Kului vain 20 vuotta kun omaisuutemme ja säästömme muutettiin valtavaksi velaksi EU-jäsenyyden avulla. Keskeisessä osassa tässä kaappauksessa olivat valtapuolueet jotka hyväksyivät korruption. Syntyi jopa julkinen sopimus jonka useimmat puolueet hyväksyivät johtajiensa vaalitukien vuoksi. Voikin sanoa että Suomi on nyt Euroopan korruptoitunein maa jota hallitsee pörssikeinottelijoiden ja rikkaiden lössi.
Jälkipolville nuo verenimijät lahjoittavat velat joiden määrä on yhteiskunnan osalta satoja miljardeja ja yhtiessumma lähentelee biljoonaa euroa. Kun on kyse käsittämättömistä summista niin on helpompi puhua velasta yhtä henkilöä kohti. Se on nyt 50000 euroa ja se pitää maksaa kaikkien takaisin. Jos velkoja annetaan anteeksi niin muut joutuvat sen osuuden maksajiksi. Siis tilanne on toivoton ja vielä elintason tuleva raju romahdus lisää velkaa.
Ainoa keino on muuttaa itse elintapojaan. Tehdä työtä ja säästää kaikissa menoissaan. Erityisesti varakkaiden pitää tinkiä palkoistaan ja eduistaan ja maksaa laskunsa omista tuloistaan. Turha luulla kenenkään enää olevansa rikas. Heillähän on juuri suurimmat velat.
Vamppyyrit imivät suomalaiset kuiviin
36
184
Vastaukset
- se.totuus.kato
EU jäsenyyden avulla IPU imi hömelöt kuiviin, talkoilla ja jäsenmaksuilla. Samalla se teki ehdokas asettelullaan ja järjettömillä julkilausumillaan, rivijäsenistään naurunalaisia pellehermanneja joita suurin osa tietty oli jo omastakin takaa. Muilla siis tavallisella kansalla menee hyvin, oikeastaan paremmin kuin koskaan ennen EU jäsenyyttämme.
- just-sinä
Olet kyllä suuri pellehermanni joka on olemassa. Ulkona todellisuudesta kuin Suomen hallitus. Kai oletkin pääministeri?
- saat.pian.ruokaa
just-sinä kirjoitti:
Olet kyllä suuri pellehermanni joka on olemassa. Ulkona todellisuudesta kuin Suomen hallitus. Kai oletkin pääministeri?
Peilikuvallesiko juttelet? Kuvittelet olevasi pääministeri ja vaikka mitä.. Kiva sulle!
- paina.ja.inee
just-sinä kirjoitti:
Olet kyllä suuri pellehermanni joka on olemassa. Ulkona todellisuudesta kuin Suomen hallitus. Kai oletkin pääministeri?
Ei tuo avaus kyllä taida pääministerin huomiota herättää, mutta taattua Liisa laatua kyllä aivan kun vesitysjuttukin ja supohoure.. Vamppit ne vaan imee ja kun toinen oksentaa edellisä niin toinen on jo imeskelemässä nekkua. Liisakin haluaisi maistaa, mutta Liisa ei pääse hollille, suuremmat EUkot ahmii kaiken.. Liisasta tuntuu pahalle, Liisaa itkettää.. Tuntuu tosi tosi pahalle. Oi ja voi, kunpa isi tai äiti herättäisi...
- herpes.tarttuu
just-sinä kirjoitti:
Olet kyllä suuri pellehermanni joka on olemassa. Ulkona todellisuudesta kuin Suomen hallitus. Kai oletkin pääministeri?
Poosket lommolla imevät vampyyrit, vamppyyrit imevät imupuksua.. IPun imutuskuppikunta imee jeee.
- hype.liisa
herpes.tarttuu kirjoitti:
Poosket lommolla imevät vampyyrit, vamppyyrit imevät imupuksua.. IPun imutuskuppikunta imee jeee.
Pahoja ovat, hukuttavat toreille ja sitten käyvät aterioimaan vamppyyrit.. YÄÄÄääää
- rössälle.onkelmaa
Täyttä asiaa tämäkin..
IPU on pilannut markkinat harjoitetun korruption avulla niin että muilla kuin suuryrityksillä ei ole mitään asiaa markkinoille tuotteillaan ja työllään.On käsittämätöntä, että IPUn puuhamiehet eivät käsitä mitään talouden perusteista. Seurauksena onkin tästä ollut talouden totaalinen romahdus.Pahin on tilanne nyt Suomessa jossa IPUlit haluavat estää vapaan markkinatalouden toiminnan. IPUloiset eivät ymmärrä, mitä vapaus merkitsee vaan pyrkivät estämään sen täydellisellä kontrollilla jollainen kuuluu vain rikollisten seurantaan ja valvontaan.
Pahiten torpataan pienten toimijoiden alat, joille Ipuloiset keksivät solkenaan esteitä päästä markkinoille. Tällainen työn teon rajoittaminen ja verorahojen tuhlaus vie työhalut kansalta samalla tapaa kuin aikaisemmin kommunistivaltioissa ja IPU:n unelmien Venäjällä.
Nyt myös työansiot varastetaan jäsenmaksuissa ja lahjoitetaan kiireesti Venäjän oligarkeille ja niiden kautta pörssikeinottelijoille naapurimaan virkamiesarmeijan avittamana.
Jäsenmaksuista on tullut väline tuhota pienyrittäjät, koska helpotuksia saavat vain Pesosen omat ja venäläisyritykset. Näin markkinat kuihtuvat entistä surkeammiksi.
Nyt tarvitaan puoluetta joka ei pelaa korruptiopeliä rikkaiden kanssa ja vapauttaa Suomen IPUn markkinataloutta tuhoavasta vallasta. EU on Euroelvytyksellä onnistunut säilyttämään muualla toimivan markkinatalouden . EUn kannattajista enemmistö ei hyväksy markkinoiden vesittämistä rahan pesulla ja Venäjän tukemisesta.
Emme halua maksaa enää Idän rikkaiden vouhotusta jonka IPU rahoittaa jäsenmaksuistamme. Ne kuuluvat demokratiassa koko kansan hyvinvoinnin edistämiseen. - jestas.senthään
kovin imelöivät vamppyyrit.. yhhhyhyhyyy
- ruikuli_liisa.ruikuttaa
just-sinä kirjoitti:
Olet kyllä suuri pellehermanni joka on olemassa. Ulkona todellisuudesta kuin Suomen hallitus. Kai oletkin pääministeri?
209 Keskumäki, Kai, sirkustaiteilija Frederiksberg, Tanska
Mies oli ilmoittanut OM:lle ammatikseen klovnin, mutta OM:n rasistit muuttivat sen sirkustaiteilijaksi. Mies teki kantelun, en tiedä miten kävi.
Pelleilykerhon parempia aikoja 2009
Oli ehdokkaita Kandasta ja Tanskasta, jopa muutama suomalaisnimikin ja ammatti postimies tai putkimies..
Niin tämä sirkustaiteilija sai vähän toistasataa ääntäkin..
Mutta vesitettiin tai vamppyroitiin aina tehtiin väärin.. Liekö narisijalla edes äänioikeutta.
- ennen.olisi
hoidettu insuliinilla tai sähköshokilla..
Käytätkö valkosipulia kaulariipuksenasi, onko risti mukana ja hopeavaarna kun asioit maitokaupassa? Ai joo tuo vaihe oli eilen, nyt jutellaan pääministereille ja liki 30 vuotta sitten menehtyneelle viihdetaiteilijalle.
Jotkut ei vain kestä omaa vanhenemistaan eikä sitä, että maailma muuttuu ja kehittyy.. - diudiudiuu
AAa siksi ne on Antillakin silmänaluset niin sinisenä ja posket lomolla, kun sitä on VAMPYYRIT IMENEET! Volvossa väkisin lutkuttaneet VAMPYYRIT Anttia!
