Kun Pandoran lipas avataan, sanotaan tapahtuvan arvaamattomia seurauksia. Kuitenkin kun Pandoran aarteita ymmärretään, ovat seuraukset hallittavissa, väittäisin.
Seuraava linkki valottaa arkkityyppisiä voimia ja maan historiasta löytyvää ainakin kahta tietoisuutta. Toinen on vanhempi "demiurgi paratiisin käärme", gnostilaisten Jaldabaoth. Toinen on aikanaan vähän samalla lailla toiminut David, myöhempi Platonin hyväntahtoinen rakentaja, sissipäällikkö, arkkitehti, suunnittelija, taiteilija, muusikko ja Israelin paimentolaisheimojen yhdistäjä myöhäispronssikaudella.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Demiurgi
"Demiurgien" toiminnan ymmärtäminen liittyy maan kulttuurihistoriallisen kehityksen ymmärtämiseen. Oikeasti nuo eivät olleet lainkaan mitään oikeita demiurgeja, mutta heitä pidettiin sellaisina. Platonin demiurgi David nimittäin ihan konkreettisestikin ohjasi Jahvena (JHWH:na) Israelin kansan ja koko Välimeren alueen senaikaista kehitystä. Jahve-Jehova tuossa muodossa mitä psalmeissa kerrotaan oli Davidin keksintö, David itse siihen aikaan. Vaikutusvaltaiset ylipapit kuuntelivat siihen aikaan mitä "taivaista" puhuttiin ja juuri tämän ansiosta kansojen kohtaloihin voitiin tehokkaasti vaikuttaa.
Raamattu on oikeastaan saman porukan eri vaiheiden kerrontaa eri aikoina. Jeesus ja David olivat eri tietoisuuksia, Jeesus Nasaretilainen oli ollut aiemmin demiurgi-Jehova-Davidin veisuunjohtaja ja sitä ennen egyptiläinen pappi.
Pandoran lippaan avaus
Jehova-Yaldabaoth
0
84
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä15111436- 288112
Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.565924Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..1644890- 164697
Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata
Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai364345Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi
Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas864223- 853512
- 803260
- 481771