Mannerheimin Lastensuojeluliiton paikallisjohto yhdessä Helluntaiherätyksen kanssa kerää vihakirveitä kasaan "kuohitakseen" yhden mainosjakelijan, joka halusi ja nosti esille Lapinlahdella esiintyneen rasismivillityksen, jossa nuorisojoukkiot pilkkasivat ja häiriköivät samoja ihmisiä vuosien ajan Lapinlahdella.
MLSL- ihminen kirjoittaa Suomi 24 palastalla helluntaisisariensa kannustamana ja tukemana useita tekstejä, jossa nimellä haukkuu ja arvioi julkisesti ko. ihmisen mielenterveyden ja elinajanodotuksen pituuden. Minkälaisesta Jeesuksen Seurakunnasta onkaan kysymys ja mitä MLSL:N paikallinen edustaja ajattelee,suoraan kehottaessaan nuoria ja lapsia jatkamaan ikävän rasistista toimintaansa.
Miksi rouva MLSL ei uskaltanut välittömästi laittaa omaa nimeään "töherryksensä" alle, niin keskustelu olisi voitu vetää pois täältä "saastapalstoilta" ja jatkaa keskustelua ihmisoikeuksia kunnioittavissa ympäristöissä.
Häpeän valtavasti em. rouvan ala-arvoista menettelyä ja alatyylistä kirjoittelua.
AIKUISMAISTA? ROHKEAA? RADIKAALIA? Niinkö, sinusta Hyvä Rouva??
Valtavalta tuntuu kehitys-----ja kauheaan suuntaan irstaudessaan, jos Saatana on Haatainniementien yläpään vuorannut mimosanherkillä helluntailaisilla ja alapään
tiestä onkin valloittanut ei Mannerheimin Lastensuojeluliiton ajattelu----vaan kansallissosialismin sävyt saanut rasistinen Hilleriherätys!
Kansallissosialistinen aatemaailmaa, jota ette enää edes pyri häpeämään. Tuo ajatteluko on Teille Pyhästähengestä johdettu?
Ei vihankylvö arvon Rouvasväenyhdistyksen Roskarouvat ole milloinkaan ollut käsitettävissä ENNALTAEHKÄISEVÄKSI TYÖKSI. Kuin isät myös?
Ilkeyttänne ja pahansuopaisuttanne ei tavallinen lapinlahtelainen pieneläjä pysty käsittämään.
Ajoiko oman-arvontunto ja huomattava "lärvismi" järjen ja asiallisuuden ohi?
Tuntuu valtavalta sokeudelta, että vanhempien asenne on niin sairas: "Ei meidän lapset tee sellaista" , ja kuitenkin teidänkin nuoria näissä kauheuksissa on "kiinni narahtanut".
Ei Helluntaiusko sen kummemmin kuin Mannerheimin Lastensuojeluliiton jäsenyyskään pue teitä itseänne, eikä teidän nuorianne kokokondomipukuun, joka suojaa pahuudelta ja pahuuteen joutumiselta.
Yhteisöllisen vastuun ottaminen on teille molemmille ryhmille yhtä vierasta, kuin
"sairaan ja haavoitetun" auttaminen Samarialaisen tarinassa. Jos henkilö ei kuulu teidän lahkojenne piiriin; hänet voidaan sulkea yhteisön ulkopuolelle ja kivittää hengellisessä merkityksessä teidän "pilkkakirveittenne" heitoilla.
Te Pyhät ja Jumalan Valitut? Missä ja Milloin?
Kenenkään ei tarvitse potea teoistaan huonoa omaatuntoa, kun pyhänhengen toimintakäskyt ovat yksin ja yksin teille korkeimman taholta annetut.
Te Jumalan ortodoksisuuden palvojat, joilla viha on lähempänä otsalohkoa kuin takaraivoa.
"Kosto on yksin Jumalan"; vai oletteko poistaneet Pyhästä Kirjastanne tuon Jumalan Pyhän Lausuman? Niinhän te toimitte:" Kun Pyhän Kirjan Tekstit eivät teitä ihmisinä miellytä, te joko poistatte tekstin tai muunnatte sen teille mieluisaksi?
Näinkö teidän Pyhähenkenne ohjaa Jumalan Seurakuntaa?

Vastaukset 10
Vanhimmat
--- haataintietä suojelee Arto Elomaan mielivallan henkilöitymä....
kaikkia se leipä elättää, kuten elomaan suttakin...
kivekset kokoa maapähkinä---aivot kokoa rusina?
mikä se on ?
vastaus 2017-01-27
Sen on oltava panomies
arvoituksianuorille
10.10.2016 6:07
kivekset kokoa maapähkinä---aivot kokoa rusina?
mikä se on ?
jos tuohon oli lisätty, että .."ja aivot märäntyneet, rouva R:n lausuman mukaan
Peltoniemestä, niin sillon oo helppo.
Mahollisuudet ois vain yksi: Seppo "Saasta" Saaranen.
Läskikeisareiden sukua!
Saanko jomku lohdutuspalkkion?, kun se kuitenki oo seppo
Provo Seppo!
Kun me tulemme täältä niin kukaan ei mahda mitään
Pysykää mieluummin siellä, missä nytkin olette.
Koti on aina koti!
Suomi on kylmä, karu, epäystävällinen ja köyhä maa!
Ei kannata tulla, kun poliisitkin on ilkeitä piruja
Ei kaikki poliisit ole ilkeitä, älä yleistä, jos muutama on !
ACAB
kaikki poliisit on paskasakkia
Katsokaapeiliin
6.8.2016 8:03
Minun lapseni eivät ole huudelleet, eivät edes moneen vuoteen ole vielä koulutiellä. Ja "mummeli" joskus kyllä, mutta en vielä moneen vuoteen.
Vaikka lapseni ovat pieniä, enkä itse ole tämän kylän kouluja käynyt saatika kellekkään huudellut. On meidän postilaatikkoon sitä saastetta Saarasen käsien kautta jaettu. Sitä kautta eksyin katsomaan jonkun hirttopuu video. Ymmärsin kyllä, ettei terve ihminen tuollaisia tee.
Ilmianna
Tästä "rohkean" äidin kirjoituksesta alkuaan kimmonnut.
Hyvä on tuntemattomana "huudella" ja muiden nimiä julkisesti jaella.
Vihapuheeksi tekstisi olet tarkoittanut , mutta siinä sinä et onnistunut, raukka!
Lapsesi pelaavat videopelejä, joissa räjäytellään ihmisiä kappaleiksi, ammutaan milloin milläkin aseella ihmisiä tuhannen palasiksi ja siitä saa PISTEITÄ, kun onnistuu tappamaan ihmishahmon.
Joissakin peleissä saa erikoistuplapisteitä, kun onnistuu tappamaan ja polttamaan terroristin ruumiin... jne.
Näitä sinun lapsesi pelaavat ja sinä naiviudessa "hihkut" täällä Saasta Saarasen jakamista koiralapuista.
Olisiko aika miettiä omaa vastuutasi kasvattajana, aikuisena. Olisiko aika kyseenalaistaa omaa mielsi "terveyttä" ja "vahvuuksiasi"
Naiviutesi ei ainakaan tunne mitään rajoja iljettävyydessään.
Oletko koskaan "erehtynyt" katsomaan YouTube sisältöjä muutoin kuin saastalappujen ohjaamana.
Häpeä sinä huutaja ja vihapuheen levittäjä ja asetu tälle vuosisadalle lapsellisuutesi viehkoudesta.
Onkohan sinusta todella vanhemmaksi, äidiksi, rehelliseksi ihmiseksi ja oikeaksi aikuisenmalliksi sitten, kun lapsesi sitä mallia tarvitsevat.
Nyt et ole malliksi edes ihmishahmoksi?
En tunne vuoksesi myötä häpeää vaan tunteeni on suora ja välitön INHO sinun kaltaisia näköalattomia "pikkusieluja" kohtaan.
Niinhän se on ollut jo pitkään, että koulun ongelmat eivät johdukaan lapsista, vaan lasten kypsymättömistä ja itsekeskeisistä "vauva"-aikuis-vanhemmista.
Yritä tulla terveeksi, kun muita osaat jo arvioida????
Totta joka sana !
Ei ole kirjoittanut äiti terve äiti.
Hoitoon, hoitoon ja pakko sellaiseen!
En naisi tuota äitiä lasteni äidiksi!
......((((8Ymmärsin kyllä, ettei terve ihminen tuollaisia tee.
.......(((((