Viikonlopuksi pohdittaviksi ihmisten tekemisiä tai olotilaa kuvaavia teonsanoja.
Mitä teidän mielestänne paikkakunnalla käytettävät sanat tarkoittavat?
1. HUJJUILLA
2. KUJJUILLA
3. KUIKKUILLA
4. KILIMMUILLA
5. KIÄKKÄELLÄ
6. RUIKKUILLA
7. PAPPUILLA
8. NULUVOTTOO
9. VOLOMOTTOO
10. JURNUTTOO
11. SÄKKYYTTEE
12. HOLOVATA
Wanha lieksalainen ja teonsanojen sekamelska
28
284
Vastaukset 28
- parillinenalkuun
3. Kuikkuilla on kurkistelemalla katsomista, vaikkapa ihmismassan takaa.
12. Holovata on jonkin tuhlailevaa käyttöä. "Ei sitä koko pulloo tarvihe kerralla holovata." Voidaan sanoa partaveden käytöstä. - muistelua
6. RUIKKUILLA Hoikan ihmisen sopimatonta esiintymistä alastomana.
7. PAPPUILLA Asioiden kulkuun tyytymättömän henkilön hermostonutta käyttäytymistä, puhetta, eleitä, liikkumista.
8. NULUVOTTOO Olla apaattisena, ympäristön tapahtumiin reagoimatta. - kunnanmees
Katoppa HÖRHÖ kuntavaalit / tilastot. Kuka on laulelukuorossa, pysyvästi. Keksi sitten uusi nike, ja vaikka keksi uusi aihe. Että pitää olla mulkero nike , joka pitää lieksalaisia tyhmänä,
- mitkä-tilastot
Milloin Hörhön kylällä on vaalit? Veikkaan, että mulkero kunnanmees on laulelukuorossa kun noin mainostaa itseään. Kuuluuhan hörhöläisen kyläkin Lieksaan.
- muistelua
11. SÄKKYYTTEE Hätistellä kanssaihmistä suorittamaan jotakin.
2. KUJJUILLA kuulostaa pilailulta. En pitäisi sitä aina hyväntahtoisena, vaan henkilö saattaa olla kierolla tavalla ilkeäkin.
Olet oikeassa. Kujjuilu on tietynlaista venkoilua pois tilanteesta vaikkapa pilailun keinoin.
1. HUJJUILLA = Etsimistä monelta eri suunnalta. Kuin olisi vähän itsekin. Missä on ystävä? Huudellen etsimistä tuskin?
3. KUIKKUILLA= Jos ei kurkistelua toisten tai esteiden yli, sitten tahtoa ymmärtää asioita paremmin.
4. KILIMMUILLA = Iskeä silmää, tärkeän sanomisensa jälkeen, hyvässä mielessä.
5. KIÄKKÄELLÄ= Tulla sanomaan oma mielipiteensä ilman paljon toisia kuulematta.
9 ja 10. Ovat mielestäni yksi ja sama. Synonyymejä.
12. HOLOVATA= Täyttää yli. Tai käytellä liian runsaasti jotakin.
No, antakaa anteeksi, ainakin yritin. Jos olin väärässä, nopea ei aina osu. Tarkempi tieto aina parempi;)Selityksesi ovat hyviä. Varmaan pieniä eroja voi löytyä jonkin toisen henkilön vastauksiin verrattaessa. Muistettava kuitenkin on, että olemme kuulleet sanat kukin omassa ympäristössämme eikä silloin ole meille selitetty sanan tarkoitusta. Asiayhteydestä on muodostunut kullekin mielikuva kunkin sanan merkityksestä. Eivät ne silloin voi olla vääriä. Kullakin on omat mielikuvat ja aivan samanlaisia ne tuskin keskenään ovat. Sanojen vivahteita on vaikeaa lyhyesti ilmaista.
Jurnuttaminen tarkoittaa minun mielestäni erimieltä olemista ja takanapäin asian ilmaisemista.
Kiäkkäeleminen on mielestäni johonkin paikkaan saapuneena kädet selän takana ympärilleen pälyilemistä ja kantapäillään pyörähtelyä ilman mitään järkevää toimintaa tai sanomista.
Kysyinkin, mitä sanat teidän mielestänne tarkoittavat.
Voinemme todeta, että kaikki teonsanat ovat saaneet merkityksen.
Bonuksena kysyn vielä, mitä tarkottaa teonsana HULUVATA? Se ei ole ihmisen aikaansaannosta, mutta näinä aikoina ajankohtainen.Hyvin osaat, paremmin kuin minä. Sanankäyttösi näillä palstoilla on arvostettavaa.
Härkäpäinen, ja kaikin tavoin täällä on oltava vahva. Arvostan sitä.
Piiska vielä pois. Sekin saattaa tulla, jos tarpeeen on häiriköille ja räyhääjille;)
Asiakirjoittelijat antavat suuntaa, että en turhautuisi;)
Perusnäkemykset olisi syytä muuttaa, aika on mitä se vie;)- muistelua
Mielenkiintoinen ja kuvaava sana VOLOMOTTOO meinaa jäädä liian vähälle huomiolle.
Volomottajan voi bongata jokaisesta yleisötilaisuudesta eturivistä, siellä hän seistä
volomottaa. Markkinoiden Helppo-Heikin myyntipöydän edestä, vaalitilaisuuden hernesoppa jonosta ja marketin kahvitarjoilu paikalta. Hän on utelias ja ujo, mutta passiivinen. Ei hän huutele vastaväitteitä vaalipuhujalle, tai Helppo-Heikille. Paikallislehden yleisötilaisuudesta otetusta valokuvasta hänet myös löytää.- elä.volomota
Hyvä kuvaus kamuttaja huuhelosta taidat tuntea hänet siis itsesi
Huluvata on sitten iliman ihmisen aikaan saamatonta ajan menoa. Tavallaan ajan antamista periksi. Jos holovaton on epätasapainoton, niin eikös tuota vois ajatella ajan määreenä;) ?Huhuiluna kaikujemme kanssa? (Osaisiko Asmo Alho tai Mika Waltari)
Ratijon siäennustaja povasi uamuyöksi kovvoo pakkasta. Jokkoon se huluvovvaa ulukokukat? Pitäsikköön ne peitelläk?
- muistelua
Huluvoominen kuulostaa oleva hallan panemista.
wanha_lieksalainen kirjoitti:
Ratijon siäennustaja povasi uamuyöksi kovvoo pakkasta. Jokkoon se huluvovvaa ulukokukat? Pitäsikköön ne peitelläk?
Kannattaa peitellä.
Tiällä on ollu monia hyviä alotuksia, vaen kun en jaksa vielä olla paljon istuvallani leikkelyn jäläkkeen, niin en oo voenna osallisttuu.
Kirjoittelemme täällä sopivan kohteliaalla sävyllä. Teksti on hyvää ja nautittavaa kuin kuultukin oikein sävytettynä. Ajatuksella. Ilmeikkyys suunnittelussa, sillankin uskottavuus on puristettava eetteriin, pois meidän yksinkertaisuuksistamme. Sanat ja niiden merkitys pohdiskellen antavat meille hyvän lisäarvon. On enemmän maustetta elomme näiden asioiden kanssa.
Makuuni.Vaikeita ja mielenkiintosia sanoja oli tälläkin kertaa.
Vaikka molemmat vanhempani olivat pielisjärveläisiä, ei tämän tyyppisiä sanoja heiltä juuri kuullut. Mummo ja muut vanhemmat sukulaiset niitä käyttelivät ja mummolta kuulin sanan ku(l)jjuuni. Se tarkoitti hänen puheessaan ihmistä, joka on liukas kuin märkä saippua. Samoin poejan kilimu, holovata ja kuikkuilla olivat hänellä käytössään.
Jurnuttamisen pystyy päättelemään yleiskielestä ja pappuilun porisevasta padasta, mutta muut olivat sitten täysin mahdottomia arvata. Ruikkuilun olisin veikannut koiran kuseskeluksi, vaikka nyt kun sen tietää, huomaa sen olevan lähellä roikuilua, joka on yleisesti käytetty sana.
Erikoisen kiinnostava on volomottoo, jota "Muistelua" hauskasti kuvasi. Olen kuullut sanaa volohakka käytettävän kookkaasta, riuskasta ja aikaansaavasta työntekijästä. Jotain vireyttä taitaa kuitenkin olla siinä eturivin volomottajassakin, kun on sinne itsensä tunkenut, vaikka suu pysyykin supussa.Tuosta tulee mieleeni verbi kuljailla, myös kuljuilla, jonka olen ymmärtänyt merkitsevän maleksimista tai joutavanpäiväistä kävelyä. Sana on varmaankin peräisin venäjän kielen sanasta гулять (guljat, kävellä).
- mummo.jo
Kyllä volohakka on minullekin tuttu. Esim. hyvin aktiivinen vahtikoira on volohakka. Saattaa tulla karjalasta, koska siellä volohkoija on ahkeraa tekemistä.
- junan.tuoma
Paljon minulle täysin uusia sanoja.
1. 2. ja 11 oli sellaisia joita en olisi tiennyt.
- Uppaaja
Vieraita sanoja nuoremmille
Vieraat sanat ihan ok. Nuoremmille. Oliko Uppauksesi vilpitön?
Ymmärtäisin paremmin nähdessäni silmäsi. Hyvä uppaaja.
- ujb
Vilpitön
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 671084
- 981054
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i22902Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔62852Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t124825- 134817
- 57745
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke27721Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen18694- 45666
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol47632- 19617
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast48600Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.82596Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok128594Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka142592- 47590
- 35580
Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6573Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi11549