Muuten olis niin hehkeä ja rusoposkinen poju että..- hopea.tuurna
Kovin ovat IPU:laiset vähentyneet kun vamppyyrit niitä kaatele kaduille ja kujille, alle puolen enää alkuajoista jäljellä.. IPUlainen katso ympärillesi, tämä voi hyvinkin olla viimeinen kerta.. Vamppyyrit ja vesitulva ja ja ja
- Puheet-on-pidetty
Tätä tragediaa missä kansakuntamme rypee ei enää tulla poliittisesti korjaamaan. Perussuomalaiset imaisivat sen viimeisen muutosvoiman ja ihmisten viimeisen uskon rippeet poliittiseen järjestelmäämme.
Asiat etenevät nyt niin kuin etenevät ja valitettavasti IPU.lla tai muilla eduskunnan ulkopuolisilla puolueilla ei ole enää mahdollista nousta haastamaan eduskuntapuolueiden ylläpitämää idioottimaista sirkusta.- kerhot.ja.puolueet
IPU:lla ei missään tapauksessa ole koskaan ollut mitään mahdollisuuksia nousta haastamaan edes veteraaniukkoa sylipainiin. Syynä itseaiheutettu uskottavuuspula ja oma tunarointi, sekä täysin eri tarkoitusperät kuin mainitsemasi.
- varma-juttu
Vastaisku tulee kun suomalaiset huomaavat velkojen määrän ja niiden maksajan. Maailmassa ei ole mikään muuttunut vain velka lisääntynyt jatkuvan yli varojen elämisen vuoksi. Velat ovat satakertaiset vuosituloihin verraten ja lisäksi ne tulot vähenevät kohisten. Nytkin johto puhuu omiaan noususta vaikka se koskee vain varkaita.
- tää-varmaa
kerhot.ja.puolueet kirjoitti:
IPU:lla ei missään tapauksessa ole koskaan ollut mitään mahdollisuuksia nousta haastamaan edes veteraaniukkoa sylipainiin. Syynä itseaiheutettu uskottavuuspula ja oma tunarointi, sekä täysin eri tarkoitusperät kuin mainitsemasi.
Kukaan omillaan ajatteleva ei usko että tämä nykyinen valta voi ratkaista ongelman. Saati sitten tuo KMSn sinivihreä.
- ikineito.liisaseni
tää-varmaa kirjoitti:
Kukaan omillaan ajatteleva ei usko että tämä nykyinen valta voi ratkaista ongelman. Saati sitten tuo KMSn sinivihreä.
Silmät ihan kuopalla, syvällä päässä kun vamppit vaan imee Liisaa yökaudet imee..
Milloin kuvan astuvat liskot.. jänskätäää...
- Tätämetarvitaan
Jos halutaan , että taloutemme saadaan oikealle raiteille,niin ehdoton edellytys on rahajärjestelmän uudistaminen.
Kaiken järkevän taloudellisen toiminnan perusta on oma kansallinen kelluva valuutta,jonka arvo määräytyy taloutemme suorituskyvyn mukaan. Myöskin tarvitaan oma riippumaton lainsäädäntövalta ,joka huomioi kansakuntamme edellytykset. Ellei noita kahta asiaa hoideta kuntoon , ei meillä kansakuntana ole elämisen edellytyksiä.
Tuore talousnobelisti Bengt Holmsrtröm mainitsi euron ja uudistusten hitauden suomen vaisun talouden syynä. Tuskin monikaan enää voi väittää , etteikö valuutalla olisi oleellista merkitystä talouden kannalta. Oma kansallinen kelluva valuutta mahdollistaa , että kaikki muut tuotannon tehostamistoiminnat tuottavat tulosta ,eivätkä valu hukkaan.
Vaikka taloudesta ei ymmärtäisi yhtään mitään ,niin kannattaa miettiä,että Ruotsi ei ottanut euroa käyttöön ja siihen täytyy olla jokin todella hyvä syy ? Sillä täytyy olla jotain merkitystä,vaikka suurinosa ekonomisteista väittää ,ettei sillä ole merkitystä.Muutenhan Ruotsi olisi siirtynyt käyttämään euroa.- paja_kompinen
Tässä siis joku varmasti itsestään mielellään jotain taloudesta ymmärtäväksi käsitystä pyrkimään antava todistaa sitä, kuinka ulalla koko IPUlaisten raha ja valuuttaymmärrys on. Siis oma valuutta ja heti kellumaan..
Kellutus oli se vihinviimeinen luovutus viimeksi kun markan aikana suuri lama ja syöksykierre vei rahalta kokonaan arvon, ehkä devalvointi olisi ollut ajoissa tehtynä parempi, kuin itsepintainen rahan arvon säilytysyritys joka siten johti vaihtoehdottomaan tilanteeseen ja markan kelluttamiseen. Käytännössä tuo oli koko Suomen pankin ja valtion konkurssi, jonka rinnalla Kreikan nykytilanne on lasten leikkiä,, suurelta osin siksi, että Euroopassa on nyt meillekin niin tuttu Euro yhteisvaluutta, joka estää yksittäisiä valtioita kaatumasta kokonaan.
Kelluva valuutta epätoivoa ja luovuttamista kuvastava tuuliajolla ilman kapteenia ja perämiestä olevan purtilo.
Ruotsin taloustilanteen kehuminen täällä on toinen IPU moka jota kukaan asioista perillä oleva ei menisi tuohon sävyyn suitsuttelemaan. Kuulostaa kenties hienolta kun kirjoittaa fiktiivisiä esimerkkejä ja pujauttaa elitistiseltä kuulostavan vierasperäisen nimen siihen kakkua koristamaan, mutta luuppitarkastelua tuo ei kestä. Ruotsikin tulee käytännön ja silkan järjen sanelemana vielä olemaan Eurovaluuttaan siirtyvä valtio ja siitä on meillekin pelkästään hyötyä.
Ruotsin talous kasvaa nyt suomea nopeammin, muta taustalla on Ruotsin sukellus, jollaisesta Suomi entisenä Venäjästä eläneenä nahjusvaltiona ei olisi selvinnyt ollenkaan.
https://www.uusisuomi.fi/raha/86367-ruotsin-sukellus-yllattavan-jyrkka
Siis Tilanne ruotsin taloudessa käytännössä vain normalisoituu syvän syöksyn jäljiltä ja suureksi osaksi maan paremman maineen ja satoja vuosia kestäneen oman taloudenhoito osaamisen ansiosta. Tätä taustaa vasten Suomen kyllä kannattaa olla vaikka osa Ruotsia ja ainakin EU:n jäsen ennemmin kuin pohjamutia rypevän IPU idoli Venäjän hyyryläisenä. Siellä vähäinenkin talouskasvu sidotaan aseistukseen ja armeijaan, jonka ainoa keino tukea talouskasvua on naapurien aseellinen ryöstely.
IPU ja sen asiantuntemus ovat lapsellista leikkiä johon edes lapiomies ei erehdy mukaan lähtemän.
- oppikirjoistaluettu
Nykyään ei kiinteillä valuuttakursseilla pärjää. Sisäinen devalvaatio ei onnistu millään. Jos valuutta ei jousta , niin kaikki muu joustaa. Paina nyt kalloosi , että valuutan vahvuus/heikkous riippuu talouden suorituskyvystä. Mitä Ruotsiin tulee ,niin miksi he eivät sitten ole liittyneet ylivoimaiseen euroon?
Mitä IPU:n tulee niin sillä ja muilla eduskunnan ulkopuolisilla puolueilla ei ole mahdollisuutta nousta edustamaan kansaa. Tämä menee nyt toisin.- kertakaikkisen.hönölle
Ja sinä edustat sitten yksinäsi ja ainoana oikeassa olevana kansaa?
Sinulla on myös oma ja ainutlaatuinen talousmalli kelluvinen rahakkeineen joita ei muualla hyväksyttäisi, tai käytettäisi valuutan vaihtamisen vähän kuin Pohjoiskoreassa. Ei kun vaan sijoitat ne eurosi kunnon värilaser tulostimen, prässiin ja jyrsimeen ja osta vähän metallia ja vedenkestävää paperia ja alat tehdä omia rahoja itsellesi.. Osta siten niillä mitä tahdot, veikkaan että köykäiseksi jää vaihdanta vaatteisin, vuokraan ja ruokaan kelluvilla rahakkeillasi. - makaa.kuin.petaa
Kysyt kun et lue.
Kysyt;
"Mitä Ruotsiin tulee ,niin miksi he eivät sitten ole liittyneet ylivoimaiseen euroon? "
tekstissä jota kommentoit on kohta:
"Ruotsikin *tulee* käytännön ja silkan järjen sanelemana vielä olemaan Eurovaluuttaan siirtyvä valtio ja siitä on meillekin pelkästään hyötyä."
Sitten toteat:
" Mitä IPU:n tulee niin sillä ja muilla eduskunnan ulkopuolisilla puolueilla ei ole mahdollisuutta nousta edustamaan kansaa. "
Eli aiheesi on toivoton ja jaarittelusi turha? Pelkkää pirujen ja negaation kylvämistä, varsinkin kun et osa tai pysyt antamaan minkäänlaista ratkaisuvaihtoehtoa miksi ihmeessä? Muuten tuo toteamuksesi IPU:n madottomuudesta nousta edustamaan kansa, siinä olet oikeassa ja syy on se, ettei sillä ole uskottavuutta eikä kansan tukea, kansa ei halua IPU:a edustamaan itseään, koska sen tavat, näkemykset ja kaikki muu sinä ympärillä on järjetöntä ja kansa haluaa moisesta sakasta eroon ja mahdollisimman kauas.
- yksinkertainenkysymys
Yhtä turhaa jaarittelua ,kuin sinunkin jaarittelusi asian vierestä. Kerro nyt ,että miksi Ruotsi ei ottanut euroa käyttöön ?
- yksinkertaista.ymmärtää
Miksi kysyt? Sinähän se tässä talousneroa esität ja heti kärysit tietämättömyydestäsi. Ruotsin menestys omalla valuutalla on muidenkin tampioiden sangen yleisesti toistama virsi jossa ei ole totuutta takana.
Voisin helposti kaivella netistä sen sata syytä, miksi ruotsille on ja varsinkin oli silloin aikoinaan vaikea luopua omasta kruunusta, mutta koska sen verran näyt koulua käyneen, että osaat kirjoittaa ja suoltaa mielikuvitustasi käyttäen potaskaakin, voinee olla hyvää aivojumppaa harjoitella googlen käyttöä ja muutenkin aivojasi jumppaamiseksi pähkäillä tuota siirtymisen ongelmaa joka selkeistä syistä oli heille vaikeampi kuin meille markasta euroon siirtyminen.
Mutta muistahan kuitenkin tuo mitä kirjoitin, Ruotsi tule siirtymään EURO valuuttaan eikä siihen kovin kauaa mene. - perustelujakiitos
Et pysty mainitsemaan edes yhtä syytä sadasta,vaikka olet niin paljon etevämpi jopa talousalalla toimivia henkilöitä ????
Tyhmempänä ajattelen ,että edes tuo väitteesi siitä , että Ruotsi ottaisi euron käyttöön sinun olisi helppo myös perustella ? Toisin sanoen, miksi Ruotsi siirtyisi euroon ? - ilokseni.vastaan
perustelujakiitos kirjoitti:
Et pysty mainitsemaan edes yhtä syytä sadasta,vaikka olet niin paljon etevämpi jopa talousalalla toimivia henkilöitä ????
Tyhmempänä ajattelen ,että edes tuo väitteesi siitä , että Ruotsi ottaisi euron käyttöön sinun olisi helppo myös perustella ? Toisin sanoen, miksi Ruotsi siirtyisi euroon ?Ekaan:
En viitsi vastata siitä kun ei välttämättä opi mitään, odotan sinun osaavan pitkällä pohdinnalla ratkaista tuon, tosin samalla joudut myöntämään aiempien väitteidesi olleen huuhaata ja sellainen on aina mukavaa, kun näkee tai voi ajatella, että toinen oppii.
Ehkä tuosta linkistä irtoaa jonkinlainen kipuna siihen, miksi Ruotsi luotti kruununsa voiman enemmän, kuin Suomi omaan yksilölliseen valuuttaansa. Mutta älä Liisa hyvä lopeta tutkimusmatkaasi tuohon, laajenna ja tee referaatteja, vertaile historiaa yleensä. Kyllä se sieltä varmasti kirkastuu.
http://www.kruununkurssi.com/kruunun-historia/
Viimeiseen:
" käytännön ja silkan järjen sanelemana vielä olemaan Eurovaluuttaan siirtyvä valtio"
Kannettu vesi ei kaivossa pysy, eikä auta lusikallakaan tunkea, jos haluaisi ulos koko kauhallisen. Kaikki lähtee itsestä, tarinan opetus lienee se, ettei kannata mölistä mitään, kun ei kerran tajua mitään, varsinkaan jos ei siten siedä sitä, että sen kerrotaan olevan sitä ihtiään eli potaska Liisaseni. - perustelujakiitos
Onko siihen joku erityinen syy ,että et voi vastata itse kysymykseen ? Kun kuitenkin vaivaudut kirjoittamaan muuten ohi asian,niin eikö samalla vaivalla olisi voinut mainita jonkun konkreettisen ja perustellun syyn ? Toisin sanoen,mikä on se "käytäntö ja silkka järki" ,jonka vuoksi Ruotsi sinun mielestäsi siirtyisi käyttämään euroa?
- hori.haisoo
perustelujakiitos kirjoitti:
Onko siihen joku erityinen syy ,että et voi vastata itse kysymykseen ? Kun kuitenkin vaivaudut kirjoittamaan muuten ohi asian,niin eikö samalla vaivalla olisi voinut mainita jonkun konkreettisen ja perustellun syyn ? Toisin sanoen,mikä on se "käytäntö ja silkka järki" ,jonka vuoksi Ruotsi sinun mielestäsi siirtyisi käyttämään euroa?
IPU:sta ei löydy mitään varteenotettavaa tai kunnioitusta joten se ei myöskään ansaitse kunnioitusta.
Sinä tämän ketjun jargonit ilman perusteluita kentälle heitit ja edelleen tyylilläsi jatkat. Tyypillistä ipusakkaa josta ei ole yhtän mihinkään. Lue annettu linkki ja viisastu, tai tiedäthän tuon muutenkin, et sinä opi enää mitään ja tyydytkin olemaan pelkkä paskatrolli, etkä mitään muuta. IPU:lla ei ole perusteluita, ei kantoja ei yhtään mitään ja siksi se katoaa yhdistyskartaltakin niin sanotuista aktiivisista yhdistyksistä pikapuoliin. - SFsalasi
perustelujakiitos kirjoitti:
Onko siihen joku erityinen syy ,että et voi vastata itse kysymykseen ? Kun kuitenkin vaivaudut kirjoittamaan muuten ohi asian,niin eikö samalla vaivalla olisi voinut mainita jonkun konkreettisen ja perustellun syyn ? Toisin sanoen,mikä on se "käytäntö ja silkka järki" ,jonka vuoksi Ruotsi sinun mielestäsi siirtyisi käyttämään euroa?
Suomen ja Ruotsin EMU-varaumat erosivat.
http://jormajaakkola.fi/Miten varaumat erosivat
Ruotsi toimi rehellisesti, Suomi salaisella EMU-varaumalla. - kehtaakin_viel_vanhus
SFsalasi kirjoitti:
Suomen ja Ruotsin EMU-varaumat erosivat.
http://jormajaakkola.fi/Miten varaumat erosivat
Ruotsi toimi rehellisesti, Suomi salaisella EMU-varaumalla.ryssäkkä vetoaa Ruotsiin!!! Ja salaliittoihin, mahtavaa politikointia! Ainoa joka imee ihmisen kokoonaan kuiviin, on narsistisett ipun wambbyyrit, jotka elävät siitä, että saavat pompottaa ja lypsää jotain hölmömpäänsä poloista.
- vaikeneva.kyselijä
Kovin ovat uteliaita, mutta tämän vastaus on antanut odottaa itseään jo luvattoman kauan.:
Nämäkö ovat kysymykset, joihin vastaamalla IPU kaatuu?
" Onko IPU selvittänyt, kuluuko sen jäsenistöön ja puoluetta julkisesti edustaviin ja edustaneisiin sellaisia joilla olisi yhteyksiä Canonballsiin, MV.lehteen, Soldiers of Odiniin ynnä muihin vastaaviin?
Jos vastaus on kyllä, miten tällaisten edustajien kanssa on toimittu ja toimitaan? Onko puolueessa edustamassa ja edustaneissa väkivaltaan syyllistyneitä ja kenties rasismista ja muusta rikollisesta toiminnasta tuomittuja henkilöitä?
Onko puolue kenties tällaisia henkilöitä joukostaan löydettyään sanoutunut heistä selkeästi irti ja tuominnut teot?
Onko lattea kannanotto ja väkivallan näennäinen selitteleminen syy-yhteyksillä, pelkkää hiljakseen väkivallan hyväksyvää toimintaa? " "
Mitä tästä selkeisiin kysymyksin vastaamattomuudesta voidaan päätellä ja mihin johtopäätöksiin kerhosta ja sen laillisuudesta voidaan tulla?"
Ja
Miten IPUN johtoporras toimii omassa ja yhdistyksen raha-asioissa. Ovatko nämä teot ja tavat toimia esimerkillisiä ja vastaavatko ne sitä vaatimustasoa jota IPUkerho virallisesti on vaatimassa Valtiolta?- epäilenpä.tuota
Näihin olisi tosiaan hyvä IPUlien kyetä vastaamaan ja virallisesti..
- hyvä.kysymys
Täh mitä HÄH Vamppyrejä? TÄH MITÄ HÄH MISSÄ?
- perustelujakiitos
Vientivetoisen maan ei siis kannata siirtyä käyttämään (tästä on suomekin varoitettu)yhtiesvaluuttaa,koska valuutan arvo ei määräydy maan talouden suorituskyvyn mukaan.
Kun valuutta ei jousta ,niin kaiken muun pitää joustaa ,jotta menetetty kilpailukyky saadaan takaisin ja se on erittäin vaikeaa ,eikä ole onnistunut missään. Ruotsi ei siirry käyttämään euroa ainakaan järki syistä,ehkä jostain muusta syystä? - hämppi.plue
Nälkiintyneitä huonostipukeutuneita ruttanoita leipäjonossa kaikki.. yhyyyy
- ääri_vasureita
Kurjistumista uikutusta angstia depressio kaikki kaatuu päälle, jos et heti lähde irtvikissan matkaan ja osta kommarin kirjoittamaa probakirjaa taloudesta. Niin rahat menee salaperäiselle VS jutskalle ei plueen kuvatukselle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113585MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar691896Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421578Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja621014Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33968Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60843- 171834
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768