Miten katoliset teologit ovat suhtatuneet näkemykseen, että kaikki kokeminen ja tietäminen on vain suhteessa vallitsevaan kielipeliin. Käsittääkseni kirkolle tämä tarkoittaisi sitä, että kirkossa elävä kieli luo todellisuuden, jossa elämällä ihminen elää yhteydessä Jumalaan. Voisi siis sanoa, että uskonnollisen kielen (esim. opit) ensisijainen tehtävä ei ole kertoa väitelauseita Jumalasta (tyyliin Jumala on punainen), vaan luoda yhteisöllinen todellisuus, jonka sisällä Jumala luo kokemusta ja ymmärrystä Hänen läsnäolostaan ja Hänestä. Jos siis väitän, että Jumala ei ole kolmiyhteinen, ei syntini ole ensisijaisesti se, että kumoan jotain Jumalan itsensä olemuksesta (toki voin näinkin tehdä, mutta se ei ole tässä tapauksessa ensisijainen), vaan se, että rikon kristillisen todellisuuskentän tai kielipelin rakenteita siinä määrin hajalle, että kokemus Jumalasta ei olisi enää mahdollinen ilman tätä. Historian saatossa teologit ovat tutkineet tätä todellisuuskenttää ja syventäneet kirkon ymmärrystä siitä. Erinäiset historialliset seikat ovat nostaneet esiin uusia kysymyksiä joihin on etsitty vastauksia. Tässä prosesissa kirkollinen traditio on rikastunut ja rikastuu edelleen. Kuitenkin sen ytimessä on aina ollut ja tulee aina olemaan läsnäoleva kolmiyhteinen Jumala, jonka läsnäolo huipentuu sakramenteissa.
Onko tässä mitään järkeä näin katolisesta näkökulmasta?
Onko tässä mitään järkeä näin katolisesta näkökulmasta?
Vastaukset 1
Vanhimmat
En tiedä, mitä katoliset teologit ovat mieltä, mutta minä suhtaudun oppiin näin enkä voi ymmärtää, että siihen voisi oikeastaan suhtautuakaan muulla tavoin. Kiitos, Pertti!