Metro on hieno asia. Varsinkin jos asuu metroaseman lähellä kuten minäkin 80-luvulla Herttoniemessä. Nytten on metro Espooseen valmistumassa mutta enää en iloitse asiasta. On suuri määrä perheitä joiden liikkuminen julkisilla kulkuneuvoilla rajoittuu merkittävästi. Olemme itse asuneet 02280 alueella Suomenojantien varrella 14 vuotta ja vannoutuneina autoilijoina viime vuosina oppineet käyttämään myös busseja. Helppoa kun talon edestä Kamppiin 15-20 min.. Olemme olleet onnekkaita kun käytössä olleet linjat 19,31,42,46,154,156,158 ja 195 joku yö linja. Eli olemme julkisilla pystyneet ilman aikataulu katsomista liikkumaan vähän joka suuntaan. HSL:n kesätiedotteen mukaan kaikki linjat lakkautetaan ja ainoastaan kolme jää jotka kaikki vievät Matinkylän metro asemalle. Vaimoni ajoi liki 14 vuotta päivittäin töihin Hyvinkäälle ja minäkin omalla autolla päivittäin. Kesällä hän siirtyi Tapiolaan töihin ja valittavissa o n ollut neljä bussilinjaa aamuisin työmatkoihin. Tästä hän onkin ollut iloinen ja olimme harkinneet toisen auton myymistä kun molemmat vähäisessä käytössä. Kun metro käynnistyy ensi vuoden puolella niin hän joutuisi ensin menemään bussilla Matinkylään, siirtyä metroon parin pysäkin takia ja ilmaisi jo suoraan minulle että taitaa työmatkat sen jälkeen omalla autolla. Aivan kuten minäkin liikkumisen suhteen. Eipä tarvitse enää ladata korttia matkarahalla....Ja kaksi autoa pysyy edelleen perheessämme...
Autoillentöihin
OteK66
3<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Eko ihminen jättää auton kotiin. Pieni lisävaiva jos tulee niin heti itketään. Tapiolaan voi pyöräilläkin.
Vaimo kyllä pyöräilikin kesällä töihin silloin kun kelit salli. Ongelma ei ole suinkaan se että joutuu vaihtamaan kulkuvälinettä vaan pointti oli se että emme enää julkisilla pääse eri paikkoihin vaan ainoastaan Matinkylään ja Helsingin keskustaan metrolla. Nyt pääsemme vielä, Espoon keskukseen (jatkossakin), tuomarilaan, friisilään, Nöykkiölle, Olariin,Tapiolaan, Espoon lahdelle,,Kivenlahdelle, suvisaaristolle, Soukkaan etc, etc talon edesta. Myös Munkkiniemeen (195) vanhempieni luokse bussilla. Se loppuu metron myötä. Eli meidän liikkumiset julkisilla tippuu pois ja omalla autolla liikutaan sitten. Helsingin keskustaan meillä niin harvoin asiaa että ehkä silloin sillä metrolla mennään.
Metrovaunuissa ei ole ilmastointia.