Venäjä voi olla kiitollinen Yhdysvalloille.

Ja Japanin tyhmyydestä toisessa maailmansodassa.Ilman Japanin hyökkäystä Pearl Harboriin olisi Yhdysvaltojen apu saattanut jäädä
vain materiaaliavuksi.
Japani olisi vallannut osan Kiinasta ja Venäjä olisi pieni valtio
Siperiassa.
Yhdysvaltojen apu oli ratkaiseva toisen maailmansodan lopputulokseen.

Venäjä ja Kiina voivat nauttia edelleen omista kookkaista maistaan ja
niitä ei länsi ollut silloinkaan valtaamassa vaan auttamassa.
Toinen maailmansota osoitti mihin johtaa sokea diktatuuri.

Venäjä astelee kohti kansalliskiihkoista diktatuuria joka pahenee
päivä päivältä.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Onko Venäjä kiittänyt sotilasavusta 2msodan jälkeen Usaa?

Äänestä
  • Eipä ole, vaikka olisi kyllä ollut aihetta. Saksa ja Japani olivat ja olisivat vieläkin Venäjän luonnolliset vastapainot, mutta USA tuhosi molemmat niin perusteellisesti, ettei kumpikaan ole uskaltanut sen jälkeen inahtaakaan. Amerikkalaisten poliittista lyhytnäköisyyttähän moitti jo Churchill aikanaan. Jenkit eivät ajoissa tajunneet että Saksan tuhoamisen jälkeen joutuvat itse vastuuseen Neuvostoliiton kurissapitämisestä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


1tt kirjoitti:

Ja Japanin tyhmyydestä toisessa maailmansodassa.Ilman Japanin hyökkäystä Pearl Harboriin olisi Yhdysvaltojen apu saattanut jäädä
vain materiaaliavuksi.
Japani olisi vallannut osan Kiinasta ja Venäjä olisi pieni valtio
Siperiassa.
Yhdysvaltojen apu oli ratkaiseva toisen maailmansodan lopputulokseen.

Venäjä ja Kiina voivat nauttia edelleen omista kookkaista maistaan ja
niitä ei länsi ollut silloinkaan valtaamassa vaan auttamassa.
Toinen maailmansota osoitti mihin johtaa sokea diktatuuri.

Venäjä astelee kohti kansalliskiihkoista diktatuuria joka pahenee
päivä päivältä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu