SENIILI PÄÄHÄNPINTTYMÄ "LÄNNESTÄ"

Voi, voi kun tämä Suomi on niin sinisilmäinen,
niin sinisilmäinen että.

Luuleko Suomalaiset että länsi on sama kuin Hollywoodin
sankarisadut?

Voi, voi sentään.

Länsi enemmänkin kuin Clinton, joka yritti "dronata"
Assangen tahi käski diplomaattien vakoilla YK:ta.

Lännestä on maanpaossa niin Snowden kuin monet muutkin
sen mädännäisyyden paljastajista.

Ja sitten sinisilmäinen Suomi joka juuri rokotti lapsensakkin lännen skvaleenipitoisella Pandemrix -injektioilla, jonka seurauksena satoja
Suomalaisia lapsia aivovammautui loppuiäksi!

Pääkohdemaat oli Suomi ja Ruotsi. Mm. NATOmaa Saksan johdolle oli
eri rokotteet.

Liekö kovastikkin Suomen Kansa tuosta pehmennyt kun nyt on EU-integraatio
ja NATOttaminen edistynyt kuin veden valaminen eikä aito Suomalaisuutta
ole enää paljon kuin muistoissa vain.

USA ei ole enää mikään 70-luvun "The land of freedom" vaan päinvastoin:
se on Obaman jäljiltä enemmänkin kuin poliisivaltio jossa väkivalta rehottaa,
kaupungit raunioituvat ja valheet vallitsee.
554
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Niinpä.

Kovin on mustavalkoista valtamedian maalaamana.

Ja Venäjää sekä Venäläisiin kohdistettu negatiivinen energia
tulee kyllä vielä takaisin, korkojen kera.

Äänestä

Minne unohtui julma kääntöpuoli mustavalko-TV-ajan lännestä?

NSA, Guantanamo, jne, jne?

Äänestä
  • Niin ja sananvapaus.

    Äänestä

Xaupen!

Äänestä

Turha vaiva, me kyllä tiedämme millainen Venäjä on.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


8976567 kirjoitti:

Voi, voi kun tämä Suomi on niin sinisilmäinen,
niin sinisilmäinen että.

Luuleko Suomalaiset että länsi on sama kuin Hollywoodin
sankarisadut?

Voi, voi sentään.

Länsi enemmänkin kuin Clinton, joka yritti "dronata"
Assangen tahi käski diplomaattien vakoilla YK:ta.

Lännestä on maanpaossa niin Snowden kuin monet muutkin
sen mädännäisyyden paljastajista.

Ja sitten sinisilmäinen Suomi joka juuri rokotti lapsensakkin lännen skvaleenipitoisella Pandemrix -injektioilla, jonka seurauksena satoja
Suomalaisia lapsia aivovammautui loppuiäksi!

Pääkohdemaat oli Suomi ja Ruotsi. Mm. NATOmaa Saksan johdolle oli
eri rokotteet.

Liekö kovastikkin Suomen Kansa tuosta pehmennyt kun nyt on EU-integraatio
ja NATOttaminen edistynyt kuin veden valaminen eikä aito Suomalaisuutta
ole enää paljon kuin muistoissa vain.

USA ei ole enää mikään 70-luvun "The land of freedom" vaan päinvastoin:
se on Obaman jäljiltä enemmänkin kuin poliisivaltio jossa väkivalta rehottaa,
kaupungit raunioituvat ja valheet vallitsee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu