan, kiittämään kunnioittamaan ja palvomaan häntä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu