Kaiken pahan alku on masennusmyrkyt

joita lääkäriloiset kutsuvat lääkkeiksi !
45250
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

Niinpä varmastikin koska eihän amsennus edes ole niiden puutteen takia kehittynyt. Sama ku söis suolan puutteeseen sokeria tms

Äänestä

Yksi maamme kokeneimpia alan asiantuntijoita kertoo totuuden noista myrkyistä.
Hän tietää että ihminen sairastuu varmasti jos hän alkaa syömään noita myrkkyjä. Jo yksi pilleri koukuttaa tuhon ja loputtoman masennuksen tielle.

http://akukopakkala.fi/

Äänestä
  • En ihmettele vähääkään että sai kenkää.

    Äänestä

  • Nii sitä saa jos kyseenalastaa ja kritisoi alalla toimivana julkisesti biologista psykiatriaa ja lääkkeitä. Vaikka aiheesta hän on kyseenalaistanut.

    "Hän tietää että ihminen sairastuu varmasti jos hän alkaa syömään noita myrkkyjä. Jo yksi pilleri koukuttaa tuhon ja loputtoman masennuksen tielle." Ei hän kyllä tommosta ole sanonut.

    Äänestä

Jaha, kopakkala myy omaa kirjaansa. Totuus on, et osa hyötyy ja osa ei masennuslääkkeistä. Nuorille niitä ei kannata tyrkyttää.

Jos masennuslääkkeisiin päätyy, on otettava liikunta, ruokavalio ja sos.kanssakäyminen vähintään hoitoon mukaan. Ja tavoitteena tilapäinen käyttö.

Äänestä
  • tiedät enemmän kuin kopakkala joka on tehnyt koko elämänsä tuota työtä ?
    Siis tuhansia ja taas tuhansia asiakkaita...

    Että kummankohan totuus on parempaa sinun vai hänen ?

    Äänestä

Ei yhtä totuutta ole. Ne tietää parhaiten jotka on käyttäneet ja ovat lopettaneet myöhemmin kun eivät ole enää tarvinneet. Kopakkala huomasi bisnesraon asiassa.

Äänestä
  • Joo todella hyvää bisnestä tulla irtisanotuksi työstään ja saada lokaa niskaan lääkeuskovaiselta psykiatrialta.

    Hänenkaltaisiaan tarvitaan enemmän.

    Äänestä

  • vai vieläkö loisit veronmaksajien rahoilla ???

    Äänestä

  • Joidenkin meta-analyysien mukaan tuo käyttäjäkokemus perustuu suurelta osalta placeboon eli siihen, että usko lääkkeen tehoon on kohentanut heidän mielialaansa. Lääkkeet ovat siis toimineet, mutta vaikuttava aine on ollut hyvä usko, ei itse itse aine. Potilaathan eivät tätä itse voi selvittää, koska eivät pysty tekemään itsellään kontrolloituja tieteellisiä tutkimuksia.

    Äänestä

Venlafax oli hyvä lääke todella kovaan ahdistukseeni 3,5 vuotta sitten. 7 kk käytin venlaa ja pääsin pahimman vaiheen yli ja lopetin 3 kk aikana vaikeuksitta.

Ymmärrän hyvin miksi jotkut joutuvat masennuslääkettä käyttämään. Jotkut tosin käyttävät niitä turhaa, koska luonnonkonsteilla homma tulisi kuntoon.

Kopakkala ei oo mikään profeetta. Jokainen tietää et keinoja paranemiseen on monia. Luonnonkonsteilla ensin ja jos ne ei riitä, sit lääkettä lisäksi.

Äänestä
  • Ei profeetta mutta puhuu silti lääkkeiden haitoista mistä harva puhuu julkisesti Suomessa ja esittää osuvaa kritiikkiä niistä.

    Kaikkien lääkekokemukset ei oo niin ruusuisia mitä sinulla

    Äänestä

masennus on huonogeenisten, huonostikasvatettuijen ja myös itsehankittu ongelma,. vähän mniinkuin "alkoholismikin". minkä perkeleen takia tavallisten ihmisten pitää maksaa sen hoitoa, todella outoa ja kummallista....

