Joku avauksessaan hehkutti evankelisluterilaisesta tunnustuksesta eroamisen seurauksena lisääntyneitä OALC kirkon mahdollisuuksia. :)))))
Sen kun näkisi! Mitä hyvänsä yritimme toimintaa, niin aina kuului Jellivaarasta huuto, - EI KÄY, SE ON SYNTIÄ. :)))))
Juuri päinvastoin siis käy, syntiluettelot paisuvat entisestään ja mahdollisuudet kapenevat vielä suppeammiksi, kun evankelisluterilaiset kristityt joutuivät lähtemään liikkeestä väkivaltaisen vapaakirkoksi muuttamisen seurauksena.
xxx
Sensijaan Esikoiset ry:n toiminta on aivan hämmästyttävän vilkasta ja vireää jo nyt. Ja laajenee koko ajan, kun uusia paikallisyhdistykiä perustetaan eri paikkakunnille, sitä mukaa kun iisaksonilaiset vaihtavat lukkoja yhteisiin rukoushuoneisiimme.
Koko Esikoiset ry:n väki toimii aktiivisesti herätysliikkeen toiminnan rakentamiseksi. Vanha ja vaivainen kuten minä, ei edes jaksa kaikkiin omankaan paikallisyhdistyksen jäsenten järjestämiin tilaisuuksiin ja niiden järjestelyihin osallistua.
Sen kun näkisi! Mitä hyvänsä yritimme toimintaa, niin aina kuului Jellivaarasta huuto, - EI KÄY, SE ON SYNTIÄ. :)))))
Juuri päinvastoin siis käy, syntiluettelot paisuvat entisestään ja mahdollisuudet kapenevat vielä suppeammiksi, kun evankelisluterilaiset kristityt joutuivät lähtemään liikkeestä väkivaltaisen vapaakirkoksi muuttamisen seurauksena.
xxx
Sensijaan Esikoiset ry:n toiminta on aivan hämmästyttävän vilkasta ja vireää jo nyt. Ja laajenee koko ajan, kun uusia paikallisyhdistykiä perustetaan eri paikkakunnille, sitä mukaa kun iisaksonilaiset vaihtavat lukkoja yhteisiin rukoushuoneisiimme.
Koko Esikoiset ry:n väki toimii aktiivisesti herätysliikkeen toiminnan rakentamiseksi. Vanha ja vaivainen kuten minä, ei edes jaksa kaikkiin omankaan paikallisyhdistyksen jäsenten järjestämiin tilaisuuksiin ja niiden järjestelyihin osallistua.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Pehmoosia poika puhelet. Saat nähä kohta kirkoista siirtyy suoraan porukat muihin seurakuntiin kirkko keksii omia lakejaan minkä kerkiää esin vain heille kuuluu ehtoollisenjako. Sama hölmö sääntö näytää uuden yhdistyksen sääntö olevan vain pappi saa jakaa. Tämä hirvittävä ihmis sääntö ei perustu milläänmuotoa raamattuun. Juoskaa ihmiset kun kuulette tällaista oppia. Juoskaa
Ollaan ilosia toistemme puolesta. Molemmissa tuntuu menevän niin perusteellisen hyvin ja väentungos vaan lisääntyy. Lähes joka avaus täällä johtaa välittömästi vastakkainasetteluun. Ei sellainen ole hyväksi kellekkään.
Itse puhelet pehmoisia.
Evankelisluterilaiselle kirkolle kuuluu vain evankelisluterilaisen kirkon ehtoollisen jako. jos haluaa jakaa ehtoollista muuten, siihen on täysi mahdollisuus ja oikeus.
Mutta pitäisi sen verran ymmärtää itsekin, ettei ehtoollista voi kahdessa paikassa nauttia. Se on seurakuntalaisten harhaan johtamista pahemman kerran.
joku voi hyvinkin siirtyä kirkosta pois, mutta se, että esikoislestadiolainen lahkohenkinen raipalla ihmisiä herättelevä liike saisi heidät jäsenikseen, on kovan työn takana. Muutamia käännynnäisiä on, joo kyllä, mutta lue mitä Raamattu ja Jeesus Kristus sanovat heistä.
" harha oppi heti käsitelyssä. "
-
Eei ollut , sulla on paremmin ,en paremmin sano.. jos niinkään hyvin. .
" aloittaja " ei puhunut pehmosia , täyttä asiaa oli kokonaan..
MEILL ÄON JUURI NIIN KUIN ALOITTAJA SANOI , TODELLA VILKASTA
JA NÄYTTÄÄ VAIN PARANEVAN KUN ASIA VANHENEE ,., USKOTKO..
-
MINÄ USKON, JÄSEN KIRJAUS ON MENEILLÄÄN ,JA VUODEN VAHTEEN
TIENOILLE ON AIKAA TÄTÄVUOTTA , SITTEN KOHTA ENSIVUOSI RAHAA
LIIKKUU SUURET MÄÄRÄT , KÄYKÖ KATTEKS ... TÄNÄVUONNA n. 35 OOOe
JA ENSI VUONNA YLI 40,000e LÄHETYS TOIMI SAA SUURIN PIIRTEIN SAMAN
VERRAN KASAAN . MINIMISSÄÄN. ETTÄ HIENOSTI MENEE. en paremmin sano.
Mitä nuo ehtoollisyhteydet evl.kirkon kanssa sitten övat? Luterilainen ja Katolilainenko Sama ehtoollinen. Kuulehan puhut vastoin kirkkolakia.
TOSI PEHMOSIA EI SE L= OLE LUTERILAINEN KUN EROATTE TÄÄLLÄ . EI
SE VOI OLLA TARKOITUKSELLISTA ETTÄ LIITYTTE TOISAALA , MIETTIKÄÄ :
NYT MISSA TE KULJETTE ONKO JOKU MUU KIRKKO LAKI JOTA EMME TIEDÄ.
VIELÄ VOIMASA JA MISSÄ, EN USKO. EI AINAKAAN SUOMESSA. . . "
Nii'in Miksiköhän Jeesus ei aikanaan ottanut pappia jakamaan,ehtoollista,vaan sanoi jakakaa keskenänne.Omat ehtoolliset on monissa seurakunnissa käytössä.Hp ja ss mies kannattajineen kokivat tilaisuutensa tulleen ,että pääsivät vanhimmista eroon käyttäessään sakramentti asiaa keppihevosena!Mahtavatko nää äijät varoittaa mistään synneistä ennää saarnoissaan,Purtsikin on vuosikaudet hokenut mm olemme maan suola ja synti on synti! uskaltamatta ihmispelon vuoksi puhua kuitenkaan varoittaa niistä ,siitähän voisi joku kaveri,joka rakastaa ko syntiä vetää herneen nenäänsä! mielenkiinnolla odotellaan minkäläinen poikain sopasta tulee!
ALOITTAJA,AHDISTAAKO?
Tunnen hänet ,ei ahdista saatte painaa koko aika , ette saa häntä polvilleen .
eikä rähmälleen teidän asianne kansa , vaan on kunnon kansalainen ,.nyt ja aina.
huomaatte sen kyllä kun luétte toiseen kertan. VIESTIN.
-
VOITTE UASKOA KERRALLA,. HÄN KIRJOITTI OIKEIN ,, NIIN SE ON KOKO AIKA..
Suomeksi:
SVALK
(Suomen Vanha Apostolis-luterilainen Kirkko)
Varsin valhetelet , apostolis -luterilinen ,se ei voi olla ,koska kaikesta olette
juuri ERONNEET. (SIIS LUTERILAISESTA). . . äLY HOI EIKÖ SANO MITÄÄN.. ..
-
Teutakaan ei vielä kunnolla herännyt yöunistaan, saatikka muuten. Kun pienillä kirjaimilla kirjuutteloo.
O = VANHA .
A=AMERIKAN
L=TÄTÄ EN TIEDÄ VOITTEKO VALOITTAA ?
C=CALVINISMI,,JOKA REFORMOITUJEN ISÄ.
Jään odottelemaan koska tulee kutsu tuomasmessuun jossa olette yhteistyössä niiden muiden järjestäjien kanssa.
Minä odotan näytelmää missä ihanainen esittää osaa pontuspilatus
Minä odotan sitä aikaa, kun kaikki heräykset yhteen liitetään, kuten Raattamaa jossain kirjeessään kirjoittaa.
Niin, jos niin voisi tapahtua. Mutta kun on muilla oppi persiillään kuten erikoiset ry:llä niin ei se ole mahdollista.
Esikoislestadiolaisten separatisti Esikoiset ovat kunnostautuneet ja ryhdistäytyneet kulkemaan takaperin LLL.n askelia . Nyt on peruutettu takaisin kirkkoon, vielä on joitain seuroja mutta peruutus messuun on onnistunut jo. Vielä messut ovat omalle ryhmälle pyydettyjä, kohta peruutus vain sunnuntai kello 10 messuun tai jumalanpalvelukseen. Siitä sitten peruutus Katoliseen kirkkoon, siitä pakilla alkuseurakuntaan ja siellä kohtaammekin taas Esikoislestadiolaiset ja Esikoiset opettajamme ja lunastajamme Jeesuksen kristuksen Kanssa viettämässämme Pyhässä Ehtoollisessa .