Äänestä
  • *anna mää nauran raukeasti sun jutuilles*

    1Äänestä

  • joooooooooooooooooooo

    Äänestä

  • Totta että oon pian sun ongelma. Ongelma johon tuut kuolemaan

    Äänestä

Kaikkien lääkekokemukset eivät ole katastrofaalisia. Söin venlafaxiinia viisi vuotta, sen ansiosta pystyin käymään työssä ja hoitamaan perheeni. Sitten en tarvinnut sitä enää! Ei sivuoireita, ei vieroitusoireita. Minulla toimi hyvin ja ystävissäni on monta, joilla toiminut hyvin.

Äänestä
  • Siinäs näätte. Huumeet ovat pelastaneet monen elämän. Silti yhteiskunnassa on kova demonisointi päällä, että huumeet ovat pahasta ja tuhoavat aina käyttäjänsä elämän. Eittämättä venlafaksiini on myrkyllinen ja teettää aivovaurion hyvin suurella todennäköisyydellä, mutta jotkut ihmiset ovat senkin valmiita maksamaan ja jopa elämään mielummin aivovaurioituneena kuin terveenä. Jokainen tietenkin päättää omalta kohdaltaan ja on asiallista saada tietää riskit ennen kuin tekee päätöstä. Se harvoin toteutuu.

    Äänestä

  • Mulla ei ole positiivisia kokemuksia masennuslääkkeistä. Käytin niitä kahteen otteeseen. Ekakerralla olin niiden puolestapuhuja. Tokakerran vieroitus oli kamala. Ne lamas tunnetasolla ja musta tuli apaattinen. Huomasin hiljallee käytön aikana tuon. Harmi et aikanaa ku nuo alotin ei ollut aku kopakkoloita. Usko on menny lääkäreihi ja sontaan millä perustein noita suositeltii.

    Äänestä

  • miimmii- kirjoitti:

    Mulla ei ole positiivisia kokemuksia masennuslääkkeistä. Käytin niitä kahteen otteeseen. Ekakerralla olin niiden puolestapuhuja. Tokakerran vieroitus oli kamala. Ne lamas tunnetasolla ja musta tuli apaattinen. Huomasin hiljallee käytön aikana tuon. Harmi et aikanaa ku nuo alotin ei ollut aku kopakkoloita. Usko on menny lääkäreihi ja sontaan millä perustein noita suositeltii.

    ja vain sitä.

    Äänestä

Itselläni on ollut elämässä kausia jolloin olen joutunut lääkitystä ottamaan ja mielestäni siitä on ollut aina hyötyä. Tosin minulla ei ole masennusdiagnoosia vaan OCD, pakko-oireinen häiriö. Silti apua lääkkeistä on ollut.

Äänestä
  • vai sossun ja kelan asiakas....

    Äänestä

Kyllä lääkkeet usein auttavat, jos on oikeasti tarve niille.

Kunnallisilla lääkäreillä ei nykyään ole riittävästi aikaa hoitaa potilaita kokonaisvaltaisesti. Sen vuoksi määräävät liian helposti masennuslääkkeitä, et kerkiävät ottaa seuraavan tulijan sisään.

Tietokoneyhteiskunta on lisännyt masentuneita. Tehdään paljon istumatyötä koneella, fyysisen työn sijasta. Henk.kohtainen kontaktointi hoidetaan koneella. Työttömyys, yksinäisyys ja syrjäytyminen on lisääntynyt. Ennen touhuttiin kaikenlaista yhdessä ulkona. Fyysinen kunto oli parempi, joka vaikuttaa myös suoraan henkiseen hyvinvointiin.

Ei tarvi ihmetellä masentuneiden lisääntyvää määrää. Jokainen itse tosin pystyy muuttamaan elämäntyyliään.

1Äänestä
  • "Kyllä lääkkeet usein auttavat, jos on oikeasti tarve niille."

    Mites selität ne laajat tutkimukset joissa masennuslääkkeet on todettu placeboa vastaaviksi teholtaan.

    Äänestä

  • Plasebo on parempi eikä se tuhoa ihmisen kehon biokemiaa eikä ihmisen elämää !!!

    Tuosta on liikaa todisteita sekä työkyvyn ja todellisen elämänsä menettäneitä ihmisiä.

    Äänestä

  • placebo-auttaa kirjoitti:

    "Kyllä lääkkeet usein auttavat, jos on oikeasti tarve niille."

    Mites selität ne laajat tutkimukset joissa masennuslääkkeet on todettu placeboa vastaaviksi teholtaan.

    Ootko käyttänyt masennuslääkettä?

    Äänestä

  • mitähäh.

    Äänestä

  • Artsi7865 kirjoitti:

    Ootko käyttänyt masennuslääkettä?

    Olen käyttänyt. Kokemusta on.

    Äänestä

Katseltavaa aiheeseen liittyen; YLE, Areena
>>
MOT
Masentavat lääkkeet
🕔28 min 📆la 23.1.2016 ⧖ 83 v 2 kk 53068 katselua

Masennuslääkkeitä syödään yhä suurempia annoksia ja entistä kauemmin. Pitkäaikainen käyttö saattaa jopa pahentaa potilaan tilaa. Toimittajana Riikka Kaihovaara.(26.05.2014)
http://areena.yle.fi/1-2188168

Äänestä

Tiede tulee kehittymään ja parempia hoitokeinoja tullaan saamaan. Potilaalla on oikeus kieltäytyä hoidosta (pakkohoito pois lukien). Henkilökohtaisesti olen päätynyt syömään masennuslääkettä ja jopa psykoosilääkettä. Mielestäni kyseessä ei voi olla lumevaikutus, koska aloittaessani nykyisen masennuslääkkeen ajattelin todella, että mitään hyötyä tästä ei ole. Olin kokeillut lukuisia lääkkeitä, joista ei ollut apua. Kuitenkin lääkkeellä oli selkeä myönteinen vaikutus. Se ei ole ylläpitänyt tai pahentanut masennusta, olen ollut välillä oireeton. Lopettamis-/vieroitusoireisiin en omalla kohdallani usko myöskään, koska olen lääkkeen lopetettuani voinut pitkään hyvin. Masennus uusiutui kyllä myöhemmin. Masentuneena ajattelin, että ei aiemmin auttaneesta lääkkeestäkään voi olla enää hyötyä mutta aloitin ystävän mieliksi ja toistamiseen lääkkeestä tuli apua. Aion käyttää toistaiseksi. Vuosi sitten olin psykiatrisella osastolla hoidossa. Nyt olen työssä, ilman lääkkeitä en olisi. Oman kokemukseni perusteella en väitä, että kaikki hyötyvät tai kaikkien pitäisi käyttää lääkkeitä. Eikä toipumiseni ole pelkästään lääkkeen ansiota, paljon muutakin tarvitaan. Pitkäaikaisvaikutuksia en tietenkään tiedä. Tieteen edistysaskeleita odottaessa syön silti lääkkeeni.

Äänestä
  • Kaksoissokkotutkimuksilla on todistettu, että psyykenlääkkeet ovat lumevaikutusta. Sivuvaikutukset ovat ikävä kyllä aitoja.

    Äänestä

  • "Pitkäaikaisvaikutuksia en tietenkään tiedä"

    Lääkeyhdistelmien pitkäaikaisvaikutuksista tiedetään vielä vähemmän.

    Moni jää käyttämään lääkettä kun lopetuksessa masennus uusii tai tila romahtaa. Yhden näkemyksen mukaan pitkäaikainen lääkekäyttö voi olla yhteydessä kroonistuneeseen masennukseen, mikä voi johtua pitkäaikaiskäytöstä. Ilmiöllä on nimikin englanniksi, "tardive dysphoria"

    Äänestä

Täällä kirjoittelee selvästi ihmisiä, jotka eivät ole käyttäneet masennuslääkkeitä ja puhuvat plasebo-vaikutuksesta, heh. Nämä kaverit ovat selvännäkijöitä. Ne ihmiset ainoastaan tietävät, jotka ovat joutuneet niitä käyttämään. Tietävät lääkäreitäkin enemmän, miten ne vaikuttavat.

Keskusteluissa unohdetaan, et masennuslääkkeet ovat vain yksi mahdollisuus monien joukossa. Eivät ne yksin paranna ja kaikille ne eivät sovi.

Äänestä

Ihminen joka on eläkkeellä mielenterveydellisistä syistä ja syö mt-myrkkyjä, kuvittelee olevansa "terve". Eikä älyä sitä että juuri se pakkosyötetty myrkky oikeasti tuhosi hänen elämänsä, ei se pikkuinen väsymys ja vitutus joka oli sitä ennen ja johon "lääkäri" määräsi myrkkyjä.

Voivittu.

Lukekaa edelleenkin Aku Kopakkalan viestejä, hän kertoo totuutta tässä asiassa.

(Lääkäri sulkumerkeissä sen vuoksi että normaalisti lääkäri parantaa sairaita, näissä tapauksissa aiheuttaa asiakkaan sairastumisen peruuttamattomasti, koko elämän ajaksi.)

Äänestä

Tää on-off kaveri jatkaa edelleen tietämättä asioista. Ei kai hemmetti kukaan ota masennuslääkettä lyhytaikaseen masenteluun, eikä niitä kukaan väkisin tunge sun suuhun. On tää melkonen ruudinkeksijä.

Itse aikoinaan käytin vajaan vuoden venlafaxia kovaan ahdistukseen joka muuttui myös masennukseksi. Lääkkeestä oli suuri apu silloin. Työkyky parani ja pari vuotta olen ollut terve ilman masennuslääkettä ja työelämässä edelleen.

Toisille masennuslääkkeistä on apua, toisille ei. Turha jauhaa et masennuslääkkeet on pelkkää paskaa.

1Äänestä
  • Parannuit koska mt-myrkkyjen teho on sama kuin plasebon, lukemattomien tutkimusten mukaan. Siis elimistö paransi itse itsensä, joka on useimpien tervehtymisprosessien oikea selitys.

    Onneksesi mt-myrkyt eivät vieneet koko terveyttäsi, vaan olet työelämässä tai "työelämässä"... Nythän monet kutsuvat veronmaksajien rahoilla kustannettuja "oleilupaikkojakin" työpaikoiksi... Vaikka ne eivät sitä ole missään tapauksessa, vaan ovat pelkkiä oleilupaikkoja.. Niitä on Suomen virastot väärällään.

    Äänestä

  • "eikä niitä ["masennuslääkkeitä"] kukaan väkisin tunge sun suuhun."

    Paitsi psykiatrit... Psykiatrit saa myrkyttää ihmisiä, kunhan tekevät sen auttamisen/hoitamisen nimeen.

    1Äänestä

Sähän tiedät mun asiat paremmin kun mä. Ootsä melkonen meedio. Mee lääkäriin. Sulla on selvästi paha olla.

Äänestä
  • Verorahoilla loisivat tarttee lähettää Siperiaan heti.
    Kiitos kun muistutit !

    Loiset_Helvettiin_ry

    Äänestä

  • Olet_oikeassa kirjoitti:

    Verorahoilla loisivat tarttee lähettää Siperiaan heti.
    Kiitos kun muistutit !

    Loiset_Helvettiin_ry

    Sinnehän vapaamuurarit kuulemma joutuvat, vankilasaarille ja Siperiaan. Syyt ovat kuulemma maanpetos ja kansanmurha.

    Äänestä

Masennuslääkkeitä kannattaa käyttää vain lyhyen aikaa akuutissa vaiheessa vaikeampiin masennustiloihin mihin ei muu auta terapian tukena ja lopettaa ajoissa (vähentämällä, ei seinään). Masennuslääkkeitä määrätään off-labelina nykyään mitä monimuotoisempiin vaivoihin vaikka osaan vaivoista ei ole kiistatonta tutkimusnäyttöä.

Ongelma niistä tulee, kun käyttää liian kauan. Silloin hyöty voi muuttuakin enemmän haitaksi. Masennustilakin voi hiljalleen kroonistua (mikä usein johtaa paluuseen lääkkeelle tai jatkuvaan käyttöön). Moni roikkuu lääkkeillä aivan liian pitkään ja osa on loputtomassa lääkekokeilu/lääkenosto/lääkeyhdistelmäkierteessä. Arveluttavaa on jos lääkkeen lisäksi määrätään esim bentsoja peittämään sivuoireita. Ongelmia tulee yleisimmin annoksen nostossa ja vähennyksessä sekä lopetuksessa ja aloituksessa. Ja toisin kuin väitetään, nämä haitat voivat olla vakaviakin ihmisen psyykkeelle ja hyvinvoinnille esim. ahdistustilojen ja agitaatiotilojen tai vieroitusoireissa tulevien mielialanvaihteluiden osalta, vaikka useimmiten haittavaikutukset eivät sitä ole. Muutama prosentti ihmisistä ei metabolisoi lääkettä kunnolla. Lääkkeen tehokin voi joskus loppua jopa vuosien käytön jälkeen, mikä kannattaa ottaa huomioon. Loputtomasti lääkettä ei voi nostaakaan ja on kiistanalaista hyödyttääkö lääkenosto pitkällä tähtäimellä.

Myöskin myytit että masennuslääkkeet parantavat kemiallisen epätasapainon tai että aivoissa on serotoniinivaje jonka lääkkeet korjaa on kukkua. Kemiallinen epätasapaino ilmenee kyllä. Yleensä lopettaessa mikä ilmenee vieroitusoireina. Koska lääkkeet vaikuttaa serotoniinivälittäjäaineeseen takaisinottoa estävästi, sillä on seurauksensa ja haittansa kehon toiminnassa. Serotoniinilla on paljon tehtäviä kehossa. Masennuslääkkeet enemmän lamaavat tajunnantilaa ja jollain tapaa ehkä stimuloivat. Osa pitää masennuslääkkeiden näistä vaikutuksista, osa taas kokee lääkkeet liian turruttavina.Monet kuvaavat että eivät tunne surua samalla tavoin mutta eivät elämän positiivisiakaan asioita yhtä voimakkaina. Osa kuvaa olevansa välinpitämättömämpi tai luovuutensa kärsineen lääkkeestä.

Äänestä
  • Masennuslääkkeet voi myös sabotoida terapian onnistumista.
    Lääkitys voi viedä pois ne tunteet, joista olisi tarkoitus puhua. Osa kuvaa ettei esim kykene itkemään lääkettä käyttäessään.

    Äänestä

  • Jkovv tietää mistä puhuu. Masennuslääkettä on hyvä käyttää vain pahimman vaiheen yli. Lääke leikkaa sekä hyviä että huonoja tunteita, ja se vaikuttaa ihmisiin eri tavoin. Veikkaan että noin puolet pahassa masennuksessa olevista hyötyvät lääkkeestä.

    Tutkimuksia ei hirveästi kannata lukea, koska ne pyrkivät yleensä tiettyyn tulokseen tavalla tai toisella. Kysyy suoraan käyttäjiltä kuinka lääke vaikuttaa, niin saa oikeaa tietoa.

    Ihmiset tarvitsevat liikuntaa, ruokavalion, sos.kanssakäymistä ja tervettä elämäntyyliä. Myös nämä seikat on hyvä laittaa kuntoon, niin paraneminen voi alkaa.

    Äänestä

SSRI-myrkkyjen ainoa tehävä on lihottaa lääketehtaiden omistajia ja lääkäreitä.

Kaikki muu on paskapuhetta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


voiperkeleeeeeeeeee kirjoitti:

joita lääkäriloiset kutsuvat lääkkeiksi !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu